Kolmevuotias

Tänään on kolme vuotta siitä kun pieni peikkotyttömme putkahti maailmaan harmaana lauantaipäivänä. Tämä tuuheatukkainen vauva on nyt jo kasvanut isoksi tytöksi. Vuosi vuodelta hämmennyn lisää, mihin tämä aika menee?

Meidän kolmevuotias on itsenäinen ja omapäinen. Hän yllättää monesti omatoimisuudellaan ja hänestä on tullut minun pieni apulainen. On oikeastaan ihan mukavaa, kun voimme touhuilla sujuvasti yhdessä erilaisia arkijuttuja. Alisa auttaa siivoamaan, ripustamaan pyykit ja touhuaa mielellään muita pieniä tehtäviä. Viime aikoina hän on enemmän alkanut kiinnostua myös ruoanlaitosta ja haluaisi kovasti auttaa siinäkin.

Samaan aikaan kun arki helpottuu Alisan kasvettua isommaksi, edessä on myös toisenlaisia haasteita. Olen huomannut Alisan olevan jo todella kiinnostunut uusista taidoista, numeroista, kirjaimista... Miten tarjota kotonakin sellaisia mieleisiä virikkeitä, jotta innostus uusiin asioihin säilyy? Ei toki ole tarkoitus, että Alisa kotona kolmevuotiaana opiskelee vieraita kieliä ja matematiikkaa. Olemme kuitenkin hiljalleen opetelleet kirjaimia ja niiden ulkonäköä, koska selkeästi niihin on kiinnostusta.

Vaikka Alisa on reipas, huomaan hänen kuitenkin olevan todella herkkä. Viime aikoina tapetilla on ollut kiusaaminen ja olen huomannut, että Alisa puuttuu todella herkästi kiusaamiseen. Hän tietää, että ketään ei saa kiusata ja olemmekin häntä kannustaneet heti puuttumaan tai kertomaan aikuisille jos huomaa kiusaamista, onneksi emme ole toistaiseksi joutuneet kärsimään mistään isommasta kiusaamisesta. Kahnauksia lasten välillä totta kai syntyy aina joskus.

Alisalle mieluista puuhaa tällä hetkellä on palapelien kokoaminen, niitä hän tekisi vaikka kuinka paljon, aina uudestaan ja uudestaan. Samoin erilaiset piirtämiset ja muovailut kuuluvat lemppareihin. Nuorempien serkkujen myötä Alisalle on kehittynyt myös hoivaamisvietti, hän hoivailee miellään nukkeja ja pehmoleluja.

Suosikkeja tällä hetkellä:

* Ti-Ti Nalle

* Robin ja Antti Tuisku

* Autot

* Jauhelihakeitto
* Violetti
* Mekot

Kaikenkaikkiaan meillä asuu valloittava ja ihana kolmevuotias. Kolmevuotias osaa jo hurjan määrän asioita. Kolmevuotias on myös  opettanut meille vanhemmille niin paljon jo nyt, paljonko hän vielä meitä opettaakaan?

Hyvää syntymäpäivää pienelleni! ❤

Mekko nurinperin

Meillä oli tällä viikolla päiväkodin kevätjuhla. Odotin kevätjuhlaa innolla, lapset olivat taas harjoitelleet hienoja esityksiä meitä vanhempia varten. Haikeuttakin oli ilmassa, sillä osa lapsista lähtee syksyllä eskariin ja ihana päiväkotiryhmämme tulee hajoamaan.

En uhrannut hirveästi ajatusta sille, mitä kevätjuhlaan puetaan päälle, niinpä kaivoin yhden vanhan neulemekon Alisalle ennen juhlaa. Meillä oli hieman hoppu, koska olimme kotona vasta viideltä ja kuudelta piti taas olla päiväkodilla, toki meiltä ei ole kuin muutamien minuuttien matka päiväkodille.

Alisa puki mekon ja neuleen itse päälle ja lähdimme kohti päiväkotia. Päiväkodille päästessä riisuimme neuleen pois ja lapset lähtivät valmistautumaan esityksiinsä. Teemana juhlassa oli tietenkin Suomi 100-vuotta ja luvassa oli esimerkiksi vanhoja kansanlauluja.

Istuimme Samulin ja äitini kanssa pienen päiväkodimme "olohuoneessa" penkeillä kun pienet esiintyjät astelivat estradille. Ensimmäiset laulut raikasivat ja katselin Alisaa ja mietin, että mekko näyttää jotenkin erilaiselta ja oliko siinä tosiaan napit edessä. Tässä kohtaa en vielä tajunnut mitään!

Vasta istuessamme kahvipöydässä äitini huomasi, että Alisan mekko oli

VÄÄRINPÄIN! 

Ei sentään saumat nurinpäin, mutta napit olisi pitänyt olla takana ja rusetin edessä. En tiedä huomasiko kukaan asiaa, mutta voi jukra mua hävetti! Olisin voinut vajota maan alle huomattuani asian. Vuoden mutsi täällä hei!

Mutta mitä voikaan odottaa äidiltä, joka samana päivänä kulki töissä paitaa koristaen iso kahvitahra, jonka senkin huomasi äitini kivasti vasta kotona. Noh, ei se ole kai niin vakavaa, kaikenlaista sattuu!

 Ei mennyt niin kuin Strömssössä, ei todellakaan!

Joko teillä on vietetty kevätjuhlia? Koulujen kevätjuhlat taitavat ainakin olla vielä edessäpäin. Katsokaa te nyt kuitenkin juhliin lähtiessänne, että mekot on oikein päin ja paidat puhtaat! :D

Ps. Anteeksi ihan superhuonot kuvat, jouduin vähän rajailemaan ja peittelemään muita lapsia ja näköjään sisällä otetut ja vahvasti zoomatut kuvat eivät sykähdytä muutenkaan laadullaan... Halusin kuitenkin jakaa tämän kömmähdykseni teidän kanssa asiaan kuuluvien kuvien kera...:D

Helppo vappuasu x 4

Aina kun päiväkodista tulee viesti, että edessä olisi jonkinlaiset naamiaiset, mun pää lyö ihan tyhjää! Tuntuu, että kaikki muut vanhemmat keksii ja ompelee todella upeita naamiaisasuja ja mulla ei ole edes neulaa ja lankaa, saati ompelukonetta. 

Kuten arvata saattaa, päiväkodissa on tällä viikolla vappujuhla! Vappujuhla johon pitäisi kai pukea lapsi naamiaisasuun. Jaiks! Joka kerta ei viitsisi ostaa uuttakaan, niille naamiaisasuille kun ei ihan joka päivä ole kuitenkaan käyttöä. Tänä vuonna päätin tutkailla, mitä kaikkea meidän kaapeista löytyy ja mitä kaikkea niistä voisi soveltaa.

