sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Erilaista tekemistä Helsingissä

No nyt palataan sitten pari päivää ajassa taaksepäin ja varsinaiseen Helsingin reissuun. Reissun lopusta saittekin lukea jo eilisestä postauksesta. Ajattelin tässä postauksessa kertoa, mitä oikein touhusimme, mukana myös vähän erilaista tekemistä Helsingissä. Postauksessa on havaintoja näin maalaistoopen näkökulmasta.

Ystäväni tulivat vastaan Pasilan rautatieasemalle, mistä kävimme heittämässä tavarat kivenheiton päähän, missä yksi ystävistäni asuu. Tästä lähdimme ratikalla kohti Kalliota. Kalliohan on kaupunginosana melko legendaarinen ja tosi tuttu monista televisio-ohjelmista. Puhuimme aiheesta matkalla ja itse totesin, että Kalliosta mieleen tulee taiteilijat ja hipsterit. Perille kun päästiin todettiin, että mielikuvassa oli jotain perää. Lisäksi silmään pisti anniskelupaikkojen määrä, ystäväni tiesi kertoa, että koko kaupunginosassa niitä on pitkälle päälle sata. Siitä syystä niitä olikin vieri vieressä.

Kalliossa varsinainen kohteemme oli Ipi Kulmakuppila. Ipissä tarjoillaan erilaisia juomia sekä suolaista, että makeeta syötävää. Sisustukseltaan ipi on vaalea ja valoisa, modernin rento. Ipi valikoitui käyntipaikaksi, porukkamme yhden jäsenen lempinimen mukaan. Kyseinen ystävämme ei valitettavasti tällä kertaa päässyt mukaan ja siitä syystä käytiin Ipissä nostamassa yhdet. Kannattaa muuten ehdottomasti käydä lukemassa Ipin tarina tarkemmin heidän nettisivuiltaan!





Seuraava kohde oli itselleni entuudestaan täysin tuntematon, nimittäin Kotiharjun sauna. Vuodelta 1928 peräisin oleva puulämmitteinen sauna on Helsingin ainoa jäljellä oleva korttelisauna. Ajatus julkisesta saunasta keskellä kaupunkia, oli itselleni ainakin hieman erikoinen. Helsinkiläisittäin sauna on maineikas ja osa kaupunkikulttuuria. Eikä suotta, isossa puusaunassa oli todella hyvät ja pehmeät löylyt ja koko saunatila huokui vanhaa tunnelmaa, muun muassa pukuhuone puisine pukukoppeineen. Tosi erilainen, mutta hauska kokemus! Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan, saatatte törmätä myös julkkiksiin, niin kuin meille kävi! Kauheasti en kameran kanssa viitsinyt heilua, sillä niin saunatiloissa kuin rakennuksen pihallakin oli aika paljon vähäpukeisia ihmisiä. :D


Saunomisen jälkeen lähdimme ystäväni luokse ratikalla. Menimme hieman pidempää reittiä, mikä näin ulkopaikkakuntalaisena oli myös kiva kokemus, sillä melko harvoin tulee ratikalla päästeltyä. Lisäksi tuli nähtyä Helsinkiä mukavasti.

Loppuilta menikin herkutellen. Muistelimme myös muutamia vanhoja kouluprojekteja ja vietimme mukavasti koti-iltaa. :) Reissun lopunhan te jo tiedättekin, mutta alkureissu oli oikein mukava. Vähän erilaista tekemistä Helsingissä. Erityisesti suosittelen tuota Kotiharjun saunaa jos haluaa tutustua Helsinkiläiseen kaupunkikulttuuriin! :)






2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta reissulta, tota tautia lukuunottamatta mikä iski sitten viime kädessä. Mä oon tuosta saunasta vissiin kuullutkin joskus, ois jännää päästä käymään joskus :D

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)