Uusi rakas

Nyt olen ottanut vissiin askeleen lähemmäksi kohti oikeaa bloggaajaa!  Tulin nimittäin ostaneeksi monien bloggaajien hehkuttaman Olympuksen PEN E-PL 7. Kamerahan on viimeiset pari vuotta tuntunut olevan monien bloggaajien työkalu ja kun se hyvällä hinnalla tuli vastaan niin päätin sen itselleni kotiuttaa.

Olen nyt vajaan vuoden kuvannut siskoni Nikonilla, joka oli alunperinkin vain lainassa. Uusi kamera on ollut keväästä alkaen ostoslistallani ja kun sisarenikin alkoi bloggaamaan, on enemmän kuin kohtuullista palauttaa kamera omistajalleen.

Tykkäsin hirveästi Nikonista ja sillä kuvaamisesta. Ehkä se kuitenkin oli vähän liian pro mun käyttöön. Mun ei ole tarkoituskaan valokuvata ammattimaisesti, joten lähdin metsästämään uutta kameraa vähän erilaisilla vaatimuksilla. En nimittäin koskaan oppinut käyttämään lähellekkään kaikkea Nikonilla kuvatessa, ainoastaan perusasiat.

Olympuksessa viehätti ehdottomasti koko. Jatkossa on helpompi kuljettaa kameraa mukana kun sen kuskaamiseen ei tarvita matkalaukkua. Olin myös lukenut sen olevan helppokäyttöinen, joten sopii tällaiselle harrastelijalle.

Parin päivän kokemus on osoittanut, että koostaan huolimatta kameralla saa todella hyviä kuvia. Kosketusnäytöllä toimiva tarkennus on kätevä ja helppo. Kamera on todella yllättänyt itseni, pystyn kuvaamaan sillä vähintään yhtä hyviä kuvia kuin Nikonillakin.  Positiivisia kokemuksia ehdottomasti.

Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan hieman, on etsin. Senkin kameraan saa lisäosana ja olenkin pohtinut sellaisen hankkimista. Katsotaan nyt hetki kuinka takanäytöltä kuvaaminen alkaa sujua!

Mä en yhtään ihmettele miksi kamera on bloggaajien keskuudessa tosi suosittu. Sillä saa helpolla hyviä kuvia, myös hämärässä! Hämärässä kuvaaminen on näin arkena tosi yleistä mulle, koska päivät menee töissä ja illalla on jo pimeää. Kamerassa on lisäksi hauskoja filttereitä, joten kuvanmuokkaus ei aina ole välttämätöntä tietokoneella jälkikäteen. Myös wifi on mielestäni kiva juttu, kuvat saa nopeasti siirrettyä kännykkään ja sitä kautta someen. Lisäksi olen ymmärtänyt, että kameraa voi käyttää kännykällä, eli esimerkiksi laittaa pöydälle ja laukaista etänä. Tätä en tosin ole vielä testannut, mutta kuulostaa hyvinkin kätevältä ominaisuudelta. :)

Suomenkielinen valikko helpottaa myös käyttöä ja onneksi myös ohjekirja löytyi suomeksi, tosin en ole ihan kaikkiin ominaisuuksiin ehtinyt vielä perehtyä. Tilasin kameraan samalla kertaa myös nahkaisen hihnan kun se sopivasti oli edullisesti tarjolla ja onhan tuo kamera itsessää mielestäni älyttömän kaunis. Vakiona oleva objektiivi riittää itselleni toistaiseksi. Ehkä joskus tulevaisuudessa mikäli edelleen jaksan kuvata ja kehityn kuvaajana, hommaan paremman objektiivin.

Nyt on hieman päivitetty kalustoa ja kiva, että mulla on nyt ihan ikioma kamera. Vielä täytyy vain jaksaa perehtyä ja opetella ottamaan parempia kuvia. Koskahan raaskisin päivittää mun vanhan läppärin uuteen? En ehkä toistaiseksi, pitänee taas hetki säästää ja sitkutella vanhalla. :D

Mielelläni kuulisin jos teiltä löytyy sama kamera, mistä tykkäätte ja mistä ette? Vinkit käyttöön on myös tervetulleita!

Mitä minä pelkään?

Mitä minä pelkään? Oikeastaan aika monia asioita. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että pelkään koiria. Pelkään myös läheisen menettämistä, sotaa ja jossain määrin kuolemaa. Ne ovat varmasti sellaisia asioita, joita moni teistäkin pelkää. En aio tässä postauksessa paneutua näihin pelkoihin vaan ajattelin kirjoittaa niistä muutamista hieman erilaisista ja peloista ja pohtia, mistä ne pelot mahdollisesti johtuu.

1. Jää ja vesi

Pelkään ihan tosissani jäälle menemistä talvella. Pilkille tai hiihtoretkelle mua ei saa millään keinolla. Jääratakisoihin tai jääradalle ajamaan autolla mut voi saada jotenkuten. Haluan kuitenkin ensin varmistua, että kisapaikalla on jäällä paljon autoja ja traktoreita tai muita isoja ja painavia autoja, jotta voin varmistua siitä, että jää kestää.

Lapsena yhdellä talvisella partioleirillä meidän oli "pakko" hiihtää järven jäällä. Muistan sen hiihtoretken edelleen, koska pelkäsin kuolevani sillä reissulla. En kuitenkaan kehdannut kertoa kenellekään. Hiihdin vain tismalleen muiden perässä.

En myöskään nauti veneilystä tai laivan kannella olemisesta. Tietynlainen vesikammo on jäänyt ja se esiintyy tilanteissa, missä on pienikin mahdollisuus tippua veteen tahtomattaan.

Tiedän tarkalleen, mistä se pelko on tullut. Tiedän sen siksi, koska muistan sen päivän vaikka siitä on lähes 20 vuotta aikaa. Muistan mitä minulla oli päällä, muistan, että menin tarkoituksella kotimme kodinhoitohuoneen ovesta sisälle, ettei äiti suuttuisi kun haalarini olisivat valuttaneet vettä parketille. Muistan äidin kauhistuneen ilmeen sekä sen, ettei äiti nukkunut seuraavana yönä.

Olin ollut kaverini kanssa leikkimässä metsikössä kun sujahdin ohuen jään läpi pieneen metsälampeen. Reilu metriselle kääpiölle lampi oli syvä. Onneksi jää rikkoutui edessäni ja uin sen muutaman metrin matkan rantaan. Onneksi osasin uida! 

En muista, että olisin säikähtänyt tuolloin ja alkanut heti pelkäämään. Uskon, että varsinainen pelko on kehittynyt vasta vuosien saatossa..

2. Linnut

En ole erityisen eläinrakas koska pelkään vähän kaikkia eläimiä, mutta linnut on melkein pahimpia, mitä tiedän. Pelkään isoja lintuja, pelkään pieniä lintuja ja jopa linnunpoikasia! 

Suinkaan kuuluisa elokuva ei ole syy pelkooni vaan tähänkin löytyy syy lapsuudesta. Pahaa aavistamattomana lapsena jouduin käsittämättömän lintuhyökkäyksen kohteeksi.

Istuin yhtenä kesäiltana mummulan pihakeinussa kun yllättäen ja selän takaa iso musta lintu kävi kiinni hiuksiini tai lensi kimppuuni tai jotain.

