Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Mitä löytyy mun toivelistalta?

Pidempään blogia seuranneet ovat ehkä huomanneet, että viime aikoina olen yrittänyt muuttaa ostoskäyttäytymistäni huomattavasti maltillisempaan suuntaan. Yritän kaikin tavoin harkita ostoksia vähän pidempään, mitä tulee esimerkiksi kodin sisustuksen tai omien vaatteiden osalta. Alisallekaan en enää hamstraa vaatetta, vaan niitä ostetaan yleensä vain tarpeeseen. Blogissa ei pahemmin ole tullut esiteltyä uusia ostoksia, kun niitä ostoksia ei yksinkertaisesti pahemmin ole tullut tehtyä.

Olen puhunut paljon säästämisestä ja niiden postausten perusteella voisi välillä luulla, että olen sitä mieltä, että elämän tarkoitus on vain säästää mahdollisimman paljon rahaa..;) Näin ei toki ole, haluan säästää rahaa, että voin toteuttaa mun unelmia. Haluan säästää rahaa sellaisissa asioissa, jotka eivät ole mulle niin merkityksellisiä ja samalla panostaa niinhin asioihin, joihin todella haluan.


***


Yritän nykyään pitää listaa tavaroista, joita haluaisin hankkia. Tavarat eivät ole niinkään välttämättömyyksiä, mutta sanoisin, että ne lisäisivät omaa elämänlaatuani. ;) Esimerkiksi kotimme on tällä hetkellä sellainen, ettei mitään pakollista tarvitse hankkia, joten voin hyvin panostaa sellaisiin juttuihin, joita todella haluaisin. Tykkään hirveästi meidän kodista tällä hetkellä, mutta listalta löytyy paljon asioita, joita haluaisin kotiimme hankkia.

Haluan kuitenkin harkita ostoksia pidempään, enkä suinpäin rynnätä ostoksille. Listalta löytyy niin edullisia kuin kalliimpiakin juttuja, joten monet näistä haaveista tarvitsevat toteutuakseen myös pientä säästämistä. Tavaroiden hankinnasta on näin tullut jopa merkityksellisempää, kun en ole rynnännyt suinpäin ostoksille vaan pohtinut asioita vähän pidempään. Lisäksi ei ole tullut enää ostettua tavaroita vain siksi, että sellainen nyt vain sattui tulemaan vastaan ja se oli kivan näköinen, mutta tarpeeton.


***


Mitä listalta tällä hetkellä sitten löytyy? Esimerkiksi nämä:



Uusi työpöytä, teen kotona paljon juttuja tietokoneella, joten kaipaisin olohuoneen nurkkaan pientä ja siroa työpöytää. Työpöytä saisi olla sellainen, että sinne saisi aina tarvittaessa läppärin piilotettua pois näkyvistä. Hankintaa on hidastanut se, etten ole löytänyt sopivan kokoista ja näköistä, tämä pöytä on tällä hetkellä eniten sitä mitä kaipaan.

Hay tray yöpöydät, meiltä löytyy olohuoneesta isoin Hay tray, mutta haluasin meidän makuuhuoneeseen yöpöydiksi nämä pienimmät pöydät. Meidän makuuhuoneessa on todella vähän tilaa pöydille, mutta nämä olisivat juuri sopivat puhelimelle tai kirjalle.

Block-valaisin, tämä on ollut ikuisuuden mun listalla. Tälle ei varsinaisesti ole toistaiseksi paikkaa, mutta tykkään tämän tyylistä todella paljon. Luulen, että keksin tälle kyllä paikan ihan koska vaan!

Alisan huoneeseen lipasto, meillä on Stuva-sarjaa jo valmiiksi ja nyt haluaisin vaihtaa Kallax-hyllyn tähän Stuvan lipastoon. Laatikoihin saisi kätevästi piilon leluja ja hyllyihin kirjoja.

Vallilan Syvämeri -matto, meidän olohuoneen matto on ihan ok, mutta aika vanha. Ehkä olisi aika uusia se. Haaveilen vaaleasta matosta, mutta sellaisen hankkiminen lapsiperheeseen voi olla virhe. Rakastuin tähän Vallilan mattoon äskettäin ja se vain kolahti.



Sitten vielä muutamat nopeat haaveet:





Hay hee -tuoli olohuoneeseen.

Ihana rahi olohuoneeseen.

Makuuhuoneen tapetti.



