Isovanhemmat mukana arjessa

Hetki takana "uutta" arkea. Kohta kaksi kuukautta siitä kun mun vanhemmat muutti Turkuun. Täysin uusi tilanne meille kaikille.

Kuten tiedätte, ollaan saatu alusta asti molempien vanhemmilta superisti apua. Aina kun on tarvittu, ja joskus vaikkei oltais tarvittu, siis silleen hyvällä tavalla. Ennen mun vanhemmat asui reilun sadan kilometrin päässä ja nähtiin noin viikon-kahden välein, tosi usein siis välimatkaan nähden. Nyt sitten nähdään yleensä useamman kerran viikossa.

***

Kun mun vanhemmat sitten päätti hypätä tuntemattomaan ja muuttaa pysyvästi Turkuun, mua jännitti todella paljon. Tunsin hirveästi paineita siitä, että mun täytyy tehdä kaikkeni että mun vanhemmat viihtyy täällä, koska tietysti meidän perhe on osasyyllisiä heidän muuttoonsa.

Isälläni toki oli työ täällä jo ennestään ja tiesin että äitinikin työllistyy täällä kyllä. Mua jännitti kuitenkin se, miten nämä kaksi, koko ikänsä pienellä paikkakunnalla asuneet ihmiset, sopeutuvat isompaan kaupunkiin. Olen vakoillut äitini instastorya ja pistänyt merkille miten paljon kaikkea hän koko ajan touhuaa! Kivi tippui sydämeltäni kun kysyin äidiltäni yhtenä päivänä onko hän viihtynyt täällä ja hän vilpittömästi vastasi myöntävästi. Olen onnellinen siitä, kuinka he nauttivat tästä uudesta elämästä ja samalla onnellinen siitä että saatiin heidät tänne.

Samaan syssyyn vanhempieni muuton kanssa Samuli vaihtoi työpaikkaa ja kuluneen reilun kuukauden aikana ollaan jouduttu turvautumaan joka viikko vanhempieni apuun, ennen kun saadaan hitsattua meidän työajat paremmin päiväkotielämään sopivaksi. Vaikka tiedän, että se on heille ok, joskus mua hävettää kysyä, että voisiko jompikumpi hakea Alisan silloin ja silloin.. Onneksi mun iskä työskentelee aika lähellä meitä ja hän menee niin aikaisin töihin että ehtii kyllä hakea Alisan aina kun tarve. Siitä on ollut niin paljon apua. Puhumattakaan siitä, kun Alisa pari viikkoa sitten sairastui ja me olimme jo varanneet hotelliyön hääpäiväksi, hetken mietin joudummeko perumaan koko reissun. Onneksi äidilleni ei tullut moinen mieleenkään vaan hän piti itsestään selvänä, että Alisa voi mennä heille vaikka hieman sairaana olikin. Itsehän toki luotan äitiini ja tiesin, että he pärjäävät.

***

Vaikka mun on vaikea kuvitella, että meidän kummankaan vanhemmat kieltäytyisivät ottamasta Alisaa hoitoon, pitää kuitenkin aina muistaa, että heillä on omakin elämä ja sitä pitää kunnioittaa. Yritän aina muistaa kertoa hoidon tarpeesta mahdollisimman ajoissa ja tietysti varmistaa, ettei isovanhemmilla ole omia menoja tuolloin.  Olemme tietysti onnellisessa asemassa kun isovanhempia on kaksin kappalein, yleensä aina saamme Alisalle hoitajan, jos tarve iskee.

Joskus tunnen piston sydämessäni, kun Alisa viettää välillä paljon aikaa isovanhempien kanssa. Toisaalta taas hän ikävöi isovanhempia jo muutaman päivän erossa olon jälkeen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että isovanhemmat on rikkaus, eikä heidän kanssaan vietetty aika ole meiltä vanhempina pois. Vierastan ajatusta "lapset pitää itse hoitaa, kun on itse hankittukin." Uskon, että esimerkiksi meidän on helpompi jaksaa arkea, kun saadaan siihen apua. Hyvin jaksavat vanhemmat ovat mielestäni myös lapsen etu. En siis tarkoita, että isovanhempien pitäisi jatkuvasti hoitaa lastani, että minä saisin omaa aikaa, mutta olen kiitollinen kaikesta siitä avusta, mitä saamme. Tiedän ja ymmärrän, ettei kaikilla ole samaa mahdollisuutta. Alisan kannalta näen tämän edelleen vain positiivisena asiana. Monta rakastavaa aikuista ei voi olla huono asia.

***

En siis pistä pahakseni, että vanhempani muuttivat tänne. Alisan lisäksi myös minä itse saan viettää enemmän aikaa vanhempieni kanssa ja sekin on erityisen kivaa. Viimeksi viikonloppuna kävin äitini kanssa elokuvissa ja muutenkin voimme tehdä enemmän asioita yhdessä kuin ennen. Onneksi isovanhemmat ovat mukana meidän arjessa! <3

Lapsivapaa viikko - miten käytettiin se?