Lapsena olin vakuuttunut, että lintu oli harakka, joka yritti napata "kimaltavan" leikkirannekoruni. Vasta tätä tekstiä kirjottaessani aloin pohtimaan sellaista vaihtoehtoa, että kyseessä olikin lepakko. Mulla taisi nimittäin olla valkoinen t-paita päällä. Nyt ajatellen, se lepakko on ehkä todennäköisempi vaihtoehto, joten olen vissiin kaikki nämä vuodet pelännyt ihan turhaan väärää olentoa...:D

3. Pimeä

Tämä nyt on sinänsä kai melko tavallinen pelko, mutta mun pelko saa välillä vähän koomisia piirteitä...  Vai nukutko sä yleensä kaulin sängyn vierellä? xD Viime viikola nukuin ekaa kertaa vuosiin ihan yksin ja vielä täällä meidän uudessa kodissa. Pimeässä mielikuvitus alkaa laukkaamaan ja sitä näkee ja kuulee ihan mitä sattuu. Mun olo oli niin levoton, että mun oli haettava kaulin, jotta sain nukuttua. Kumma kyllä, seuraavana yönä sain hyvin nukuttua kun Alisa nukkui vieressä.

Pimeällä liikkuminen ei kuulu lempipuuhiini. Kävellen liikkumista yritän pimeällä välttää. Ties kuka tai mikä sieltä pusikosta hyppää. Pimeässä ajamista yritän välttää myös tai ainakin mahdollisuuksien mukaan delegoin ajamisen Samulille. Vuosien aikana mun näkö on huonontunut ja silmälasienkin kanssa musta tuntuu välillä, etten näe pimeässä niin hyvin kuin ennen. Pimeässä ajaminen sinänsä ei pelota, paitsi tietysti loikkivat hirvet ja eläimet, mutta huonosti nähdessä ajaminen on hieman ahdistavaa.

Onneksi me asutaan kaupungissa, nimittäin en tiedä olisiko minusta enää asumaan katuvalojen ulottumiin keskelle metsää, vaikka siitä rauhasta joskus haaveilenkin. Ehkä mun siinä tapauksessa pitäisi hommata pari isoa koiraa ja kulkea pihalla kaulin tanassa... :D



Ihminen pelkää joskus omituisia asioita, mutta aika usein niille on joku looginen selitys, niin kuin munkin peloista osa on ihan selitettävissä. Joskus pelon syy ei välttämättä ole tiedossa tai se on vain tullut jostain. Onneksi kuitenkaan pelot eivät juurikaan rajoita elämääni. Miettikääs jos en lintupelon takia voisi liikkua ulkona, pelkäisin käydä suihkussa ja nukkuisin valot päällä.. Ei sellainenkaan ole kovin kivaa. Toivottavasti teilläkään ei ole elämää rajoittavia pelkoja.

Mitä pelkoja teiltä löytyy?

Se puolituntinen ennen kuin vieraat tulee + helppo mutakakku

Ihminen on ehkä tehokkaimmillaan sen puolituntia ennen kuin vieraat saapuu. Itselleni käy aina näin! En ole edelleenkään mikään siisteysfriikki, mutta tykkään pitää kodin järjestyksessä ihan itseäni varten, mutta etenkin silloin, jos meille on joku tulossa käymään. Ei sillä, että vieraita varten olisi esitettävä jotain muuta kuin mitä on, mutta itse en oikein osaa olla järjestelemättäkään. :) Tietty yleissiisteys helpottaa vieraiden vastaanottamista, sillä ihan kaikkeen se puolituntia ei sentään riitä, vaikka kuinka tehokas olisi. Mitkä paikat meillä puunataan ennen vieraiden tuloa?

Nyt kun meillä on koti kahdessa kerroksessa, riittää usein, että järjestän vain alakerran, sillä se on varsinaista oleskelualuetta. Yläkerrasta järkkään yleensä vain sängyn, mikäli petaus on jäänyt aamulla tekemättä. Alakerrasta järjestetään Alisan lelut koriin, keittiön pöytä siistiksi sekä sohvatyynyt. Toki keräilen esimerkiksi vaatteita pois tuolilta tai kaiteelta roikkumasta ja muutenkin pyrin laittamaan ylimääräiset tavarat pois. Meillä on avokeittiö, joten suurimmat sotkut tulee siivottua tai edes järjestettyä tasolta. Samulilta joululahjaksi saamani varsi-imuri on yleensä aina esillä. joten saatan isoimmat murut imuroida lattioilta.

Tähän pikasiivoukseen menee yleensä aikaa noin vartti, joten toinen vartti jää tarjottavien valmistamiseen. Tykkään leipoa vieraita varten ja suosin helppoja ja nopeita leivonnaisia. Viikonloppuna meillä tarjoiltiin yhtä helpoimmista ja nopeimmista leivonnaisista, nimittäin mutakakkua! Tähän versioon ei tarvita edes suklaata, pelkkä kaakao riittää!

Mutakakkuun tarvitset:

150g voita

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

päälle tomusokeria koristeeksi.

Mutakakku on siitä helppo ja nopea, että sen valmistamisessa ei mene aikaa turhaan vatkailuun, pelkkä sekoitus nimittäin riittää. Sulata voi ja sekoita sokerit voin joukkoon. Lisää kananmunat ja siivilöi kuivat aineet taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Mutakakku paistuu 200 asteessa uunin alatasolla 12-16 min. Itse käytän 24cm irtopohjavuokaa ja 12min on sille juuri sopiva paistoaika, jos haluaa, että sisus jää hieman valuvaksi. Usein mun mutakakku tuppaa kypsymään kiinteämmäksi, mutta ei se pahaa ole silloinkaan! 

Samuli teki pienen kauppareissun ennen vieraiden tuloa, joten mutakakun kanssa tarjoiltiin lisäksi vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta. Oli herkullista!

Liikaa stressiä vieraiden tulemisesta ei kannata ottaa! Tai minä en ainakaan ota, vaan toivon että vieraat tulevat meidän takia, eivätkä arvostelemaan siisteyttä tai tarjottavia! ;)

Mitkä paikat teillä siivotaan ennen vieraiden tuloa vai siivotaanko ollenkaan?

Kivaa alkanutta viikkoa! :)

Kaksi lasta menee siinä missä yksikin

Aika ajoin joku erehtyy kysymään, koska meille tulee lisää lapsia. Vastaan järjestään, että sitten kun Alisa on iso tai ehkä ei ollenkaan.

Ennen Alisan syntymää olin varma, että haluaisin toisen lapsen parin vuoden ikäerolla. Sitten sain helpon ja rauhallisen lapsen, jonka kanssa on alusta asti ollut suht iisiä. Kaksi vuotta tuli juuri täyteen, mutta toista lasta meille ei vieläkään odoteta. Ei ole edes yritetty, eikä suunniteltu. Miksei? Mikä meni pieleen?

Jaa'a, enpä osaa vastata. Ei vain ole tuntunut siltä. Ei sillä, meillä on ihana perhe ja Alisa on ykkösasia meidän elämässä, meidän parisuhde on kunnossa ja muillakin osa-alueilla elämä tasapainossa. Meille ei vain ole toistaiseksi tullut sitä tunnetta toisesta lapsesta, meidän trio tuntuu kokonaiselta.

En pidä mahdottomana ajatusta, että meille joskus toivottaisiin toista lasta, mutta voi olla, että meidän on tarkoituskin olla kolmistaan. Saattaa olla, että syyt on meistä riippumattomia tai sitten meistä riippuvaisia. Toisaalta tuntuu pahalta sanoa näin, kun niin moni ei saa lasta vaikka haluaisi sitä eniten maailmassa. Toisaalta taas en haluaisi ajatella niinkään, että meidän olisi haluttava toinen lapsi koska niin vaan kuuluisi haluta.

