HULLU MAALISKUU

Heräsin juuri siihen ajatukseen, että tämä maaliskuu on ollut aivan hullu kuukausi! Olen lievästi helpottunut, että tämä kuukausi alkaa olla takana. Miten tästä edes tuli näin hullu kuukausi?

Edeltävästä neljästä viikonlopusta olen ollut kolme töissä ja yhden Lontoossa. Olen tietysti ollut arkena vapaalla Alisan kanssa, mutta yhtään koko perheen yhteistä vapaapäivää meillä ei ole ollut ja sen on kieltämättä huomannut.

Tätähän vähän ennustelin jo silloin kun aloitin viikonlopputyöt, mutta rehellisesti sanottuna tällainen maaliskuun kaltainen tilanne ei ollut mulla päällimäisenä ajatuksina. Oikeastaan, mun ei ollut alkuun tarkoitus tehdä näin montaa työviikonloppua maaliskuussa, mutta pienten sattumusten kautta ajauduin siihen tilanteeseen. 

***

Vaikka sinänsä viikonlopputyöt ovat tuoneet joustavuutta helppoutta arkeen, niin kyllä tämä kuukausi on opettenut, ettei työviikonloppujen maksimointi ole perheen hyvinvoinnin kannalta optimaalisin vaihtoehto. Meidän perhe ainakin kaipaa niitä yhteisiä vapaapäiviä, jolloin ehditään oikeasti tehdä jotain yhdessä. Pelkät yhteiset aamupalahetket tai illat ei ole paras vaihtoehto meille.

Kummasti tähän kuuhun on osunut meille aikuisille myös useampia iltamenoja, on ollut kaikenlaisia kokouksia ja koulutuksia, sekä tietysti niitä omien ystävien kanssa vietettyjä iltoja. Arvostan kyllä omaa aikaa ja ainakin omalla kohdallani ne hetket, jolloin olen saanut omaa aikaa, ovat helpottaneet jaksamaan muuten tätä kuukautta.

Tässä kuussa olen tehnyt kaikki kauppaostokset kauppakassipalvelun kautta. Lisäksi meillä on käynyt siivooja ja isovanhempien apuun on jälleen kerran turvauduttu. Luojan kiitos kaikki edellä mainittu on ollut mahdollista, ollaan saatu edes jossain määrin raavittua kasaan yhteisiä iltoja ja hetkiä.

Ajoimme eilen Hoplopin ohi ja Alisa muisteli kuinka hän pari viikkoa sitten oli siellä isin kanssa. Lopuksi hän totesi, että voitaisiinko mennä sinne joskus koko perhe, sitten kun meillä kaikilla on viikonloppuloma. Tunsin piston sydämessäni.

Meidän perhe on todella tiivis kolmikko, vietämme aikaa yleensä paljon yhdessä koko perhe. Tässä kuussa olemme viettäneet aikaa pareina, välillä minä ja Alisa, Alisa ja Samuli ja joskus harvoin minä ja Samuli, mutta paria tuntia kauempaa emme ole olleet koko kolmikko yhdessä.

Onneksi tämä kuukausi on lähes ohi ja edessä on yhteinen vapaa viikonloppu. Vähän jotain spesiaalia ollaankin suunniteltu ja ajattelimme ainakin lähteä Heurekaan dinosauruksia katsomaan, onko joku teistä jo käynyt?

Tästä eteenpäin syksyyn saakka olen päättänyt tehdä enintään yhden viikonlopun kuussa töitä, eikä mulla tietysti enempään olisi rahkeitakaan kisakaudella. Vähän jo odotan, että kisakausi alkaa, mutta tiedättekö miksi? Siksi, että ainakin silloin meidän perhe viettää viikonloppuisin aikaa yhdessä!

Keräsin tähän postaukseen kuviksi arkistoista sellaisia kuvia kun meidän perhe on ollut yhdessä. Reissuja, retkiä ja yhteistä aikaa. Toki, joskus ne yhteiset hetket on parhaita vaikka ei tehtäisi yhtään mitään, ne vain harvemmin päätyvät kameraan. Jokainen kuva muistuttaa mua siitä, että niitä ihania yhteisiä päiviä on taas tulossa ja tämä kuukausi on ollut ihan poikkeuksellinen. Jaksan vielä pari päivää.

Hei hei hullu maaliskuu, vähän jo etukäteen, ihan joka hetkeä ei tule ikävä!

KIROTUT LOMA-AJAT - PERHE-ELÄMÄN HANKALUUDET

Tuskin on joululomalta töihin palattu kun jo pitäisi alkaa suunnitella tulevan kesän lomia. Meillä töissä lomaruljanssi käy jo kuumana ja itsekin olen joutunut jo pohtimaan, että mites me ens kesänä lomaillaan?

Ei ole sitten kaikista helpoin juttu tuo lapsiperheen loma-aikojen sumplinta. Niin ja meillä on sentään vasta päiväkoti-ikäinen lapsi. Entäs ne kesät kun pitäisi suunnitella lomatekemistä alakouluikäiselle nappulalle reiluksi  pariksi kuukaudeksi?

Päiväkoti-ikäinen voi tietysti olla hoidossa vuoden ympäri, jos on pakko. Onneksi meillä on muitakin vaihtoehtoja, vaikka välillä saankin vähän harmaita hiuksia aiheesta.

***

Meillä töissä lomat kiertävät tasaisesti kesä-elokuussa ja tänä vuonna mulle olisi osunut myöhäisin, eli elokuun loma-aika. Olen kuitenkin huomannut, että kesäkuun puoliväli - heinäkuun puoliväli sopii meidän perheen aikatauluihin yleensä kaikista parhaiten ja siksi tänäkin vuonna vaihdoin jo lomani kesäkuulle kollegan kanssa. Isossa firmassa vaihtaminen on suht iisiä, etenkin kun kesäkuun loma on yleensä se, mistä halutaan eroon. Mun on siis joka vuosi ollut helppo saada lomani vaihdettua. Monella muulla näin ei todellakaan ole.

Samuli vaihtoi loppukesästä työpaikkaa, joten hänelle ei ehdi kertyä täyttä lomaa, eikä vielä ole varmaa pystyykö hän pitämään palkatonta lomaa kesällä... Rahallisesti varmasti selviäisimme lyhyestä palkattomasta lomasta, mutta  pienessä firmassa lomat aiheuttavat aina erityisiä järjestelyitä.