***


Oman vaatekaapin osalta elän tietynlaista vaihetta. Huomaan kasvaneeni kenties aikuiseksi, haluasin panostaa ajattomiin ja laadukkaisiin vaatteisiin. Tällä hetkellä yritän karsia turhia ja huonoja vaatteita pois ja ostaa sitten tilalle vähemmän, mutta parempaa vaatetta. Makukaan ei ehkä enää niin paljoa muutu, joten olen ajatellut panostaa klassikoihin.

Kiinnitän aikaisempaa enemmän huomiota materiaaleihin, yritän vältää keinokuituja ja ostaa entistä enemmän luonnonkuituja. Olen ollut näissä asioissa todella huono ja sen takia mun kaapista löytyy kasoittain nyppääntyneitä polyesteripaitoja... Työtä siis riittää... Lyhyessä ajassa olen tehnyt muutaman huomion, mitä vaatteiden materiaaleihin tulee: hyvistä materiaaleista tehtyjä vaatteita löytää välillä edullisimmistakin kaupoista ja joskus taas kallis hinta ei ole tae hyvistä materiaaleista. Vaateostokset vievät nykyään myös enemmän aikaa, kun olen vaatteen ulkonäön ja hinnan lisäksi alkanut kiinnittää huomiota niihin materiaaleihin, lappujen silmäily vie hieman kauemmin aikaa.


 


Musta iso laukku, kaipaisin työlaukuksi isompaa mustaa laukkua. Musta on ehkä vähän tylsä, mutta se sopii kaiken kanssa. Haluaisin panostaa aitoon nahkalaukkuun.

Musta pieni laukku, vähän samat perustelut kuin ylhäällä, tämä olisi vain niin monikäyttöinen iltamenoissa ja vaikka shoppaillessa.

Harmaa pitkä neuletakki, kevääksi tämä on ihan mun prioriteettilistan kärjessä. Olen alkanut entistä enemmän kiinnittämään huomiota materiaaleihin, joten haluaisin panostaa laadukkaaseen neuletakkiin.

Mustat nahkasaappaat, mun edelliset meni ihan tuusannuuskaksi, joten uudet pitäisi ehdottomasti saada tilalle.

Aurinkolasit, haluaisin kerrankin panostaa kunnollisiin aurinkolaseihin!


***


Kuten huomaatte, mun listalta löytyy paljon sellaisia juttuja, mitä tällä hetkellä näkyy niin Instagramissa tai blogeissa. En koekaan olevani mikään muodin tai sisustuksen edelläkävijä, vaan juuri se, joka inspiroituu toisten tyylistä ja kodista. Usein mun listalle päätyy asioita juuri Instagramin kautta. 

Onko teillä toivelistaa asioista, joita haluaisitte hankkia?

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Lastentarvikeliike Kuopus sis. alekoodin

Tampereen blogireissulla meillä oli vierailukohteena lastentarvikeliike Kuopus. Team leaderimme Sari oli yllätyksenä järjestänyt meille vierailun tässä ihanassa lastentarvikeliikkeessä. Kuopuksen toinen omistaja otti meidät lämpöisesti vastaan ja kertoi hieman liikkeestään. Pääpaino Kuopuksen valikoimissa on lastenvaatteissa, mutta saatavilla on myös pientarvikkeita, kuten reppuja.



Kuopus sijaitsee mielestäni aika ihanteellisessa paikassa, nimittäin Tampereen Sokoksen yhteydessä kolmannessa kerroksessa. Tilaa on mukavasti ja paikalle pääsee näppärästi vaikka lastenvaunujen kanssa. Aikaisemmin Kuopus sijaitsi erillisessä kivijalkamyymälässä Kehräsaaressa, mutta nyt vajaan vuoden liike on ollut nykyisessä paikassaan. Sokoksella ei muuten enää ole lainkaan lastenvaateosastoa, joten Kuopuksen valikoima on oikein paikoillaan niinkin suureen tavarataloon.

Kuopus oli minulle tuttu entuudestaan ja olen asioinut heidän verkkokaupassaan, oli siis ihanaa päästä paikanpäälle tutustumaan itse liikkeeseen. Kuopus on mulle kuin karkkikauppa: myydäänhän siellä kaikkia mun lempimerkkejä! Gugguu, Vimma, Mini Rodini, Papu, Mainio... Lisänä ainakin Molo, Småfolk, Bangbang Copenhagen, Metsola ja moni muu suosittu lastenvaatemerkki.