Ideaalitilanne elämässä olisi varmasti se, että jokainen saisi niin monta lasta kuin haluaa, oli se sitten nolla tai kahdeksan. Joskus tuntuu siltä, että vain yhden lapsen haluaminen ei ole suotavaa, vaikka se Suomessa on kuitenkin todella yleinen ja normaali lapsiluku. Ajatellaanko, että yhden lapsen vanhemmat on joko epäonnistuneita, perhe-elämään pettyneitä tai urakiitureita? Minä en koe olevani mikään mainituista, mutta tässä sitä vaan ollaan.

Luulisi, että yhden helpon lapsen jälkeen kynnys toiseen lapseen olisi matala, mutta minä ainakin olen miettinyt, että mitä jos toisen lapsen kanssa on paljon vaikeampaa tai voiko meillä käydä sellaista tuuria, että toinen lapsi olisi myös täysin terve? Entä jos toinen lapsi olisikin vakavasti sairas, kestäisinkö sitä? Tai olisiko minusta sellaiseen? Katson aina ylöspäin tällaisia leijonaemoja ja mietin, miten he ikinät jaksavat. Eihän näitä oikeasti näin voi etukäteen miettiä, vaan on otettava se vastaan mitä elämä eteen tuo.

Aina sanotaan, että kaksi lasta menee siinä kuin yksikin. Mutta herääkö se vanhempi lapsi yöllä syöttämään pienempää? Tämä nyt oli aika karrikoitu esimerkki, mutta ei, oikeasti kaksi lasta ei takuulla mene siinä missä yksi. En ainakaan usko. Toki seuraa heistä voi olla toisilleen ja sitä kautta helpotusta arkeen. Meillä oli juuri Alisaa vuotta vanhempi serkku yökylässä ja olihan meillä tavallista enemmän vilskettä. Molemmat villikot pitivät meidät kiireisenä, mutta kyllähän he haleineen ja hellyyksineen olivat ihania. Onneksi on läheinen serkku, joka tarjoaa "korviketta" sisaruksille ja onneksi pian niitä serkkuja on kaksi lisää. En siis koe sisaruksia juuri nyt välttämättömiksi. En, vaikka olemme molemmat Samulin kanssa monilapsisesta perheestä. Sisarukset on meille tietenkin rakkaita, mutta sitä en vielä tiedä onko meitä tarkoitettu monilapsisen perheen vanhemmiksi.

Onhan meillä aikaa, senkin kuulen usein ja tottahan se on. Se vain sotii sitä ajatusta vastaan, että olen aina ajatellut haluavani lapset nuorena, Mutta johan se on tässä nähty, ajatusmaailma muuttuu siinä missä minäkin.

Samalla kun mua pelottaa ajatus toisesta lapsesta, pelkään sitä, etten koskaan halua enempää lapsia. Toki pahempaa olisi se, että haluaisin, mutta mahdollisuutta siihen ei suotaisi. Olisi kiva saada kristallipallo ja katsoa kahdenkymmenen vuoden päähän, halusinko toisen lapsen vai miten, ei tarvitsisi miettiä ja pelätä. Toisaalta, mitä sitä miettimään ja pelkäämään, kuten sanoin, on otettava vastaan se mitä elämä tuo. 

Tämä teksti oli aika kipeä aihe. Kipeä siksi, että mietin kuinka moni teistä ajattelee, että miten voin ajatella näin. Mutta enpä minä tullut tänne mitään esittämäänkään, näin minä nyt ajattelen. 

Viikonlopusta voimaa arkeen

Oletteko kiinnittäneet huomiota, miten iltaisin on jo tosi pimeää ja aamulla menee pitkään ennen kuin on valoisaa? Vuoden synkin aika on taas käsillä. Itse olen syysihminen ja tykkään syksystä, mutta onhan tämä synkkyys aika väsyttävää.

Kirjoittelinkin eilen Facebookissa, että viikko on taas mennyt hujauksessa. Mihin se oikein katosikaan? Alisa oli syysloman vietossa vanhempieni luona maanantaista keskiviikkoon ja Samuli työmatkalla tiistaista perjantaihin. Itse olin töissä ja kun viikkoon osui muutama iltavuoro poikkeuksellisesti, tuntuivat päivät kuluvan entistä nopeammin..

Toivottavasti nyt viikonloppuna ei käy sama vilinä, meillä on nimittäin vapaa viikonloppu ja haluaisin todella nauttia siitä kunnolla. Viikonlopuista on tavallaan tullut keitaita arjen keskellä. Viikot ovat niin hektisiä, että kaipaan ja tarvitsen rauhallisia viikonloppuja jaksaakseni arkista aherrusta. Ei ole vanhaksi tulemista kun ei enää joka viikonloppu jaksa rellestää.

Mitä meidän voimaannuttavaan viikonloppuun kuuluu? Todella voimaannuttavasti Alisa halusi nousta seitsemältä tänä aamuna.. Kumma kyllä, jaksoin nousta, enkä suinkaan mennyt sohvalle nukkumaan. Alisa oli ehtinyt eilen illalla juuri mennä nukkumaan ennen kuin tulin töistä, joten aikaisesta herätyksestä huolimatta oli kiva viettää aikaa kaksin isin nukkuesssa.

Laitoin illalla pataleivän tekeytymään, koska en muistanut ostaa leipää kaupasta. Hyvä siis, että heräsin aikaisin niin saatiin herkullista ja tuoretta leipää aamupalapöytään.

Pitkästä aikaa jaksoin valmistaa meille kunnon aamiaisenkin. Sillä on hyvä aloittaa viikonloppu. Tuhdit aamupalat ja brunssit on mun suosikkeja ja siksi on kiva järkätä aamiaisia kotonakin. Meidän aamupalapöydästä löytyi tänään ihan perusjuttuja, pataleivän lisäksi karjalanpiirakoita ja munavoita, kasviksia, tomaatti-mozzarellaa ja pestoa, nakkeja ja pekonia. Sekä tietysti jugurttia, appelsiinimehua ja kahvia.

Tarkoitus olisi tänään nähdä myös Samulin siskon perhettä, ei olla nähty pitkään aikaan, joten kivaa jos nyt ehditään treffaan. Tuntuu, että kiireettömät hetket on nykyään niin harvassa, että välillä on vaikeaa sovittaa yhteen kahden perheen aikatauluja.

Tällaisia suunnitelmia meillä on lauantaille, mutta tiedättekö mitä? Mukavan aamupalan taustalla on aina keittiön kaaos, ainakin meillä. Kuka tämänkin nyt siivoaa? ;)

Kivaa viikonloppua ja kerätkääs voimia uuteen viikkoon! <3

Äitiys muuttuu - mietteitä kaksivuotisesta äitiurasta

Sehän on jo vanha juttu, että lapset kasvaa ja kehittyy, aina uutta oppien. Äidiksi tulon jälkeen olen huomannut, että myös minä muutun äitinä lapsen kasvaessa. Koko äitiys muuttuu, mitä isommaksi lapsi kasvaa.

Jos katson pelkästään tätä omaa kaksivuotista äitiyttä on se jo muuttunut paljon. Viime aikoina olen kiinnittänyt monesti huomiota siihen, kuinka äitiys ja äitinä oleminen on muuttunut siitä kun Alisa oli pieni vauva.

Vauva-aika

Kun Alisa oli vauva, äitiys oli lähinnä hänen tarpeidensa täyttämistä. Ruoan, unen, läheisyyden ja muiden tarpeiden tyydyttäminen on suurimmassa roolissa, etenkin ensimmäiset kuukaudet. Maitoa, vaipparallia, syliä ja hoivaa, siinäpä ne ensimmäiset kuukaudet kärjistetysti. Äitiys oli uutta ja ihanaa, ihanaa se on tietysti edelleenkin ja uusia asioita tulee useasti vastaan.