Haluaisin kuitenkin, että Alisa saisi taas olla lomalla kesä-heinäkuun. Haluaisin suoda hänelle pitkän kesäloman, vaikka ollaankin pystytty keventämään Alisan päiväkotiaikaa viime aikoina. Totta kai vaakakupissa painaa myös vajaan 600 euron säästö päivähoitomaksuissa.

RAHA

ARVOT

AIKA 

Ainakin yllä olevia juttuja ollaan jouduttu pompottelemaan mielessä kesälomaa suunniteltaessa. Lomaileeko molemmat vanhemmat yhtä aikaa vai kokonaan erikseen vai ollaanko osittain samaan aikaan lomalla. Jos lomaillaan edes osittain yhtä aikaa, kuka hoitaa Alisaa kun me ollaan töissä?

Helpoin vaihtoehto olisi varmasi se, että molemmat pitäisivät loman samaan aikaan ja Alisa olisi vain yhden kuukauden pois hoidosta, emmekä näin olisi oikeutettuja maksuhyvitykseen. Vaakakupissa painaa kuitenkin ajatukset pitkän loman hyödyistä ja se että Alisan pieni päiväkoti on ollut melkein joka vuosi kesä-heinäkuun kiinni, joten Alisa joutuisi väistämättä yhdeksi kuukaudeksi varahoitoon. Todennäköisesti hän olisi myös ainoa varahoidossa oleva lapsi meidän päiväkodista. 

Meidän suosima malli viime vuosina on ollut osa lomasta yhtä aikaa, osa erikseen. Olemme aikaisempina vuonna olleet Samulin kanssa 1-3 viikkoa yhdessä lomalla ja loput erikseen. Tämä on tietyllä tapaa kompromissi meidän aikuisten osalta. Jos saisin valita ihan vain itseäni ajatellen niin tietysti pitäisin koko loman yhtä aikaa Samulin kanssa. Lapsiperheessä painaa silti muutkin asiat.

***

Ollaan oltu onnekkaita ja tiiviin tukiverkon ansiosta Alisa on aina saanut pitkän loman. Tänä kesänä moni asia on toisin ja meidän "vakkarihoitajat" eivät pysty todennäköisesti lomailemaan aivan samaan tapaan kuin aiempina vuosina. Isovanhemmat ja sisarukset ovat työelämässä ja on tietysti ymmärrettävä, kukaan voi koko lomaansa käyttää meidän muksun vahtimiseen. Yleensä ollaan kuitenkin ne muutamat päivät saatu jotenkin järjestymään.

Tänä vuonna tilannetta kuitenkin helpottaa hieman mun arkivapaat ja olenkin tehnyt tarkkaa laskentaa, että pienellä läheisten avulla pystyisimme ehkä sittenkin järjestämään Alisalle pitkän loman. Samalla olen tehnyt havainnon, että meidän lähipiiristä puuttuu sellainen sopivan ikäinen teini, jolle voisi maksaa siitä, että hän muutamana päivänä vahtisi Alisaa pari tuntia. Olisiko vähän kätevää! Me saisimme kaivattua lastenhoitoapua ja teini  hieman lomarahaa.

Kun olin kaikista stressaantunein kesäloma-asioista isäni vitsaili että pitäisi koko kesän lomaa tai ottaisi Alisan töihin mukaan. Alan myös hiljalleen ymmärtämään miksi minä ja sisareni oltiin monilla eri leireillä lapsena, näppärä lastenhoitopaikka! Onkohan neljävuotiaille jo jotain parin viikon leirejä? ;D

Summasummarum, tiedän että teen tästä itselleni vähän hankalamman asian kuin mitä se oikeasti on. Joskus voisi hieman antaa periksi näistä periaatteista, kuten pitkä kesäloma. Tiedän, että me ollaan onnekkaita, että molemmilla on se vakkariduuni, mistä ylipäätään pitää lomaa säännöllisesti ja tähän vielä läheisten runsas apu. Monissa perheissä loma-aika vaatii varmasti vielä enemmän stressaamista kuin meillä ja tahdonkin lähettää tsempit kaikille teille. Tiedän, että monet painii näiden samojen loma-aikaongelmien kanssa. <3

Miten teillä lasten lomat järjestetään?

SAMPERIN SILMÄTULEHDUS JA ONNEKKAITA SATTUMIA

Niin siinä sitten kävi, että huonosti nukutut yöt ja flunssainen lapsi sai lääkärissä diagnoosiksi silmätulehduksen. Perjantai-aamuna Alisa heräsi silmät rähmien. Onneksi viheliäinen vaiva saatiin heti hallintaan silmätipoilla eikä Alisakaan tuntunut pistävän pahaksi silmätippojen laittamista, vaikka apteekissa vähän varoiteltiin sen mahdollisesti kirvelevän.

Silmätulehdus on meille uusi tuttavuus ja lievästi lääkärikammoinen Alisa ehtikin säikähtää pahanpäiväisesti lääkärissä. Lääkärin kertoessa silmätulehduksesta, Alisa pillahti itkuun. Nyt hän on kumminkin jo iloinen oma itsensä, eikä se silmätulehduskaan tunnu niin pahalta. Onneksi tulehdus ei ilmeiseti ole pahinta sorttia, kun rähmimistä ja pientä turvotusta lukuunottamatta silmät eivät muuten oireile.

Sattui tosiaankin hyvin, että mulla oli torstai ja perjantai muutenkin vapaata ja Alisa sai rauhassa tervehtyä. Tänään olikin sitten kotivuoronvaihto kun Samuli jäi Alisan kanssa kotiin ja minä läksin töihin.

Onneksi tälle viikonlopulle ei ollut mitään sovittua ohjelmaa Alisan osalta, eli hän saa rauhassa lepäillä koko viikonlopun. Toivottavasti kaikki sairastelut jäävät taakse ennen ensi viikonlopun reissua. Jos näin voi sanoa, niin onneksi sairastelut iski nyt eikä viikon päästä. Alisakin on nimittäin odottanut Saksan reissua jo tovin.

***

Hassua muuten, miten mulla oli vapaapäivien aikana ihan sellainen olo kuin litsaisin töistä! Jouduin jatkuvasti muistuttamaan itseäni, että mulla on ihan oikeasti vapaapäivä. Alisan sairastellessa tuli itsekin otettua iisisti ja levättyä. Hyvä niin, sillä nyt pitäisi jaksaa seitsemän tehokasta työpäivää ennen kuin miniloma koittaa.