Ja no mitäpä luulette, tarttuihan liikkeestä muutamia vaatteita myös ostoskoriin*. Ostin toki samalla myös muutaman lahjan, sillä kummipojallani on nimipäivä tällä viikolla. Tällä kertaa Gugguu ja Vimma veivät sydämeni ja Alisalle ostinkin Vimman Jungle-lettipaidan sekä Gugguun uuden malliston legginsit. Tilaan yleensä vaatteet verkkokaupasta, joten Kuopus oli ihanaa vaihtelua! Kerrankin pääsin hypistelemään vaatteita livenä, eikä meillä täällä Turussa juuri olekaan kivijalkaliikkeitä näille merkeille.



Ihanat kevään värit ja uudet mallistot ovat myös teidän saatavilla, sillä Kuopus tarjoaa blogini lukijoille alekoodin heidän verkkokauppaan.


Alekoodilla "blogiale" saatte -20% kaikista Papun, Gugguun, Mini Rodinin, Mainion ja Bangbang Copenhagenin normaalihintaisista tuotteista. Alekoodi on voimassa sunnuntaihin 9.4. saakka.

Käytä alekoodi hyödyksi heti! :)

Postaus yhteistyössä Perheblogien ja Kuopuksen kanssa. *Osa tuotteista saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ristiäislahja kummilapselle

Viikonloppuna siis vietettiin siskonpoikani ristiäisiä ja kuten kerroin, minulla ja Samulilla on kunnia olla pojan kummeja. Vaikka lahjat ei ole kummiudessa tärkeintä tai oleellista, halusimme kuitenkin ostaa ristiäislahjan kummilapselle. Ajattelin jakaa meidän ostaman lahjan myös teidän kanssanne, mikäli teistä joku pohtii ristiäislahjan ostamista.

Ihan aluksi mietin perinteistä kummilusikkaa, kuten meidän suvussa on ollut tapana. Halusin sitten kuitenkin ostaa jotain edes hieman erilaista.

Ristiäislahja kummilapselle

Olin törmännyt Oot niin ihana -vauvakirjaan monissa blogeissa ja instagramissa. Sen idea viehätti itseäni. Monipuolisuus ja moderni rakenne on ihan mahtava. Varsinainen muistojen kansio, jonka laatikossa voi säilyttää myös pieniä esineitä ja tavaroita vauvavuosilta. Mikä olisikaan parempi ristiäislahja kummilapselle, vauvakirjasta on varmasti iloa myös isompana.

Kotimaisuus ja tyylikkyys ovat ehdottomasti Oot niin ihana-vauvakirjan vetonauloja. Sen metsästäminen olikin aika työn takana, se oli nimittäin loppuunmyyty lähes kaikkialta. Vielä kuitenkin löytyi yksittäinen kappale yhdestä verkkokaupasta. Kirjasta on kuitenkin tulossa toinen painos, joten tulevaisuudessa kirjan ostaminen on todennäköisesti inan helpompaa.

Ristiäislahja kummilapselle

Lisäksi kummipoika sai meiltä hopeisen muumisäästölippaan muutamalla kolikolla varustettuna. Kummitäti opastaa pienestä asti säästeliäisyyteen. Ja muumihulluuteen..:D Oheen liitimme myös lempilastenvaatemerkiltäni Gugguulta Blueberry pitkähihaisen trikoopaidan. Vaatteiden ostaminen on aina hieman riskialtista, jos ei tunne toisen makua, mutta uskalsin kuitenkin sisareni tuntien ostaa tuon paidan.

Mun mielestä onnistuttiin hankkimaan kivat ristiäislahjat ja tuntuivat ne ilahduttavan tuoreita vanhempiakin. Ylipäätään pikkumies sai paljon kivoja ja käytännöllisiä lahjoja.

Mitä te olette ostaneet tai saaneet ristiäislahjaksi? :)

torstai 26. tammikuuta 2017

Hei hei huonot rintsikat!

Juuri kun kirjoittelin päässeni irti materialismista, tulen kertomaan teille ostoksistani! Tekopyhä bloggaaja - ajatelkaa vaan. Mutta nyt ostin tarpeeseen, tarpeeseen täydellistä!


Muistatteko kun ennen joulua kirjoittelin, että olen yleensä yrittänyt vinkata Sampalle hyviä lahjaidiksiä, ettei hänen tarvitsis miettiä päätään puhki, mitä mulle ostaa. Tänä vuonna en osannut vinkata yhtään mitään, mulle ei tullut mitään mieleen ja jännittyneenä jäin odottamaan, mitä se tällä kertaa keksi. Miksi ihmeessä mä olen ikinä yrittänyt vinkata Sampalle mitään? Miksi, kun se osaa itse ostaa mulle niin paljon parempia lahjoja - lahjoja joita en itse edes tajunnut toivoa! Vittuperkeleitä on aamuisin lennellyt makuuhuoneessa kun meikämutsi pukee alusvaatteita. Millon pilkistää kaarituki, milloin repee olkain, puhumattakaan miten virttyneitä ja venähtäneitä rintaliivejä omistin. Pitkin päivää liivit puristaa, istuu huonosti, sattuu... Joten, mitä tekee mies joka joutuu kuuntelemaan sitä rintsikkanillitystä. No ostaa mulle lahjakortin alusvaateliikkeeseen!