Jossain kohtaa vauvana Alisa alkoi viestimään ja kommunikoimaan enemmän, itku, eleet, hymy... Kommunikointiin tuli hieman enemmän vastavuoroisuutta. Alle vuoden iässä lapsi kuitenkin tarvitsee lähes joka asiassa apua ja tukea, hiljalleen taidot kehittyvät ja äitiä tarvitaan hieman vähemmän.

Taaperoikä

Nyt kun Alisa on selkeästi jo taapero, elämä ja äitiys on melko erilaista kuin vauvaiässä. Alisa on monessa asiassa jo hyvin omitoiminen. Äidin apua tarvitaan harvemmin ja harvemmin kun kyse on esimerkiksi syömisestä, pukemisesta, lelujen siivoamisesta. Potalle menokin sujuu omatoimisesti. Ihan koko ajan ei tarvita enää äidin apua, usein myös vaaditaan saada tehdä "MINÄ ITTE!!"

Vaakakupit on sinänsä tasoittuneet, sillä jatkuvan auttamisen sijaan, saatan joskus olla avunsaajan roolissa. Alisa auttaa meillä esimerkiksi pyykkien ripustamisessa, astianpesukoneen tyhjentämisessä, viemällä roskia roskikseen, leluja lelukoriin tai likaiset vaatteensa pyykkikoriin.

Suuri ero on myös kommunikoinnissa, Alisa pystyy jo kommunikoimaan ymmärrettävästi ja hänen kanssaan voi käydä yksinkertaisia keskusteluja. Keskusteluiden aiheet koskevat esimerkiksi päivän kulkua, päivän ruokalistaa, leikkejä tai muuta vastaavaa. Vaikka keskustelut ovatkin todella yksinkertaisia, on kivaa kun Alisa ymmärtää ja vastaa takaisin, joskus jopa itse esittäen simppelin kysymyksen.

Huomaan myös, kuinka Alisa kiinnittää huomiota ympärillään oleviin asioihin ja yhdistää asioita sujuvasti. Alisa huomasi isin kädessä haavan ja esitti kysymyksen "mitä kävi?" Hän osaa myös kuvailla tunteita kuten esimerkiksi "Alisalla on paha mieli." 

Olen myös huomannut, että nautin ihan erilailla Alisan kanssa olemisesta. Toki nautin siitä eri tavalla myös vauva-aikana. Yksin ollessa huomaan, kuinka paljon seuraa hänestä oikeasti onkaan. Hänen kanssaan pystyy myös tekemään erilaisia asioita entistä enemmän ja enää emme ole niin sidottuja aikatauluihin ja päivän rytmiin. Myös esimerkiksi joskus kiroamani saunassa käyminen on jo vähän rentouttavampaa ja oikeastaan ihan hauskaakin. Ravintolassa käyminen on sujuvampaa kun hetki sitten. 

On toki hetkiä jolloin kaipaan vauva-aikaa ja Alisan useita päikkäreitä päivässä. Vaikka moni asia on helpottunut ajan myötä, on myös hetkiä jolloin toivoisin, ettei Alisa osaisi vielä liikkua niin ripeästi paikasta toiseen.

Tulevaisuudessa?

Alisa kasvaa koko ajan ja äitiys muuttuu samalla. Mitähän meillä on edessä tulevaisuudessa? Kouluikä, teini-ikä, aikuisuus... Jokaisessa vaiheessa äitiys on erilaista ja vanhemmuudelta vaaditan erilaisia asioita. Kun Alisa kasvaa, fyysisesti hän tarvitsee minua koko ajan vähemmän.

Kaikkien näiden kausien läpi ja koko matkan ajan aion olla tukena ja läsnä, tarpeen vaatiessa saatavilla. Ohjata ja opastaa, samalla itse kehittyen äitinä.  

Yksi asia ei muutu, nimittäin rakkaus Alisaa kohtaan.

Kuulumisia ja arvonnan voittaja

Hyvää huomenta ja alkanutta viikkoa!

Viime viikko oli blogia ajatellen mainio,  paljon uusia lukijoita ja seuraajia, niin tänne bloggeriin kuin Facebookiinkin. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! <3 Arvonta keräsi paljon osallistujia ja arvoinkin osallistujien joukosta voittajan....

... nimimerkki MIIA! Onnea! Laitan sulle sähköpostia heti kun ehdin. :)

Facebook-arvonnan voittajan julkaisen Facebookissa.

Samuli lähti työreissuun ja itse olen yksin kotona, koska Alisakin on pari päivää syyslomalla mummin luona. Eilen illalla kun Alisa oli viety mummilaan, saimme olla Samulin kanssa ihan kahdestaan kotona. Ensin suunnittelimme menevämme elokuviin, mutta sitten päädyimme ihan vain kotisohvalle.

Oli muuten hassua kun tulin töistä ja Samulikaan ei ollut vielä tullut,niin ensimmäisen tunnin vain lorvailin ja näppäilin puhelinta, ei kiirettä valmistaa päivällistä tai Alisan leikittämistä, ihan vain minä yksin. Kävimme Samulin tultua myös rauhassa kauppareissulla ja hakemassa noutoruokaa. Romanttisen illan kruunasi lattioiden moppaaminen, joka on muuten vähän helpompaa kun jaloissa ei tepastele pientä jalkaparia. 

Loppuilta menikin television parissa ja Samuli testaili uutta tablettia, jonka hän oli kuulemma ihan mua ja mun bloggaamista varten hankkinut, siis näin tämä asia mulle esitettiin, mutta luulen tässä olleen hänelläkin vähän oma lehmä ojassa... :) Tässä nyt kuitenkin kokeilen kirjoittaa tätä postausta tabletin kanssa ja onhan tämä ihan kätsä vehje, varsinkin kun olen tosi huono ottamaan läppäriä esille. 

Kamerakalustoonikin on tulossa päivitystä lähipäivinä, koska tilasin oman kameran. Tähän astihan olen kuvannut siskoni kameralla. Nyt eteen osui kuitenkin sopivan hintainen ja tarpeet täyttävä kamera. Katsotaan mitä mieltä olen kun saan kameran käsiini.

Täytyy kyllä vielä todeta, että onneksi Alisa tulee pian kotiin, vaikka täällä onkin nyt mukavan rauhallista, niin on tämä myös turhan yksinäistä. Tyhjä lastenhuone, liikaa tilaa sängyssä, ei iloista naurua ja laulua.... Vaikka joskus väsyyneenä kaipaakin omaa rauhaa, ei siitä montaa tuntia pysty nauttimaan ilman hirveää ikävää..<3

 Veikkaan, että jokainen vanhempi tietää mistä puhun. :)

Yksi verhoepisodi

Miten pahasti voi tökkiä verhojen laittaminen? Paljon...

Meillä ei ole ollut verhoja vierashuonetta lukuunottamatta, koska muissa huoneissa ei ole ollut verhotankoja valmiina. En ole jaksanut uhrata ajatuksia verhoille, koska ikkunoissa on kuitenkin kaihtimet näköesteenä.

Aloin kuitenkin kaipaamaan olohuoneeseen verhoja tuomaan pehmeyttä talvea kohden. Olohuoneessa oli valmiina verhokiskot, joten enää puuttui uudet verhot sekä tarvittava määrä nipsuja.

Viikonloppuna läksimmekin autuaan tietämättöminä tulevasta katastrofista kohti IKEAA. Verhoissa tehtiin kompromissi, koska minä halusin vaaleat ja Samuli tummat. Ostimme siis 2kpl harmaita verhoja ja 2kpl valkoisia, onhan meillä suuret ikkunat, joten neljä verhoa on hyvä juttu.