Toivottavasti sairastelut on nyt selätetty ja saadaan ensi viikonloppuna kaikki lähteä terveinä reissuun.

Hyvää viikonloppua itse kullekin!

TASAPAINOTTAVAT VIIKONLOPUT KOHTA HISTORIAA?

Äitiyslomalta töihinpaluun jälkeen viikonloput ovat kasvattaneet merkitystään. Viimeiset kolme vuotta viikonloput ovat olleet erityisiä, virkistäviä keitaita arkiviikkojen välissä.

Viikonloput ovat tähän asti tasapainottaneet hyvin arkea. Eri vuodenaikoina viikonloput ovat vähän erilaisia. Mutta just nyt niissä on hyvä ollut tasapaino. Tänä viikonloppuna näin kavereita ja vietin illanistujaisia, rentoilin lauantain ja touhotin sunnuntain. Lauantaina nukuin pitkään, enkä tehnyt koko päivänä oikein mitään. Sunnuntaina heräsin aikaisin, valmistin meille aamiaista, pyykkäsin ja siivosin sisällä ja ulkona, ehdimme vielä käydä retkelläkin, mistä muuten postauksen kuvat ovat. Joka hetki oli ihanaa vaihtelua arjelle.

Niin parasta kuin tämä hetki juuri nyt on, hetken päästä tämä koko paletti menee ihan uusiksi!

Minä nimittäin aloitan viikonlopputyöt.

En aloita toista työtä tai vaihda työpaikkaa, firmamme aloittaa työskentelyn myös viikonloppuisin. Kun vapaaehtoisia halukkaita tiedusteltiin, en epäröinyt vaan ilmottauduin heti.

Moni on kysynyt, että miksi? Jos ei kerran ollut pakko. 

• Lyhyempiä hoitoviikkoja Alisalle. Kun voin olla välillä viikolla vapaalla, Alisan ei tarvitse olla hoidossa. Viikonloppuisin meillä ei ole hoidon tarvetta, sillä useimmiten Samulilla on vapaata. Hän tekee toki myös satunnaisesti lauantaitöitä, mutta jos meillä osuu molemmilla työt samaan viikonloppuun, luotan tukiverkkoon.

• Joustavuus. Mahdollisuus työskennellä viikonloppuisin lisää joustavuutta työviikon aikatauluun. Voin halutessani pitää pitkän viikonlopun tai järjestää vapaita vaikka juhlapyhien yhteyteen siten, että Alisa saa pidemmän loman. Esimerkiksi nyt jouluna voidaan pitää Alisa pari viikkoa lomalla. Toki se tarkoittaa, että mä olen sitten ne viikonloput töissä.

• Raha. Toki viikonlopuista saa paremman palkan, joten sekin motivoi. Pelkästään rahan takia en kuitenkaan viikonloppujani uhraisi.

• Vähemmän aamuherätyksiä. Arkisin joudun menemään mahdollisimman aikaisin töihin, jotta Alisan päivä olisi mahdollisimman lyhyt. Kun arkisin on välillä vapaata ja viikonloppuisin menen myöhemmin töihin, mun ei tarvitse herätä niin usein aikaisin.

• Autoilun vähentäminen. Tällä hetkellä mulla on aika vihasuhde autolla töihin kulkemiseen. Inhoan ruuhkia ja parkkipaikan etsimistä. Olen jo nyt mahdollisuuksien mukaan pyrkinyt käyttämään bussia. Iltapäivisin en kuitenkaan kunnolla ehdi töistä päiväkotiin ennen viittä, joten auto jää ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi. Viikonloppuisin ehdin kuitenkin rauhassa kulkea bussilla.

• Tottumus. Mun entiset työt ovat olleet aika viikonloppupainotteisia ja vaikka äitiysloman jälkeen tarkoituksella hain arkityöhön, olen kuitenkin nyt valmis palaamaan osittaiseksi viikonloppuduunailijaksi. Mulle se ei ole niin iso kynnys, kuin jollekin joka on aina työskennellyt vain arkisin.

• Vapaaehtoisuus. En usko, että pakotettuna viikonloput olisi mulle mieleinen juttu. Onneksi meidän firmassa mennään toistaiseksi vapaaehtoisuuden pohjalta. Voin myös itse hyvin pitkälle valita koska teen viikonloppuja ja miten paljon. Talvella uskon tekeväni ehkä kaksi viikonloppua kuussa ja kesällä yhden viikonlopun kuussa.

***

 

Vaikka pääsääntöisesti odotan todella positiivisin mielin viikonlopputöitä ja sen tuomaa muutosta, totta kai mua vähän mietityttää millaiseksi meidän arki sen myötä muovautuu. Toivoisin, että kaikki nämä positiiviset tekijät auttaisivat mua jaksamaan paremmin. Saanhan mä ehkä nukkua enemmän ja voisin kuvitella, että arkivapaat tulisi pidettyä enemmän vapaina, viikonlopuille kun yleensä kertyy kaikenlaista menoa.

Koko perheen yhteiset viikonloput tulee hieman vähenemään. Ne ei lopu kokonaan, mutta me vanhemmat ollaan vähän harvemmin yhtä aikaa vapaalla. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että Alisalla on enemmän vapaata. Silti mä mietin, ehditäänkö me esimerkiksi metsäretkille niin usein kun nyt? Perheen yhteinen aika ja parisuhdeaika tarvitsee pitää balanssissa. Toki tähänkin viikonlopputyöt osaltaan tuo helpotusta. Parin viikon päästä lähdetään koko perhe pitkälle viikonlopulle Berliiniin. Yhteistä aikaa siis luvassa. Ja eiköhän sitä aikaa riitä tänne Suomeenkin.

Tässä siis ollaan taas uuden edessä. Toivon kuitenkin, että tämä on hyvä asia meidän kannalta ja arki tuntuu tämän muutoksen jälkeen kevyemmältä. Työskennelläänkö teidän perheessä osittain viikonloppuisin? Miten yhdistäminen perhe-elämän kanssa on onnistunut? Olen kiitollinen jos kuulen kokemuksia etukäteen! <3

Meistä tuli koiraperhe!

