Sporttimutsi

Nyt on kulkaa maailmankirjat sekaisin!  Tässä teille tämän blogin sporttivartti.

Viime viikolla sain puhelinsoiton, että olen voittanut viikon ilmaisen kuntosalikokeilun turkulaiseen kuntoilumaailmaan. Ensin mua vähän huvitti, mutta vähän innostuin ja päätin kokeilla, koska miksipäs ei! Kaikki ilmainen pitää käyttää hyväksi.

Päätin ottaa sporttailun heti tähän vikalle kesälomaviikolle, koska Alisakin olisi muutamana päivänä aamupäivän totuttelemassa uuteen päivähoitopaikkaansa. Niinpä sitten suunnistin pelipaikalle ja jostain syystä mua nauratti ihan hirveesti. En edes tiedä miksi, mutta mielestäni koko homma oli varsin koominen.

Sain opastuksen tiloihin ja kulkukortin, päätin alottaa sporttailun lämmittelemällä 10min. Crossailin siinä sitten kevyesti ja mietin vaan, että kuinka mä voin olla niin huonossa kunnossa. Olenhan mä ennen harrastanut lentopalloa aktiivisesti 10 vuotta ja ollut tuolloin hyvässä kunnossa fyysisesti...

...jaa niin juu, tästä taitaakin olla aikaa likemmäs kymmenen vuotta jo.

Siirryn sulavasti (kuin valas) suorittamaan superpumppailujani ja ahdistun hieman kun en oikein tiedä mitä kaikissa laitteissa tehdään. Olis pitänyt mennä sinne toiselle, rauhallisemmalle puolelle, mutta enhän mä enää kehtaa. Teen siinä sitten muutamia tuttuja juttuja ja teen kuolemaa samalla.

Äkkiä tunnen kuinka verensokerini laskee järisyttävästi, tuttu tunne, en kuule mitään enkä oikein ymmärräkkään. Ryntään pukukoppiin, sillä painajaiseni olisi pyörtyä bodypenttien ja jumppapirkkojen eteen.

Kokoilen itseäni pukukopissa ja pohdin, että olisikohan pitänyt syödä aamupalaa ennen salille lähtöä? Niin, olisikohan kannattanut...

Päädyn ratkaisuun lähteä kotiin. Suunnistan autolle ja syön banaanin, olo helpottaa. 

Nolottaa.

Tekstaan Samulille, etten aio enää ikinä mennä salille.

Pääsen kotiin ja iltapäivällä olo on erilainen kuin ennen. Jotenkin hyvä.  Mietin jos sittenkin menisin vielä kokeilemaan sporttailua. Seuraavana aamuna valmistan kunnollisen aamupalan ja Samuli naurahtaa "päätit sitten kumminkin mennä uudestaan".

Vien Alisan päiväkotiin ja kävelen hieman epävarmoin askelin salille, voisko vaan lähteä kotiin sittenkin? Mut sitten mietin et salin henkilökunta varmasti katsoo kuinka monta kertaa mä tällä ilmaisviikolla olen käynyt ja olishan se noloa jos siellä olisi vain se yksi kerta..

Vaihdan treenivaatteet, ja menen salin rauhallisemmalle puolelle. Teen tuttuja liikkeitä, salaa vilkuilen muilta vähän mallia. Hikoilen, hengästyn, mutta en kuole, en edes pyörry. Salaa olen vähän ylpeä, että tulin uudestaan vaikka edellinen kerta oli fiasko.

Olo on pitkästä aikaa hyvä. Mietin jopa josko viikon jälkeen ottaisin 10 kerran kortin, saattaisinhan mä kerran viikossa ehtiä salille. Mistään fitfit-jutuista en edes haaveile, mutta jos omaksi iloksi ja ei se kai pahitteeksi olisi jos maallinen elopainoni pienenisi hieman. Toisaalta, ei ne ulkonäölliset seikat, niistä mä en oo ikinä välittänyt, mutta jos olo olisi parempi kuin ennen? Salin markkinointikikka siis toimi, ilman ilmaisviikkoa en todellakaan olisi salille eksynyt, meidän sohva olis kulunut entisestään.

No joo, ehkä mä annan sporttailulle vielä mahdollisuuden! ;)