Kaikkea ei voi saada, mut entä jos mä haluun?
Mun elämä on tällä hetkellä mun oman mittapuun mukaan tosi huippua. Mulla on ihana mies, fiksu, terve ja täydellinen tytär, läheisiä ihmisiä tukena, työ missä viihdyn ja koen onnistumisia, mieleinen koti, blogi, joka on mahdollistanut kivoja juttuja ja on mun oma juttu, harrastuksia, läheinen perhe...
Olen kuitenkin sitä mieltä, että elämässä pitää olla unelmia, joita kohti on tavoiteltava. Unelmia voi olla monen tasoisia, jotkut helpommin saavutettavissa kuin toiset, mutta olisi väärin luulla, ettei unelmia ole tarkoitettu saavutettavaksi. Tällä viikolla kuitenkin huomasin taas, että välillä tämä oman elämän unelmien tavoittelu ja ylläpitäminen on vähän raskasta. Töitä, kotia, perhettä, harrastuksia, blogia.. Viime sunnuntai oli pitkä ja raskas päivä kisoissa ja se yhdistettynä alkuviikon aamuvuoroihin alkoi "hieman" painamaan keskiviikko-torstai akselilla. Olin tosi väsynyt ja hetkittäin elämä tuntui rämpimiseltä (mitä koitan välttää). Kaikki ylimääräinen sai jäädä. Mun oli pakko pitää pari iltaa paussia kirjoittamisestakin, en vain jaksanut.
Torstai-iltana koitti odotettu hetki, pääsin ajoissa nukkumaan ja aamulla herätyskello ei soittanut ennen seitsemää, vihdoin koitti siis iltavuoro. Mulla on iltavuoro yleensä kerran viikossa ja on käynyt selväksi, että tarvitsen sitä. Olen nimittäin niin huono aamuihminen kun voi olla. Mun on kuitenkin "pakko" tehdä enimmäkseen aamuvuoroja, sillä en halua, että Alisan hoitopäivät venyvät. Tällä järjestelyllä pystymme sumplimaan hoitoajan mukavan lyhyeksi. Tarvitsen kuitenkin sen yhden pitkän aamun arjessa. Perjantaina fiilis olikin herätessä mainio, olin pirteä ja ajattelin selvittäneeni väsymyksen.
VÄÄRIN!
Iltapäivällä fiilis kävi taas väsyneeksi ja illalla vain makoilin sohvalla uupuneena. Onneksi ihana Samuli oli siivonnut kotona Alisan kanssa, joten sain oikeasti vain levätä. Univaje oli oletettua suurempi, sen paikkaamiseen ei yksi hyvin nukuttu yö riittänyt.
Eilen päätin myös viheltää pelin poikki. Mun on levättävä tämä viikonloppu! En vaan jaksa toista tällaista viikkoa. En kuitenkaan aio täysin jäädä sohvan perälle nukkumaan, sillä kokemuksesta tiedän ettei sellainen piristä mua.
Tänään lähdemmekin Alisan kanssa äitini luokse, sillä Samuli on töissä ja koska meillä on nyt miniuhmiksen kanssa menossa välillä vähän hankalampi hetki, ajattelin saavani levätä paremmin kun minulla on apukädet Alisan kanssa. Ajattelimme kuitenkin pyörähtää Hämeenlinnassa kaupoilla, koska siellä ei ole tullut käytyä hetkeen. Shoppailut ajattelin suorittaa rennolla fiiliksellä, lähinnä aion keskittyä viettämään aikaa äitini ja Alisan kanssa.
Sunnuntaina ollaankin sitten kotona perheen kanssa, toivottavasti ehditään ulkoilemaan, uskon sen hieman piristävän ja vähentävän väsymystä. Toivottavasti sää olisi ihanan syksyinen, voitaisiin tehdä päiväkävely ja tutustua lisää meidän uuteen asuinalueeseen.
Joskus poden huonoa omatuntoa kun väsyn. En toki väsy kovin usein, mutta miksi väsyisinkään, kun saan koko ajan niin paljon apua? Tiedän taakkani olevan todella paljon pienempi kuin monilla, joten siksi tuntuu inhottavalta valittaa väsymystä. Totuus kuitenkin on, että jokainen väsyy joskus. Aion kuitenkin jatkossakin tehdä kaikkeni, jotta voin toteuttaa unelmiani. On kuitenkin hyvä tunnistaa itsestään väsymyksen oireet ja pysähtyä.
Mun seuraava tavoite onkin löytää tähän keskelle unelmien metsästystä keinoja rauhoittua ja parantaa mielen tasapainoa. Oonkohan jo ihan pimahtanut kun haaveilin keskelle metsää lähtemisestä ja hiljaisuudesta nauttimisesta? Ihan tosi epätavallista käytöstä multa.. :)
Terkut täältä jostain arjen kaaoksen keskeltä alta, mutta suunta on kohti ääretöntä ja sen yli! Unelmien tavoittelu siis jatkukoon, mutta ensin lepään viikonlopun yli.
"Ei karhukkaan riahu koko aikaa, ne vetää välillä puolukoita."
Rentouttavaa viikonloppua, muistakaa välillä pysähtyä ja levätä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki kommenttia! :)