Kuten ehkä muistatte, palattiin juuri Samulin kanssa molemmat töihin kesäloman jälkeen. Alisalla loma kuitenkin vielä jatkuu ja viime viikolla Alisa viettikin meidän työviikon äitini kanssa. Koska vanhempani muuttivat viikonloppuna tänne, oli viime viikolla paljon pakkaus- ja muuttopuuhia, joten päätimme, että Alisa on vanhempieni luona koko arkiviikon.

Ollaan tosi onnekkaita, että Alisa on niin läheinen isovanhempien kanssa, että tällaiset kyläilyt onnistuu. Tämä olikin ehkä viimeinen pitkä yökyläily hetkeen, koska vanhempani muuttivat nyt vain kymmenen minuutin ajomatkan päähän. Alisa kävi äitini kanssa puolivälissä viikkoa meillä kotona, joten ihan koko viikkoa ei vietetty erossa. Ikävä kuitenkin ehti tulla kaikille moneen kertaan. Onneksi kaikki meni kuitenkin kivasti ja niin Alisalla kuin meilläkin oli tosi kiva viikko.

***

Vietimme oikeastaan koko kesäloman yhdessä perheenä, joten nyt meille tarjoutui mahdollisuus viettää lapsivapaita iltoja ja tehdä juttuja joita ei  ehkä niin usein lapsiperhearjessa ehdi touhuta. Vaikka meillä oli ihana yhteinen loma perheen kesken, oli kiva viettää välillä aikaa myös aikuisten kesken. Vaikka Alisa on tärkein asia maailmassa ja rakastan meidän perhearkea, valehtelisin jos sanoisin etten koskaan kaipaa aikaa aikuisten kesken. Mun mielestä se on kuitenkin normaalia, eikä siitä pitäisi tuntea huonoa omatuntoa.

Itse halusin siis ottaa vapaasta irti mahdollisimman paljon ja viikolla tulikin käytyä esimerkiksi uimassa myöhään iltaisin. En ole moneen vuoteen uskaltautunut uimaan Suomessa, mutta helteet saivat minutkin pulahtamaan ja nyt olemme käyneet jo useamman kerran uimassa. Kävimme iltaisin uimassa ihan kahdestaan sekä kavereiden kanssa. Löydettiin meidän läheltä kiva uimapaikka, jossa on todella lämmintä vettä ja ollaan nyt ehditty Alisankin kanssa käymään siellä. Uinti tekee olon ihanan raikkaaksi ja myös uni maistui sen jälkeen paremmin. Itse en tykkää makoilla rannalla tuntikausia, joten pieni iltauinti sopii itselleni parhaiten.

Helteiset päivät oli toisaalta kiva viettää töissä, siellä nimittäin on niin hyvä ilmastointi, että välillä myös pitkähihainen oli tarpeen. Iltaisin kun lämpötila laski, oli kiva lähteä vielä lenkille yksin. Myöhään illalla kaupunki oli hiljainen ja kesäilta sopivan lämmin. Hyvä musiikki kuulokkeista ja tuntui kun olisin melkein voinut tanssia yksinäni, oli niin hyvä fiilis!

Yhtenä iltana sain Samulin suostuteltua kanssani teatteriin ja kävimme katsomassa Linnateatterin Linnanneidot ja nauroimme melkein koko esityksen ajan! Oli kiva ilta ja onneksi onnistuimme valitsemaan molempia miellyttävän esityksen, ehkä saan Samulin toistekin kanssani teatteriin.

Vanhempieni muuttopuuhat ovat aiheuttaneet sen, että olen jonkin verran hamstrannut heiltä yli jäävää tavaraa meille. Heiltä tuli myös muutamia uusia huonekaluja meille ja niille piti tietysti tehdä tilaa. Yhden illan käytimmekin tavaroiden siirtelyyn ja Alisankin huone sai hieman uutta ilmettä. Äidilläni on ollut aina paljon kirjoja ja osa lastenkirjoista siirtyi meille, joten päädyimme hakemaan Alisalle Ikeasta uuden kirjahyllyn. Uuteen hyllyyn mahtui kivasti kaikki kirjat ja lisäksi sen laatikot piilottavat kasan leluja. Tavaroiden uudelleenjärjestely lisäsi myös lastenhuoneen tilan tuntua. Pienet onnistuneet muutokset kotona on huippuja, sillä sen jälkeen koti tuntuu taas entistä mieleisemmältä.