Miten täydellistä!

Samuli on pari kertaa aikaisemminkin ehdottanut, että olisiko uusien alusvaatteiden hankkiminen kenties ratkaisu alusvaateongelmaani. Äitini on lisäksi suositellut kunnollisten liivien hankkimista öö viis vuotta? Mutta perinteisenä suomalaisena jääräpäänä en ole raaskinut, ehtinyt, jaksanut ja mitä vielä. Halppiskaupan alelaarista sovittamatta on ollut enemmän mun juttu. 

No joka tapauksessa, nyt lahjakortin myötä lähdin alusvaateostoksille. Miten avuttomalta voikaan naisihminen tuntea itsensä alusvaateliikkeessä. Näytin varmasti todella eksyneeltä, kunnes ihana myyjä tuli ja pelasti. Kerroin, ettei mulla ole tällä hetkellä yksiäkään hyviä liivejä, eikä mulla ole oikeasta koosta mitään käsitystä. Mittanauhan ja harjaantuneen silmän avulla myyjä löysi mulle juuri oikean koon ja parhaimmat mallit. Jännä muuten, kuppikokoni kasvoi aika paljon yhden kauppareissun aikana..;)


Kyllä mä arvailin, että ero kunnollisten liivien ja huonojen liivien välillä on suuri, mutta en mä ajatellut, että se on noin suuri. Taas mä vaan kysyn, että miksei kukaan kertonut tätä aikaisemmin?

Eikun siis, miksi mä en uskonut sitä aikasemmin, vaikka kaikki sitä toitotti? 


Kun sitten sovituskopissa puin lopuksi ne omat vanhat epäsopivat ja kiristävät rintaliivit, päätin sen olevan viimeinen kerta. Kotiin päästyäni pakkasin pois kaikki vanhat liivini, niitä en enää pue päälleni. Oikeasti, kunnon liivit on taivaalliset.

Oodi miehelle, joka tiesi mitä mä oikeesti tarvitsin. 

Enää en kiroile aamuisin alusvaatelaatikolla.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Irti ikuisesta materialismista

Nuorempana vaatteet, kengät, laukut ja muu tavara oli mulle tärkeää. Ylimääräiset rahat tuhlasin uusiin vaatteisiin ja tavaraan. Alisan synnyttyä halusin ostaa paljon lastenvaatteita, rakastin pieniä kauniita vaatteita. Kun onnellisuus tulee materiasta, sitä on aina saatava lisää, jotta voi tyydyttää omat mielihalut ja tulla muka onnelliseksi.

Jos Tiina Työkaveri on ostanut uuden kalliin merkkilaukun, alkaa sitä itse pohtimaan, että kyllähän mä tarvitsen samanmoisen. Niilo Naapurilla on uusi magee auto, tottahan mekin sellainen tarvitaan, vaikka työmatkaa on kilometri ja se kuljetaan pyörällä. Kimmo Kaveri osti uuden isomman telkkarin, joten meidän olohuoneeseen tarvitaan vielä isompi, vaikka just äsken ostettiin uusi, mut hei! Sen vanhan voi laittaa vaikka saunaan, tai vessaan kun sieltä vielä puuttuu telkkari. Tai ihan vaan heittää pois.

Aina vaan enemmän ja enemmän. Enemmän materiaa, jotta voi tulla onnelliseksi.

Onneksi mulle tuli stoppi ennen kuin tilanne ihan noin pahaksi yltyi kuin tuossa yllä. Lastenvaatteet, rakastan niitä edelleen, mutta olen onneksi päässyt siitä ostan ostamisen ilosta-mantrasta. Pyrin ostamaan enää vain tarpeeseen, mutta silloin ostan mieleisiä vaatteita. No totta puhuen, joskus lipsun ja ostan muuten vaan. Paras kehu oli kuitenkin se, kun Samuli totesi, että onneksi Alisalla on vain sen verran vaatteita, että kaikkia tulee kuitenkin käytettyä. Kaapit eivät tursuile käyttämättömiä vaatteita ja hyvä niin.