Ensimmäinen virhe sattui siinä, että ostimme myös verhonipsut tarkistelematta niitä tarkemmin.. Pääsimme kotiin ja onnellisena aloin ripustamaan verhoja todetakseni, että ne ostamamme nipsut olivat 2mm liian suuret verhokiskoomme. Niillä ei siis ripustettaisi yhtään mitään. Siis pitääkö niitä oikeasti olla erilaisia niin, etteivät kaikki sovi keskenään? Kisko osa ja koukku olivat erilliset, joten Samuli insinöörinä pohti saisiko niistä tehtyä jonkin patentin, mutta ei saanut.

Etsin komerosta anopin tuomia nipsuja sillä muistin sellaisia olevan. Tietenkin ne olivat kadonneet johonkin kaapin uumeniin. Löysin ne kuitenkin muutaman tunnin etsimisen jälkeen sieltä missä niiden pitikin olla ja mistä olin jo monta kertaa katsonut.. Meillä asuu tavaroita varastelevia tonttuja?

Nipsuja oli yhteensä 20 kappaletta ja ajattelin niiden riittävän neljään verhoon. Tiedättekö miltä näyttää leveä verho, joka on kiinnitetty viidellä nipsulla? Hirveältä.

Oli siis luovutettava ja laitettava ainoastaan toiset verhot paikalleen. Hieman yli pitkät ja ryppyiset verhot... Mulla ei ole neulaa ja lankaa, saati ompelukonetta, eikä myöskään silitysrautaa.. Olisin luovuttanut jo tässä kohtaa jos olisin tiennyt miten tässä vielä käy. Samuli kuitenkin lohdutti, että verhot on tosi kivan näköiset.. ..kunhan niitä vähän lyhentää ja ehkä vähän silittää.

Toiset verhot siis saatiin ikkunalle ja viikolla kävin ostamassa meidän kiskoon sopivia osia. Päätin kuitenkin säästää ja ostaa vain siihen kiskoon tulevat osat ja käyttää niitä IKEAN koukkuja, säästöä se on pienikin säästö. Joskus voisi kuitenkin ajatella järjellä...

Arvaattekin varmaan, ettei nämäkään osat käyneet keskenään toisiinsa! Voimalla ja väkivallalla sain ne jotenkuten pysymään yhdessä ja kahden tunnin tusaamisen jälkeen otin valkoiset verhot paketista, todetakseni, että niissä onkin tankokuja ja näihin koukkuihin niitä ei saisikaan ripustettua. Voi #%!!#%!!!

Ne IKEASTA ostamamme koukut oli tarkoitettu sellaisille verhoille joissa oli tämmöinen rypytysjuttu.. Onneksi harmaat verhot olivat sellaiset, joten ei kun ottamaan ne verhot alas ja vaihtamaan päittäin nipsut ja koukut.

Keikuin jakkaralla ja pudottelin jatkuvasti nipsuja lattialle, viritykseni hajoilivat ja Alisa juoksi ympäri alakertaa verho teräsmiehen viittanaan. Lopulta hermot riekaleina ja sormet verillä sain ne verhot paikoilleen.. ..todeten, että karsealta näyttää ja näin ne ei voi jäädä.

Ikkunassa ne nyt kuitenkin on ja äitini suositteli lyhentämiseen tarkoitettua teippiä, mutta varmaan sekin on vääränlaista meidän verhoihin. xD

Taidan lykätä muihin ikkunoihin verhojen hankkimista vielä hetken ja keskityn nyt vain hengittelemään hitaasti sisään ja ulos... Jonain päivänä pystyn jo ehkä suhtautumaan verhoihin ilman, että verisuoni tykyttää ohimolla. ;)

Oonko mä ainoa tusaaja vai käykö muillakin edes joskus näin? :D

PS. Muistattehan ARVONNAN! Osallistuminen päättyy huomenna.

 PPS. Jos joku tarvitsee noita kiskorullia niin meiltä löytyy.. xD

Miten selvitä joulusta järjissään ja ilman mattia?

Joulu tulee taas! Toiset odottaa innolla ja toisia ärsyttää. Mikäli Joulua joka tapauksessa viettää, voi sen suunnittelun ja valmistelun aloittaa hiljalleen viimeistään nyt.

Itse olen aloittanut siitä, että olen hieman keskustellut ja pohtinut sitä missä joulu vietetään. Se on ehkä hyvä lähtökohta, lisäksi keitä muita sinne tulee.

Tiedetään, että jouluisin moni joutuu turvautumaan luottoihin ja vippeihin. Kenen lompakko oikeasti kestää sen, jos kaiken maksaa yhden kuun palkasta? Aika harvan. Itse olen ajatellut hajauttaa joululahjaostokset loka-, marras- ja joulukuulle, jotteivat ne kuormittaisi lompakkoa kerralla niin kovasti. Toivottavasti sillä vältetään se kaikista kuuluisin matti kukkarossa. 

Jouluapuasivusto Facebookissa on saanut minut monesti miettimään, montaako perhettä auttaisi se, että jouluun säästäminen alkaisi jo tammikuussa. Jos pystyisi laittamaan 10e joka kuukausi säästöön se tietäisi 120e joulurahaa. Sillä saisi ehkä pienet lahjat lapsille ja hieman jouluruokaa pöytään. Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta laittaa edes sitä kymppiä sivuun, joten siksi nämä apua antavat sivustot on tosi kiva juttu. Itse järkkäsin viime jouluna kolmelle perheelle pienet jouluapu paketit ja toimitin perille, voin kertoa että se oli joulun paras juttu, siitä jäi hyvä fiilis.

Itse kirjoitan listaa kenelle ostamme lahjoja ja kun keksin idean, merkkaan sen listaan. Ostan myös mahdollisimman paljon netistä, koska inhoan shoppailua. Eniten inhoan joulun alla shoppailua kauppakeskuksissa, joten pyrin välttämään sitä.

Itse olen varsinainen poropeukalo käsitöissä, joten mitään varsinaisia käsitöitä ei mun antamista paketeista löydy. Tykkään kuitenkin paljon saada itse tehtyjä lahjoja ja mielelläni annan esimerkiksi jotain itse tehtyä syötävää tms lahjaksi. Viime vuonna valmistin saaristolaisleipää ja kermalikööriä lahjaksi. Jos aiot tehdä käsitöitä joululahjaksi, ehkä niitäkin voisi hiljalleen aloitella, paitsi jos olet joku superneuloja joka tekee kaiken kädenkäänteessä.

Jos joudut saat olla siinä asemassa, että valmistat perheen jouluaterian niin suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa, mitä ruokia voi ostaa/tehdä etukäteen. Tänä vuonna aatto on lauantai, joten se tarkoittaa sitä, että moni on perjantaina vielä töissä, kuten minäkin. Kaikkea ei siis voi jättää viimetippaan. Mikäli teille on tulossa perhettä tai sukulaisia joulun viettoon, jaa tehtäviä. Yhden ei tarvitse tehdä kaikkea. Itse aion ainakin pyytää äitiäni tekemään osan laatikoista ja tuomaan sen verran, että heille riittää, koska meillä ei kauheesti tykätä laatikoista niin miksi tekisin niitä suotta. Samoin jos olet menossa itse vieraaksi jouluaterialle, mieleisin joululahja emännälle/isännälle voisi olla jokin itse tehty ruokalaji.