***

Viikonlopuksi saimmekin Alisan takaisin kotiin ja olemme auttaneet vanhempiani muuttopuuhissa, käyneet uimassa ja puuhailleet ulkona. Kahdenkeskisen arkiviikon jälkeen perheviikonloppu tuntui hyvältä. Vietimme aikaa vanhempieni uudessa kodissa ja hassua miten sitä nauttii sellaisestakin, että voin juoda iltateen heillä ja sen jälkeen vain kipaista kotiin. Kaikkiaan olen tosi onnellinen heidän muutostaan tänne. Tällä viikolla meillä on ihan uudenlainen tilanne, sillä Alisa lomailee tälläkin viikolla isovanhempien kanssa, mutta siten että vien hänet aamulla vanhemmilleni ja haen iltapäivällä töiden jälkeen, tuntuu niin oudolta! 

Kaikki on just nyt niin bueno. Olen elänyt täysillä joka päivä, niin täysillä, että tää blogi siitä vähän kärsii. :D Mutta, ehkäpä tekin nautitte näistä superhelteistä ja ihanasta kesästä, ettette ehdi kaivata mun höpötyksiä, ainakin toivon niin. <3 Kohta palataan normirytmiin.

Isovanhemmuus - oikeus vai velvollisuus?

Isovanhemmat - nuo automaattiset lastenvahdit tai vaihtoehtoisesti itsekkäät vain omaan elämäänsä keskittyjät. Aika ajoin käydään keskustelua isovanhempien roolista, ilmassa on mummokateutta, onko isovanhemmuus velvollisuus? Mielestäni isovanhemmuus on oikeus, ennen kaikkea lapsen oikeus.

Kaikilla ei tietenkään ole syystä tai toisesta mahdollisuutta olla isovanhempien kanssa. Ei kaikki omista isovanhemmistanikaan ole olleet läsnä minun elämässä, onneksi sentään osa on edelleenkin. Onneksi minullakin oli niitä läheisiä isovanhempia, jotka saattelivat aamulla koulumatkalle tai jonne sai "muuttaa" kun äidin kanssa tuli riitaa. Mummu oli aina lähellä, kymmenen vuotta ihan naapurissa. Vaarin kanssa tehtiin puuhommia: "kolme kottikärryllistä ja mehutauko."

Omissa ja Samulin vanhemmissa olen nähnyt konkreettisesti myös sen, miten paljon isovanhemmuus antaa. Ja miten paljon se antaa lapselle, neljä isovanhempaa rakastavat koko sydämestään, ei lapsella voi ikinä olla liikaa rakastavia ihmisiä lähellä.

Tiedän, että meillä on todella harvinaislaatuinen tilanne isovanhempien suhteen, koska saamme heiltä kaikilta niin paljon apua. Tästä syystä olen kuitenkin myös oppinut arvostamaan heitä enemmän. Ilman isovanhempia meidän elämä olisi moninkertaisesti hankalampaa. Siksi haluan myös vaalia isovanhempien ja Alisan suhdetta ja vahvistaa sitä entisestään. Vanhemmilla on tärkeä rooli siinä, että ylipäätään annetaan mahdollisuus suhteen kehittymiseen. (Tosin on varmasti isovanhempia, jotka ei sellaista mahdollisuutta edes ansaitse.)

Välillä särähtää korvaani kun joku valittaa esimerkiksi anopin tuoneen vääränlaisen lahjan syntymäpäivänä lapselle. En pidä ajatuksesta, että isovanhempia/kummeja/sukulaisia pidetään lahja-automaatteina, jotka kustantavat lapselle mitä kalliimpia lahjoja. Meillä on periaate Samulin kanssa, että me vanhemmat kustannamme Alisalle ne isoimmat ja kalleimmat hankinnat ja lahjat, se ei ole sukulaisten tehtävä. Toivon myös pystyväni siirtämään Alisalle tämän ajatuksen. 

Minua surettaa edellisenkaltainen valitus myös siksi, että jossain on se lapsi, joka toivoisi, että isovanhempi ylipäätään tulisi paikalle. Vaikka olenkin onnekas ja osa isovanhemmistani on ollut elämässäni tiivisti, välillä olen toivonut, että ne syystä tai toisesta puuttuneet isovanhemmat olisivat myös olleet elämässäni.

Ei mielestäni isovanhempia voi velvoittaa olemaan lapsenvahtina tai lapsenlapsen elämässä ylipäätään, mutta itse näenkin sen ennemmin oikeutena. Ensisijaisesti isovanhemmat ovat lapsen oikeus, jokaiselle lapselle toivoisi ympärille mahdollisimman paljon rakastavia aikuisia. Isovanhemmille isovanhemmuus on mielestäni oikeus toimia tärkeässä tehtävässä ja tuntea se rakkaus mitä lapsenlapsi antaa. Kyllä minun täytyy myöntää, etten ymmärrä isovanhempia, jotka eivät halua olla lastenlastensa elämässä. Lastenlapsi usein on syytön esimerkiksi riitoihin aikuisten välillä.

Arvostakaa isovanhempia ja lastenlapsia, heidän välinen suhde on parhaimmillaan kerrassaan upeaa!

Onko teidän mielestä isovanhemmuus oikeus vai velvollisuus?