AIKA SANOA NÄKEMIIN

Kun reilu kolme vuotta sitten aloitin bloggaamisen, en olisi uskonut miten pitkälle se kantaa. Olen tavannut upeita tyyppejä, päässyt mukaan mageisiin juttuihin ja ennen kaikkea tuntenut intohimoa kirjoittamiseen ja bloggaamiseen, sitä kautta myös löytänyt uusia juttuja itsestäni.

Näihin postauksiin on kulunut työtunteja hulluna, mutta viime aikoina aikaa tai inspiraatiota ei ole enää samalla tavalla löytynyt. Viimeisen puolivuotta blogi on tehnyt hidasta kuolemaa. Olen yrittänyt jatkaa ja väistellä edessä olevaa. On vaan myönnettävä, että minusta ei enää ole tähän ja ajatukset ovat jo muualla. Kun päätös viimein syntyi, olo tuntui helpottuneelta.

Kiitän kaikkia blogikollegoita, lukijoita ja yhteistyökumppaneita tästä matkasta. On ollut ihana jakaa tämä kaikki teidän kanssa. Nyt on kuitenkin aika sammuttaa valot ja sanoa näkemiin. Blogi vaikenee. En sano, että en koskaan palaa, vaikka nyt se tuntuukin hyvin kaukaiselta. Blogi jää edelleen elämään, onhan se täynnä upeita muistoja vuosien varrelta.

Kiitos juuri sinulle! <3

Näkemiin.

NO NE KAVERISYNTTÄRIT!

Meidän perheessä on selkeästi alkanut uusi jännittävä aika. Alisa kyläilee vapaa-ajalla kavereiden luona ja tänä vuonna meille on kulkeutunut tasaiseen tahtiin kutsuja kaverisynttäreille. Sehän on siis kiva asia ja Alisa odottaa synttäreitä aina hirveästi.

Kavereiden synttäreiden lisäksi ymmärsin, että nyt taitaa olla aika meidänkin järjestää ensimmäiset kaverisynttärit. Alisahan oli tästä innostunut sen verran, että yhtenä aamuna yksi lapsi päiväkodissa kysyi minulta, että pääseekö hän sitten Alisan naamiaissynttäreille tänä keväänä. Hetken olin lievästi sanottuna hämmentynyt, mutta Alisa kertoi, että oli jo kutsunut kaikki päiväkotikaverit meille naamiaissynttäreille. Okei, naamiaiset on ihan jees, sopii mulle, mutta rakas lapseni, sinulla on syntymäpäivät vasta lokakuussa...

Tämä on nyt muuten aiheuttanut meillä hieman kipuilua kun Alisalla on synttärit vasta syksyllä. Neljävuotiaamme on ollut hieman vaikeaa ymmärtää, että kevät ja syksy on ihan yhtä usein ja jokaisella on yhtä monta kertaa vuodessa synttärit...

***

Millainen on sopiva lahja?

Kaverisynttärit ovat kieltämättä pyörineet viime aikoina mielessä. Etenkin kun mulla ei ole aiempaa omakohtaista kokemusta näistä äitinä.

Millainen lahja kaverisynttäreille pitää viedä? Tykkään lahjojen ostamisesta, mutta "vieraalle" lapselle lahjan hankkiminen on vähän hankalaa. Mistä lapsi tykkäisi? Mitä sen lahjan pitää maksaa tai mitä se saa maksaa? 

Tein pientä tutkimusta ja havaitsin, että useimpien mielestä kaverilahjalle hyvä hinta on 5-15€, joka on munkin mielestä ihan ok. Voin kuitenkin kuvitella, että joissain perheissä tuo 15e voi olla ihan liikaa, etenkin jos lapsia on useampia ja samalle kuulle osuu useammat synttärit. Ajattelen, että vaikka minulla olisi varaa laittaa se parikymppiä lahjaan, en todellakaan halua aiheuttaa kenellekään ahdistusta, että vastavuoroisesti meidän kaverisynttäreille pitäisi ostaa tarpeeksi kallis lahja, jotta voi osallistua. Saatteko kiinni mitä haen takaa? Hirveän vaikeaa määrittää, mikä olisi sopiva lahja, ettei se ole liian halpa tai liian kallis. (Omasta mielestäni lahja ei voi olla liian halpa, mutta olenkin antimaterialisti.)

Sori vaan kaikki mun vieraat, mutta rehellisesti sanottuna en itse muista yhtäkään lahjaa mitä sain kaverisynttäreillä lahjaksi. Paljon muita asioita kuitenkin muistan mun synttäreiltä ja haluaisin ajatella, ettei niillä lahjoilla koskaan ollut niin suurta merkitystä. Onko sama juttu enää nykyään? 

Hetken harkitsin, että syksyllä kirjoittaisin Alisan kutsuun, että älkää tuoko lahjoja. Olisiko se ratkaisu asiaan? Kenenkään ei enää tarvitsisi miettiä mitä ostaa ja paljonko sen pitää maksaa. Toisaalta, yhden äidin kampanjana se ei varmaan aiheuttaisi kuin pahan mielen omalle lapselleni, että mahtaako se kaiken kieltäminenkään toimia, vaikka tarkoittaisikin hyvää.

Synttärit kotona - noloa?

Olen myös havainnut, että kotona järjestettävät synttärit taitavat olla jo vähän so last season. Monet paikat mainostavat, että heillä voi järjestää synttäreitä; uimahallit, hoplopit, keilahallit, liikuntakeskukset jne. Musta tollaiset on hyvä juttu, voisin kuvitella, että joskus olisi kiva päästä helpommalla ja vaan maksaa vähän enemmän ettei tarvitse järjestää synttäreitä kotona. 

Toisaalta, mennäänkö sillon taas enemmän siihen suuntaan, että perinteiset yksinkertaiset kotisynttärit on jo ihan noloa? Vähintään pitäisi olla taikuri, klovni, popparikone ja suklaaputous.

Mun äiti lohdutti mua, että perinteiset kaverisynttärit kotona on kohta niin eksoottinen elämys, että se saattaa tuntua lapsista vallan mahtavalta. Jos vaan tekis sen perinteisen pyöreän kermakakun, laittaisi koristeeksi purkkipersikoita ja viinirypäleitä. Sipsi- ja karkkipussit sekä cola ja fanta pöytään, siis sellaiset perinteiset ysärisynttärit. Leikkeinä voitaisiin mennä ehkä peiliä ja pullonpyöritystä. Extrana voisi olla ongintaa, josta jokainen saisi pari pehmotarraa saaliina. 

Mahtaisiko niistä synttäreistä jäädä niitä kauniita lapsuusmuistoja vai jääkö kaikille vain päällimäisenä mieleen, että olipa köyhät juhlat kun ei ollut uniikkia artesaanikakkua, pariakymmentä lajia herkkuja, kalliita vieraslahjoja ja ostettua esiintyjää.

Yritä tässä sitten luovia taas, ettei kenellekkään tule paha mieli tai ahdistusta, tai ettei nolaa omaa lastaan. Samalla pitäisi miettiä, että mitä se oma lompakko kestää vai pitäisikö synttäreitä varten alkaa säästämään jo pari kuukautta ennen.

Mites, oi kokeeneemmat kanssavanhemmat. Kertokaa, miten selvitä kaverisynttäreistä kunnialla?

**Kuvat meidän aiemmilta synttäreiltä**

NÄITÄ ODOTAN HUHTIKUULTA

Keväinen Lontoo herätti lopullisesti kaipuun kevääseen ja ihanaa, että nyt on täällä Suomessakin saatu kevät kunnolla käyntiin. Hullun maaliskuun jälkeen mulla on muutamia toiveita alkaneelle huhtikuulle.