Nyt siis luvassa helppo vappuasu x 4, näihin ei tarvita neulaa ja lankaa! Kaikki tarvikkeet löytyivät kaapista valmiina.

BALLERIINA

Suloinen pieni balleriina syntyi sukkahousuista ja jumppa-asusta. Meiltä löytyi sopivasti kaapista röyhelöjumppa-asu ja valkoiset sukkahousut, joten hempeä asu oli valmis! Balleriinallehan riittäisi ihan nutturakampaus, mutta halusin vähän vielä piristää asua, joten lisäsin siihen Valkaman rusettipannan.

MERIROSVO

Hurja merirosvo on helppo toteuttaa raitapaidasta, mustista housuista ja huivista. Itse käytin tuubihuivia päässä, sidoin sen vaan narulla, mielestäni se pysyy tiukemmin päässä kuin tavallinen huivi, mutta sellainen käy vallan hyvin! Sidoin lanteille myös minun vanhan vyöni ja piirsin hassunhauskat viikset kajaalilla. Rekvisiitaksi löyty vielä Alisan itse tekemä miekka. Aika pienellä sai mielestäni tehtyä vallan hauskan asun! Tähän on sitten helppo keksiä lisäyksiä sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään.

PEPPI PITKÄTOSSU

Tämä on ehkä mun yksi henkilökohtaisista suosikeista, mutta mulla onkin tähän asuun ihan henkilökohtainen side. Lapsena mulla oli naamiaissynttärit ja pukeuduin Peppi Pitkätossuksi. Äitini valmisti vartavasten asun minulle, mutta Alisa joutui nyt tyytymään kaapista löytyviin vaatteisiin. Tosin tein minä yhden diy-jutun, nimittäin leikkasin rikkinäisistä sukkahousuista toisen lahkeen irti ja puin sen toisten sukkahousujen päälle, dadaa: eriparisukat! T-paita ja liivimekko saivat kelvata asuksi ja tavoitteena olikin luoda mahdollisimman värikäs kokonaisuus. Pisamia Alisa sai kulmakynästä poskilleen. Tuon peruukin äitini on Alisalle ostanut jo reilu vuosi sitten. Matkalaukkukin on siskojeni peruja ja sopi ihanasti rekvisiitaksi tähän asuun. Omasta mielestäni tästä tuli kyllä varsin onnistunut asu! <3

YKSISARVINEN

Alisan oma suosikki taisi olla tämä yksisarvispuku, jonka olen saanut työkaveriltani. Alisa tykkää välillä pitää muutoinkin pukua ja onhan tuo nyt aika söötti. Mitään sen kummallisempia lisiä en tähän pukuun lisännyt, mutta isommalle lapselle voisi sopia esimerkiksi jokin värikäs hiuslisäke tai vastaava, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Tällaisia helppoja vappuasuja meidän kaapista löytyisi. Nähtäväksi jää minkä Alisa näistä lopulta pukee päiväkotiin. Alisa nautti hirveästi kun sai vaihdella eri asuja ja hänen mielestään se oli kuulemma kivoin leikki ikinä! Mustakin oli hauskaa kehitellä ja suunnitella erilaisia asuja, ei enää yhtään stressaavaa. :)

Voimavaroja taaperoarkeen

Taaperon kanssa elämässä on välillä haasteellisia hetkiä. Joskus tahdotaan niin pirusti. Tahdotaan kaikki just nyt heti tai sitten mikään ei kelpaa.

Ruokapöydässä:

Otatko maitoa ruoan kanssa?

EN

Haluatko vettä?

EN

Etkö halua mitään juotavaa?

EN

Ok... *istuutuu ja aloittaa itse syömään ruokaa*

.....MINÄ HALUAN MAITOAVETTÄMAITOAVETTÄMAITOA..

Kaupassa:

Minä haluan autokärryyn

Täällä kaupassa ei ole autokärryä 

Minä haluan autokärryn

Kävisikö tavallinen kärry?

EI!! MINÄ HALUAN AUTOKÄRRYN.

No jos saat itse kantaa koria?

EI!!! .........minä haluan kantaa koria itse.

Tahtominen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, se on vain hyväksyttävä. Lisäksi lapsen ei tarvitse aina käyttäytyä kauniisti, siis siten kuin me aikuiset sen usein ymmärrämme. Lapsen tuleekin näyttää tunteita ja vanhempien tarjota turvallinen ympäristö niiden näyttämiseen.

Mulla on lyhyt pinna, ennen se oli vielä lyhempi. Nyt Alisan kanssa olen kuitenkin pakostikin joutunut opettelemaan kärsivällisyyttä. Taaperon kanssa pärjäämistä on huomattavasti helpottanut se, että jaksaa itse pysyä rauhallisena, mutta määrätietoisena. Huutaminen vain pahentaisi tilannetta ja toisaalta pitää myös jaksaa pysyä tiukkana. Väsähtäneenä antaa ehkä helpommin periksi ja se ei ainakaan jatkon kannalta ole se paras vaihtoehto. Itse yritän toimia johdonmukaisesti, jotta Alisakin oppii paremmin, mikä on sallittua ja mikä ei.

Mikä sitten auttaa jaksamaan meidän taaperoarjessa? 

Vastuun jakaminen. Koitetaan Samulin kanssa vähän jakaa ja vuorotella mitä tulee esimerkiksi iltatoimiin, nukuttamiseen tai muuhun. Silloin toiselle jää aikaa hetki hengähtää. Perheaika. Yritetään säännöllisin väliajoin tehdä jotain erityisen kivaa koko perheen voimin, niistä jää aina niin hyvä mieli ja ne antaa potkua arkeen. Erityisen kivaa voi esimerkiksi olla kylpyläreissu, hoplop tai joku muu, joskus ihan yhteinen kauppareissu tai kävelylenkkikin voi olla riittävä piristys. Huumori. No eihän tätä kestä jos aina ottaa kaiken niin kovin vakavasti. ;)

Joskus taaperoarki on yhtä vuoristorataa, välillä mennään kovaa alaspäin, kiukkua ja raivoa. Toisinaan taas pienen kyyneleen silmäkulmaan nostattaa kiukuton aamu, ei huutamista tai raivoamista. Pienet päiväkotilapset vilkuttavat jonossa tien vieressä kun kurvaat päiväkodin parkkipaikalta. Leveimmin hymyilee ja suurimmin vilkuttaa oma pieni suloinen taaperoni. Mieli on kepeä ja tiedän, että jotain olen tehnyt oikein, tänään on hyvä päivä.

