Olen ollut ahdistunut somesta

Sosiaalinen media on hyödyllinen työkalu, monipuolinen ja innostava paikka, josta etsiä inspiraatiota ja jakaa omia fiiliksiä. Käytän somea aika paljon, mutta tiedän miten ahdistavaa se voi myös olla.

Mulla ei ole ollut koskaan merkittäviä itsetunto-ongelmia. En vastaa kaikkia yleisiä kauneusihanteita, en ole erityisen värikäs persoona tai omaa mielettömiä valokuvaustaitoja. Pidän kuitenkin itsestäni. Mut on kuitenkin kasvatettu vahvaksi ja uskomaan, että minä olen hyvä. Mulla on rakastava aviomies, joka ei koskaan vähättele tai arvostele vaan saan tuntea itseni aina merkitykselliseksi.

Somessa sitä kuitenkin joskus tulee sokeaksi omalle itselleen. En pysty aina näkemään sitä hyvää ja kaunista itsessäni kun joku tekee kaiken kuitenkin paremmin. Joku ottaa aina paremman kuvan, näyttää paremmalta, kirjoittaa kiinnostavammin. Näin se vaan on, koska kukaan ei ole ylivertainen.

Some on kuitenkin varmasti omiaan tuhoamaan etenkin heikon itsetunnon. Kauniit ihmiset ja kauniit kuvat voivat aiheuttaa kateutta tai paineita omasta ulkonäöstä tai elämästä. On helppo unohtaa, miten someen usein valitaan aina vain ne parhaimmat otokset ja paljon jää julkaisematta. Oma arki näyttää rumalta Instagramkuviin verrattuna. Jopa minä, kenen pitäisi tietää miten some toimii, miten kuvia stailataan ja muokataan, sorrun välillä siihen vertailuun miltä vaikka meidän koti näyttää arjessa verrattuna toisten Instagram-kuviin tai sisustuspostauksiin.

Välillä tunnen painetta kirjoituksista, kuvista ja julkaisuista. Pitäisi olla parempaa ja laadukkaampaa, nasevaa ja iskevämpää tekstiä. Jos sitten onnistut samaan aikaan jotain mihin olet tyytyväinen, hetken päästä huomaat, että joku tekee sen kuitenkin paremmin. 

Ahdistus kasvaa ja yhtäkkiä huomaan, etten ole pitkään aikaan julkaissut mitään ja ahdistus vain kasvaa kasvamistaan, kuten kävi äskettäin. Tunsin pahaa mieltä inspiraationpuutteesta, mutta samalla hoin itselleni, että tämä on ok, ei tarvitse julkaista mitään jos ei tunnu siltä.

Toisaalta myös näillä alkukesän keleilläkin on ollut vaikutuksensa, olen halunnut nauttia näistä päivistä täysillä, kuin peläten, että ne viedään pian pois. Viime päivinä olen myös miettinyt, että olenko ollut aiemmin koko ajan läsnä, vai onko some vienyt liikaa aikaa. Jos hetkiä katsoo vain kameran linssin läpi, ei tule oltua ihan täysin läsnä tilanteessa. Vaikka olen ennenkin yrittänyt luoda tiukan rajan somettamisen ja läsnäolon välille, tuntuu nyt etten ehkä ole siinä aina onnistunut.

Kun pistin kameran hetkeksi kaappiin odottamaan ja heittäydyin täysillä somelomaan, hiljalleen inspiraatio palasi. Kuin silmäni olisivat auenneet ja näin ympärilläni asioita, joita halusin kuvata. Nyt mulla onkin taas varastossa monta kuvaa, joita lähiaikoina julkaista teille.

***

Some on vain pintaraapaisu meidän elämästä, niin kuin varmaan sinunkin. Harva jakaa somessa koko elämäänsä. Kerron ja näytän paljon kuitenkin meidän elämästä. On pelottavaa, että moni teistä tekee johtopäätöksensä minusta ihmisenä, äitinä tai vaikka vaimona sen pohjalta mitä olen somessa. 

Olen aina ehdottomasti minä ja oma itseni, mutta joskus joudun miettimään voinko kirjoittaa tai sanoa jotain ilman, että minut esimerkiksi ymmärretään väärin tai annan itsestäni väärän kuvan.  Viime aikoina on paljon puhuttu vaikuttamisesta sekä bloggaajan vastuusta, sekin saa välillä miettimään mitä näppikseltään päästää. Kuitenkin bloggaaminen on minulle edelleen rakasta, vaikka juuri nyt tuntuu, että olisin ennemmin kitkemässä kukkapenkkiäni kuin kirjoittamassa. Olen niin huumaantunut kesästä, ettei sille meinaa tulla loppua. Pihajuttuja muuten tulossa seuraavaksi ja kuviakin siihen sain karsittavaksi asti, voisi kai siis sanoa, että suunta on oikea.


Itsensä tutkiskelu on tehnyt hyvää ja fiilistellä ympäristöä muutenkin kuin kameran linssin läpi. Muistan jälleen, miten meidän arki on kauneimmillaan juuri tällaisinä aitoina hetkinä, ei instakuvina.

Oletko sinä tuntenut ahdistusta somessa? Mitkä asiat somessa ahdistaa? Kerro pliis kokemuksiasi, en voi olla ainoa!

Ihanaa päivää!