***

Pihatyöt

Vaikka alunperin tähän asuntoon muutettaessa ihastuin sen helppohoitoiseen pihaan, iskee muhun joka kevät himo tehdä pihatöitä. Joka kevät olemme tehneet pieniä muutoksia ja istutuksia, niin on tarkoitus tänäkin vuonna. Meidän viereisellä metsätontilla on tehty pientä harvennusta, joten meidän etupihasta on tullut paljon valoisampi, mutta samalla siinä ei enää kauheasti ole näköestettä läheiselle tielle. Huhtikuun aikana aiomme istuttaa hieman näköesteitä, uskon että istutukset samalla ryhdistää meidän etupihaamme. Totta kai aion istuttaa pienen hyötypuutarhan terassille.

Aamukahvit ulkona

Iltapäivisin saattaisi jo tarjeta meidän lasitetulla parvekkeella, mutta odotan niitä kelejä kun voin aamukahvini nauttia terassilla ilman toppavaatteita.

Kevyempää arkea

Maaliskuu oli tosi rankka ja päättyi 10 päivän työputkeen. Lauantaina olin todella väsynyt ja pitkästä aikaa nukuin päiväunet. Tässä kuussa samanlaista putkea ei ole, eikä se ylipäätään ole optimaalinen todellakaan. Muutaman viikon päässä siintää pääsiäisloma, johon ensin suunnittelin matkaa, mutta onneksi suunnitelmat muuttui ja aikaa jää lomalla myös lepäilyyn. 

Työn osalta olen myös osittain uuden edessä kun tällä viikolla pääsen kokeilemaan työskentelyä kotona. Tarkoituksena tehdä muutamia päiviä viikossa etätöitä. Sinänsä itse työ ei muutu, teen ihan samaa työtä kuin toimistolla, mutta kun "turhat" työmatkat jäävät pois, ehdin viettämään enemmän aikaa Alisan kanssa ja yhä useammin voin hoitaa päiväkotimatkat kävellen eli arkiliikuntakin kasvaa. Olen odottenut tätä muutosta pitkään ja vihdoin se on mahdollista.

Parempaa bloggausta

Olen ollut hirveän huono bloggaamaan ja somettamaan. Liikunnan lisääminen arkeen on aiheuttanut sen, etten enää ehdi niin paljon kirjoittamaan ja valokuvaamaan, eikä inspiraatiokaan koko ajan ole ollut kaikista parhain.

Toivon, että kevään tullen löydän taas aikaa ja ideoita bloggaamiseen. Yritän myös itse hyväksyä sen, että ajankäyttöni on muuttunut enkä enää ehdi bloggaamaan ja somettamaan niin paljon kuin aiemmin. Samalla haluan kannustaa itseäni tekemään asiat siten, kuin se musta hyvältä tuntuu. Ehkä huhtikuussa voin olla parempi bloggaaja. Huhtikuussa ainakin valon määrä lisääntyy, joten valokuvaamisesta tulee piirun verran helpompaa.

Juoksulenkkejä puhtaalla asfaltilla

Haluan pitää liikunnan mukana tiukasti myös huhtikuussa. Haluaisin päästä juoksemaan lumettomalla, kuivalla ja hiekattomalla asfaltilla. Täällä kovaa vauhtia asfaltteja jo puhdistetaan, eli tämä ei liene enää kaukana!

Työmatka pyöräillen

Viikonloppuna sovittelimme Samulin kanssa pyöräilykypäriä kaupassa, mutta emme löytäneet sopivia. Kypärät ovat meillä ostoslistalla, nyt kun ensimmäistä kertaa meillä molemmilla on polkupyörät. Itse odotan, että jo tässä kuussa voisin pyöräillä töihin.

Alisa taas odottaa, että päästään pyöräilemään koko perhe yhdessä. Tämän kevään tarkoituksena on myös jättää apupyörät pois Alisalta. Luulen, että tässä kuussa pyöräillään paljon.

Kevään tuoksua

Olen yrittänyt nuuskutella ulkona sitä kevään tuoksua, mutta ihan en ole vielä sitä haistanut. Tiedätkö miltä kevät tuoksuu? En osaa kuvailla sitä, mutta Lontoossa kevät ei tuoksunut samalta kuin Suomessa. Luulen, että kun päivät tästä vähän lämpiää niin kevään tuoksukin saadaan vahvemmin esille.

***

Tällaisia odotuksia itselläni on huhtikuuhun, mitä sinä odotat huhtikuulta?

HULLU MAALISKUU

Heräsin juuri siihen ajatukseen, että tämä maaliskuu on ollut aivan hullu kuukausi! Olen lievästi helpottunut, että tämä kuukausi alkaa olla takana. Miten tästä edes tuli näin hullu kuukausi?

Edeltävästä neljästä viikonlopusta olen ollut kolme töissä ja yhden Lontoossa. Olen tietysti ollut arkena vapaalla Alisan kanssa, mutta yhtään koko perheen yhteistä vapaapäivää meillä ei ole ollut ja sen on kieltämättä huomannut.

Tätähän vähän ennustelin jo silloin kun aloitin viikonlopputyöt, mutta rehellisesti sanottuna tällainen maaliskuun kaltainen tilanne ei ollut mulla päällimäisenä ajatuksina. Oikeastaan, mun ei ollut alkuun tarkoitus tehdä näin montaa työviikonloppua maaliskuussa, mutta pienten sattumusten kautta ajauduin siihen tilanteeseen. 

***

Vaikka sinänsä viikonlopputyöt ovat tuoneet joustavuutta helppoutta arkeen, niin kyllä tämä kuukausi on opettenut, ettei työviikonloppujen maksimointi ole perheen hyvinvoinnin kannalta optimaalisin vaihtoehto. Meidän perhe ainakin kaipaa niitä yhteisiä vapaapäiviä, jolloin ehditään oikeasti tehdä jotain yhdessä. Pelkät yhteiset aamupalahetket tai illat ei ole paras vaihtoehto meille.

Kummasti tähän kuuhun on osunut meille aikuisille myös useampia iltamenoja, on ollut kaikenlaisia kokouksia ja koulutuksia, sekä tietysti niitä omien ystävien kanssa vietettyjä iltoja. Arvostan kyllä omaa aikaa ja ainakin omalla kohdallani ne hetket, jolloin olen saanut omaa aikaa, ovat helpottaneet jaksamaan muuten tätä kuukautta.

Tässä kuussa olen tehnyt kaikki kauppaostokset kauppakassipalvelun kautta. Lisäksi meillä on käynyt siivooja ja isovanhempien apuun on jälleen kerran turvauduttu. Luojan kiitos kaikki edellä mainittu on ollut mahdollista, ollaan saatu edes jossain määrin raavittua kasaan yhteisiä iltoja ja hetkiä.

Ajoimme eilen Hoplopin ohi ja Alisa muisteli kuinka hän pari viikkoa sitten oli siellä isin kanssa. Lopuksi hän totesi, että voitaisiinko mennä sinne joskus koko perhe, sitten kun meillä kaikilla on viikonloppuloma. Tunsin piston sydämessäni.

Meidän perhe on todella tiivis kolmikko, vietämme aikaa yleensä paljon yhdessä koko perhe. Tässä kuussa olemme viettäneet aikaa pareina, välillä minä ja Alisa, Alisa ja Samuli ja joskus harvoin minä ja Samuli, mutta paria tuntia kauempaa emme ole olleet koko kolmikko yhdessä.

Onneksi tämä kuukausi on lähes ohi ja edessä on yhteinen vapaa viikonloppu. Vähän jotain spesiaalia ollaankin suunniteltu ja ajattelimme ainakin lähteä Heurekaan dinosauruksia katsomaan, onko joku teistä jo käynyt?

Tästä eteenpäin syksyyn saakka olen päättänyt tehdä enintään yhden viikonlopun kuussa töitä, eikä mulla tietysti enempään olisi rahkeitakaan kisakaudella. Vähän jo odotan, että kisakausi alkaa, mutta tiedättekö miksi? Siksi, että ainakin silloin meidän perhe viettää viikonloppuisin aikaa yhdessä!