2,5-vuotias

Alisalla tuli juuri 2,5-vuotta täyteen, mihin tää aika oikein menee!? Juurihan mä kannoin pienen nyytin kotiin... Ajattelin koostaa postauksen siitä millainen meidän 2,5-vuotias on!

Hän on kova juoksemaan, hyppimään, höpöttämään ja nauramaan.

Hän osaa seistä yhdellä jalalla ja näyttää sormin kuinka vanha on.

Oppii uusia lauluja viikottain ja lauluvarastoon kuuluu jo kymmeniä lauluja aina Tuiki tuiki tähtösestä Turvasanaan...

Vaipoista luovuttiin jokin aikaa sitten kokonaan kun yövaippakin jäi pois.

Nykyään nukahtaminen onnistuu omaan sänkyyn, mutta joskus aamuyöllä saatetaan hipsiä äidin ja isin väliin.

Ruoka maistuu ja kova yritys olisi osallistua ruoan laittamiseen äidin apuna.

Alisa tykkää auttaa kotitöissä, pyykkien ripustaminen ja kaappiin vieminen sujuu, samoin pienet apuhommat kuten roskien vienti roskikseen tai omien astioiden kattaminen.

Risto Räppääjä on suurin fanituksen kohde.

Osaa värit ja laskee sujuvasti kymmeneen.

Piiloleikki ja palapelit on parasta.

On välillä prinsessa ja joskus prinssi.

On välillä myös tyttö, poika, äijä, miäääs, poromiäs tai koira.

Lempiväri on pinkki.

Haaveammatti autokorjaaja.

Isona hänestä tulee kuulemma suomenmestari, lajista viis.

Haluaisi mennä kouluun, mutta kuulemma siellä ei voi käydä potalla, se on huono juttu.

Osaa myös kiukutella ja osoittaa mieltään.

On omapäinen.

On todellinen hauskuuttaja, mutta myös äärettömän fiksu.

Tykkää vauvoista.

Rakastaa ihmisiä.

On niin koviin rakas. <3

Kun lapsi lyö ja pitääkö aina antaa anteeksi?

Meillä on pieni ongelma. Mitä tehdä kun lapsi lyö? Alisa on vauvasta asti ollut omapäinen, vaikkakin kiltti lapsi. Nyt olemme kuitenkin huomanneet Alisan käytöksessä merkkejä meidän vanhempien uhmaamisesta, sekä rajojen kokeilusta. Hermostuessa Alisa saattaa läppästä minua tai Samulia. Toistaiseksi nämä läppäisyt kohdistuvat ilmeisesti vain meihin, ainakaan päiväkodissa ongelmaa ei vielä ole ollut.

Ei Alisa varsinaisesti käyttäydy aggressiivisesti tai raivoa, mutta turhautuessaan läppäisee. Vaikka tämä sinällään ei ole vakavaa, haluaisimme kitkeä tämän pois heti, ennen kuin se pahenee. Tiedän kyllä, että käytös on sinänsä normaalia taaperolle, eikä mitenkään epätavallista. Miten sitten toimimme kun lapsi lyö?

Me olemme alkaneet systemaattisesti kieltämään kun Alisa lyö. Puhumme tiukasti, mutta emme huuda. En ylipäätään usko huutamalla tai raivoamalla kasvattamiseen. En halua käyttäytyä aggressiivisesti Alisaa kohtaan, ettei hän saa moista mallia. Keskustelemme miksi ei saa lyödä. Kerromme, että lyöminen sattuu ja siitä tulee paha mieli. Alisa tuntuu tämän ihan hyvin ymmärtävän, joten ehkä hiljalleen tämä läpsiminenkin jää pois. Pyrin toiminnassani siihen, etten ole koko ajan vain kieltämässä asioita, vaan niistä keskustellaan ja perustellaan taaperon ymmärrykselle sopivalla tavalla.

Meillä ei vielä ainakaan ole ollut tarvetta jäähyilyyn tai muuhun, mutta mikäli Alisa hermostuessaan heittelee leluja, lelu otetaan kyllä hetkeksi pois. Toistaiseksi keskustelu ja puhuminen on kuitenkin auttanut ja toivon että se ehkä riittäisi jatkossakin, mutta tiedä häntä kuinka pahaksi tilanne kehittyy. Sitten tulee miettiä toimintamalleja uudelleen.

Mulle on tärkeää kommunikoida myös päiväkodin kanssa tällaisissa tilanteissa. Itse ehdottomasti haluan tietää, mikäli Alisa käyttäytyisi päiväkodissa huonosti ja satuttaisi muita. Siksi heiltä suoraan kysyinkin, onko lyömisen kanssa ollut ongelmia. Toivottavasti tulevaisuudessakin kommunikointi pelaa samaan malliin.

Anteeksi pyytäminen kuuluu myös asiaan. Jos satuttaa toista, pitää pyytää anteeksi. Alisa on ihan hienosti sisäistänyt tämän anteeksi pyytämisen. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että Alisan tulisi oppia miksi lyöminen tai muu huono käytös on väärin, että kaikkea ei voi paikata vain pyytämällä anteeksi. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Että ensin läpsitään ja lyödään ja sitten kuitataan homma pyytämällä anteeksi ja sama meno jatkuu. Totta kai anteeksi pitää pyytää ja anteeksi antaa, mutta jotenkin haluaisin kiinnittää Alisan huomion siihen, mitä toisen satuttamisesta seuraa.

Toistaiseksi lyöminen on siis tavallaan hallinnassa ja toivottavasti se ei tästä lähde pahenemaan. Tämä on vissiin taas tämmönen vaihe. Vaihe, jota seuraa seuraava vaihe.

Mutta mites teidän mielestä, mitä tehdä kun lapsi lyö? 

Entä riittääkö pelkkä anteeksipyyntö aina?

Minkä ikäiselle lapselle karkkia?

Herkut ja herkuttomuus.. Herättää keskustelua ja mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Meillä nyt mietinnässä karkin syöminen tai syömättömyys. Kokeneemmat, antakaa vinkkejä!

Alisa on kohta 2,5-vuotias ja viime aikoina olen hämmästyttävän monta kertaa joutunut tilanteeseen, jossa on ihmetelty sitä, että emme anna Alisalle karkkia. Emme erityisesti kiellä karkkia häneltä, mutta emme ole toistaiseksi tarjonneetkaan karkkia. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että pitäisikö meidän kohta tehdä jotain ratkaisuja karkin suhteen. Meillä vallitsee tällä hetkellä sellainen ratkaisu, että emme tarjoa Alisalle karkkia ja yritämme vältellä itsekin syömästä karkkia hänen aikanaan. Alisa osoittaa tietyllä tapaa kiinnostusta, mikäli näkee karkkia ja saattaa kysyä esimerkiksi "mitä toi on?" Vielä hän kuitekin suhtautuu aika neutraalisti karkkeihin, eikä vaatimalla vaadi saada  maistaa.