Mitä tulee omiin vaatteisiini, nykyään ostan todella harvoin uusia vaatteita. Työpaikallani haluan pukeutua siististi, joten työvaatteita mulla on jonkin verran, mutta kotona hiihtelen yleensä verkkareissa. Vaikka olen karsinut vaatekaappiani jo runsaalla kädellä, olisin onnellinen, jos saisin hävitettyä vielä puolet kaapin sisällöstä. Silloin olisin ehkä siinä vaiheessa, että kaapissa ei ole turhia vaatteita. Kun vielä oppisin 100% siihen, etten enää osta niitä "tää on ihan kiva" -vaatteita tai "kyllä mä joskus saatan tätä käyttää."

Yksi ikuinen tavarankerryttäjä lapsiperheessä on tietenkin lelut. Meiltäkin niitä löytyy, ihan yhden lapsen tarpeiksi. Me ei kuitenkaan Samulin kanssa osteta Alisalle leluja kuin ehkä jouluksi ja synttäreinä. Muutenkaan meillä ei hukuta leluihin, mutta en voi väittää, että niillä kaikilla aina leikittäisi. Samat lelut ne tuntuvat aina mieluiten leikkeihin päätyvän, joten miksi ostaa uusiakaan. Ei uudet lelut Alisaa sen onnellisemmaksi tee.


Miten muuten yritän välttää tavaran kertymistä?

Leffat - ne katsotaan nykyään joko Elisa Viihteestä tai aikanaan televisiosta.
Kirjat - omat kirjani lainaan tutuilta tai kirjastosta.
Koristeet - ei ylimääräisiä keräämään pölyä.
Elektroniikka - ei turhia, vain tarpeellisia.
Krääsä - ei, ei ja ei.
Tekstiilit & sisustus - panostaminen ajattomuuteen, ei juoksemista trendien perässä.
Mietin ja harkitsen jokaista ostosta, tarvitaanko sitä juuri meillä?
Luopuminen - jos ostaa uuttaa, luopuu vanhasta. Ylimääräisestä luopuminen.


Mitään täysin askeettista ja alkeellista elämää en tavoittele, vaikka siitä aina hetkellisesti joskus haaveilen. Huomaan kuitenkin, että mitä vähemmän on tavaraa, sen onnellisempi olen. Mulla on monta kertaa viikossa "älä osta mitään-päivä", enkä edes tunne luopuvani mistään.

Mun kohdalla turhasta luopuminen on lisännyt onnellisuutta. Ei enää ylimääräistä tavaraa - ja siivottavaa! Ei huonoa omatuntoa törsäilystä ja tuhlailusta. Materian sijaan olen päättänyt säästää ja panostaa kokemuksiin.

Kyllä, väitän olevani onnellisempi päästessäni eroon turhan tavaran hankkimisesta.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Pöyristys kirpputorilla

Pidemmän aikaa olen miettinyt, ettei viime talvena hankitut haalarit ja talvikengät enää menisi koko talvea. Jostain olisi hankittava uusia ja isompia varusteita. Ensiapuna ajattelin lähteä läheiselle lasten kirppikselle tutkimaan, jos sieltä löytyisi meille hyvä haalari ja kenties kengätkin päiväkotiin. Kenkien kanssa olen yleensä vähän skeptinen, sillä toisen jalkaan muotoutuneet kengät voi tehdä hallaa lapsen jalalle.

Alisan ollessa pienempi, ostelin paljonkin kirppiksiltä vaatteita. Vauvanvaatteita saa todella siistejä ja hyviä edullisesti käytettynä. Mitä vanhempi Alisasta on tullut, sitä vähemmän olen löytänyt kirpputoreilta järkevää tavaraa. Onhan se ihan ymmärrettävää, isommalla lapsella vaatteet kuluvat enemmän.


En tiedä, olin varmaan myöhässä toppahaalarin hankintaa ajatellen, sillä tarjonta oli todella todella todella huono. Nekin haalarit, jotka löysin oli ihan järkyttävässä kunnossa. Olisin hyvin suostunut tinkimään ulkonäöstä, kunhan haalari olisi ollut lämmin ja ehjä. Tarkoitus olisi, että Alisa pysyy pihaleikeissä lämpimänä ja kuivana päiväkodissa leikkiessään. Ulkonäöllä ei tässä kohtaa olisi merkitystä.