Joku saattaa muistaa, että olen täällä blogissa kirjoittanut, etten ole mikään eläinihminen. Pelkään vähän vieraita koiria, enkä ole koskaan pahemmin haaveillut lemmikin hankkimisesta. Nyt kuitenkin kävi jotain todella yllättävää ja meistä tuli koiraperhe...

...ainakin viikoksi.

Vanhempani lähtivät lomamatkalle ja heidän kultainennoutaja tuli meille hoitoon. Kamilla ikää on jo 13 vuotta, kovin vetreä tämä vanha rouva ei siis enää ole. Hän ei jaksa kovin pitkiä kävelylenkkejä ja lempi puuhaa on makoilla lattialla rapsutettavana. Onneksi helle on vähän helpottanut ja Kamia saa oleilla myös terassillamme varjossa.

En tosiaan ole ollut mikään eläinihminen ja olinkin vähän ihmeissäni, että minut kelpuutettiin koiran hoitajaksi. :D Kami on nimittäin äidilleni erittäin tärkeä ja kaikki kaikessa. Hyvin meillä on kuitenkin mennyt ja olen löytänyt itsestäni pienesti sisäisen koiraihmisen.

Alisa rakastaa Kamia yli kaiken ja Kami on Alisalle todella tärkeä. Kami ei ehkä niin kovin ole välittänyt Alisasta, lähinnä ärsyyntynyt kun meidän elohiiri häiritsee hänen lepäilyä. Nyt kun Kami on ollut meillä, tulee hän Alisankin kanssa paremmin toimeen. Alisa on välillä saanut pieniä matkoja taluttaa Kamia ja on siitä todella ylpeä. Kami on tosiaan niin rauhallinen koira, ettei hän enää jaksa lähteä kiskomaan kummemmin. Alisa on vanhempieni luona saanut myös antaa ruokaa Kamille ja täällä meilläkin se on Alisan kunniatehtävä. Alisa on ylipäätään hyvin eläinrakas ja luulenkin, että rauhallisella ja leppoisalla Kamilla on osuutensa siihen, Alisa on nimittäin vauvasta asti saanut tutustua rauhassa tähän karvakasaan ja sitä kautta tottunut eläimiin.

Koiraperheen plussat ja miinukset

Itsestänikin on aika hauskaa leikkiä koiraihmistä! Aamuisin pieni lenkki piristää ja muutenkin tulee ulkoiltua enemmän, koska kuitenkin Kamin täytyy päästä säännöllisesti ulos. Olen myös aamuisin herännyt ajoissa, kerrankin. On kiva kun Kami iloitsee siitä kun tulemme kotiin. Ennen minusta tuntui, että Kami ei ihan hirveästi minustakaan piitannut, mutta ehkä nyt olen hiljalleen voittanut häntä taas puolelleni. Etenkin nyt kun olen ollut sairaana kotona, on kiva että on toinen seurana täällä, Alisa nimittäin valitsi itse päiväkotiin menon kuin minun kanssa kotiin jäämisen, joten hän on muutaman tunnin päivisin nyt päiväkodissa vaikka olenkin kotona.

Miinuspuolena on sitten hiekan määrä, sitä nimittäin kulkeutuu sisälle koiran myötä tosi paljon. Vaikka Kamista yleensä lähtee paljon karvoja, niitä ei nyt mielestäni ole lähtenyt niin paljon kuin yleensä. Totta kai koira hieman rajoittaa menemistä tai ainakin pitää aikatauluttaa jutut siten, ettei Kamille tulee liian pitkää yksin olemista.  Onneksi tällä viikolla meillä ei ole mitään iltamenoja ja loppuviikosta kun minä palailen todennäköisesti töihin niin Samuli onkin kotona. Normaalisti olemme olleet aika meneväistä sorttia ja siksi olen aiemmin ollutkin sitä mieltä, ettei koira sovi toistaiseksi ainakaan meidän elämään.

***

On hauska leikkiä viikon verran koiraihmistä ja hauskaa miten olenkaan jo tottunut siihen, että meillä on koira. Kamilla on hieman huono kuulo ja yhtenä aamuna hän säikäytti minut todenteolla kun aamulla tulin rappusia alakertaan ja hän ei tuttuun tapaan tervehtinyt minua häntä heiluen vaan makasi vain lattialla. Ilmeisesti hän ei vain ollut kuullut minua ja kun kutsuin häntä vähän kovemmin niin sain tutun tervehdyksen. <3

Perhe pitää yhtä

Huhhuh. Aikamoiset pari viikkoa takana. Ensin täysi tohina häitä ja siihen päälle meidän seuran kisan organisointia. Vaikka olen vuosia ollut mukana harrastuksessa, oli tämä ensimmäinen kerta kun olin varsinaisesti yksi järjestäjistä.

Uusien opeteltavien asioiden määrä oli hirmuinen. Koska kaikki oli minulle uutta, jouduin hirveästi selvittämään asioita ja se totta kai kuormittaa enemmän kuin tutut rutiininomaiset asiat.

Keväällä kun selvisi, että häät ja kisat olisivat viikon välein, en todellakaan realistisesti ajatellut millainen ponnistus se tulisi olemaan minulle ja meidän koko perheelle. Meidän perheessä on kuitenkin aina ollut tapana puhaltaa yhteen hiileen ja tällaisissa tilanteissa autamme toinen toisiamme.

Koko perheeni oli siis mukana kisan läpiviennissä, äiti ja iskä, molemmat siskoni ja lisäksi vielä toisen siskoni mies. Totta kai myös Samuli oli puuhissa mukana ja välillä jouduin vaatimaan häneltä lähes kohtuuttomia asioita. Kertaakaan en kuitenkaan kuullut negatiivista sanakaan aiheesta, päin vastoin Samuli kysyi jatkuvasti miten voisi vielä auttaa.

Sama asia oli häidemme kanssa, silloin molempien perheet olivat aivan käsittämättömän suurena apuna, eikä häistämme olisi ikinä voinut tulla niin täydelliset ilman heitä. Olen niin kiitollinen kaikille saamastamme avusta.

Molemmat projektit on nyt saatu hienosti maaliin ja olo on sen mukainen. Lauantaina kun vihdoin pääsin mökille kisapäivän jälkeen, rojahdin saunan jälkeen sänkyyn jo yhdeksältä. Nukuin raskaasti aamuun asti. Hiljalleen stressin paino on tippunut harteiltani ja olo on kevyempi. Tosin sunnuntaina tulinkin kipeäksi ja maanantai meni sohvan pohjalla, kenties stressin lievenemisellä oli siihenkin vaikutusta.

