Kasvatuksen kulmakivet

Kasvatukseen liittyvät keskustelut ovat yleensä melko tulenarkoja. Jokaisella on oma tyylinsä kasvattaa ja se on ihan fine. Mun tarkoitus ei olekaan neuvoa ketään, vaan pohtia omia kasvatusajatuksiani.

Ennen Alisan syntymää pohdin aika paljon, kuinka ihmeessä saisin kasvatettua tulevasta muksusta edes jokseenkin fiksun ja järkevän. Mun äiti antoi yhden aika hyvän neuvon: Kasvatuksessa onnistuu todennäköisemmin silloin, kun lapsen vanhemmat on kasvatuksesta samaa mieltä. Mä oon huomannut, että tämä on varmasti ihan totta. Kun molempien vanhempien kasvatus on edes vähän samassa linjassa, ei ole niin suurta merkitystä, kuinka tiukkaa tai vapaata kasvatus on.

Itse laittaisin itseni vähän enemmän tuonne tiukan kasvatuksen puolelle. Meillä saa kiipeillä tuolilla tai sohvalla, kunhan itsellä taidot siihen riittää. Meillä saa myös levittää leluja, kunhan osallistuu niiden keräämiseen edes jollain tasolla, turhanpäiväistä kaikkien lelujen siehottamista yritän kieltää. Meillä on tarkat rutiinit, mutta niitä ei noudateta aina orjallisesti vaan joustetaan niin, että päivät ovat sujuvia.

Tällä hetkellä mulla on pinnalla kaksi ajatusta Alisan kasvatuksen suhteen: itsenäisyys ja hyvät käytöstavat. Itsenäisyys tarkoittaa meillä sitä, että annetaan tilaa Alisan omatoimisuudelle ja kehitykselle, häntä ei tarvitse passata ja auttaa koko ajan. Alisa syö itse, hän saa usein yrittää itse pukemista, auttaa esimerkiksi lelujen keräämisessä tai astianpesukoneen tyhjennyksen kanssa. Haluan myös kannustaa häntä leikkimään itsenäisesti, jotta saan esimerkiksi laittaa ruokaa tai ihan vaan juoda kahvin rauhassa. Totta kai häntä vielä autetaan monissa asioissa, mutta aina saa itse kokeilla ensin. Haluaisin, että Alisasta tulee itsenäinen ja reipas, mutta että hän voi aina luottaa siihen, että saa meiltä vanhemmilta apua.

Hyvistä käytöstavoista meillä on tällä hetkellä tärkeimpinä tervehtiminen ja kiittäminen. Alisa tervehtii rappukäytävässä naapureita reippaasti huikkaamalla "heiiii" tai "heiheiiii", se tulee niin reippaasti, että usein mua myös naurattaa tuo muksu. :) Kiittäminen on toinen minkä Alisa on ottanut oikein omakseen. Hän pyytää lisää maitoa ja kun sitä saa, hän kiittää. Kun hän on ruokailunsa lopettunut, hän kiittää. Jos hänelle antaa lelun, hän kiittää. Joskus hän kiittää ihan muuten vaan. Ei meillä oikeasti niin paljoa ole usutettu näihin käytöstapohin, hän on vain itse ottanut ne omakseen ja hyvähän se vaan on. Päiväkodissakin kehuivat, kuinka reippaasti Alisa kiittää kaikesta. :D

Tulevaisuudessa toivoisin onnistuvani kasvattamaan iloisen ja reippaan lapsen, joka osaa myös sopivassa määrin pitää puolensa. Hyvät käytöstavat toivoisin olevan itsestäänselvyys, mutta kuitenkin niin, että Alisa saa olla lapsi ja lapsekas. Toivon lapsekkuuden säilyvän vielä vuosiavuosiavuosia, vaikka tänä päivänä jo alakouluikäiset ovat kuin pikkuaikuisia. Tärkeintä on kuitenkin, että Alisa on onnellinen ja tietää, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on! <3

Mun lapsuuden suuri idoli oli Peppi Pitkätossu ja mulla oli tuollainen samanlainen peruukki kuin Alisalla nyt. Meidän kummankin luonteessa on sitä Pitkätossumaista lujuutta, omapäisyyttä ja itsenäisyyttä. Siksi nämä kuvat valikoituivat tämän postauksen kuvitukseksi ja onhan hän nyt aika suloinen peruukissaan. <3