Keräsin tähän postaukseen kuviksi arkistoista sellaisia kuvia kun meidän perhe on ollut yhdessä. Reissuja, retkiä ja yhteistä aikaa. Toki, joskus ne yhteiset hetket on parhaita vaikka ei tehtäisi yhtään mitään, ne vain harvemmin päätyvät kameraan. Jokainen kuva muistuttaa mua siitä, että niitä ihania yhteisiä päiviä on taas tulossa ja tämä kuukausi on ollut ihan poikkeuksellinen. Jaksan vielä pari päivää.

Hei hei hullu maaliskuu, vähän jo etukäteen, ihan joka hetkeä ei tule ikävä!

LONTOO X 10

Mulla on vielä edellisen Aasian reissunkin loput postaukset julkaisematta (laiska minä!), mutta kirjoitan tähän väliin viikonloppuisesta reissusta Lontooseen. Lontoossa olin tällä kertaa äitini kanssa kahden.

Etukäteen täytyy sanoa, että Lontoo ei koskaan ollut kovin korkealla mun matkatoivelistalla ja oikeastaan päädyin sinne puhtaasti äitini suostuttelun jälkeen. Mun mielikuva Lontoosta oli tylsä, harmaa, sateinen ja kallis.

Tässä postauksessa on Lontoo mun silmin nyt matkan jälkeen.

Buckinghamin palatsi

Lontoo on tietysti täynnä nähtävyyksiä. Kuninkaallisia palatseja, siltoja, merkittäviä rakennuksia... Asioita, jotka tavallaan on "pakko nähdä" kun Lontooseen matkustaa, mutta itselleni henkilökohtaisesti ne eivät tarjonneet mitään wow-elämyksiä. Jälkeenpäin ajateltuna sen ensimmäisen päivän turistikohdekiertelyn olisi voinut skipata vaikka kokonaan. Itselleni Lontoo oli kaikkea muuta.

Kevät oli Lontoossa jo pitkällä, ruoho oli vihreää ja osa kukista kukki jo. Mulle tuli hirveä kaipuu kevättä kohtaan, tulisipa kevät pian jo Suomeenkin. Maaliskuu oli ihan hyvä aika matkustaa Lontooseen, ilma oli keväinen ja lämpötilakin oli välillä reilusti yli 10 astetta. Totta kai reissulla myös satoi ja tuuli, silloin oli kyllä vähän viileä, mutta enimmäkseen sää oli hyvä.

Kirjotinkin Instagramiin, että kolmessa päivässä kilometrejä tuli käveltyä yli viisikymmentä. Ihan hirveä määrä, 15-20km päivässä. Herättiin aamulla aikaisin ja yleensä lähdettiin liikkelle jo seitsemältä. Aamukävelyt heräilevässä kaupungissa oli ihan parasta. Vaellettiin kaupunginosasta toiseen ja katseltiin paikkoja. Ne meidän "aamukävelyt" jatkui sitten iltaan saakka, jolloin vasta palattiin takaisin hotellille. Pitkiä päiviä, mutta niin paljon nähtiin. Paljon jäi kuitenkin vielä näkemättä.

Holland park

Aamukävelyt alkoivat aina puistoista ja niitähän Lontoossa riittää, Hyde park, Kensington Gardens, Holland park... Hotellimme sijaitsi kätevästi Hyde parkin laidalla ja kaikki nämä kolme puistoa olivat siis aivan kävelyetäisyydellä. Oma suosikkini oli tuo Holland park, vanha ja erittäin kaunis puisto. Olimme täällä yhtenä aamuna seitsemän jälkeen ja puistossa oli todella rauhallista ja hiljaista. Suosikkiosio puistossa oli upea japanilainen Kyoto Garden.

Notting Hill

Lontoossa silmään pisti kyllä eri kaupunginosien erilaisuus. Kuljeskelimme useissa kaupungin osissa ja ero oli silmiinpistävää. Notting Hill oli mielestäni kaunein, siellä söimme myös aamiaista yhtenä aamuna. Lontoossa on muuten mahtava kahvilatarjonta ja löysimme myös todella edullisia paikkoja. Ylipäätään olin yllättynyt siitä, että Lontoossa pystyy elämään todella edullisestikin, eikä sinne matkustaminen vaadi paksua lompakkoa.

Primrose Hill

Pelkän kävelyn lisäksi Lontoossa kulkeminen julkisilla on kohtuullisen helppoa. Metrolla, bussilla ja junalla pääsee näppärästi ydinkeskustan ulkopuolelle. Me käytettiin enimmäkseen metroa ja maksaminen lähimaksukortilla on naurettavan helppoa. Metrolla suunnattiin muunmuassa Camden Towniin, josta käveltiin läheiselle Primrose Hill -kukkulan päälle. Kapuaminen palkittiin sillä kukkulan päältä avautui näkymä pitkälle Cityyn saakka.

Onkohan punainen puhelinkoppi Lontoon kuvatuin asia? Pakkohan se oli kuva ottaa moisista. Yllättävän paljon niitä näkyi, vaikka osa oli korvattu vähän moderneimmilla versioilla. Yhtäkään en nähnyt kenenkään kyllä käyttävän! :D

British museum

Olimme kertaalleen hylänneet ajatuksen vierailla British museumissa, sillä luulimme ettei aika riitä. Yllättäen meille irtautuikin muutama tunti aikaa lähellä museota, joten päätimme käyttää sen vierailemalla tässä vähän kyseenalaisessakin museossa. Museo on hirvittävän laaja, joten todellakaan pari tuntia ei riitä sen läpikäyntiin. Toisaalta, en jaksaisi siellä koko päivää edes viettää. Museo on ilmainen, joten siellä voisi hyvin vierailla vaikka useammalla reissulla parin tunnin ajan eri osioita tutkien. Tällä kertaa päällimmäisenä mieleen jäi antiikin Egypti ja muumiot.

Leadenhall market

Lontoon rakennuskanta oli varsin mielenkiintoista. Välillä uudempien talojen keskeltä saattoi löytyä yksittäinen suloinen ikivanha helmi. Monet Lontoon rekennuksista ovat tosi koristeellisia ja niiden arkkitehtuuri oli upeaa. Mun mielestä tuossa kuvassa tuo kerrostuneisuus näkyy hyvin, etualalla satoja vuosia vanha Leadenhall Market ja taustalla rakennetaan modernia lasitornia, ympärillä sitten kaikkea siltä väliltä. Välillä kannattaakin poiketa pääkaduilta pienille sivukujille, sillä sieltä yleensä löytyy vaikka mitä!

Warner Bros Studio - Harry Potter Tour

Mun reissun kohokohta oli vierailu Warner Brosin Harry Potter studiolla. Liikkuminen aidoissa lavasteissa ja elokuvien miljöössä oli ihan uskomaton kokemus. Kirjoitan siitä lähiaikoina ihan oman postauksen, mutta jo tässä vaiheessa sanon, että ehdottomasti suosittelen! Jos et malta odottaa, käy kurkistamassa mun Instastoryt, Lontoo löytyy omana kohokohtanaan ilona_ihanvaantavismutsi profiilista.

Lontoo osoittautui siis ennakko-odotuksiani kiinnostavammaksi kohteeksi ja hämmästytti sillä kuinka paljon siellä tosiaan on nähtävää. Luulen, että palaan Lontooseen joskus, etenkin nyt kun sinne kohta pääsee suoraan täältä Turusta. Viikonlopuinen piipahdus helpottuu entisestään.

Oletko käynyt Lontoossa? Mikä on sun suosikki?

APUA! LAPSENI JÄI ISÄNSÄ KANSSA KAHDEN

Minä pakkasin laukut ja lähdin. Nimittäin viikonlopuksi Lontooseen. Koti ja Alisa jäävät nyt Samulin vastuulle, sillä matkaseuralaiseni tällä kertaa on äitini. 