Nyt aion kyllä todellakin hetken ottaa rennosti. Toivottavasti minä saan seuraavaksi auttaa läheisiäni, ettei vallan mene yksipuoliseksi tämä touhu. Tai no tuliskohan murut vielä taltuttamaan näistä projekteista aiheutuneen kaaoksen meille kotiin? ;)

Epätoivon hetkellä

Elämä muistuttaa joskus yhtä suurta mustaa aukkoa. Jokainen valittu polku tuntuu päättyvän umpikujaan ja tekisi mieli luovuttaa. Elämällä ei ehkä ole suuntaa ja ahdistaa.

Mullakin on elämässä ollut sellainen vaihe. Vaihe, missä oli jatkuvasti paha olla. Hetken todella tuntui, että olen niin pahasti umpikujassa, etten koskaan pääse pois. Nyt kun mietin tuota aikaa, en edes pysty kunnolla muistamaan kaikkea, niin tehokkaasti mieli on kätkenyt ikävät asiat syövereihinsä. Ihan kuin olisin ennen elänyt täysin sumussa.

Nyt kun tänään mietin mun elämää, olen saanut paljon niitä asioita, joista ennen vain haaveilin. Tai oikeastaan en edes uskaltanut haaveilla näin paljosta.

Istun lastenhuoneen lattialla ja nauran katketakseni isän ja tyttären leikeille. He hassuttelevat ja pölhöilevät omia juttujaan, kuten niin usein muulloinkin. Nauran onnesta, upea lapseni ja ihana mieheni, miten olenkaan ansainnut kaiken. Entinen on vain tumma läikkä menneisyydessä.

Jos sinulla on just nyt synkkä vaihe elämässä ja jokainen tie tuntuu umpikujalta. Haluan vain sanoa, älä lakkaa uskomasta parempaan huomiseen. Vaikken ole uskovainen, haluaisin uskoa, että meille jokaiselle annetaan juuri sen verran kuin jaksamme kantaa. Se on oikeastaan aika lohduttava ajatus, vaikka sillä mustimmalla hetkellä ei ehkä pysty käsittämään taakan suuruutta ja se tuntuu kohtuuttomalta.

Älä pelkää tehdä isojakin ratkaisuja, jos sitä kautta on mahdollista päästä pois umpikujasta.

Mä tein aikoinaan todella isoja ratkaisuja elämässä, käytännössä käänsin ihan kaiken ylösalaisin, aloitin tyhjästä ja pohjalta. Tänään mä voin sanoa, että ne isot ja pelottavat muutokset oli tämän kaiken arvoisia.

En ole rikas, en menestynyt, en mitenkään erityinen. Oikeastaan todella tavallinen ja elän todella tavallista elämää, mutta kaiken sen synkkyyden ja ikävien asioiden jälkeen se tavallinen elämä tuntuu pirun hyvältä. Mun onnellinen ja tavallinen elämä.

Koska olen käynyt siellä pohjalla, en todellakaan peittele onneani, nyt kun sen olen saanut. Ei onnea mun mielestä pidäkään peitellä, kyllä tässä maailmassa ihan tarpeeksi on sitä kurjuutta.

Jos juuri nyt on huono vaihe elämässä, haluan vain sanoa, että siitä voi selvitä. Yhtenä päivänä hymyilet jälleen, olet onnellinen. <3

Täti

Musta tuli eilen täti!

Ensimmäistä kertaa.

Tuntuu hassulta, että pieni tyyppi ketä en ole vielä ikinä nähnyt, tuntuu niin tärkeältä.

Voin sanoa, etten ole kovin lapsirakas ihminen. En missään nimessä inhoa lapsia, tuntuu vain etten ole erityisen hyvä vieraiden lasten kanssa. Mietinkin joskus, että onkohan minusta tädiksi, siis sellaiseksi ihanaksi ja rakastavaksi tädiksi, jollainen haluan olla. Kohti siskoni raskauden loppua huomasin kuitenkin, että huoleni oli ihan turha! En kyllä ymmärrä, miksi edes epäilin asiaa sillä Samulin siskon poika on minulle erityisen rakas ja tärkeä, olenhan ollut hänen kanssaan ihan pikkuvauvasta asti. Samoin haluan olla "Latenkin" kanssa. Ja kuten siskoni on ollut ihana täti Alisalle, niin minäkin aion olla Latelle.

Pienet varpaat vuodelta 2014. <3

Huomasin myös jännittäväni siskoni puolesta, välillä myös hieman pelkäsin. En muista pelänneeni Alisan syntymistä, mutta ehkä sitä toisen puolesta pelkääkin enemmän. Välillä oli todella vaikeaa yrittää peittää pelko, mutta en missään nimessä halunnut näyttää huoltani siskolleni ja sitä kautta huolestuttaa häntä. Niimpä yritin vain suhtautua asioihin mahdollisimman kepeästi.

Koko viikonlopun odotimme viestiä sairaalasta vauvan syntymästä, mutta tunnit vain vierivät ja vierivät. Maanantaiyönä heräsin jatkuvasti tarkistamaan puhelimen viestejä. Ja vihdoin maanantaina iltapäivällä odotettu viesti saapui. <3 Koko työpaikkammekin sen varmaan kuuli kun into piukassa ympäri toimistoa liihottelin. :)

Kaikki meni onneksi hyvin lopulta ja perheemme kasvoi yhdellä. Yritimme Alisan kanssa keskustella aiheesta ja Alisa totesi, että Late saa ajaa hänen mopollaan ja hän pusutteli Laten kuvaa puhelimennäytöltä.

Täällä ei malteta odottaa, että nähdään uusi tulokas! <3 <3 <3

Minkä ikäinen pitää vierottaa vanhemmista?

Minkä ikäisenä lapsi tulisi vierottaa vanhemmista? Milloin pitäisi pärjätä elämässä ihan vain itse?

Ei, en puhu Alisasta. Puhun itsestäni.

Soitan äidilleni vähintään joka toinen päivä. Soitan vaikka ei olisi asiaa. Soittelen myös isäni kanssa useamman kerran viikossa. Teen vaikka tikusta asiaa tai sitten sanon vain puhelun aloitukseksi "ei mulla mitään asiaa ollut, mutta..."