Meillä ei olla täysin herkuttomia, mutta kotona emme juurikaan tarjoa Alisalle herkkuja. Toki jos syömme esimerkiksi jäätelöä, pullaa tai pannukakkua, saa Alisakin välillä pienen palan maistaakseen. Nämä nyt tietysti ovat rinnastettavissa karkkiin, joten miksi se karkki tuntuu sitten niin nou nou ajatukselta? Päiväkodissa tiedän Alisan saavan jäätelöä silloin kun vietetään jonkun lapsen synttäreitä, Alisan päiväkodissa se kuitenkin tarkoittaa keskiarvollisesti noin kerran kuussa. Edellisillä Alisan syntymäpäivillään tarjosimme ensimmäistä kertaa täytekakkua Alisalle ja sen jälkeen hän on saanut juhlissa maistaa kakkua. Voisi siis sanoa, että Alisan herkuttelu on todella epäsäännöllistä, ehkä kerran - kaksi kuukaudessa.

Olen sitä mieltä, että pienet herkut välillä eivät ole pahitteeksi, jos suurimman osan ajasta syö hyvää ja monipuolista ruokaa. Meillä esimerkiksi syödään pääsääntöisesti kotiruokaa, ei juoda mehuja tai limsoja, lisäksi Alisa syö paljon kasviksia ja hedelmiä. Muutama pieni herkku toisinaan, ei ole vaarallista.

Olen kuitenkin miettinyt, mikä olisi hyvä seuraava askel herkkujen tiellä. Kenties karkkipäivä? Yhtenä päivänä joku pieni karkkirasia tai vastaava? Vai olisiko karkin syöminen hyvä pitää vielä epäsäännöllisempänä?

Pitäisikö kuitenkin odottaa siihen asti kunnes Alisa itse osoittaa hieman kiinnostusta? Minusta olisi hassua tuputtaa syömään karkkia, vaikka samalla pelottaa, että jos kiellän herkut kokonaan, isompana hän herkuttelee senkin edestä. Onko se pelko aiheellinen?

Minkä ikäiselle karkkia?

Tiedustelee epätietoinen.

Vaihtoehtoisia laulunsanoja

Alisa on todella innokas laulaja ja osaa liudan lauluja. Oikeastaan musta tuntuu, että usein hän tuntuu oppivan laulunsanat lähes kertakuuntelulla. Joskus naurattaa kun hän laulaa radiosta kuulemaansa suomipoppia. 

Hauskinta ikinä on kuitenkin se, kun Alisa laulaa antaumuksella laulua väärin.. Tai no ei väärin, mutta vaihtoehtoisten sanojen kera. Tässä teille muutama esimerkki viime ajoilta:

"Vaari se suuttui ja punaiseksi muuttui." 

Oikea sana vaarin tilalle olisi tietysti ollut kaali. Erityisen hauskaksi tämän tekee se, että vaari on ehkä viimeinen ihminen kuka Alisalle suuttuisi. Silmäterä on kietonut isäni tiukasti sormensa ympärille.

Vihannekset ovat pomppineet joskus myös vähän vääriin paikkoihin, sillä nyt joulun lähestyessä Alisa lauloi erästä tunnettua joululaulua seuraavin sanoin:

 "Petteri Punajuuri, oli poro nimeltään."

Tuorein senat sakaisin "laulu" oli lorusta "Napa näkyy, naapurin pojat nauraa." Tosin Alisan versio lorusta meni:

"Naapurin napa nauraa."

Mutta mitä voikaan odottaa lapselta jonka ÄITI lauloi pienenä Olen suomalainen biisin sanat omalla tulkinnalla:

 "Olen Jani Sievinen." 

...ja suuttui kun kerrottiin, ettei se laulu ihan niin tainnut mennä. Vuosi taisi olla 1994 ja Sievinen maailmanmestari. Olin jo pienenä kova penkkiurheilija, olihan mulla Ken Barbie nimeltä Seppo Räty.

Vaihtoehtoisia laulunsanoja, aina yhtä hauskaa.

Löytyykö teiltä vastaavia vaihtoehtoisia laulunsanoja?

Temppuillen ja kokeillen taitavaksi

Varovasti nyt!

Älä kiipeä sinne, kohta sattuu!

Alas heti!

No niin kato nyt, mitä äiti just sano!

Kuullaanko teillä näitä lauseita joskus? Niin meilläkin. Mua vähän ärsyttää kuulla nuo sanat omasta suustani.

Pyrin olemaan sellainen äiti, että annan Alisan kokeilla erilaisia, välillä hieman haastaviakin asioita. Hän on saanut kotona kiipeillä sohvalle, tuoleille, kulkea rappusia, hyppiä, pomppia ja temppuilla. Totta kai aina turvallisuus edellä ja valvotusti.

Joskus huomaan silti olevani kuitenkin liian suojelevainen, sillä isin kanssa tehdään vielä hurjempia temppuja. Turvallisesti toki silloinkin. Meillä äideillä taitaa olla isejä herkemmin tarve ylisuojella lapsia.

Uskon kuitenkin, että juuri tästä temppuilusta johtuen Alisasta on tullut todella taitava liikkuja. Hän kulkee rappuset todella hyvin ja varmasti, liikkuu vaivatta metsässä, nousee ketterästi ylös paksut talvitamineet niskassa, suoriutuu hypyistä ja esimerkiksi seisoo yhdella jalalla vakaasti.

Tänä syksynä kun olemme käyneet GoKidsGo-tunneilla, Alisan liikkuminen on kehittynyt entisestään. Vaikka lapsen on hyvä liikkua ihan kotioloissakin, on mukavaa kun yhtenä iltana viikossa temppujen keksiminen on ulkoistettu ammattilaiselle. Minä en ainakaan olisi keksinyt kaikkia niitä liikkeitä, joita olemme tunneilla tehneet.

Erityisen kiva Alisan mielestä oli kerta, kun sai hyppiä trampoliinilla, kiivetä puolapuita ja tasapainoilla jumppapallon päällä. Itselläni on vielä opettelemista siinä, että annan Alisan hyppiä ilman, että pidän koko ajan kiinni tai annan rohkeasti kiivetä niitä puolapuita. Lapsi kyllä oppii, kunhan hänen antaa kokeilla rajojaan turvallisessa ympäristössä.

Syyskausi kääntyy kohta loppua kohden, vaikka vielä onkin monta jumppakertaa jäljellä. Blogiyhteistyö päättyy jouluna, mutta olen suunnitellut, että jatkaisimme harrastamista edelleen kevätkaudella. Saattaa olla, että kokeilemme kevätkaudella vaihtelun vuoksi jotain muuta ryhmää, vaikka syksyn aikana saman ryhmän vanhemmat ja lapset ovat tulleet mukavan tutuiksi.