Huonoa kuntoa enemmän pöyristyin niistä hinnoista! Parikymppiä RIKKINÄISESTÄ ja kuluneesta toppahaalarista, joka on vielä likainen, mun mielestä kohtuutonta. Ihan sama, jos se Reiman haalari on 5 vuotta sitten maksanut enemmän, rikkinäisenä sillä ei oikeasti ole mitään virkaa.

Sama juttu kengissä. 15e kuluneista ja lyttyyn astutuista Kuomista oli liikaa mun kukkarolle  ja mielelle.


Pikaiseksi ajateltu ostosreissu venähti, kun päätin lähteä ostoskeskukseen, sieltä tiesin löytäväni uuden haalarin ja kengät järkevällä hinnalla. Alennusmyynnit eivät pettäneet, sillä todellakin löysin järkevällä hinnalla sekä haalarin, että kengät. Olisi pitänyt heti marssia kauppaan, ulkovaatteet ja kengät kun ei yleensä ole käytettynä enää niin hyviä.

Meillä on tosi hyviä kokemuksia Name Itin välikausihaalarista, joten päätin käydä kurkkaamassa heidän toppahaalarivalikoimaansa. Ikkunassa mainostettu -50% houkutteli myös. Eikä aikaakaan kun kävelin kaupasta uuden tummansinisen haalarin kanssa. Puoleenhintaan pulitin haalarista 40e, joka on mun mielestä varsin kohtuullinen hinta ehjästä ja uudesta haalarista. Kooltaan haalari on vielä hieman reilu, joten saattaa olla, että se menee vielä ensi talvenakin. Tykkäsin myös haalarin kapeudesta, se istuu paremmin hoikalle Alisalle kuin meillä tällä hetkellä oleva Ticket to heaven.


Parissa kenkäkaupassa katselin uusia Soreleita hyvässä alennuksessa, mutta Alisalle sopivaa kokoa ei löytynyt, joten päätin kurkata Prisman valikoiman, missä tiesin ainakin kuomia myytävän.

Prismassa tosiaan oli Kuomia, joiden hinta uutena oli 30e. 15e hinta käyttökelvottomista Kuomista oli siis todellakin liikaa. Olin jo nappaamassa Kuomat kantoon kunnes päätin vilasta, löytyisikö kuitenkin vaikka niitä Soreleita, Kuomat kun ei kuulemma ole erityisen hyviä lapsen jaloille. Kävikin lopulta niin, että löysin Viking Goretexit puoleen hintaan. Ajattelin, että ne Vikingit olisi tässä kohtaa kyllä paremmat, kun ei hintaakaan jäänyt kuin 40e.


Olen jo aikaisemmin tullut siihen tulokseen, ettei merkkivaatteita kannata ostaa käytettynä, alennusmyynneistä niitä saa halvemmalla. Näköjään sama pätee muihinkin vaatteisiin. Hinnoittelu käytetyissä vaatteissa on mun mielestä karannut ihan hanskasta. Välillä olen tehnyt esimerkiksi paikalliselta Facebook-kirppikseltä löytöjä. Viime talvena käyttämättömät Kuomat 7e ja syksyllä uudenveroiset Viking Goretexit 5e. Kotipaikkakuntani Facebook-kirppikseen voi myös vielä luottaa, sillä jo samana iltana äitini bongasi sieltä uudenkarheat Kuomat vitosella. Vaikka meillä onkin nyt nuo uudet kengät, pääsevät Kuomat hyvin käyttöön toisina kenkinä.

Moni perustelee kalliiden merkkivaatteiden ostamista sillä, että niistä saa myydessäkin hyvän hinnan. Lastenvaatteet ovat kuin sijoitus. Olen itsekin ajatellut näin ja kerran sain tarjouskaupalla yhdestä myymästäni mekosta enemmän kuin olin itse siitä alennusmyynneissä maksanut. Olin kyllä aika hämmentynyt tuolloin, koska en ollut todellakaan ajatellun sen hinnan nousevan niin korkeaksi. Nykyään ajattelen, että vaatteet on ostettu käyttöön, ei sijoituskohteeksi, joten on ihan sama saanko niistä rahaa sitten kun ne on meillä pieneksi jääneet. Käyttökelvottomat vaatteet joutavat kyllä johonkin muuhun uusiokäyttöön, niitä en kehtaa antaa edes ilmaiseksi.

Kierrätys ja kirpputorit on tosi hyvä juttu ja ymmärrän pointin kaiken sen takana. Olen yrittänyt usein hankkia vaatteita juuri käytettynä, että voisi edes hieman tätä materiakeskeistä elämää hillitä. Lisäksi kierrätän vaatteet aina meiltä eteenpäin. Kierrättäminen on kivaa, mutta juuri nyt mä olen tosi turhautunut tähän ylihinnoitteluun. Ei mulla ainakaan ole varaa ostaa käyttökelvotonta tavaraa kirpputorilta, jos kaupasta saa uutta lähes samaan hintaan. Vaikka se epäekologisempaa onkin. 