En osaa olla soittamattakaan. Nolottaa myöntää näin 25-vuotiaana, mutta kyllä, minä ikävöin välillä vanhempiani. Ikävöin, vaikka välimatkasta huolimatta näemme lähes viikottain. Usein toivon, että äiti ja isä asuisivat meidän lähellä, että voisi iltasella vain poiketa...

Monissa isoissa hankinnoissa juttelen vanhempieni kanssa, haluan heiltä hyväksynnän, vaikka lopullinen päätös tehdään itse. Kun olimme ostamassa asuntoa, halusin ehdottomasti vanhempani mukaan asuntonäyttöön, jotta saisin myös heidän mielipiteen.

Välillä mietin, että pitäisikö minun irtautua enemmän vanhemmistani? Toisaalta, miksi ihmeessä? Haluan olla läheinen vanhempieni kanssa, en halua sellaista, että vierailemme heidän luonaan kerran vuodessa, koska "pakko". En halua etääntyä heistä liian kauaksi, fyysisellä etäisyydellä ei sinänsä ole merkitystä, jos henkisellä tasolla on lähellä.

En halua pakkoaikuistua...

...jos se tarkoittaa vanhemmista etääntymistä.

Olen kyllä itsenäinen ja taloudellisesti riippumaton vanhemmistani, mutta monissa asioissa kaipaan heiltä edelleen neuvoja ja vinkkejä. Ehkä tässä meidän tilanteessa auttaa myös se, että vanhempani eivät ole hanakasti puuttumassa elämäämme negatiivisessa merkityksessä. On helppo pitää heidät lähellä, koska he eivät yritä ohjata tai määrätä elämäämme vaan antavat rauhan itsenäisyydelle ja tarvittaessa antavat tukensa. Tämä saattaisi aiheuttaa ongelmia myös parisuhteessa, jos Samulin ja minun välit omiin vanhempiimme olisi kovin erilaiset. Onneksi kuitenkin Samuli on läheinen myös omien vanhempiensa kanssa niin meillä ei ole koskaan ollut mitään ristiriitoja sen suhteen. Alisan syntymän jälkeen olemme lähentyneet ehkä vieläkin enemmän molempien vanhempien kanssa. 

Joskus havaitsen, että olen vanhemmissani kiinni enemmän kuin monet muut ja silloin tulen yleensä miettineeksi, olenko kenties lapsellinen? Enkö ehkä olekaan niin aikuinen kuin tulisi olla? Mutta kuka sen lopulta määrittää, millainen on oikea aikuinen? Mä olen tällainen aikuinen ja joku toinen on toisenlainen.

Ehkä mä jatkossakin soitan vaikka ei olisi mitään asiaa, joskus kun kuitenkin tulee sekin päivä ettei voi soittaa vaikka haluaisi. Tosin mä luulen et meikämutsi soittelee teräsäitilleen vanhainkodista raihnaisena vanhuksena kun teräsäitini painelee paremmassa kunnossa omassa kotonaan reilu satavuotiaana.

Missä iässä niistä vanhemmista tulisi irrottautua vai tarviiko kokonaan ikinä? ;)

Ideoita BabyShower juhliin

Viimeisen kuukauden ajan mun piti olla ihan hiiskumatta yllätyksestä, jota oltiin järjestämässä siskolleni. Viime lauantaina oli yllätyksen paljastamisen aika. Järjestimme yhdessä siskoni miehen perheen kanssa yllätys BabyShowerit.

Paikalla oli läheiset perheenjäsenet ja yllätys onnistui täydellisesti, juhlinnan kohde ei ollut missään kohtaa arvannut mitä on tekeillä. Ilme oli sanoinkuvaamaton kun siskoni avasti oven ja pimeään keittiöön syttyi valot ja me seisoimme siellä.

Siskoni miehen sisko oli juhlien pääjärjestäjä ja oli koristellut juhlapaikan söpöillä teemaan sopivilla vaaleansinisillä koristeilla. Oli pompomeja, ilmapalloja, viirejä ja kaikki teemavärin mukaisina.

Tarjottavat hoidimme porukalla ja minulle lankesi täytekakun teko. Erityistoiveena oli autokakku ja tällaisen kakun sain tehtyä:

Ihan sellainen kakusta ei tullut kuin alunperin olin suunnitellut, mutta olin kuitenkin melko tyytyväinen lopputulokseen. Kakkujen tekeminen on kyllä hieman koukuttavaa, vaikka ennen ajattelin ettei ole yhtään mun juttu.

Kakun välissä oli tällä kertaa vähän kevyemmät täytteet: kuningatar ja sitruuna. Kakusta tuli mukavan raikas eikä ollenkaan liian makea. Tulevaa vauvelia kutsutaan Lateksi, joten pitihän se kirjoittaa kakkuunkin.

Kakulle vastapainoksi tein Kinuskikissan ohjeella Brookieseja. Ne olivat herkullisia, mutta kaikkea muuta kuin kevyitä ja vähemmän makeita. Brookiesit oli tosi tuhteja ja palat olisi saanut olla vähän pienempiä.

Juhlissa oli tarjolla myös vaikka mitä muita herkkuja ja katsokaa mikä mahti-idea tarjolle oli kehitelty:

Vesimeloonista koverretut lastenvaunut ja hedelmävauva. Melooni oli täytetty hedelmillä ja oli niin hieno, ettei sitä olisi raaskinut syödä ollenkaan.

Vesimeloonin sisus oli käytetty hyväksi ja tehty boolia. En ollut aikaisemmin tajunnut, että siitä voisi tehdä boolia, mutta aion kyllä itsekin kokeilla, oli sen verran hyvää.

Tulevaa äitiä lahjottiin myös vaikka millä kivoilla ja tarpeellisilla lahjoilla.