Tänä päivänä tutkimusten mukaan lapset liikkuvat liian vähän. Siksi pidän harrastuksia entistä tärkeämpänä. Sopivassa suhteessa kuitenkin. Pieni lapsi ei välttämättä harrastusta tarvitse, mutta ei siitä kyllä mitään haittaakaan ole, että yhtenä iltana käy harrastuksessa.

Muistatteko muuten vielä tämän hurjan VIDEON temppuilevista lapsista? (pahoittelut, en saanut sitä upotettua tähän.)

Aika hurjaa menoa, mutta ihan käsittämättömän taitavia lapsia. Video on mun mielestä hyvä osoitus siitä, miten taitavaksi kehittyy kunhan vain annetaan kokeilla ja temppuilla, eikä koko ajan olla nostamassa tai auttamassa. Mulla on kyllä vielä vähän tekemistä, että pystyisin yhtä kylmähermoisesti seuraamaan sivusta lapseni hurjia temppuja.

Jatketaan siis vielä temppuilua niin kotona kuin harrastuksissa!

Harrastetaanko teillä? :)

Käykää muuten tykkäämässä GoBabyGo:n Facebook-sivuista niin pysytte kärryillä minkälaisia uutuuksia kevätkaudelle on tulossa! 

*Postaus on osa blogiyhteistyötä GoKidsGo:n kanssa.*

Lue meidän aikaisempia kokemuksia GoKidsGo-tunneilta.

Äitiys muuttuu - mietteitä kaksivuotisesta äitiurasta

Sehän on jo vanha juttu, että lapset kasvaa ja kehittyy, aina uutta oppien. Äidiksi tulon jälkeen olen huomannut, että myös minä muutun äitinä lapsen kasvaessa. Koko äitiys muuttuu, mitä isommaksi lapsi kasvaa.

Jos katson pelkästään tätä omaa kaksivuotista äitiyttä on se jo muuttunut paljon. Viime aikoina olen kiinnittänyt monesti huomiota siihen, kuinka äitiys ja äitinä oleminen on muuttunut siitä kun Alisa oli pieni vauva.

Vauva-aika

Kun Alisa oli vauva, äitiys oli lähinnä hänen tarpeidensa täyttämistä. Ruoan, unen, läheisyyden ja muiden tarpeiden tyydyttäminen on suurimmassa roolissa, etenkin ensimmäiset kuukaudet. Maitoa, vaipparallia, syliä ja hoivaa, siinäpä ne ensimmäiset kuukaudet kärjistetysti. Äitiys oli uutta ja ihanaa, ihanaa se on tietysti edelleenkin ja uusia asioita tulee useasti vastaan.

Jossain kohtaa vauvana Alisa alkoi viestimään ja kommunikoimaan enemmän, itku, eleet, hymy... Kommunikointiin tuli hieman enemmän vastavuoroisuutta. Alle vuoden iässä lapsi kuitenkin tarvitsee lähes joka asiassa apua ja tukea, hiljalleen taidot kehittyvät ja äitiä tarvitaan hieman vähemmän.

Taaperoikä

Nyt kun Alisa on selkeästi jo taapero, elämä ja äitiys on melko erilaista kuin vauvaiässä. Alisa on monessa asiassa jo hyvin omitoiminen. Äidin apua tarvitaan harvemmin ja harvemmin kun kyse on esimerkiksi syömisestä, pukemisesta, lelujen siivoamisesta. Potalle menokin sujuu omatoimisesti. Ihan koko ajan ei tarvita enää äidin apua, usein myös vaaditaan saada tehdä "MINÄ ITTE!!"

Vaakakupit on sinänsä tasoittuneet, sillä jatkuvan auttamisen sijaan, saatan joskus olla avunsaajan roolissa. Alisa auttaa meillä esimerkiksi pyykkien ripustamisessa, astianpesukoneen tyhjentämisessä, viemällä roskia roskikseen, leluja lelukoriin tai likaiset vaatteensa pyykkikoriin.

Suuri ero on myös kommunikoinnissa, Alisa pystyy jo kommunikoimaan ymmärrettävästi ja hänen kanssaan voi käydä yksinkertaisia keskusteluja. Keskusteluiden aiheet koskevat esimerkiksi päivän kulkua, päivän ruokalistaa, leikkejä tai muuta vastaavaa. Vaikka keskustelut ovatkin todella yksinkertaisia, on kivaa kun Alisa ymmärtää ja vastaa takaisin, joskus jopa itse esittäen simppelin kysymyksen.

Huomaan myös, kuinka Alisa kiinnittää huomiota ympärillään oleviin asioihin ja yhdistää asioita sujuvasti. Alisa huomasi isin kädessä haavan ja esitti kysymyksen "mitä kävi?" Hän osaa myös kuvailla tunteita kuten esimerkiksi "Alisalla on paha mieli." 

Olen myös huomannut, että nautin ihan erilailla Alisan kanssa olemisesta. Toki nautin siitä eri tavalla myös vauva-aikana. Yksin ollessa huomaan, kuinka paljon seuraa hänestä oikeasti onkaan. Hänen kanssaan pystyy myös tekemään erilaisia asioita entistä enemmän ja enää emme ole niin sidottuja aikatauluihin ja päivän rytmiin. Myös esimerkiksi joskus kiroamani saunassa käyminen on jo vähän rentouttavampaa ja oikeastaan ihan hauskaakin. Ravintolassa käyminen on sujuvampaa kun hetki sitten. 

On toki hetkiä jolloin kaipaan vauva-aikaa ja Alisan useita päikkäreitä päivässä. Vaikka moni asia on helpottunut ajan myötä, on myös hetkiä jolloin toivoisin, ettei Alisa osaisi vielä liikkua niin ripeästi paikasta toiseen.

Tulevaisuudessa?

Alisa kasvaa koko ajan ja äitiys muuttuu samalla. Mitähän meillä on edessä tulevaisuudessa? Kouluikä, teini-ikä, aikuisuus... Jokaisessa vaiheessa äitiys on erilaista ja vanhemmuudelta vaaditan erilaisia asioita. Kun Alisa kasvaa, fyysisesti hän tarvitsee minua koko ajan vähemmän.

Kaikkien näiden kausien läpi ja koko matkan ajan aion olla tukena ja läsnä, tarpeen vaatiessa saatavilla. Ohjata ja opastaa, samalla itse kehittyen äitinä.  

Yksi asia ei muutu, nimittäin rakkaus Alisaa kohtaan.

