Irti ikuisesta materialismista

Nuorempana vaatteet, kengät, laukut ja muu tavara oli mulle tärkeää. Ylimääräiset rahat tuhlasin uusiin vaatteisiin ja tavaraan. Alisan synnyttyä halusin ostaa paljon lastenvaatteita, rakastin pieniä kauniita vaatteita. Kun onnellisuus tulee materiasta, sitä on aina saatava lisää, jotta voi tyydyttää omat mielihalut ja tulla muka onnelliseksi.

Jos Tiina Työkaveri on ostanut uuden kalliin merkkilaukun, alkaa sitä itse pohtimaan, että kyllähän mä tarvitsen samanmoisen. Niilo Naapurilla on uusi magee auto, tottahan mekin sellainen tarvitaan, vaikka työmatkaa on kilometri ja se kuljetaan pyörällä. Kimmo Kaveri osti uuden isomman telkkarin, joten meidän olohuoneeseen tarvitaan vielä isompi, vaikka just äsken ostettiin uusi, mut hei! Sen vanhan voi laittaa vaikka saunaan, tai vessaan kun sieltä vielä puuttuu telkkari. Tai ihan vaan heittää pois.

Aina vaan enemmän ja enemmän. Enemmän materiaa, jotta voi tulla onnelliseksi.

Onneksi mulle tuli stoppi ennen kuin tilanne ihan noin pahaksi yltyi kuin tuossa yllä. Lastenvaatteet, rakastan niitä edelleen, mutta olen onneksi päässyt siitä ostan ostamisen ilosta-mantrasta. Pyrin ostamaan enää vain tarpeeseen, mutta silloin ostan mieleisiä vaatteita. No totta puhuen, joskus lipsun ja ostan muuten vaan. Paras kehu oli kuitenkin se, kun Samuli totesi, että onneksi Alisalla on vain sen verran vaatteita, että kaikkia tulee kuitenkin käytettyä. Kaapit eivät tursuile käyttämättömiä vaatteita ja hyvä niin.

Mitä tulee omiin vaatteisiini, nykyään ostan todella harvoin uusia vaatteita. Työpaikallani haluan pukeutua siististi, joten työvaatteita mulla on jonkin verran, mutta kotona hiihtelen yleensä verkkareissa. Vaikka olen karsinut vaatekaappiani jo runsaalla kädellä, olisin onnellinen, jos saisin hävitettyä vielä puolet kaapin sisällöstä. Silloin olisin ehkä siinä vaiheessa, että kaapissa ei ole turhia vaatteita. Kun vielä oppisin 100% siihen, etten enää osta niitä "tää on ihan kiva" -vaatteita tai "kyllä mä joskus saatan tätä käyttää."

Yksi ikuinen tavarankerryttäjä lapsiperheessä on tietenkin lelut. Meiltäkin niitä löytyy, ihan yhden lapsen tarpeiksi. Me ei kuitenkaan Samulin kanssa osteta Alisalle leluja kuin ehkä jouluksi ja synttäreinä. Muutenkaan meillä ei hukuta leluihin, mutta en voi väittää, että niillä kaikilla aina leikittäisi. Samat lelut ne tuntuvat aina mieluiten leikkeihin päätyvän, joten miksi ostaa uusiakaan. Ei uudet lelut Alisaa sen onnellisemmaksi tee.

Miten muuten yritän välttää tavaran kertymistä?

Leffat - ne katsotaan nykyään joko Elisa Viihteestä tai aikanaan televisiosta.

Kirjat - omat kirjani lainaan tutuilta tai kirjastosta.

Koristeet - ei ylimääräisiä keräämään pölyä.

Elektroniikka - ei turhia, vain tarpeellisia.

Krääsä - ei, ei ja ei.

Tekstiilit & sisustus - panostaminen ajattomuuteen, ei juoksemista trendien perässä.

Mietin ja harkitsen jokaista ostosta, tarvitaanko sitä juuri meillä?

Luopuminen - jos ostaa uuttaa, luopuu vanhasta. Ylimääräisestä luopuminen.

Mitään täysin askeettista ja alkeellista elämää en tavoittele, vaikka siitä aina hetkellisesti joskus haaveilen. Huomaan kuitenkin, että mitä vähemmän on tavaraa, sen onnellisempi olen. Mulla on monta kertaa viikossa "älä osta mitään-päivä", enkä edes tunne luopuvani mistään.

Mun kohdalla turhasta luopuminen on lisännyt onnellisuutta. Ei enää ylimääräistä tavaraa - ja siivottavaa! Ei huonoa omatuntoa törsäilystä ja tuhlailusta. Materian sijaan olen päättänyt säästää ja panostaa kokemuksiin.

Kyllä, väitän olevani onnellisempi päästessäni eroon turhan tavaran hankkimisesta.