Miten ihmeessä Samuli nyt pärjää oman lapsensa kanssa kun olen kaksi yötä pois? Se on herättänyt kysymyksiä ennenkin kun olen ollut pois. Kun Alisa oli vain muutaman kuukauden ikäinen, minulta kysyttiin ensimmäisen kerran miten isä pärjää lapsensa kanssa, olinhan minä oikein pari tuntia pois kotoa tuolloin.

Kumma juttu, että kukaan ei kyseenalaistanut minun pärjäämistä silloin kun Samuli oli viikon Espanjassa. 

Kyllähän äiti aina pärjää, mutta entäs ne isät?

Miksi edelleen, vuonna 2019, osallistuva isä ja tasavertainen vanhemmuus ovat jotenkin erikoisia asioita? Sen tulisi mielestäni olla normi. Tavallisessa kahden vanhemman taloudessa ei mielestäni pitäisi olla ensisijaista ja toissijaista vanhempaa vaan kaksi vanhempaa.

Tekisi mieli sanoa kummastelijoille julmasti takaisin, että jos niin on ettei isä oman lapsensa kanssa pärjää niin lienee korkea aika opetella. Olen kuitenkin tyytynyt toteamaan latteasti, että meillä se isä on ihan tasaveroinen vanhempi siinä missä äitikin. (Miksi mun pitää edes kertoa se?) Monessa asiassa Samuli on mua parempi vanhempi, meillä molemmilla on omat vahvuudet ja omat roolit. Ikinä en kuitenkaan ole ajatellut etteikö hän pärjäisi. Silloin kun Alisa syntyi, olin ihan varma, että Samuli kyllä pärjää vauvan kanssa, mutta itsestäni en ollut yhtään niin varma.

***

Meillä pidetään tärkeänä sitä, että molemmilla on tasavertainen oikeus omaan aikaan, eikä tästä tarvitse ikinä riidellä. Minä aion jatkossakin viettää iltoja kavereiden kanssa ja matkustella muullakin kokoonpanolla kuin perheen kesken. Samulilla on oikeus samaan.

En ajatellut tämän olevan mikään postauksen arvoinen juttu, koska olen yli neljä vuotta jakanut vanhemmuuden tasavertaisesti ja lähipiirissä on todella mahtavia isejä jotka hoitavat tonttinsa mallikkaasti ja äitien oma aika ei jää ainakaan siitä kiinni. Luin kuitenkin niin surullisen keskustelun aiheesta tällä viikolla ja tajusin, että ihan liian moni nainen elää parisuhteessa, jossa ilmeisesti isä on ihan kykenemätön huolehtimaan lapsesta edes yhden illan ajan. Mä ehkä vähän järkytyin siitä. Käsitin samalla, että olen ihan etuoikeutettu, koska meillä vanhemmuus jakautuu tasavertaisesti, kuten se kuuluisa oma aikakin.

Ovatko isät ihan vätyksiä vai eikö äidit aina luota isään? En tiedä. Tietysti tuo on tosi karrikoidusti sanottu, sillä kuten totesin, mä ainakin tiedän moni huippuisejä ja mun mielestä tasavertaisen vanhemmuuden pitäisi ehdottomasti olla normaali juttu, eikä sellainen mikä aiheuttaa ihmetystä muissa ihmisissä.

Kyllä, mun on niitä kahta jo ikävä. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteivätkö he siellä kotona pärjää. Tiedän myös, että tasavertainen vanhemmuus on hirvittävä voimavara, joka kantaa meidät läpi kiireisten ruuhkavuosien. Tasavertainen vanhemmuus näkyy myös rakkautena, ihan kaikkien perheenjäsenten välillä. 

Tänä viikonloppuna aion kuitenkin keskittyä nauttimaan reissusta ja uusista kokemuksista!

HÄVIKKIRUOKAA PAKKASPÄIVÄÄN

Tiedättekö sen kun huomenna koittaa vihdoin se kauppareissu, mutta tänään jääkaapista pitäisi vielä kehitellä jotain syötävää? 

Vaikka kuinka hyvin yritän suunnitella aina kauppalistan ja ruokalistan etukäteen, joskus vaan tulee niitä tilanteita kun joutuu soveltamaan kaapin antimista aterian. Mun mielestä se on toisaalta myös kiva "peli", jossa voi haastaa itseään vähän kokkisota meininkiin.

Yritän minimoida meidän perheen ruokahävikin, en haluaisi millään heittää ruokaa roskiin, se on tuhlausta. Käytän toki aika kuukauden ruokalistan suunnitteluun, jotta ruokahävikki olisi mahdollisimman pientä, mutta siitäkin huolimatta meillä vietetään välillä hävikkiruokapäiviä.

***

Viimeksi tällä viikolla mulle iski tällainen hävikkiruokapäivä ja lopulta kaapista valmistui samettinen perunakeitto, joka sai makua cheddarjuustosta. Perunasosekeiton ainekset löytyy usein meidän jääkaapista. Tällä kertaa sattui vielä sen verran hyvästi, että kaapissa oli kilo puikulaperunaa, jotka siis keitin suolavedessä pehmeäksi. Cheddarjuustoa oli taas jäänyt vajaa paketti kaappiin, olen kai käyttänyt osan johonkin ruokaan, mutta loppupaketti jää aina lojumaan. Cheddarin maku ei puskenut liikaa keitosta, mutta toi kivaa makua keittoon. Purkki kermaa joukkoon ja blenderiin surraamaan. Valmiin keiton päälle heitin vielä paahdettua sipulia. Samettinen perunakeitto sopi täydellisesti pakkaspäivään ja vähensi hieman takatalven synnyttämää masennusta. Olin jo ihan valmitautunut kevääseen.

Perunasosekeiton kaveriksi paistoin valkosipuli-ruisleipiä. Leivän menekkiä on muuten on kyllä älyttömän vaikea arvioida ylipäätään! Joskus tuntuu, että sitä menee pussi tolkulla ja välillä sitä meinaa jäädä pyörimään leipäkoriin liikaa. Etenkin ruisleivän kohdalla teen välillä niin, että heitän osan pakkaseen ja sulatan sieltä sitten tarvittaessa. Nyt meille oli jäänyt pussiin ruisleipiä, jotka ehkä sellaisenaan olivat jo vähän turhan kuivia. Leikkasin leivät suikaleiksi ja pilkoin muutaman valkosipulin kynnen. Heitin pannulle reilun palan voita ja kun se oli sulanut, heitin joukkoon leivät ja valkosipulin. Leivät saa paistua kunnolla, jotta niistä tulee rapeita. Leipäpalat maistuvat sellaisenaan tai sitten niitä voi dipata keittoon.

Vietetäänkö teillä hävikkiruokapäivä tai kiinnitättekö yleensä huomiota ruokahävikkiin? Ihanassa Lapsiparkki -blogissa vinkattiin tällä viikolla herkullisen näköisistä hävikkisämpylöistä, käykää kurkkaamassa! Lisäksi haasteena teille jokaiselle, viettäkää ensi viikolla yksi hävikkiruokapäivä! Kerro bravuurisi ja omat vinkkisi kommenteissa!

NÄIN LIIKUIN VIIME VIIKOLLA

Lupasin paljastaa teille miten liikuin viime viikolla ja  keräsin kännykän syövereistä dataa mun viime viikon liikkumisesta. 

Miksi kirjoitan tästä? Halusin tuoda esille sen, että monipuolinen liikunta ei tarkoita tuntien päivittäistä huhkimista tai kalliita salikortteja. Kotona pääsee jo tosi hyvään alkuun ja arkiliikunnan lisääminen on yllättävän helppoa. Toivon, että tämä myös inspiroisi niitä, joille salille tai ryhmäliikuntaan lähteminen on kynnyskysymys tai se ei jostain muusta syystä ole mahdollinen. Julkinen urheileminen sitä paitsi nostaa kynnystä luovuttaa, älkää siis väheksykö toisten sali-selfieitä. ;D Kieltämättä tuntuu vähän kuumottavalta julkaista tämä kirjoitus, koska en todellakaan ole mikään superjumppapirkko, mutta toisaalta kiva, että olen kuitenkin saanut tsempattua itseni liikkeelle.