Tasan kaksi vuotta sitten

Viideltä aamuyöstä en enää jaksa. Olen valvonut yli vuorokauden. Herätän Samulin ja sanon, että nyt mennään.

Kivut eivät ole sietämättömät, mutta estävät nukkumisen. Olen istunut suihkussa ja kävellyt, se helpottaa. Nappaan sairaalakassin ja istun autoon. Toisaalta minusta ei tunnu yhtään siltä, että olen menossa synnyttämään, olo on absurdi. Tekstaan äidilleni, että olemme matkalla.

Aamuöinen Turku on täynnä baarista palaavia juhlijoita. Kesken matkan alan epäröimään, pyydän Samulilta, että palaisimme kotiin, ei minua satu tarpeeksi. Käännyttävät minut kuitenkin synnäriltä takaisin. Samuli on kuitenkin sitä mieltä, että mennään vähintään hakemaan lääkettä, että saisin nukuttua.

Ajamme sairaalan parkkipaikalle ja menemme jännityksestä täristen painamaan summeria. Pääsemme sisään ja menemme ilmottautumaan. Edellämme on pariskunta, jolla on moninverroin tuskaisemmat paikat ja nyt olen täysin varma, että meidät nauretaan pihalle.

Siirrymme tutkimustilaan ja makaan käyrillä parikymmentäminuuttia, naureskelemme hermostuneesti. Sitten hoitaja tulee tutkimaan tilannetta ja sen jälkeen tuo karseat sairaalavaatteet. Tilanne on edennyt sen verran, että meidät otetaan sisälle. Olen järkyttynyt. Vähän paniikissakin jopa, se on menoa, mietin.

Menoa se ei kyllä ollut vielä hetkeen. Käyn pari kertaa kuumassa suihkussa, ahtaassa muovikopperossa. Välillä koitamme molemmat hieman nukkua.

Päivän aikana tilanne hieman etenee, seuraan kuitenkin netistä onlinea jokkiskisoista, totta kai.

Iltapäivällä kivut käy sietämättömiksi ja vihdoin saan epiduraalin. Pelkään sen laittoa, mutta lopulta se ei ole kovin kamala operaatio. Epiduraali helpottaa. Tunnen kuitenkin supistuksia tasaisin välein.

Kuulen kun kun joku huutaa viereisessä huoneessa, sitten kuulen juoksuaskeleita. Pelottavaa.

Saan epiduraalia kerran uudelleen, eikä mitään tunnu tapahtuvan. Neljän aikaan iltapäivällä minulle kerrotaan, etten saa enää normaalia kerta-annosta epiduraalia ja vaan minulle laitetaan jokin jatkuva epiduraali, mistä tulee pieniä määriä koko ajan. Enää en muista tarkasti mistä oli kyse. Anestesiahoitajan piti tulla pian, ennen kuin edellisen annoksen vaikutus lakkaa, jossain kuitenkin tarvitaan häntä enemmän, joten hänen tulo viivästyy.

Yhtäkkiä kipu yltyy. Kipu on sietämätön. Ymmärrän, että puudutteen teho on nyt lakannut, vaikka niin ei missään nimessä olisi hoitajan mukaan saanut käydä. Samuli käy pyytämässä apua. Anestesiahoitaja tulee paikalle ja saan kuitenkin ison kerta-annoksen, jotta kipu lakkaisi.

Jäämme Samulin kanssa kahden huoneeseen, mutta äkkiä minulle tulee tunne, että on pakko ponnistaa... Koitan olla ponnistamatta, jotta Samuli ehtii hälyttää apua. Katson kelloa. Kahtakymmentä vaille viisi. Päätän, että viimeistään kuudelta tämä on ohi.

Kätilö tulee paikalle ja kaikki sujuu hyvin. Tai niin luulin. Hetken päästä kätilö poistuu huoneesta ja sen jälkeen muistan huoneen olleen täynnä ihmisiä. En osaa pelätä. Enhän minä tiedä miten normaalin synnytyksen kuuluu mennä. Kuulen sanan imukuppi. Olen vähintäänkin pihalla, mutta teen kuten käsketään.

Sitten kipu loppuu. Kello on vähän yli viisi. Mustahiuksinen itkevä käärö viedään kiireellä pois huoneesta. Ehdin vain kysyä, oliko se tyttö ja onko kaikki hyvin. Joku kertoo, että tyttö on ja hieman hengitys takkuilee. En ehdi saada vauvaa syliin, mutta minulle tullaan näyttämään lämpökaapissa olevaa pientä tummapiirteistä tyttöä. Vauva ja hoitajat lähtevät lasten teholle ja Samuli lähtee heidän mukanaan. Itse jään synnytyssaliin. En vieläkään osaa pelätä, vaikka jälkeenpäin ajatellen tilanne oli pelottava. Olen sen verran lääketokkurassa, että voin mielestäni hyvin.

Samuli tulee takaisin ja viimein minäkin pääsen siirtymään osastolle, tosin pyörätuolilla, sillä meinaan pyörtyä seisomaan noustessa. Pääsemme osastolle ja tiukkasanainen hoitaja sanoo, että pääsen katsomaan vauvaa teholle, mikäli vointini sen sallii ja selviän vessareissusta pyörtymättä.

Saan juuri oven kiinni kun jalat lähtee alta. Pyörryn hetkeksi ja pääni kolahtaa seinään. Havahdun hetkisen kuluttua ja astelen epävarmoin askelin ulos vessasta. Samuli on odottanut oven takana ja katsahtaa kummaksuen, mutta ei sano mitään. Hoitaja sanoo, että olen hieman kalpea, mutta valehtelen voivani hyvin. Samuli lähtee kärräämään minua pyörätuolin kanssa kohti teho-osastoa.

Matkalla Samuli kysyy mitä vessassa oikein tapahtui, kerron, mutta käsken häntä olemaan kertomatta kenellekään. Samuli pyörittelee silmiään, mutta katsoo ehkä parhaaksi totella.

Pääsemme teholle ja pieni käärö makaa piuhojen kanssa saamassa lisää happea. Koneet ja hoitajat tarkkailevat tilannetta. Tunnelma on levollinen ja olo outo. Menee vielä kauan ennen kuin todella ymmärrän mitä on tapahtunut.

..................................................................

Siinäpä muistoja tasan kahden vuoden takaa. Kaikki ei mennyt kuten oppikirjassa, mutta tänään tuo tummatukkainen vauva on jo kaksivuotias. Vaikea käsittää, että tuosta päivästä on jo kaksi vuotta. Elämänmittainen matka jatkuu edelleen.

