torstai 10. maaliskuuta 2016

Mitä kuuluu hyvinvoinnille?

Monet lukijat varmaan muistaa, että mulla on ollut tässä kevään aikana tavoitteena huolehtia omasta hyvinvoinnistani ja jaksamisestani. Olen välillä päivitellyt tänne projektin etenemisestä ja taas olis aika tarkastella kuluneita viikkoja.

Pirteydessä on menty ylä- ja alamäkeä, välillä on kirmattu juosten kevein askelin ja välillä ryömitty maan rakosessa syvissä mudissa. 

Arki kääntyi päälaelleen kun aloitin työt, mutta olen siitä huolimatta pystynyt tekemään muutamia hyvinvointia parantavia muutoksia.

Meillä töissä on tarjolla aamupala, joten aika usein olen aamuisin ollut töissä sen verran aikaisemmin, että olen ehtinyt syömään kunnollisen aamupalan. Aamupalalta löytyy puuroa, sämpylää, karjalanpiirakoita, kahvia, mehua... Aika hyvä tarjonta siis. Työpaikan tauot myös jaksottavat ruokailua hyvin, sillä lounaan lisäksi molemmilla kahvitauoilla tulee haukattua jotain hedelmää tai muuta pientä.


Olen myös opetellut menemään aikaisemmin nukkumaan. Pyrin nykyään arkisin menemään nukkumaan viimeistään yhdeltätoista. Unta ehtii kertyä se kahdeksan tuntia, eivätkä aamuherätykset ole tuntuneet mahdottomilta. Päinvastoin, olen ollut pirteä ja olemme rauhaksiin touhuilleet aamutoimemme ja olen jopa ehtinyt tekemään kotitöitä aamuisin.

Arkiliikunta on myös lisääntynyt, töissä tulee rampattua portaita ja usein kävelen kauemmalle bussipysäkille. Monesti kyllä juoksen sinne kilometrin päähän pysäkille, jotta ehtisin aikaisempaan bussiin.  

Tällä viikolla yhtenä iltapäivänä kun olin onnistuneesti juossut bussiin ja ehtinyt tavallista aikaisemmin kotiin, istahdin sohvalle, join kupin appiukon valmiiksi keittämää kahvia, nautin pari palaa suklaata ja luin naistenlehteä. Tajusin ensimmäistä kertaa pariin viikkoon voivani hyvin. Ei enää järjetöntä stressiä ja painetta kaiken läpiviemisestä. Hei, me ollaan hiljalleen solahtamassa tähän uuteen  tilanteeseen ja ehkä tästä elämästä pystyy taas nauttimaan. :)


En tiedä oletteko huomanneet, mutta hiljalleen myös blogiin on alkanut tulla eloa. Mulla oli muutaman viikon pätkä, jolloin en jaksanut ihan täysillä tähän panostaa ja luonnoskansiokin ehtyi hyvää tahtia. Nyt mulla alkaa olemaan taas inspis kohdillaan ja tekstiä syntyy hyvällä tahdilla. Se tuntuu todella hyvältä, sillä mä todella nautin tästä! :)

Mitä hyvinvointiin tulee, totta kai edelleen tapahtuu repsahduksia, varsinkin viikonloppuisin sorrun joskus herkkuihin ja epäterveellisyyksiin. En kuitenkaan halua olla itselleni liian ankara. Uskon, että piristymisen ja jaksamisen parantuessa, kykenen myös viikonloppuisin kiinnittämään huomiota terveellisempään elämään. Tällä hetkellä kuitenkin yleinen virkeystaso on noussut, joten olen mielestäni hyvin edennyt tässä projektissani.

Minä voin hyvin! :)

2 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)