Perinteisiin vauvakutsuihin kuuluu tietenkin vaippakakku ja pääsin ekaa kertaa tekemään sellaisen. Teimme nuoremman siskoni kanssa yhdessä vaippakakun ja loppujen lopuksi se oli ihan helppo toteuttaa. Vaippakakkujakin on tietysti vaikka minkälaisia ja miten hienoja, mutta tämä meidän versio oli aika pelkistetty ja perinteinen. Liitimme kakkuun myös muumituttipullon ja bodyn, mitkä ostin pikku-Latelle

Juhlissa oli totta kai myös ohjelmaa, Pilttien maistatusta ja arvailua, syntymäpäivän arvailua sekä vaipan vaihtoa silmät kiinni. Tuleva äiti selviytyi tehtävistä tosi hyvin, pilttejä on syöty välipalaksi ja Alisalle vaippaa vaihdettu, sen kyllä huomasi. :)

Meillä oli todella tunnelmalliset ja mukavat vauvajuhlat ja juhlasankarin onnellinen hymy oli paras palkinto juhlista. Mikäli haluatte lukea siskoni fiiliksiä juhlista, löydätte ne hänen BLOGISTAAN.

Kiitos kaikille, joiden kanssa saatiin juhlia! <3

Ne on täällä! Ruuhkavuodet!

Ruuhkavuodet, asia mikä vielä vuosi sitten tuntui kaukaiselta. Olen aikaisemmin pohtinut ruuhkavuosissa rämpimistä ja kuinka välttää tämä rämpiminen.  Nyt meillä tuntuu olevan koko combo kasassa:

Kokopäivätyö

Perhe

Asuntolaina 

Harrastukset

Kotityöt

Kaikki CHECK.

Viime aikoina ruuhkis on ollut käsinkosketeltavissa. Kiire, väsymys ja synkkyys painaa välillä päälle ja näkyy täällä blogissakin hidastuneena postaustahtina. Ihme, että olen jaksanut näinkin paljon kirjoittaa kun joskus tuntuu, että hyvä kun jaksaa arjesta ylipäätään selviytyä.

En koe tilannetta välttämättä pelkästään negatiivisena. On mahtavaa, että on ylipäätään vakituinen työ ja vielä työ jossa viihtyy. Meillä on ihana, meidännäköinen koti ja huippu perhe, kivoja harrastuksia ja ajanvietettä. Vaikka meillä eletään nyt niitä kiireisiä vuosia, on elämä silti onnellista ja nautin suurimman osan ajasta. 

Mikä sitten on suurin muutos elämässä? On ollut pakko keksi keinoja selvitä arjesta helpommin, onhan tätä hulabaloota luvassa vielä useita vuosia eteenpäin. 

Mitkä asiat itse koen tärkeiksi jaksamisen kannalta? Tai miten jaksaa ne pakolliset hommat?

Lepo

Ei tulis mitään, jossei pitäisi huolta siitä, että lepää tarpeeksi. Muutaman päivän univaje vaatii korjaantuakseen tupla-ajan. Ympäripyöreät työpäivät ja välissä biletystä, ei kuulosta enää houkuttavalta. Sen sijaan sohvan nurkka, viltti ja ajoissa sänkyyn, kyllä kiitos!

Lisäksi olen huomannut, miten tärkeää on raivata kalenterista aikaa tyhjille viikonlopuille. Nyt kun arki on niin hektistä, yritän säännöllisesti nauttia viikonlopuista ilman suunniteltua ohjelmaa.

Myös unen laatuun olen yrittänyt kiinnittää viime aikoina huomiota. Ruutuaika on mun työn ja blogin takia tosi korkea, joten pyrin etenkin iltaisin pitäämään katseen muualla kuin kännykässä. Välillä siinä epäonnistuen. Käyn yleensä lämpimässä suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja se rentouttaa mukavasti, lisäksi muutama pieni venytysliike ja tuntuu, että oikeasti nukahtaminen on helpottunut.

Harrastukset

Edelleen pidän harrastuksia tärkeänä jaksamisen kannalta. Itselleni on ainakin tärkeää, että on välillä jotain omia harrastuksia ja välillä perheen yhteisiä.

Se mikä sitten on sopiva määrä harrastuksia, on jokaisesta itsestään kiinni. Itse en ainakaan jaksaisi joka ilta ja viikonloppu harrastaa. Olen melkoinen kotikissa. joten arvostan harrastusten lisäksi myös kotona olemista. Tosin tämä blogiharrastus on siitä hyvä, että usein tätä voi harrastaa ihan sohvalta käsin.

Koti

Koti on paikka missä kerään voimia ja tykkään meidän kodista hirveästi, mun mielestä omassa kodissa viihtyminen on tärkeää jaksamisen kannalta. Mutta kukapa ei joskus stressaisi kotitöistä? Olen useita kertoja maininnut, että liiallinen sotku saa mut ahdistumaan, mutta en halua kaikkea vapaa-aikaa kuluttaa siivoamiseen. Onneksi meillä asuu aika siistiä porukkaa ja kärsimme harvoin kaaoksesta. Meillä yritetään välttää kaaosta karsimalla tavaran määrää ja korjaamalla jäljet heti. Alisa on onneksi innokas keräämään lelunsa leikin jälkeen ja Samuli auttaa sujuvasti niin siivoamisessa kuin vaikka pyykkäämisessä.

Yleensä arkisin suoritan mainoskatkosiivousta, eli illat otan rennosti sohvalla, mutta mainoskatkon tullessa ryntään siivoamaan muutamaksi minuutiksi. Ei paha! Näin ehdin rentoutua lemppariohjelmien parissa, mutta minun ei tarvitse ahdistua sotkusta ja kaaoksesta liiaksi.

Se JOKU

Vaikka kuinka nauttisi yksinäisyydestä, niin väitän, että jokainen tarvitsee ainakin yhden ihmisen lähelleen. Se voi olla puoliso, läheinen ystävä, äiti, lapsi tai vaikka perhetyöntekijä. Joku kenelle kertoa mieltä painavat asiat, jakaa edes vähän vastuuta arjesta. Joku keneen voi luottaa ja kenen apuun voi luottaa.

Yksikin läheinen ihminen auttaa jaksamaan arjessa. Avun pyytäminen on myös erittäin hyväksyttävää ja suotavaa. Ei kenenkään mielestäni pidäkään pärjätä yksinään kaikesta.

Meillä perhe-elämä on varsinaista tiimityöskentelyä. Kaikki kolme tiimin jäsentää tekee töitä sen eteen, että tiimi toimii. Yhdessä me todennäköisesti selvitään nämä ruuhkavuodet hymyssä suin, ainakin usko on luja.

Armollisuus

Tämä on ehkä tärkein, mitä olen oppinut arjessa selviytymiseen liittyen: Ole armollinen, etenkin itsellesi. Mikä järki vetää itseään piippuun jo alkumatkasta, kun tätä taivalta on vielä huomattavan paljon jäljellä?