Onnea Alisa, äidin oma sisupussi. <3

Näin meillä käsitellään miniuhmista

Meillä asuu äitinsä lujan tahdon perinyt omapäinen miniuhmis. Uhmaikä nostaa päätään välillä ja EI kuuluu niin kovaa, että koko rivarimme raikuu.

En ole todellakaan mikään äitiydessä  väitellyt maisteri tai supermama, mutta tiedän kuinka kettumainen fiilis se on kaupan parkkipaikalla kun kannat neljää kauppakassia ja vessapaperi pakettia ja taapero alkaa karjumaan, ettei halua kävellä sitä 10 metrin matkaa autolle vaan haluaa syliin. Eikä muuten auta, vaikka lupaat ottaa heti autolla syliin. Tai kun kaupassa ei olekaan autokärryjä ja tavallisiin ostoskärryihin istuminen on ihan täysin poissuljettu vaihtoehto. Tai kun puuro on pahaa ja mikään ei kelpaa, paitsi vesimelooni, jota ei juuri sillä hetkellä ole kaapissa.

Tiedän kuinka neuvoton ja toivoton olo välillä on! Ja meillä ei ole edes paha uhma.. ...vielä! Mä en myöskään ole lukenut kasvatusoppaita, joten en todellakaan tiedä mitä sellaiset sanoo mun neuvoista. Meillä nämä on toimineet, mutta mitään takuuta ei anneta.

1. Juttelu.

Näin selviät kauppareissusta: puhu, höpötä ja kysele niin paljon, ettei taapero ehdi hermostua! Kyllä, ihmiset tuijottaa, mut aivan sama, ne tuijottais myös jos lapsi alkaa karjumaankin. :D Välillä pää lyö tyhjää ja höpötän jotain ihan käsittämätöntä huttua, mutta väljäkös sen kun tenava viihtyy.

2. Kehuminen. 

Sillon kun kaikki menee kerrankin hyvin, kannattaa muistaa kehua. Vaikka se olis joku ihan pieni asia, kuten se 10 metrin kävely autolle.

3. Oman raivoamisen välttäminen. 

Tämä on välillä vaikeaa, jos on yhtä lyhyt pinna kun mulla! Alkaa ärsyttää ja tekis mieli räjähtää, mutta ei ehkä kovin hyvää esimerkkiä uhmikselle.

4. Syli ja hali. 

Meillä monesti uhmailu ajoittuu juuri siihen hetkeen kun et anna huomiota lapselle. Osittainhan uhmailu on huomion hakemista, eikä siihen taida auttaa kuin huomion antaminen. Tällä hetkellä meillä pyritään siihen, että päikkypäivien jälkeen illalla Alisa saisi koko ajan vähintään toiselta vanhemmalta huomiota.

5. Yhdessä tekeminen. 

Meillä sujuu jo aika hyvin yhdessä tiski- ja pyykkikoneen tyhjennys, siivoaminen tai vaikka huonekalujen kokoaminen. Kun antaa taaperolle jonkin tärkeän tehtävän, kuten muovikauhan laatikkoon viemiseen, saa itse touhuta hetken rauhassa ja kohta on jo homma tehty.

Aika peruskauraa, mutta ihan toimivia ja hyviä. Toimii meillä ainakin paremmin kuin huutaminen, raivoaminen ja jatkuva ei -sanan viljely.

Kohta nämäkään eivät varmaan meillä enää toimi, joten jakakaa teidän kikkakolmoset uhmiksen käsittelyyn! :)

Kun lapseni opetti minulle käytöstapoja

Opetamme Alisalle tavallisia käytöstapoja. Käytöstapoihin taaperolla kuuluu meidän perheessä kiittäminen, pyytäminen nätisti, tervehtiminen ja esimerkiksi anteeksi pyytäminen. Aina ei tietenkään pieneltä taaperolta kaikki onnistu, mutta yritys on tärkein. Käytöstapoja opetellaan esimerkiksi ruokapöydässä tai muuten ihan normaalissa arjessa.

Yhtenä päivänä hain Alisaa uudesta päiväkodista ja päikyn eteisessä ripeä taapero nappasi autonavaimeni käteensä. Annoin hänen pitää niitä, mutta käskytin koko kävelymatkan häntä "anna avaimet äidille, anna..." Autoa lähestyttäessä äänensävyni tiukkeni, mutta edelleen taapero kieltäytyi sovulla antamasta avaimia. Lopulta meinasin olla jo hermona, mutta pyysin kuitenkin "Antaisitko Alisa autonavaimet äidille kiitos".

Ja kuinkas kävi, taapero vastaa aurinkoisena 

"Saat, kiitos".

...ja ojensi minulle avaimet kauniisti hymyillen.

Niimpä, kunpa muistaisin itse aina toimia kuten opetan Alisaa toimimaan. Aika usein rakas lapseni saa minut tuntemaan itseni niin kovin kovin pöntöksi. Kuinka lapset voivatkin olla niin viisaita. :)

Hölmö äiti, viisas taapero. :)

Taaperon suusta

Juhannusta piristämään ajattelin jakaa teille muutamia hupaisia juttuja, joita meidän tenava on päästänyt suustaan. Alisa on rempseä ja erittäin puheliasta sorttia, joten juttua piisaa. Olen kyllä ihmeissäni välillä kuinka hyvin hän osaa yhdistää asioita mielessään.

"Pappa kiekuu!"

Alisan mammalassa on kanoja ja kukko, jostain syystä hänellä on mennyt hieman kukko ja pappa sekaisin, joten hän painele ympäriinsä ja huutelee mennessään "Pappa kiekuu!"

Kuva: Sanni Laine

"Mitä touhuut!?"

Te jotka seuraatte mua instagramissa, olettekin päässet näkemään tämän videon:

Ilmeisesti häneltä on joskus kysytty, mitä touhuut kun se tulee tuollaisella äänellä. :D

"Emmääää tiiiijä!!"

Jos Alisa hermostuu tai hän ei esimerkiksi saa jotain tehtyä hän huutaa "Emmää tiiiijä!!" Ruvetaan kaikki aina nauramaan kun hän niin tuskastuneena sanoo ja meillä ei ole aavistustakaan mistä tuo lausahdus on hänelle tullut. :D

"Ei hätää!"

Alisa on kova lohduttamaan niin itseään kuin muita. Suihkut ei ole Alisan lempipuuhaa, niimpä hän lohduttaa itseään suihkussa "ei hätää!" Samaa hän hokee jos joku toinen on suihkussa. Onneksi kammo alkaa hieman hälvenemään ja suihkut eivät enää ole niin paha juttu kuin aikaisemmin.