Ajattelin tänä vuonna aloittaa yhden kivan jouluperinteen omasta lapsuudestani, nimittäin joulusukka. Joka aamu Alisa pääsee kurkistamaan mitä tonttu on tuonut yön aikana, vähän kuin joulukalenteri. Varsinaiset tavarakaalenterit maksavat mielestäni ihan julmetusti, sillä rahalla ostaa aika monta pinniä, pompulaa ja tarraa, jotka riittävät varmasti vielä tekemään meidän kaksivuotiaan iloiseksi.

Millähän siitä kulutushysteriasta pääsisi eroon? Mua ahdistaa jo valmiiksi kun Alisa kasvaa ja "vaatii" kalliita lahjoja, koska muutkin saa. Miten tehdä joulusta muulla tapaa merkityksellinen?

En suinkaan ajattele, että jouluhömpötys pitäisi aloittaa jo elokuussa viimeistään, mutta pienellä suunnittelulla ja asioiden hajauttamisella saattaa selvitä hieman pienemmällä stressillä. Lisäksi kannattaa miettiä mitkä on oikeasti niitä tärkeimpiä asioita joulussa, ehkei kaikkia joulujuttuja tarvitse suorittaa vain tavan vuoksi?

Nyt kuitenkin nautitaan vielä ihanasta syksystä, mutta suodaan joululle jokunen ajatus välillä, jotta kaikki ei rysähdä niskaan kerralla! ;)

Vinkit täytekakun onnistumiseen

En pidä itseäni toivottomana kotileipurina, joskaan en ole mikään ammattilainenkaan. Olen leiponut monia kakkuja, piiraita ja muita leivonnaisia. Täytekakku on kuitenkin sellainen, joita olen tietoisesti vältellyt aikaisemmin. Olen kunnostautunut enemmän juustokakkujen saralla ja nyt Alisan synttäreille tekemäni kakku oli kolmas täytekakku, minkä olen itse tehnyt pohjaa myöten. Kakku oli ensimmäinen sokerimassalla päällystämäni kakku.

Ei kakusta täydellinen tullut, mut ihan olen tyytyväinen. Ajattelin jakaa teille vinkkejä, joilla tämmöinen amatöörileipurikin onnistuu.

Koko kakun onnistuminen lähtee pohjasta, jonka tekemistä moni usein pelkääkin ja itsekin aluksi hieman arastelin sen tekemistä. Olen kuitenkin löytänyt toistaiseksi pettämättömän ohjeen kakkupohjaan. Resepti on alunperin Kinuskikissan ja suosittelen ehdottomasti kyseistä sivustoa jos halua onnistua leivonnaisissaan.

Yksinkertaisesti ohje menee niin, että tarvitaan kaksi samanlaista isoa lasia, joista toiseen rikotaan tarvittava määrä munia. Nyrkkisääntö täytekakuissa on, että 1 muna per 3 henkilöä. Toki tämä riippuu hyvin paljon siitä, onko pöydässä myös muuta tarjottavaa. Itse tein 7 munan kakun ja siitä riitti hyvin parillekymmenelle hengelle. Minulla on normaali 24cm irtopohja vuoka ja tuo 7 munaa alkaa oleen aika maksimi, mitä siihen vuokaan mahtuu.

Kun munat on rikottu, toiseen lasiin laitetaan yhtä paljon sokeria. Tämän jälkeen sokerin voi kaataa kulhoon ja lasiin tilalle mitata taas yhtä paljon jauhoja ja 2-3 tl leivinjauhetta (riippuen munien määrästä, itse laitoin 3tl). Jauhoja kannattaa laittaa niin, että 70% vehnäjauhoja ja 30% perunajauhoja.

Lisää tämän jälkeen munat sokerin joukkoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Tässä suosittelen olemaan huolellinen ja vatkaamaan muna-sokeriseoksen todellakin jähmeäksi, niin että vatkaimella voi "piirtää" kahdeksikon joka jää taikinan pinnalle. Kovan vaahdon syntymistä voi helpottaa käyttämällä huoneenlämpöisiä kananmunia. Vatkaamisen jälkeen vatkaimen voi laittaa pois ja lastalla sekoitellen siivilöidä jauhot taikinaan. Tämä kannattaa myös tehdä hitaasti ja huolella, jauhopaakku ei tunnu kivalta täytekakkua syödessä.

Pohja paistuu noin 40min 175 asteessa. Vältä uuniluukun avaamista turhaan, ettei kakku lässähdä. Loppuvaiheessa voi kuitenkin tarvittaessa suojata pohjan foliolla, jos se alkaa paistumaan liikaa. Testaa pohjan kypsyys esim. hammastikulla. Pohja irtoaa helpoiten voidellusta ja korppujauhoitetusta vuoasta hetimmiten uunista oton jälkeen.

Itse paistoin täyttöä edeltävänä päivänä pohjan ja säilytin muovipussiin käärittynä jääkaapissa.

Täytteitä kannattaa valita 1-2 ja oman kokemukseni kautta täytteistä kannattaa tehdä suht jähmeitä, jotta kakku pysyy hyvin kasassa. Itse valitsin tällä kertaa täytteeksi vadelma- ja kinuskitäytteet. Pohja kannattaa leikata kolmeen osaan, niin että toinen täyte tulee toiseen väliin ja toinen toiseen. Ammattilainen saattaa pystyä leikkaamaan pohjan useampaan osaan, mutta itse haluan välttää pohjan murentumista ja jätän siksi suht paksut kerrokset.

Itse käytän kostutukseen maitoa tai mehua, mutta jos kakku on yli vuorokauden jääkaapissa, ei kostutusta välttämättä tarvita ollenkaan.

Täytteet kannattaa levittää mahdollisimman tasaisesti, jotta koko kakku pysyisi tasaisena. Itse levitin täytettä vielä ohuelti myös reunoille tasoittamaan suurimpia epätasaisuuksia.

Koska sokerimassalla päällystäminen on mulle ihan uutta, perehdyin netissä tarkasti erilaisiin massoihin ja mikä olisi paras vaihtoehto käyttööni. Päädyin vaahtokarkin makuiseen kaulintamassaan, jonka pitäisi olla helppoa ja jäykkää käsitellä. Tällä kertaa en uskaltanut, eikä ollut tarpeen värjätä massoja koska löysin kaupasta sekä valkoista, että vaaleanpunaista massaa.

Ennen päällystämistä levitin kakun päälle ohuelti kermavaahtoa tasoittamaan pintaa, sekä estämään kakun hikoilua ja massan vaurioitumista. Olin vähän nuukaillut ja varannut 500g valkoista massaa ja ehkä inan sitä olisi voinut olla enemmän. Tai massa olisi riittänyt hyvin, mikäli olisin lähtenyt heti kaulitsemaan massaa pyöreään muotoon, tässä kävi amatöörivirhe ja jouduin lopulta hieman venyttämään yhdeltä reunalta massaa, että sain sen riittämään. Kaulinnan apuna käytin tomusokeria.

Netti on täynnä parempia vinkkejä massan asettamiseen kakun pinnalle, mun tapa oli vähä semmonen lits läts löts ja sitten vähän silittelyä. Tästä syystä massassa oli pieniä kauneusryppyjä, mutta olin onneks valinnut koristeet niin, että lättäsin sitten vain vaaleanpunaisen pallon sellaiseen kohtaan.

Koristelu ei ole mun vahvinta osa-aluetta, mutta aina helpolla onnistuin saamaan ihan kivan näköisen kakun. Oli kiva kokeilla massalla päällystämistä, vaikkakin kermalla pursotus antaa paljon enemmän anteeksi ja maistuu mielestäni kakussa paremmalta.

