Aikatauluviidakko

Kello hiipii puoli viisi, alan hiljalleen lopettelemaan työpäivää. 16.45 sammutan ohjelmat ja kuittaan itseni ulos talosta.

Alkaa aikataulutettu kotimatka. Päiväkoti sulkeutuu viideltä ja työmatkani on kymmenisen minuuttia. Joka päivä hieman jännitän, jos matkalla sattuukin jotain ennalta arvaamatonta.. Yleensä matka kuitenkin taittuu joutuisasti ja olen muutamaa minuuttia vaille viisi päiväkodissa.

Iloinen taapero juoksee luokseni ja heiluttaa hoitotädille reippaasti. Kävelemme pienen matkan kotiin. Taapero haluaa kävellä itse. Minuutin matkaan menee vartti. Mikäli käymme viereisessä kaupassa, aikaa saattaa vierähtää puolituntia. Vaikka matkan voisi taittaa nopeammin, koitan kuitenkin aina jättää kiireen siihen päiväkodin portille. Jos A haluaa tutkia kiviä, vesilätäkköä tai lehtikasaa, tutkikoon. Ilta on pyhitetty papuselle.

Yritän keskittyä siihen, että kotona teen vain kaiken pakollisen Alisan ollessa hereillä. Eli ruoanlaittoa ja siistimistä tarvittaessa sekä seuraavan päivän tavaroiden valmiiksi laittamista. Jos S on kotona ja leikittää Alisaa, saatan hetken tehdä jotain omiakin juttuja. Alisalla sen sijaan on yleensä paljon asiaa ja hän höpöttää koko illan.

Illat ovat melko vakioita: iltaruoka, leikkiä/muuta puhaa, iltapala ja kylpy. Lopulta taapero nukahtaa.

Itse keskityn tämän jälkeen omiin juttuihin, oli ne sitten blogijuttuja,  internetin selailua tai tv:n katselua. Pian on aika mennä nukkumaan, jotta aamulla jaksaa herätä. Sama toistuu aika tarkkaan joka ilta. Kuulostaa tylsältä ja sitä se tietenkin on osittain, mutta myös ihanan tuttua ja turvallista.

Mietin monesti, miten hienoa oli olla taaperon kanssa kotona, ei aikatauluja vain lähes rajattomasti aikaa. Ei kotiäitiyskään tietysti aina ollut ruusuilla tanssimista. Välillä se oli turhauttavaa, yksinäistä ja vähän tylsääkin. En mä silti voi kieltää etteikö mun välillä olis vähän ikävä sitä aikatauluttomuutta.

En silti kadu ratkaisuani lähteä takaisin töihin. Se on tuonut paljon uusia ja hyviä asioita.  Osaan arvostaa entistä paremmin aikaa lapseni kanssa. Vaikka aikataulut on tällä hetkellä osa elämää, yritän nauttia tavallista enemmän niistä kiireettömistä hetkistä.  Kun olen Alisan kanssa, yritän olla 100% äiti. Kun taapero kietoo kätensä kaulalleni ja suukottaa, ymmärrän, että hänestä minä olen paras äiti kaikesta huolimatta. Lapselta saatu rakkaus on parasta ja niin aitoa. <3