Haluan korostaa sitä, että ennen mun viikon liikuntasaldo oli pyöreä nolla. Siis ei yhtään mitään liikuntaa. Siihen nähden tuo viime viikon määrä oli jo todella hyvä. En kuitenkaan väitä, että tämä olisi sellainen treeniohjelma, että sillä saavutetaan huikeita fyysisiä tuloksia, mutta mulle just nyt tärkeintä on sen tuoma hyvä olo ja energia.

***

Maanantai:

Aamu: 20min jooga
Ilta: 5km juoksu/kävelylenkki 45min
15min HIIT -treeni (lihaskunto)
15min jooga

Tiistai:
Aamu: 15min jooga
Ilta: Alisan uimakoulu,  koitin itse uida mahdollisimman paljon samalla. Oltiin lisäksi paikalla jo vähän etukäteen, joten yhteensä altaassa tuli oltua noin 40min.
30min rauhallinen jinjooga

Keskiviikko:
Aamu: 15min jooga
Kävelyä noin 5km, piti mennä uimaan, mutta uimahalli oli kiinni. Lisäksi kävelin työmatkoilla kauemmille bussipysäkeille, yhteensä noin 4km.

Torstai:
Aamu: 6.30 uimaan 45min
Ilta: Jooga 20min

Perjantai:
Aamu: Uinti siskon ja lasten kanssa, josta varsinaista uintia ehkä 30min

Lauantai:
Rauhallinen kävelylenkki työmatkalla 20min

Sunnuntai:
Reipas kävelylenkki työmatkalla 20min

***

Huomasin itsekin, että loppuviikkoa kohden pakka alkoi hieman rakoilla ja työviikonlopusta johtuen en ihan hirveästi jaksanut kuntoilla. Huomasin myös, että valvominen ja vähäiset yöunet vaikuttivat viikonloppuna heti, olo tuntui kireältä ja väsyneeltä. Jouduinkin nyt alkuviikosta hieman kirimään univelkaa pienemmäksi ja nyt on taas hiljalleen palattu normaaliin hyvään rytmiin. 

Viime viikolla tuli kyllä uitua enemmän kuin normaalisti. Uimaan oli helppo lähteä kun olin arkena vapaalla. Keskiviikon pettymyksestä sisuunnuin ja kampesin itseni vapaapäivänä hereille kuudelta, jotta ehdin aamulla uimaan ennen kuin Samuli lähti töihin. 

Lihaskunto jäi tällä viikolla vain yhteen superlyhyeen treeniin, vaikka tarkoitus oli vielä loppuviikkoon ujuttaa toinen. Lihaskuntoharjoittelu on mulle itselle ehkä kaikista epämieluisinta ja siksi se jää moneti vähän vähemmälle. Olen kuitenkin huomannut, että HIIT-treeni sopii mulle ja lyhyelle pinnalle parhaiten. Toki välillä joogakin on enemmän fyysistä ja kehittää myös lihaskuntoa.

***

Rahaa näihin kului yhteensä 9,50€ (+ Alisan uimakoulu) ja se koostui kokonaisuudessaan uimahallin pääsylipuista. Pyrin hyödyntämään aamujen halvemmat hinnat ja lisäksi mulla on työsuhde-etuna sporttipassi. Mikäli uiminen tuntuu jatkossakin mielekkäältä, ajattelin hommata 10 kerran kortin, jolla saa lipun vielä vähän edullisemmin.

Jooga ja HIIT -treenit olen toteuttanut ihan netin ja kirjojen pohjalta. Youtube on tosi hyvä väline tähän. Joogassa voisi olla ihan paikallaan joskus käydä jollain ohjatulla tunnilla, että liikkeet tulisi varmasti tehtyä oikein. Tällaiseen kotikuntoiluun nuo videot kyllä käy oikein hyvin ja kynnys on tosi matala, kun kuntoilla voi ihan omassa olohuoneessa.

Jooga sopii tosi hyvin mun aamuihin. Laitan yleensä kaurapuuron ja kahvin hautumaan ja odotellessa joogaan 10-15 minuuttia. Niinä aamuina kun joogaan, musta tuntuu että olen virkeämpi ja kehokin vähemmän jumissa.

Koska olen tässä liikkumisessa suht aloittelija, kuulenkin mielelläni millaista liikuntaa viikkoihin voisi vielä helposti lisätä? Plussana tietysti, jos sitä pystyy harjoittamaan ihan kotona. Olisiko esimerkiksi kahvakuula hyvä hankinta? Nyt kaikki vinkit kehiin!

Kivaa päivää!

NÄISTÄ HUOMASIN OLEVANI RAPAKUNNOSSA - JA NÄIN YRITÄN KORJATA SEN

Mun blogissa näköjään painottuu tällä hetkellä hyvin vahvasti hyvinvointi. Just nyt se on vaan yksi niistä asioista, jotka mua tällä hetkellä inspiroi. Toivottavasti voin jakaa innostusta muille tavallisille tyypeille. En nimittäin ole se ketterin ja solakoin jumppapirkko vaan telttaa muistuttavassa T-paidassa hikoileva ja puuskuttava lenkkipolkujen tuke ja joogasalien kankein rautakanki.

Kaikki sai lopulta alkunsa siitä kun huomasin olevani rapakunnossa.

Ei sinällään, että se olisi tullut yllätyksenä.

Lomakuvat ärsytti, kun näytin isolta ja huonosti voivalta, enkä pelkästään näyttänyt vaan ihan oikeasti olin sitä. Pienetkin kävelyt ja jopa töissä rappusten kiipeäminen toisen kerroksen toimistolle aiheutti hengästymistä.

Jatkuvat niska-hartia-rintakehä kivut olivat sitten lopulta se kaikkein ratkaisevin juttu, hassua kyllä. Säikähdin, kun käteni eivät enää selän takana taipuneet normaalisti tai edes sitä vähää kuin ennen.

Kolmen vuoden istumatyö oli tehnyt tehtävänsä ja samalla menolla kroppa ei kestäisi kovin kauaa. Työllä on suuri merkitys, sillä normaalina työpäivänä istun lähes kahdeksan tuntia tietokoneella ja askeleita koko päivänä saattaa kertyä ehkä maksimissaan 2000. Siis koko päivänä, jos en tee mitään ihmeellistä töiden jälkeen. Vertasin työpäivääni Samuliin, joka liikkui vapaa-ajalla yhtä vähän kuin minä, mutta viettää työpäivän seisten ja askeleiltakin tavallisena työpäivänä tulee jopa se 10 000.

Onhan siinä ero. Tajusin, et mun täytyy tehdä vapaa-ajalla enemmän, jotta pysyn kunnossa.

Mulla on koko ajan ollut ajatuksena tehdä kokonaisvaltainen muutos elämässä: lepo, liikunta ja ruoka. En halunnut kaikkea lähteä kerralla muuttamaan vaan alkuun aloitin aika hitaasti. 

liikunta.

Viime kesän jälkeen aloin lisätä arkiliikuntaa ja kuljin joka viikko mahdollisuuksien mukaan bussilla töihin, jotta samalla saisin vähän enemmän liikuntaa ja askeleita. Samoin aloin viedä Alisan kävellen päiväkotiin niinä aamuina kun oli mun vientivuoro. 

Kuljen edelleen bussilla ja nykyään yritän mahdollisuuksien mukaan pidentää näitä arkikävelyitä ja kävellä esimerkiksi kauemmalle pysäkille tai kävelen viimeiset kilometrit töihin. Pienellä vaivalla ja lähes samalla ajankäytöllä huomaamatta on tullut käveltyä yllättävänkin pitkiä matkoja.

Nykyään mulla on myös askelmittari aktiivisessa käytössä ja tavoitteena on saada se 10 000 askelta päivässä täyteen.

