lauantai 19. maaliskuuta 2016

Mun tavallinen arkipäivä

Nyt pääsette kurkkaamaan mun eiliseen päivään, eli siis ihan tavalliseen perjantaihin:

Aamulla heräillään siinä puoli kahdeksan aikoihin. Mulla meinaa hieman silmät painaa, koska ollaan loppuviikossa, mutta nousen kuitenkin laittamaan Alisalle aamupalaa. Alisalla on vapaapäivä ja herättelen myös siskoni, joka oli meillä yötä.


En muistanut illalla valita aamun vaatteita, joten teen valinnan aamulla, onneksi ei ole kiire! Päädyn pitsiseen t-paitaan ja rentoon neuletakkiin. Alisa sen sijaan jatkaa touhuilua yöpuvussa. Huomatkaa, kuinka olemme pukeneet sen väärinpäin! Kun vetoketju on takana, Alisa ei saa itse avattua ja riisuttua sitä. :D



Pääsen Samulin kyydillä töihin ja ulkona paistaa aurinko. Yön aikana on kuitenkin satanut myös hiukan lunta ja aamu on suht kirpeän kylmä.


Mä olen hyvissä ajoin töissä, joten ehdin hakemaan kahvilasta aamupalasämpylän ja kahvin. Valun myös hiljalleen työpisteelleni ja tarkastelen mulle tulleet postit ja meilit. Ruokatauolla kerkeen nappaamaan rillipääselfien. Päivä kuluu tällä kertaa tosi hitaasti, sillä töissä on aika rauhallista, eikä asiakkaita ole koko ajan jonoksi asti. Kahvia kuluu työpäivän aikana, samoin vettä. Mun pitäisi muistaa viedä töihin oikea kahvikuppi, ettei tarvitsis aina käyttää noita pahvikuppeja. Tauoilla ehdin myös hyväksymään liudan uusia kommetteja. Yleensä en päivisin juurikaan vastaile kommentteihin, koska tauoilla en jaksaisi millään tuijotella puhelimen ruutua kun tulee istuttua niin paljon koneella muutenkin.



Työpäivän päätteeksi tiedustelen, ehtiikö Samuli tulla hakemaan mut. Päätän kuitenkin mennä bussilla, koska Samulilla menee hieman ylitöiksi. Käyn matkalla pysäkille noutamassa pakettini postista. Paketista paljastuu mun uusi lompakko, jee! :) Bussissa ehdin myös vastailemaan muutamiin kommentteihin ja samalla selaan pikaisesti Facebookia.


Kotona odottaa Alisan ja siskoni lisäksi mun iskä, koska hän on ollut hommissa Turussa. Hän oli ollut iltapäivän Alisan kanssa touhuilemassa. Oli kiva tulla kotiin, kun oli siivottu ja Alisa ruokittu, kiitos siskolleni! <3 

Iskän ja siskoni oli kuitenkin lähdettävä ajelemaan kotiin, joten me jäätiin Alisan kanssa kaksin touhuilemaan. Lempparikotihousut jalkaan ja sohvalle! Alisalla juttua riitti, ilmeisesti hän kertoi koko päivän tapahtumat. :)


Samulin kokkausvuoro, joten iltapalaksi sain pakastepizzaa, ei sillä, hyvää se oli. Alisa nukahti sohvalle, josta kannoimme hänet sänkyynsä. Mä tein blogijuttuja illan ja Samuli katseli telkkaria.


Semmoinen perusperjantai meillä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)