Tässäpä muutamia tämän hetken letkautuksia. Myös muumihahmot menee Alisalla hieman sekaisin, nimittäin hänen mielestään muumeissa on Niiskupeikko ja Peikkopappa. :D Näitä on kiva kirjoittaa ylös, ettei unohdu. Ja Alisan laulunsanat, ne vasta onkin oma juttunsa, niistä joskus myöhemmin! :)

Hyvää juhannusta! <3

Kuva: Sanni Laine

Viikko ilman lasta

Nyt saatte kuulla asiasta, josta ei blogissa hiiskuttu juuri sanakaan. Olen ohimennen maininnut asiasta joskus talvella. Päästin nimittäin lapseni viikoksi Kreikkaan äitini ja siskoni kanssa.

Miksi en maininnut asiasta täällä vaan olin kuin mitään ei olisi? Ehkä olin lopulta itsekin vähän epäileväinen oliko tämä kuinka hyvä idea. 

Taapero ilman vanhempia reissuun?

Kun äitini talvella kysyi, saisiko Alisa lähteä hänen kanssaan lomamatkalle, ensimmäinen ajatukseni oli: "Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa parivuotiaan taaperon mukaan lomalle!?" Kun äitini oli saanut minut vakuuttuneeksi, että haluaisi ehdottomasti ottaa Alisan mukaan, aloin ajattelemaan, että miksipä ei. Luotan äitiini erittäin paljon kasvatusasioissa, joten jos hän oli sitä mieltä, että Alisa pärjää reissussa, niin uskalsin minäkin varovaisesti luottaa siihen.

Kuitenkin, mitä lähemmäksi matkaa tultiin, sitä enemmän aloin epäilemään, kuinka hyvä idea tämä lopulta oli. Salaa toivoin myös, että heidän lomamatkansa peruttaisiin tai matkatoimisto menisi konkurssiin.

Jos joku olisi minulta kysynyt mielipidettä muutama vuosi sitten, olisin varmaan ollut sitä mieltä, ettei kukaan kunnollinen äiti ole lapsestaan erossa tuntia kauempaa ja ei ainakaan viikkoa. Taas kerran oma rakas lapseni on opettanut minulle niin paljon. Nimittäin kaikki lapset eivät todellakaan voi olla äidistään erossa viikkoa ja siksi tässäkin tarvittiin meidän vanhempia harkintaa. Alisa on kuitenkin osoittanut käsittämättömän reippaaksi lapseksi. Toki Alisa on ollut myös satunnaisesti yökylässä, joten ihan kylmiltään häntä ei lähetetty lomareissulle. Tärkeää oli myös tietenkin se, että hän lähti sinne omien perheenjäsentensä kanssa, eikä vieraiden ihmisten. Meillä nimittäin isovanhemmat ja omat sisaruksemme ovat läheisiä perheenjäseniä ei "vain" pelkkiä sukulaisia.

Ja loistavastihan kaikki meni. Pieni aurinkoni oli reipas ja helppo matkaaja, joka hauskuutti kanssamatkustajia jutuillaan. Juttelimme päivittäin puhelimessa Alisan kanssa, eikä Alisa tuntunut kärsivän suuremmasta ikävästä, toki pientä ikävöintiä etenkin loppulomaa kohden oli ilmassa.

Kaikkiaan loma meni Alisan osalta paremmin kuin olisin uskonut. Itsestäni en voi sanoa samaa, mutta siihen palaan vielä myöhemmin. Onneksi Samulilla alkoi kesäloma, joten nyt Alisa saa olla kotona ja saa extra paljon huomiota, mikä on varmasti hyvä asia pienen erossa olon jälkeen.

Päästäisinkö Alisan uudelleen reissuun? Näiden kokemusten pohjalta kyllä, mutta en ihan heti, sillä viikko erossa oli itselleni todella raskas. Tietenkin välillä mietin, mitä kaikkea olisi voinut sattua, mutta toisaalta koska ja missä vaan voi sattua. Ylenpalttinen pelkääminenkään ei ole hyvä juttu.

Vaikka pystyn hyvin tuomaan omat mielipiteeni julki, enkä juurikaan välitä siitä, mitä muut ajattelevat, mietin hetken tämän postauksen julkaisemista. Tiedän, että aihe jakaa mielipiteitä, mutta toisaalta luotan kyllä itseeni, tunnen lapseni tarpeeksi hyvin, jotta uskalsin luottaa siihen, ettei tällaisesta erossa olosta ole hänelle vahinkoa. Toisaalta, olen myös onnellinen, että meillä on ihmisiä lähellä, joihin voin luottaa näin äärimmäisen paljon. :)

Ihanaa silti, että Alisa on kotona! Nyt paljon pusuja ja haleja! <3

Kun taapero oppi puhumaan...

...ei hassuilta tilanteilta ole voinut välttyä! Ajattelin jakaa teille muutamia hauskoja sattumuksia, joita meidän pikku vesseli on aiheuttanut viime aikoina.

Iskä pämppää!

Koita siinä olla nauramatta kun toinen silmät kirkkaana väittää, että iskä pämppää. :D

Viikonloppuna pysähdyimme ABC:lla ruokailemaan. Tämän jälkeen menimme markettiin ja Alisa vaikutti siltä kuin ei olisi ikinä ruokaa nähnytkään sillä hän puikkelehti ympäri kauppaa ja _HUUSI_ "BANNIIINIA, JUUUUTTOA, KINTTTUA, MAITOOO!" Voisin kuvitella lapsen olevan yhtä vauhkona lelukaupassa tai karkkikaupassa, mutta meidän muksulle kelpaa näköjään ihan tavallinen ruokakauppa.

Mä sanon aina Alisalle, että jos kukaan muu ei kehu niin pitää itse muistaa kehua itseensä ja sen Alisa todellakin taitaa! Hän menee rappusia ja sanoo "Hianosti menee!" Välillä hän saattaa myös esimerkiksi laittaa pipon päähän tai muuta vaatetta ja ihailee itseään "Hiaaaano, waaau, ihhannaa." Ei voi olla nauramatta kun toinen niin itseään kehuu. :D

Jos Alisa kompastuu, maitomuki kaatuu tai ihan mitä vaan muuta sattuu, hän toteaa "Ei haittaaaa!" Nii, ei haittaakkaan, se tulee ainakin selväksi kun se toistetaan kymmenen kertaa... ;D

Lisäksi meidän tättähäärä _huutaa_ naapureille "PÄIVÄÄÄ!" Sanoo iskälle "Höpöhöpö!" Sekä laulaa "Ihhahhaaa ihhahhhaaa, puuuumpaaah, pää peppu varpaat simmät!"

Haalari & panta saatu blogin kautta Pikkune.fi

Aikamoinen räpätäti meidän papupata. Mitähän se vielä tulevaisuudessa pölöttää?

Onko teidän lapset höpötellyt hassuja? :D