Arkiliikunnan lisäksi olen sitten lisännyt joukkoon erilaisia liikuntajuttuja monipuolisesti. Ajattelin itse asiassa alkuviikosta tehdä teille kirjoituksen mun tämän viikon liikunnoista. Siitä näkee aika hyvin, miten pienellä vaivalla olen saanut liikuttua aika monipuolisesti.

Suht lyhyessä ajassa olen saavuttanut tosi hyviä tuloksia. Ei niinkään, että olisin jotenkin ulkomuodoltani muuttunut yhtäkkiä hoikaksi ja sporttiseksi, mutta olo on todella energinen ja esimerkiksi liikkuvuuteni on huomattavasti parantunut joogaamisen myötä. Olen ymmärtänyt, että kaikki liikunta ei ole mua varten, mutta parhaimmat tulokset saavutan kun teen mulle mieleistä liikuntaa ja siten saan pidettyä mun aktiivisuustasot korkealla. Toki, jos haluaa joskus saavuttaa jotain fyysisiä tuloksia, pitää poistua sieltä mukavuusalueelta. Kuten sanoin, mä etenen todella hitaasti, jotta muutos on pysyvä ja tällä hetkellä mun fokus on siinä, että harrastan liikuntaa ja olen aktiivisempi kuin ennen ja saan tästä kaikesta energiaa.

lepo.

Jännää miten lopulta unen ja levon sovittaminen oikeaksi, mahdollisti aktiivisemman arjen. Olen muuttanut uniaikaani tunnilla ja nykyään pyrin nukkumaan 22-06. Tunnin lisääminen aamuun on antanut paljon enemmän kuin ennen iltaisin television edessä vietetty tunti. Kotitöitä tuntuu olevan vähemmän, kun ehdin tehdä osan jo aamulla, ehdin myös joogaamaan ja syömään aamupalan.

Ruutuaikaa olen yrittänyt muutenkin vähentää ja huomasin nykyään katsovani todella vähän televisiota. Mulle on myös tullut tavaksi kerran viikossa viettää ilta itseni kanssa. Tuolloin menen aikaisin sänkyyn, yleensä siinä kahdeksan jälkeen ja luen kirjaa tai kuuntelen musiikkia, kännykkää en tuolloin enää selaa. Siitä on tullut hyvä rauhoittumiskeino viikkoon. Se on sellainen ilta kun annan itselleni luvan olla tekemättä yhtään mitään ja se tuntuu hyvältä.

ruoka.

Koska mun ensisijainen tarkoitus on elämäntaparemppa, en ole niinkään keskittynyt mihinkään herkkulakkoihin tai kalorien laskemiseen. Muutamana päivänä olen kirjannut ylös syömiseni, jotta voin tarkastella mitä oikeasti syön ja mitä mun ehkä pitäisi vielä viilata. Välillä siinä on tullut ihan hyviä ahaa-elämyksiä, kun olen ajatellut syöneeni terveellisesti ja loppujen lopuksi sisältö ei ehkä ole ollut ihan niin terveellistä kuin olin ajatellut.

En aio alkaa kieltämään itseltäni ruokia, vaan mennä ajatuksella kohtuudella kaikkea. Toki olen vähän vähentänyt herkkujen syömistä, mutta ennen herkuttelinkin ihan liikaa.

Muutamalla ihan perusjutulla olen syömisessä löytänyt hyvän tien. Ensinnäkin se, että lisäsin aamupalan mun ruokavalioon ja ylipäätään syön säännöllisemmin. Toki olen yrittänyt lisätä myös kasvisten ja hedelmien osuutta sekä ylipäätään yrittänyt opetella syömään mahdollisimman monipuolisesti.

Nyt olen todella paljon virkeämpi ja energisempi.  En ole ollut sairaana ollenkaan tänä vuonna, joka on aika iso ero viime vuoteen verrattuna.

Kaikissa näissä liikunnassa, ruoassa ja levossa olen yrittänyt löytää ne jutut ja keinot, joista mulle tulee hyvä olo. Olen myös hiljalleen tajunnut miten tärkeä juttu on pitää kaikki kolme asiaa balanssissa. Toivon, että tulevaisuudessa en enää ole rapakunnossa.


Aurinkoista sunnuntaita! Nauttikaa ulkoilusta, itsehän vietän päivän töissä! <3

NÄIN HUIJASIN ITSEÄNI!

Mä en vaan oo semmonen...

Kuinka moni on joskus uskotellut itselleen erilaisia asioita perustelemalla, että mä en vaan ole sellainen ja sellainen ihminen? Mä olen monessakin asiassa! En esimerkiksi ollut kiinnostunut opiskelemaan kieliä, koska eihän mulla ole kielipäätä! Vai oliko se oikeasti niin, että esimerkiksi matematiikka ja muut aineet kiinnosti enemmän? Ei se tainnut olla mikään ominaisuus vaikka mä niin itselleni asian selitin. Tietysti ihmisillä on taipumusta erilaisiin asioihin, toiset tuntuvat helpommilta kuin toiset, mutta kyllä niihin vaikeampiinkin asioihin voi opetella.

Aloin miettiä, että oikeasti mä olen huijannut itseäni aika monessa asiassa. Oikeastaan olen kehitellyt ihan emävalheita itselleni.

***

Mä uskottelin itselleni reilut 27 vuotta, että mä en ole aamuihminen. Toki ihmisellä on monesti taipumusta olla joko aamuihminen tai iltaihminen luonnostaan, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö siitä voisi opetella pois. Viime vuoden lopulla aloin ajatella, että olisiko musta kumminkin aamuihmiseksi, kun kuitenkin huomasin rakastavani aamuja. Oikeasti mä vihasin sitä väsymystä. Kukapa ei? Kun aamulla viivytti heräämistä ihan viimeiseen saakka ja sen jälkeen juoksi aamutoimet läpi ja kiireellä töihin, olin väsynyt koko työpäivän ajan.

Lomasta sain lopullisen boostin ja nyt olen ihan uudella asenteella liikkeellä ja nautin hitaammista aamuista nykyään joka aamu. Nyt kun herään aamuisin kuuden ja seitsemän välillä huomaan olevani virkeämpi. Muutamina aamuina kun olen nukkunut esimerkiksi kahdeksaan, huomaan olevani sittenkin jopa väsyneeni niinä päivinä!

Tähän liittyen huijasin itseäni, etten mä ole sellainen tyyppi joka tykkää laittautua töihin. No en kai kun en ennen ehtinyt! Nyt kun olen ehtinyt tehdä edes kevyen meikin ja jonkun muun kun ponnarin niin kas kun olokin on parempi ja itsevarmempi. On varmaan ihan totta, ettei se ulkonäkö ole mulle tärkein asia, mutta kummasti kaunis huulipuna piristää.

Omasta mielestäni en myöskään ennen tarvinnut aamupalaa, mutta nyt huomaan voivani paremmin kun syön sen aamupalan, joka aamu. Entinen inhokkini kaurapuuro on lähes poikkeuksetta mun lautasellani aamuisin. Jos joku olisi mulle vuosi sitten sanonut, että aloitan mun aamun joogalla ja kaurapuurolla niin olisin nauranut itseni kipeäksi. Nyt se tuntuu musta vaan ihan parhaalta tavalta aloittaa aamu.

Joogasta päästään liikuntaan ja siihen miten uskottelin ennen itselleni ja muille, että kiireisenä perheenäitinä mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa harrastaa liikuntaa. En tiedä mitä tapahtui, mutta yhtenä iltana mulle tuli olo, että mitä jos hieman jumppaisin ihan vaan kotona. Ehkä se oli se, että joka paikkaan sattui päivittäin ja niska-hartiaseutu tuotti tuskaa... Kokeilin muutamia liikkeitä ja kohta huomasin etsiväni netistä ohjeita kotikuntoiluun. Huomasin, että ihan kehon painolla ja käsipainoilla pääsee aika pitkälle, eikä liikunta aina tarkoita tuntien huhkimista kuntosalilla. 

