Tavismutsin sporttivartti

Mulla on tapana innostua asioista. Aika usein vähän liikaa.

Kävipä kerran keväällä niin, että lupauduin lähtemään työporukan kanssa Runfest 2017 -juoksutapahtumaan. Juuri ennen lupautumista olin onnistunut käymään muutaman kerran putkeen lenkillä ja ajattelin, että samaa tahtia kun jatkan niin vaikka puolimaratoni menee tosta noin vaan.

Nyt sitä ei sitten tiedä, olisinko tuon puolimaratoonin jaksanut juosta treenauksen jälkeenkään, en nimittäin ole sitten sen kevään jälkeen enää käynyt lenkillä!

Onneksi juoksutapahtumassa oli mahdollisuus juosta myös 4,2 kilometrin lenkki. Ei paha, ajattelin. Kai mä sen jaksaisin?

Juoksutapahtuman lähestyessä mua alkoi kyllä aika paljon jännittää ja sen sai tiimikaveritkin huomata, sori siitä! Mietin vähän jos olisin jättänyt koko homman väliin, mutta en sitten kehdannut.

Kyseessähän on ihan leikkimielinen ja tapahtuma ja silleen?

Paitsi, että kun menin tapahtumapaikalle Kupittaanpuistoon, huomasin miten kaikki muut näytti ihan juoksijoilta. Viimeisen päälle trendikkäät juoksuvaatteet ja mageet juoksukengät. Ne näytti ihan ammattilaisilta kun siinä verryttelivät ja teippasivat jalkojaan.

Itsehän olin siis ottanut kaapista ne siskon vanhat ja todellakin ikivanhat lenkkarit sekä vähän liian kireät juoksucaprit, ne kun on ostettu silloin 15-vuotiaana ja -15kg sitten. Työpaikan puolesta meille oli tilattu tekniset juoksupaidat ja onnistuin sitten siitäkin valkkaamaan vähän liian pienen koon.

Olin siis enemmän kuin tiukassa kunnossa! Vaatteet meinaan puristivat röllykkäni tooooodella kauniisti kuin makkarankuori konsanaan!

Lähtölaukaus pamahti ja sadat juoksijat säntäsivät matkaan, minä muiden mukana! Olin päättänyt juosta niin paljon kuin mahdollista, onneksi osa myös käveli, joten se tsemppas mua hirveesti! Olen kyllä todella kilpailuhenkinen ja vähän otti päähän kun monet juoksivat niin lujaa, siinä tulee itsellekin vähän sellainen vauhtisokeus.

Jossain kohtaa ajattelin, että nyt meidän on pakko olla kohta puolivälissä, kyllä me niin kauan on juostu! No eikös kohta tule kyltti: 1 kilometri takana, joko on lämmin? Sanoisin, että aikamoista kettuilua ihmiselle joka oli jo siinä kohtaa aika piipussa ja kokonaiskierroshan oli sen 4,2km.

Jollain ihmeenkaupalla mun onnistui roikkua parin meidän tiimiläisen matkassa ja maaliin juostiin tietysti täysiä!

Sitten alkoi tapahtuman paras osuus, firma oli nimittäin varannut meille oman teltan juomineen ja ruokineen. Siinä sitten syötiin maistuvat pöperöt ja hiljalleen lähdin kotia kohti.

Oikeasti oli aika voittajafiilis, tuuletin mahtavaa suoritustani äidille ja Samulille, jotka tunnollisesti kannustivat mua. :D

Illalla saunoin yksin rauhassa kunnolla ja voi jestas kun oli hyvä fiilis. Hyvä fiilis koska:

• ylitin itseni osallistumalla mihinkään liikuntaan viittaavaan tapahtumaan.
• pääsin maaliin, eikä mua haettu ambulanssilla.
• en ollut viimeinen maalissa. Saattoi tosin johtua siitä, et osa juoksi useamman kierroksen. ;)
• liikunta tekee iloiseksi.
• oli hauskaa!

Vaikka kesken matkan luvattiin työkaverin kanssa, että ei enää ikinä, saattaa kuitenkin olla että ensi vuonna olen paikalla taas. Lupaan kuitenkin hommata vähän paremmat varusteet. ;)

Mutta kyllä, oli todellakin kivaa! Eikä se nyt niin ammattilaisten touhua ollut vaikka osa hienosti vetikin hirveetä kyytiä. Huoli pois kuitenkin, oli meitä taviksia siellä vaikka millä mitalla ja kaikki sai mennä omaa tahtia! Ens kerralla en jännitä enää niin paljon!