On ihan okei olla väsynyt, on ihan okei vaan olla ja levätä, on ihan okei jos ei tänään jaksanut pyyhkiä pölyjä jalkalistojen päältä.

On ihan okei nauttia elämästä, ruuhkavuosista huolimatta.

Sunnuntai kaksin silmin

Kello huitelee jo kymmentä sunnuntaiaamuna. Herään hiljalleen edellisen illan riennoista. Viikonloput kuluu yleensä töissä, koska viikolla olen koulussa. Muutenkin ravintola-ala on viikonloppupainotteista. Puen ja lähden ajamaan töihin.

Töissä palvelen asiakkaita, vaikka iltaa kohden väsyttääkin. Kesken päivän kavereilta tulee viestiä, 

"Nähdäänkö illalla Tiikerihaissa?"

En epäröi vaan viestitän, että mikä ettei.

Touhuilen loppusiivoukset töissä ja suljen paikat. Kotimatkalla mietin, mitä puen päälle ja paljonkohan tilillä on rahaa. No ihan sama, ajattelen.

Kotona pikainen vaatteiden vaihto ja ehostus, sitten kävellen keskustaan, mihin kaveriporukkamme hiljalleen kokoontuu.

Lähdemme valumaan kohti kantapaikkaa. Tuttu portsari moikkaa ovelta ja samat naamat istuu pöydässä, kuten yleensäkin. Käymme paikassa karaoken takia, porukassamme on innokkaita laulajia.

Sunnuntait on hyviä baaripäiviä, liikkeellä on yleensä vain ravintoloiden työntekijöitä joille maanantai on yleinen vapaapäivä. Vilkuilen baarin asiakkaita. 

- Oisko toi?

- Ei.

- No oisko toi?

- Juu ei

- Entä toi?

- Ei.

Kukaan ei ole se joku.

Illan päätteeksi ja muutama tuoppi myöhemmin lähdemme kohti kotia, maanantai on kuitenkin koulupäivä. Kävelen pimeässä tyhjään ja pieneen yksiöön. Olen kuitenkin onnellinen. Onnellinen kavereista ja pienestä kodistani, kodista jossa asun vain minä. Tää on parasta just nyt, ajattelen ja suljen silmät.

*****

Sunnuntaiaamuna 08.05 herään kummallisesta asennosta. Hetken kestää tajuta missä olen. Taaperon huone ja taaperon liian pieni sänky. Au, mua sattuu niskaan. Olin yöllä nukahtanut sohvalle ja aamuyöllä taapero kaipasi minua, jolloin siirryin hänen huoneeseen ja lopulta nukahdin hänen viereensä liian pieneen sänkyyn.

Paleltaa ja niskoja jumittaa. Saattelen taaperon alakertaan ja annan leipää, pistän myös lastenohjelmat päälle, jotta sohvalla nukkuva isi saisi vielä levätä. Itse menen kuumaan suihkuun.

Suihkun jälkeen isi on jo herännyt ja juomme yhdessä aamukahvia. Kahvin jälkeen katselemme televisiota ja leikimme palikoilla kaikki kolme. Rakennamme hurjan korkean tornin.

Jossain vaiheessa alan touhuta, pesemään pyykkiä ja siivoamaan. Ihana pakkassää kutsuu tuulettamaan matot ja muut tekstiilit. Imuroin yläkerrassa ja kun lopetan imuroinnin, kuulen kuinka alakerrassa toinen imuroi myös. Olen onnellinen, en pyytänyt häntä siivoamaan, mutta hän tekee sen auttaakseen minua.

Siivoamme oikein kunnolla, pesemme lattiat ja vessat, pesen jopa kylpyhuoneen seinät. Tuuletuksen jälkeen koti on myös ihanan raikas. Siirtelen myös tavaroita mielestäni vähän parempiin paikkoihin.

Jossain kohtaa istumme hetkeksi sohvalle ja juomme yhdessä päiväkahvit, Alisa on koko aamupäivän ravannut välillä yläkertaan välillä alakertaan, viihdyttäen sekä meitä, että itseään. Puen hänelle ulkovaatteet ja pistän ulkoilemaan terassille. Vahdin sohvalta kun Alisa testaa kummisedältä saatua lumilapiota ja haravaa. Hauskutamme taaperoa isin kanssa vuoronperään ikkunan läpi. Toisen on seistävä koko ajan ikkunassa, koska yksin terassilla oleminen hämmästyttää taaperoa. Hetken päästä menemme myös isin kanssa pihalle ja kannamme loput puutarhakalusteet varastoon.

Sitten lähdemme kauppaan. Ostamme koko viikon kauppaostokset kerralla. Arkiviikolla säästyy rutkasti aikaa kun ei tarvitse miettiä kauppaan menoa. Päivälliseksi päätämme syödä tortilloja.

Kulutamme iltaa sohvalla istuen ja vielä tavaroita järjestellen. Ostimme kauppareissulta parit valot lisää ja virittelen niitä kotiimme. Lämmitämme saunan, mutta taapero ehtii nukahtamaan ennen sen lämpiämistä. Niimpä annamme hänen nukkua ja saunomme kahden. 

Istumme illalla vielä sohvalla televisiota katsellen. Yhdeltätoista menemme yhdessä nukkumaan. Parasta just nyt, mietin juuri ennen nukahtamista.

*****

Kaksi normisunnuntaita, vain kovin erilaiset. Sunnuntait yhden ihmisen elämästä. Mun elämästä. Kumpikin on tai on ollut mun tavallinen sunnuntai, aikaero niiden välillä vain on vuosia. Ennen ja nyt. Lapseton sinkku ja perheenäiti.

Yhteistä niille on se, että molemmissa hetkissä tunnen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Siihen kai pitäisi pyrkiä, että juuri tämä hetki olisi elämän onnellisinta aikaa. En voinut aavistaa, että vain päiviä tuon ensimmäisen sunnuntain jälkeen saisin puhelimeeni viestin:

"Keitätkö sä sitä kahvia, mä olen puolentunnin päästä siellä." 

Kahville se tosiaan tuli ja nykyään me vietetään sunnuntaita yhdessä siivoten ja mennään iltaisin yhdessä nukkumaan.

 Koskaan ei tiedä mikä onni seuraavalla viikolla potkaisee. <3