Lajien kirjo on tuosta jo monipuolistunut ja olen löytänyt lenkkeilyn ja joogan pariin. Lisäksi olen päättänyt säännöllisesti käydä kokeilemassa erilaisia lajeja joihin voin ottaa Alisan mukaan, nyt läpikäytynä on esimerkiksi hiihto ja uinti.

Oikeastaan lenkkeilykin lähti arkiliikunnasta kun päätin alkaa kävellä pidempiä matkoja töihin niinä päivinä kun kuljen muutenkin bussilla. Huomasin, että pitkä kävelylenkki ennen työpäivää ei ollutkaan vastemielistä vaan energiaruisku. Sen jälkeen olen käynyt ihan vapaa-ajallakin juoksemassa. Nyt haaveilen jopa siitä, että keväämmällä kokeilisin pyöräillä töihin. Työmatkani on 12 kilometriä, eli ei missään nimessä mahdoton. Suurin tavoitteeni liikunnan osalta on se, että liikun jatkossa säännöllisesti ja monipuolisesti. Olen nyt jo todistanut itselleni, että pystyn sovittamaan arkeen aikaa liikunnalle, kunhan vain nostan takaliston sohvalta.

***

Suurin valheeni itseäni kohtaan on ollut se, että olen uskotellut itselleni, ettei puhelin ja some ole mulle ongelma. Oikeasti se on kuitenkin ollut. Olen roikkunut nenä kiinni ruudussa myöhään illalla, nipistänyt yöuniani sen takia. Iltaisin olen jämähtänyt puhelin kädessä sohvalle moneksi tunniksi.

Viikon someloman jälkeen aloin tarkemmin tutkia mun puhelimen käyttöä ja huomasin miten paljon tuhlaan aikaa vain ruutuun tuijottamalla. Olenkin alkanut tietoisesti vähentää kännykän käyttöä ja samalla löytänyt sitä kaivattua aikaa niin liikunnalle kuin vaikka lukemisellekin.

Huh. Olempa ollut varsinainen huijari itseäni kohtaan. Jälkeenpäin ajateltuna, moni juttu on ollut ihan vaan tekosyy. Jatkossa tavoitteeni on valehdella itselleni vähemmän ja lopettaa kaikenlaisten tekosyiden keksimisen.

Huippua viikonloppua!

NÄITÄ EN KERTONUT LOMASTA SOMESSA!

Lomasta tulee yleensä kerrottua ja kuvattua someen ne parhaimmat hetket ja silotellut kuvat. Näin tekee varmasti moni muukin. Lomalla kuitenkin aina sattuu ja tapahtuu, ainakin meidän lomilla! Muistelen aina kaikkia lomia kyllä lämmöllä ja harvemmin pienet vastoinkäymiset pilaavat lomaa tai edes laskevat tunnelmaa. Jotta reissuista ei jäisi liian siloteltu kuva, olen yrittänyt kertoa välillä niistä epäonnisistakin hetkistä meidän lomilla. Islannin pahin pettymys löytyykin blogista ja nyt ajattelin kertoa meidän Aasian loman ne vähemmän parhaat hetket.

***

Epätoivoa Dohassa.

Meidän autonkuljettaja jätti meidät Souq Waqif markkinoille ja vannotti tulemaan samaan paikkaan tasan tunnin kuluttua, sillä paikalle ei voinut pysäköidä ja pysähtyminenkin piti hoitaa vauhdilla. Kiertelimme hetken markkinoita, mutta totesimme etteivät ne oikein ollut meidän juttu, etenkin häkeissä pidetyt eläimet tuntuivat tosi pahalta. Päätimmekin suunnata syömään lähelle sitä paikkaa, josta luulimme autonkuljettajan meidän noutavan. Meillä oli vähän kiire, joten tiedustelimme eräästä paikasta, ehtisimmekö saada ruoan siinä ajassa ja meille luvattiinkin sen onnistuvan. Saimme ruoat nopeasti eteemme ja ehdimme syömäänkin hyvin. Meillä oli enää muutama minuutti aikaa siirtyä pysähdyspaikalle ja siirryimmekin sinne vain huomataksemme, että emme todellakaan ole siellä missä pitäisi!

Siinä kohtaa pieni pakokauhu valtasi meidät ja mietimme mitä ihmettä nyt. Samuli nappasi Alisan syliin ja lähdimmekin juoksemaan pitkin aluetta yrittäen muistella mitä kapeita kujia olimme kulkeneet tullessamme. Meillä ei onneksi ollut kiirettä lennolle, mutta mietin jo uuden taksin nappaamista ja ajattelin toiveikkaasti, että ehkä kuskimme ymmärtäisi tulla lentokentälle ja saisimme autossa olevat käsimatkatavarat takaisin.

Reilun viiden minuutin juoksemisen jälkeen löysimme vihdoin oikean aukion. Paikalla pyöri kymmeniä takseja, mutta meidän taksia ei näkynyt! Samuli oli onneksi painanut taksin rekisterinumeron muistiin ja lähti etsimään kyseistä taksia. Mun silmään kaikki autot kuskeineen näytti ihan samalta. 

Hetken odottelun jälkeen oikea taksi löytyi. Kuskimme oli joutunut ajamaan uuden kierroksen, koska ei voinut jäädä odottamaan meitä tai koko liikenne olisi pysähtynyt. Pyysimme sata kertaa anteeksi ja olimme helpottuneita, että löysimme oikean taksin. Kuskimme ei onneksi ollut moksiskaan ja pääsimme turvallisesti  takaisin lentokentälle. Onneksi markkinat olivat viimeinen kohde Dohassa, minä olin nimittäin ihan loppu pienen seikkailun jälkeen. Tällaiset epätoivoiset hetket, jolloin mulla ei ole kaikki langat käsissä, on ihan superhuonoja mun luonteelle. :D

Kiukkukohtaukset.

Lapsen kanssa matkatessa kiukkukohtaukset on ihan normaalia, mutta kieltämättä pari kertaa meinasi itselläkin hermo mennä. Etenkin Singaporessa, jossa tuli enemmän kävelyä. Enemmän hermojen kiristely kohdistui itseeni, koska mun olisi pitänyt ymmärtää, ettei Alisalta voi vielä vaatia samanlaista jaksamista kuin aikuisilta. Tästä taas opittiin seuraavia reissuja ajatellen.

***

Ranta jossa ei voinut uida.

Bintanilla meidän hotellin edustalle oli laitettu tolpat ja jonkinlaisia säkkejä. En oikein tiedä miksi ne siinä olivat, kenties rikkomassa mahdollisia aaltoja? Hotellissa ei ollut korkeasesonki menossa vaan periaatteessa olimme liikenteessä sadekaudella, vaikka reissussa juuri satanutkaan. Vaikka hotellin hiekkaranta oli oikein kiva ja matala, ei siinä oikein voinut tämän aitauksen takia uida. Toisaalta, puolet päivästä vesi oli niin kaukana, ettei siinä oikeastaan muutenkaan olisi päässyt uimaan. Tämä ei kuitenkaan juurikaan meitä haitannut, sillä me kahlasimme melkein päivittäin läheiselle saarelle. Eniten tuossa viritelmässä mua häiritsi se, että se oli pirun ruma!

Uima-allas joka ei ollut käytössä.

Ei siinä mitään, että meressä emme päässeet uimaan, mutta kun Bintanin hotellissa uima-allaskin oli alkuun poissa käytössä. Ilmeisesti siellä tehtiin jonkinlaista remonttia. Ensimmäisinä päivinä tämä ei sinällään haitannut, koska olimme Singaporessa jo ehtineet uiskentelemaan, joten mielellämme teimme kaikkea muuta. Loppulomasta kun uima-allas oli jälleen täytetty, mutta uimakielto lappu pysyi sitkeästi altaalla, aloimme jo vähän harmistumaan, ettemmekö ollenkaan pääse siellä uimaan.