Toivottavasti joku onnistuu näillä mun vinkeillä tai rohkaistuu tekemään itse täytekakun, jos ei ole aikaisemmin tehnyt! :)

Hajatelmia

Joskus päässä pyörii kasa ajatuksia, joista yksinään ei ole postaukseksi, mutta koska niistä on kiva kirjoittaa kokosin ne yhdeksi isoksi kasaksi. Kasaksi hajatelmia... Ei päätä eikä häntää.. :)

Kuvat on muuten meidän viikonlopun "metsäretkeltä".

10 vuotta

Viime päivinä olen useammin kuin kerran törmännyt asioihin 10 vuoden takaa. Vanha kaveri laittoi viestiä luokkasormukseen kaiverretusta päivämäärästä, siihen on enää muutamia kuukausia. Luokkakokous? Siis olenko minä niin vanha, että olisi aika järjestää luokkakokous? Jaa että kymmenen vuotta ysiluokasta. KYMMENEN vuotta. Öh.

Olimme viikonloppuna IKEASSA ostoksilla ja pohdimme uuden täkin ostamista. Itse vähän naureskelin, että onko niitä nyt tarpeen uusia, kunnes aloin miettiä, että ne peitot on 10 vuotta vanhoja. Juurihan ne on ostettu? Alan ymmärtää vanhuksia joista parikymmentä vuotta aikaisemmin sattuneet asiat tapahtuivat "juuri äsken".

Silmälasit

Viime aikoina olen huomannut, että näen telkkarin yhä heikommin. Huono näkö korostuu etenkin tekstitystä tihrustaessa, teksti-tv:n lätkätuloksista puhumattakaan. Töissä käytän laseja, mutta nyt olen joutunut turvautumaan laseihin myös kotisohvalla. Olenkin harkinnut toisien lasien hankkimista, ulkonäkösyistä, olisi kiva jos olisi parit erilaiset lasit. Samulin hieman miehisempi ratkaisu tähän näköongelmaan olisi uusi isompi telkkari.. Vielä en ole suostunut...

Siivouspäivä

Sunnuntaina siivotessamme koko perheen voimin, mietin onko ihmisillä nykyään viikottainen siivouspäivä? Siis että siivotaan aina perjantaina tai lauantaina? Tuuletetaan petivaatteet ja matot, imuroidaan ja mopataan.. Meillä ei tosiaan ole viikottaista siivouspäivää, meillä ei todellakaan pidetä mitään viikkosiivouspäivää. Ennemminkin meillä siivotaan vähän joka päivä. Eikä meillä kyllä tuuleteta mattoja joka viikko.. Siivousfriikeille kauhisteltavaa...:D

Lapsen pienet ilot

Alisasta on tullut suuri luontoihminen ja hän haluaisi päivittäin mennä metsään. Lauantaina lähdimme "metsäretkelle" äitini ja Alisan kanssa. Retki oli Alisalle varsin elämyksellinen. Ajoimme Naantaliin ja jätimme auton kylpylän lähistölle ja lähdimme ulkoilureitille. Kävelimme noin kilometrin verran ja poikkesimme pyörätieltä vähän metsän puolelle. Kiipesimme ylös kalliolle ja Alisa istui tyytyväisenä mättäälle nauttimaan pienistä eväistämme. Miten pienestä voikaan lapsi tulla onnelliseksi, metsäretki oli varmasti kiva juttu lapsen mielestä ja ihan näin aikuisenkin mielestä.

Kävelimme takaisin autolle ja matkaa kertyi yhteensä reilu pari kilometriä ja Alisa jaksoi kävellä koko matkan ihan itse. Olemme vähän suunnitelleet pidempää päiväretkeä johonkin luontopolulle tänä syksynä, toivottavasti jonain aurinkoisena syyspäivänä saadaan sellaisesta nauttia.

Televisio-ohjelmat

Tiedättekö sen tunteen kun telkkarista ei kertakaikkiaan tule yhtään mitään? Sitten toisena päivänä sieltä tulee kolme ohjelmaa, jotka haluaisit katsoa, mutta et voi koska ne tulee yhtä aikaa!! Niin raivostuttavaa.. Olen maailman huonoin katsomaan ohjelmia jälkikäteen, mutta totesin Samulille, että onneksi monet ohjelmat tulee viikon aikana useampaan kertaan uusintana niin ehdin ehkä katsomaan.

Tai sitten joku elokuva tulee jatkuvasti televisiosta, voisin mainita tähän ainakin kymmenen helposti, mutta sitten jotain elokuvia ei tule ikinä. Suuret on murheet...

--------

Viime päivinä mieleeni on tulvinut kaikenmaailman hajatelmia. Ajatuksia laidasta laitaan. Aika kevyitä ajatuksia tällä kertaa.. Tosin tätä postausta lukiessani tuli vaan mieleen, että taidan olla tullut vanhaksi. Mutta ai vitsi mä sitten tykkään näistä kuvista! :)

Yh-äidin päiväkirja

Samuli oli siis viisi päivää toisella paikkakunnalla työreissulla ja minä sain sillä aikaa leikkiä yh-äitiä ja ajattelin tehdä siitä leikkimielisen päiväkirjan.

Älkää vain kukaan vetäkö hernettä nenään, ymmärrän kyllä ettei tämä viikko yhtään mitään siitä, millaista on oikeasti olla yksin lapsen/lasten kanssa. Varsinkin kun tästä viikosta lopulta tuli ei niin yksinäinen. :)

Päivä 1.

Samuli lähtee aamulla aikaisin ja yh-elämä alkaa. Minulla on iltavuoro joten vien Alisan vasta kymmeneen päiväkotiin. Aamulla ei siis ole erityisen kiire, joudun kuitenkin itse hoitamaan kaikki aamutoimet, mikä sinänsä on outoa, koska yleensä Samuli on aamuisin kotona. Alisa on kuitenkin omatoiminen esimerkiksi pukemisen suhteen, joten eipä minulle montaa hommaa jää, missä tarvitsee auttaa.

Kun olen vienyt Alisan päiväkotiin, teen vielä pikaisen kauppareissun, koska illalla en halua venyttää kotiinpaluuta yhtään ja Alisan kanssa en viitsi kauppaan lähteä. Kiireellä käyn purkamassa ostokset kotona ja lähden töihin.

Ollessani iltavuorossa, pappa hakee Alisan hoidosta. Ensimmäinen huomio yh-elämästä on se, että todennäköisesti Alisa joutuisi olemaan pidempiä päiviä päiväkodissa, koska olisi ehkä vähän hankala toteuttaa tätä toinen vie toinen hakee taktiikkaa jos asuisimme eri osoitteissa. Lisäksi minulla olisi entistä useammin tarve lastenhoitoavulle.

Illalla kiiruhdan kotiin, jotta ehdin laittamaan Alisalle iltapalaa ja hoitamaan muut iltatoimet. Samalla teen kotitöitä, pesen pyykkiä ja siivoan. Yleensä iltavuoron jälkeen mun ei ole tarvinnut niistä huolehtia vaan Samuli on tehnyt ne illan aikana.

Laitan myös tavallista paremmin tavarat valmiiksi aamua varten sillä ennakoin tulevaa kiirettä.

Lisäksi tutkailen pihalla miten lämmitystolppamme toimii, koska ensimmäistä kertaa sille on tarvetta. Onnistun kuitenkin ajastamaan kellon oikein, mutta mietin vain kuinka selviäisinkään monista muista teknisistä asioista ilman Samulia.

Olen salaa tyytyväinen kun Alisa nukkuu vieressäni, ei tunnu niin yksinäiseltä. Minua ei väsytä, joten valvon pidempään kuin kannattaisi, säikähtäen jokaista kuuluvaa räsähdystä.

Päivä 2.

