Isovanhemmuus - oikeus vai velvollisuus?

Isovanhemmat - nuo automaattiset lastenvahdit tai vaihtoehtoisesti itsekkäät vain omaan elämäänsä keskittyjät. Aika ajoin käydään keskustelua isovanhempien roolista, ilmassa on mummokateutta, onko isovanhemmuus velvollisuus? Mielestäni isovanhemmuus on oikeus, ennen kaikkea lapsen oikeus.

Kaikilla ei tietenkään ole syystä tai toisesta mahdollisuutta olla isovanhempien kanssa. Ei kaikki omista isovanhemmistanikaan ole olleet läsnä minun elämässä, onneksi sentään osa on edelleenkin. Onneksi minullakin oli niitä läheisiä isovanhempia, jotka saattelivat aamulla koulumatkalle tai jonne sai "muuttaa" kun äidin kanssa tuli riitaa. Mummu oli aina lähellä, kymmenen vuotta ihan naapurissa. Vaarin kanssa tehtiin puuhommia: "kolme kottikärryllistä ja mehutauko."

Omissa ja Samulin vanhemmissa olen nähnyt konkreettisesti myös sen, miten paljon isovanhemmuus antaa. Ja miten paljon se antaa lapselle, neljä isovanhempaa rakastavat koko sydämestään, ei lapsella voi ikinä olla liikaa rakastavia ihmisiä lähellä.

Tiedän, että meillä on todella harvinaislaatuinen tilanne isovanhempien suhteen, koska saamme heiltä kaikilta niin paljon apua. Tästä syystä olen kuitenkin myös oppinut arvostamaan heitä enemmän. Ilman isovanhempia meidän elämä olisi moninkertaisesti hankalampaa. Siksi haluan myös vaalia isovanhempien ja Alisan suhdetta ja vahvistaa sitä entisestään. Vanhemmilla on tärkeä rooli siinä, että ylipäätään annetaan mahdollisuus suhteen kehittymiseen. (Tosin on varmasti isovanhempia, jotka ei sellaista mahdollisuutta edes ansaitse.)

Välillä särähtää korvaani kun joku valittaa esimerkiksi anopin tuoneen vääränlaisen lahjan syntymäpäivänä lapselle. En pidä ajatuksesta, että isovanhempia/kummeja/sukulaisia pidetään lahja-automaatteina, jotka kustantavat lapselle mitä kalliimpia lahjoja. Meillä on periaate Samulin kanssa, että me vanhemmat kustannamme Alisalle ne isoimmat ja kalleimmat hankinnat ja lahjat, se ei ole sukulaisten tehtävä. Toivon myös pystyväni siirtämään Alisalle tämän ajatuksen. 

Minua surettaa edellisenkaltainen valitus myös siksi, että jossain on se lapsi, joka toivoisi, että isovanhempi ylipäätään tulisi paikalle. Vaikka olenkin onnekas ja osa isovanhemmistani on ollut elämässäni tiivisti, välillä olen toivonut, että ne syystä tai toisesta puuttuneet isovanhemmat olisivat myös olleet elämässäni.

Ei mielestäni isovanhempia voi velvoittaa olemaan lapsenvahtina tai lapsenlapsen elämässä ylipäätään, mutta itse näenkin sen ennemmin oikeutena. Ensisijaisesti isovanhemmat ovat lapsen oikeus, jokaiselle lapselle toivoisi ympärille mahdollisimman paljon rakastavia aikuisia. Isovanhemmille isovanhemmuus on mielestäni oikeus toimia tärkeässä tehtävässä ja tuntea se rakkaus mitä lapsenlapsi antaa. Kyllä minun täytyy myöntää, etten ymmärrä isovanhempia, jotka eivät halua olla lastenlastensa elämässä. Lastenlapsi usein on syytön esimerkiksi riitoihin aikuisten välillä.

Arvostakaa isovanhempia ja lastenlapsia, heidän välinen suhde on parhaimmillaan kerrassaan upeaa!

Onko teidän mielestä isovanhemmuus oikeus vai velvollisuus?