Tässä ei ole mitään järkeä.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Mini Rodini AW16

Kenellekkään ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että tykkään lastenvaatteista. Tykkään ostaa lastenvaatteita, mutta pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Kauniit lastenvaatteet ansaitsevat päästä myös päälle, eikä vain hautautua vaatekaapin uumeniin.

Lastenvaatteissa tykkään mukavista materiaaleista, väreistä ja käytännöllisyydestä. Vaatteet tulevat käyttöön, joten en pahemmin säästele tiettyjä vaatteita. Nyt kun Alisa haluaa pukea jo itse, vaatteiden tulee olla helposti puettavissa, siksi meillä suositaan ihan tavallisia leggingsejä ja trikoopaitoja.


Mini Rodini on tällä hetkellä mun suosikkimerkki ja eniten Alisan vaatekaapista löytyy juuri Rodinia. Ostan usein alesta edellisen malliston vaatteita, koska vaatteet ovat kuitenkin suhteellisen hintavia ja itse en ole niin tarkka, onko vaatteet uusinta mallistoa. Toki ostan vaatteita myös käytettynä, mutta usein tuntuu, että Rodinin hinnat nousevat iän myötä, niin hassulta kuin se tuntuukin. Tästä syystä suosinkin juuri alennusmyyntejä.

Nyt kuitenkin päädyin tilaamaan Mini Rodinin uudesta AW16 mallistosta muutaman jutun. Ihastuin bambi-kuosiin hurjasti ja pelkäsin sen loppuvan ennen alennusmyyntejä. Droppipäivänä näppäilinkin tilaukseen bambi-paidan ja voi miten ihana kuosi se livenä onkaan!


Onnekseni kuosi ei ollutkaan ihan niin suosittua kuin ennakkoon ajattelin ja muitakin bambi-vaatteita on vielä saatavilla. Saattaa siis olla, että tilaukseen lähtee vielä muitakin saman kuosin vaatteita.

Koska olin joka tapauksessa tilaamassa vaatteita sujautin ostoskoriin myös muutamia perusvaatteita päiväkotia ajatellen. Koriin päätyivät pinkkiraitaiset ribbileggingsit ja -paita sekä ihan normaalit basic-leggarit mustana. Mustat basicit taitavat kyllä olla kevään mallistoa, sillä ne olivat pienessä alessa. Nuo pinkkiraitaiset muuten sopii mielestäni aika kivasti yhteen bambin kanssa..



Mini Rodini on meille myös malliltaan sopiva, sillä meidän laiheliinille ei ihan kaikki merkit sovi. Housuista leggingssit ovat oikeastaan ainoita, jotka eivät tipu päältä. Alisa käyttää tällä hetkellä 80/86 kokoa, mutta ostan nyt yleensä 92 kokoa ja usein se on ihan käytettävissä. En vain yhtään ajatellut asiaa kun tilausta tein 92/98 kokoisista vaatteista. Rodini on hieman reilua ja uudet vaatteet vielä melko suuret, etenkin housut. En kuitenkaan jaksanut lähteä palauttelemaan ja vaihtamaan tuotteita, paidat kun ovat jo ihan käytettävissä ja eiköhän housutkin syksyn ja talven myötä!


Tällä hetkellä minulle on tulossa muutamia paketteja, joissa on Alisalle uusia vaatteita. Muuton aikana tein hieman inventaariota ja monet vanhoista vaatteista olivat jääneet kesän aikana pieneksi. Mikä mahtava tekosyy tilata uusia! Postia on tulossa niin Kappahlilta kuin Mainiolta. Mainio on meidän kaapissa uusi merkki ja mielenkiinnolla odotan millaiseksi vaatteet osoittautuvat käytössä.

Tähän asti olen kyllä saanut olla tyytyväinen, että Alisa kasvaa suht hitaasti (mutta varmasti!), hänellä on edelleen vaatteita käytössä, joita hän on käyttänyt vuosi sitten. :D Vaatteet siis eivät jää hetkessä pieneksi, hyvä niin. Haikeudella olen myös havainnut, että bodyt ovat katoava luonnonvara Alisan vaatekaapissa...


...minun pieni on jo niin iso. <3

Onko teillä tehty hankintoja syksyn uudista mallistoista, vai odotetaanko teillä jotain tiettyä mallistoa?