Aamulla joudun heräämään tavallista aikaisemmin, koska minun on vietävä Alisa päiväkotiin. Tuntuu kurjalta herättää Alisa, joka on tottunut heräämään aamuisin omaan tahtiin. Aamu sujuu kuitenkin yllättävän hyvin ja ripeästi, olemme jo vartin yli seitsemän päiväkodilla ja pääsen ajoissa lähtemään töihin. Kuulen myös päiväkodilla, että olin unohtanut edellisenä päivänä laittaa Alisalle vaipan ja no arvaattekin varmaan, kuinka siinä oli käynyt! :D Emme käytän kotona vaippaa ja olin ihan unohtanut koko homman lähtiessämme päiväkotiin..

Päivä sujuu töissä, mutta iltapäivällä iskee väsymys. Myöhäinen nukkumaanmeno ja tavallista aikaisempi herätys kostautuvat. Onneksi sisareni hakee Alisan hoidosta jo päiväunien jälkeen niin Alisan päivä ei veny tavallista pidemmäksi. Vaikka sisareni tulee meille avuksi juuri Alisan takia ja ettei Alisan tarvitsisi olla pitkiä päiviä hoidossa, tunnen itseni kuitenkin hieman luuseriksi. Saan niin paljon apua, kuinka ikinä pärjäisin yksinäni? Tiedostan kuitenkin, että nyt on kyse lapsestani ja hänen jaksamisesta, eikä minun pärjäämisestä.

Töiden jälkeen piti mennä salille, mutta väsymys ja päänsärky vetää magneetin lailla kotiin. Iltapäivällä hengaillaan kotona, leikitään ja laiskotellaan. Siskoni auttaa Alisan hoidossa ja ehdin hyvin tehdä myös kotitöitä. Ajoissa sänkyyn ja iltavuoron ansiosta herätykseen näyttää olevan jopa yhdeksän tuntia aikaa.

Päivä 3.

Herään ennen kuin kello soittaa, kiitos tyttäreni "äitii, äitii, ÄITIIII!" "Missä isi on?" Hetken päästä sisareni kömpii meidän viereemme ja makoilemme hetken kunnes he menevät Alisan kanssa alakertaan. Itse jään vielä hetkeksi makoilemaan. Nousen ja käyn suihkussa, ehdin juoda rauhassa kahvia ennen töihin lähtöä. Alisa saa olla kotona ja viettää vapaapäivää.

Työpäivä menee normaalisti, mutta iltaa kohden olo alkaa tuntua hieman flunssaiselta, kurkkuun sattuu. Kotona olen melko väsynyt ja nukutan Alisan meidän sänkyyn. Toivon, ettei se muodostu jatkossa ongelmaksi, mutta nyt en vaan jaksa miettiä järkevästi + haluan antaa Alisalle erityisen paljon läheisyyttä kun Samuli on pois.

Ikävöinnin alkaa huomaamaan myös Alisasta, isiä on ikävä ja isistä puhutaan enemmän kuin tavallisesti. Soitamme vielä ennen nukkumaanmenoa isille ja katsomme kuvia isistä.

Yh-viikon puoliväli ja mä olen aika väsynyt jo... Lähestyvä flunssa varmasti vaikuttaa, mutta yhdeksän jälkeen sänkyyn kaatuminen on mulle todella epätavallista. 

Päivä 4.

Herään aamulla ja todeten, etten ole työkunnossa. Tätä vähän ounastelinkin illalla. Soitan töihin ja päiväkotiin. Siirryn sohvalle. Onneksi siskoni on vielä meillä, joten hän ulkoilee ja leikkii Alisan kanssa aamupäivän, jotta saan levätä.

Kun siskoni puoliltapäivin lähtee kotiinsa, lohdutan tunnin väsynyttä taaperoa, joka itkee tätinsä perään. Vihdoin hän nukahtaa päikkäreille ja itse kirjoittelen postauksia ja lepäilen.

Iltapäiväkin menee lepäillessä, onneksi ei ole tarve tehdä kotitöitä, saan vain olla ja välillä leikkiä Alisan kanssa. Flunssa on vielä ihan kestettävissä lapsen kanssa, mutta mietin vain millaista olisi olla yksin lapsen kanssa jos on esimerkiksi mahatauti. Huh, mikä ajatus!

Jostain kumpuaa syyllisyys siitä, että Samuli on ollut pois, siis Alisan kannalta. Huomaan, että halailemme ja sylittelemme todella usein, teen jopa ruokaa, minkä tiedän olevan Alisalle mieleen kera jälkkärirahkan. Tuntuu, että haluan "hemmotella" häntä, että hän tuntisi saavansa yhtä paljon rakkautta vaikka isi onkin ollut hetken poissa. Tuntuu se toki kivalta, että taapero huutelee ruokapöydässä "äiti, tä on toti hyvää ruakaa."

Illalla palelen, joten lämmitän meille saunan. Tiedän, että Alisa tykkää saunoa. Saunomme yhdessä ja Alisa kylpee hetken myös ammeessa. Kahdeksalta olemmekin lähes valmiita menemään nukkumaan. Yksi päivä vielä!

Päivä 5.

Taas aikainen herätys ja ripeästi päiväkodille. Ihme ja kumma, olemme taas ajoissa. Hassua muuten kuinka minulla on olo, että toivottavasti kukaan ei näe kun vien Alisaa seitsemän jälkeen päiväkodille. Tuntuisi kurjalta viedä lapsi niin aikaisin hoitoon, vaikka se ihan normaali aika onkin mennä päiväkotiin.

Jälleen kohti työmaata ja aamusta alkaen kamala päänsärky. Hoidan edellisen päivän rästihommia pois ja yritän selviytyä päivästä. 

Yllättäen viikolla selvisi, että äitini olisi mahdollista tulla meille perjantaina niin, että ehtii hakemaan Alisan jälleen aikaisemmin hoidosta. Niimpä työpäivän jälkeen suuntaan vielä ruokakauppaan, väsyneenä, mutta voittajafiiliksin. Kotona mua odottaa äitini ja Alisan lisäksi iloinen yllätys, kun Samuli on kaikessa hiljaisuudessa tullut takaisin kotiin, aikaisemmin kuin osasin odotella.

Loppujen lopuksi naurattaa tämä viikko, viikon piti olla raskas ilman Samulia, mutta todellisuudessahan en ollut yhtään kokonaista päivää ilman apua. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä, mutta väliäkös sen! :D Eihän tämä viikko siis yhtään näyttänyt, millaista olisi olla yksin Alisan kanssa. Toisaalta taas, ymmärsin miten paljon helpompaa meillä on kun taloudessa on kaksi aikuista. Leikkimielisesti ajattelin, millaista olisi olla yksin, se tietäisi Alisalle väkisinkin pidempiä hoitopäiviä, emme pystyisi varmastikaan järjestämään samalla tavalla vientiä ja hakua kuin nyt, lisäksi täällä ei joka viikko olisi joku auttamassa, poikkeustilanteet on paljon helpompi järjestää. Ilman Samulia olisin myös yksinäisempi, vaikka ystäville ja perheenjäsenille voinkin paljon puhua, niin Samuli on kuitenkin se viimeinen tuki ja turva, jolle voin kertoa ihan kaikkia asiat ja on kiva kun on toinen kenen kanssa jakaa vanhemmuuteen liittyvät asiat.

Viikko meni lopulta tosi nopeasti, eikä ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin. Viikko opetti taas monessakin asiassa olemaan kiitollinen siitä, että taloudessa on toinen aikuinen ja ehtihän sitä vähän tulla ikäväkin. Parin viikon päästä "saadaan" kokeilla yksin olemista toisen viikon verran, katsotaan millä fiiliksillä ollaan sen viikon jälkeen! :)