Tiedustelimme asiaa hotellin henkilökunnalta ja meille luvattiin, että seuraavana päivänä meidän kuljetettaisiin viereiseen hotelliin uimaan. Tämä oli meille ok ja seuraavana päivänä olimmekin jo odottelemassa kuljetusta toiselle hotellille, kun vihdoin saimme kuulla, että oma altaamme olisikin nyt käytössä. Niinpä vietimme yhden päivän kokonaan altaassa polskien, eikä tästäkään jäänyt huonoa fiilistä. Vaikka hotellissa olikin vähän epäonnea uimisen kanssa, hotelli oli meidän mielestä silti ihan mahtava.

Hotellin huono äänieristys ja rukouskutsut.

Viimeinen hotellimme Singaporessa jäi mieliimme huoneen ikkunasta avautuneesta upeasta näköalasta. Illalla ihailimme kaupungin valoja ja ilotulitusta. Tämä paikkasi paljon ja vaikka hotelli oli muutenkin todella kiva, yksi huono asia siellä oli... Äänieristys oli nimittäin älyttömän huono. Hissin kilahdus kuului huoneeseemme, samoin liikenteen melu ja viereisen minareetin rukouskutsut...

Onneksi meidän perhe on hyviä nukkumaan, eikä nämä äänet meitä sinällään häirinneet, sitten kun olimme uneen päässeet.

***

Yksikään näistä jutuista ei ollut sellainen, että se olisi millään tapaa lomaamme pilannut. Nyt näitä kaikkia juttuja muistelen jo ihan hymyillen, vaikka ehkä juuri niissä hetkissä ei tuntunutkaan kaikista parhaimmalta. Paljon on myös asenteesta kiinni. Me lomaillaan sillä asenteella, ettei anneta tällaisten pilata meidän lomafiiliksiä ja yritetään aina löytää ne hyvät jutut, mutta reissulla huomasin, että jotkut antavat lomansa mennä pilalle vähän pienemmästäkin vastonkäymisestä. Musta on ihan hyvä muistaa, että myös ne vähän vähemmän hienot hetket kuuluu lomaan ja niitä varmaan ihan jokaisella tulee vastaan, vaikkei niitä somessa aina jaetakaan!

ENSIMMÄINEN KERTA SUKSILLA AIKUISIÄLLÄ

Mulla on todella ristiriitainen suhde hiihtoon. Lapsena ja vielä ala-asteella taisin hiihtää ihan mielelläni. Muistan osallistuneeni hiihtokisoihin niin vapaalla kuin koulussakin. Taisin joskus käydä ihan hiihtokoulussakin, jos en väärin muista. Yläasteella alkoi hiihtoviha ja mun mielestä lukiossa ei enää pahemmin taidettu hiihtääkään. Sen jälkeen sukset eivät ole mun jalkoihini eksyneet.

En tiedä miksi olen hiihtoa niin paljon vihannut, kun se kuitenkin urheilulajina on mulle yksi rakkaimpia ja etenkin näin aikuisena ihan suosikkilaji. Olen seurannut hiihtokilpailuja televisiosta niin kauan kuin muistan. Vaikka olen penkkiurheiluhullu vähän joka lajissa niin hiihdon osalta se menee ihan eri sfääreihin kuin muissa lajeissa. Hengitän joka talvi ne onnistumiset ja pettymykset ja kun televisiosta tulee hiihtoa, mua ei kannata häiritä. Vähän aikaa sitten siirsin meidän perhepäivällistä ravintolassa tunnilla sen takia, että voin katsoa hiihtoa. Hih.

***

Pari viime vuotta mulla on kytenyt takaraivossa, että haluaisin käydä taas kokeilemassa hiihtoa. Ei se voi olla niin kamalaa kuin muistan. Halusin hiihtää ihan rauhassa omaan tahtiin, ilman pakkoa. Suurin ongelma tässä oli se, ettei mulla ole suksia.

Jälleen kerran vanhempieni muutto Turkuun siivitti mua eteenpäin tässäkin asiassa. Innokkaana kuntoilijana äitini bongasi netistä, että Turussa on mahdollista vuokrata suksia viikonloppuisin. Enää ei siis ollut mitään tekosyytä kieltäytyä hiihtolenkistä. Onneksi mun äiti on aina valmis lähtemään mukaan tällaisiin juttuihin.

Hiihtäminen tuli ajankohtaiseksi myös Alisan takia. Hiihtäminen on kuulunut mun lapsuuteen, joten mullakin oli tunne, että mun olisi annettava Alisalle mahdollisuus tutustua hiihtoon, ennen kuin se koulussa tulee "pakolliseksi". 

Viime vuonna meillä oli Alisalle vanhat kenkiin kiinnitettävät sukset, mutta niillä ei oikein pääse kunnolla hiihtämään, joten olimme päättäneet, että seuraavat sukset saisivat olla oikeat monosukset. Meidän päiväkodissa ei ole ollut hiihtoa, joten tuntuisi vähän turhalta ostaa uusia suksia, kun emme muutenkaan montaa kertaa ehdi hiihtämään ja kuitenkin sukset ovat sopivat ehkä 1-2 talvea. Heräsin myös vähän liian myöhään ja käytettynäkään ei sopivia suksia löytynyt. Onneksi huomasimme, että myös lasten suksia sai vuokrattua!

***

Eilen menimmekin Turun Impivaaraan, jossa suksivuokraamo sijaitsee. Olimme paikalla heti aamusta ja yllätyin miten paljon suksia siellä oli! Sukset olivat hyväkuntoisia ja oikein voideltuja, eli ihan täydellinen juttu tällaisille satunnaisille hiihtäjille. Vuokraus on kerrallaan kahdeksi tunniksi ja se oli meille oikein riittävä aika, vaikka kävimme välissä kioskilla ostamassa lämmintä mehua ja pullaakin. 

Aurinkoinen kaunis keli, hyväkuntoiset ladut ja hyvin luistavat sukset tekivät hiihtämisestä oikeasti todella mukavaa. En enää vihannutkaan sitä vaan nautin siitä. Vauhti ei päätä huimannut, eikä tyyli ollut kaikista taidokkain, mutta kuntoilusta se kuitenkin kävi. 

Olimme hiihtämässä äitini ja Alisan kanssa. Alkuun Alisakin tuntui vihaavan hiihtämistä ja me kävimme äidin kanssa vuoronperään hiihtämässä lenkkiä samalla kun toinen hiihteli hieman hitaammin Alisan kanssa. Lopuksi Alisa innostui hiihtämisestä siinä määrin, että me olimme jo lopettelemassa niin hän vaati että hiihtäisimme vielä yhden kierroksen.

Harmi juttu, että heräsin tähän hiihtoasiaan näin myöhään, sillä tulevat viikonloput menevät töissä, joten seuraava vapaa viikonloppu on vasta kuukauden päästä, enkä oikein usko, että tuolloin enää on latuja. Saatan toki olla väärässä ja toivottavasti olenkin, sillä mielelläni menisin vielä toisenkin kerran tälle talvelle hiihtämään. Viimeistään kuitenkin sitten ensi vuonna!

Omat sukset tietysti vapauttaisivat hiihtelemään vaikka arki-iltaisin, mutta tällä hetkellä suksipaketin vuokraaminen on meille hyvä vaihtoehto, sillä vuokrauksen hinta aikuisten osalta on vitosen ja lasten osalta vain yhden euron. Hinta on mielestäni todella edullinen siihen nähden, että sukset ovat hyvin huollettuja, vaikkei ehkä uusinta mallia olleetkaan. Lisäksi sukset olivat oikein voideltuja ja niillä oli ilo hiihtää. Kiva, että sain vihdoin karistettua hiihtovihan olkapäiltä. Jatkossa mun tavoitteena on käydä sivakoimassa joka talvi!

Ootko sä innokas hiihtäjä vai onko sullakin traumoja kouluhiihdosta?

PS. Anteeksi kamalat kännykkäkuvat. xD