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Panostus elämänlaatuun

Kun on opiskelijaelämästä sulavasti siirtynyt äitiys- ja vanhempainvapaille, sitä on sujuvasti tullut opeteltua pennin venyttämisen jalo taito. Vaikka töitäkin on tullut koulun ohella painettua, sisälläni asuva Roope Ankka on tehnyt minusta kerrassaan pihin ihmisen. Melkein kaikessa voin säästää ja nuukailla.

Näin molempien siirryttyä kokoaikaisesti työelämään, ei elämä toki ole silti rahassa kylpemistä, mutta tiettyjä vapauksia ja parannuksia se kuitenkin mahdollistaa. Olen myös huomannut miten pienillä parannuksilla voi huomattavasti vaikuttaa elämänlaatuun.

Me parannettiin Samulin kanssa meidän elämänlaatua pari päivää sitten. Totta kai meidänkin oli mentävä kiertelemään Kodin1 konkurssialeen ja jonotimme kassoille noin tunnin. Näin parin päivän yön perusteella, se oli kuitenkin kannattava jonotus! Ostimme nimittäin uudet tyynyt sänkyyn! Aiemmin olemme menneet tyynyjen hankinnassa hinta edellä, mitä halvempi, sen parempi. Usein nämä muutaman euron tyynyt ovat olleet hyviä sen yhden yön ja tämän jälkeen ihan yhtä kuhmuraisia kuin viisi vuotta käytetty tyyny.


-40% alennus mahdollisti sen, että kerrankin valitsimme tyynyn sen mukaan mikä tuntui oikeasti hyvältä ja laadukkaalta. Valitsimme molemmat erilaiset tyynyt erilaisin ominaisuuksin. Omani on suht jämäkkä, korkea ja soveltuu kyljellään nukkuvalle.

Olemme molemmat kärsineet välillä niska- ja selkäsäryistä joten mielenkiintoista nähdä, mikä vaikutus kunnollisilla tyynyillä on asiaan. En tiedä onko muutos omassa päässäni, mutta ai juku kun nämä pari yötä ovat olleet ihan mahtavia uuden tyynyn kera. Ensimmäisenä iltana kun testasimme tyynyjä, löimme oikein kättä päälle, ettei tässä perheessä enää ikinä nukuta huonoilla tyynyillä! Tähän kun vielä lisätään uusi kunnon sänky, jonka haemme huomenna nykyisen rimpulamme tilalle, uskon että meillä nukutaan jatkossa entistä paremmin.


Vaikka edelleenkin pihistelen monissa asioissa, en voi kieltää etteikö pieni panostus oikeassa kohtaa ole välillä paikallaan! Ainakin jos tulos on tämä. :)

Kivaa viikonloppua! Meillä on koko viikonloppu melkoista muuttorumbaa, mutta katsotaan jos ehtisin kuvaamaan teille pienet yksityiskohdat meidän uudesta asunnosta! Ja maanantainahan mä aloitan kolmen viikon lomailun, joten sillon on varmasti aika aktivoitua täälläkin! <3

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

SSS-Viikonloppu ja pari ärsytystä

......meinaan siivousta, shoppailua ja safkaa.

Ai hitsi, viikonloppu alkaa olemaan jo hiljalleen ohi, ehkä juuri siksi mun päätä vähän kiristää..:D Jotenkin on tänä viikonloppuna tuntunut, että mulla on hermot riekaleina, enkä jaksa yhtään kitinää tms. Siksi ajattelinkin välillä koota listan harmitusta aiheuttaneista asioista, enkä vain positiivisista. 


  • Kevätaurinko näyttää ihan kaiken pölyn ja lian, niimpä siivosin koko lauantain.
  • Samuli oli töissä, joten siivousta hankaloitti reipas 1,5v, joka halusi "auttaa".
  • Olin niin ärsyyntynyt koko siivouksesta, että äksyilin Samulillekin, vaikka ihan hyvin olisin voinut siirtää siivouksen sunnuntaille, jolloin S oli lupautunut auttamaan, mutta vissiin tykkään tehdä asioista itselleni hankalia. :D
  • Reipas taapero on myös hieman liian omatoiminen. Tästä todisteena "muutaman" kerran itse riisutut vaatteet. Tänään mulla meni hermo lopulta ja Alisa saa olla loppuillan ilman vaatteita. :D
  • Kasvissosekeittoa seinässä.
  • Huonosti päiväunet nukkunut A, joka jaksoi kitistä lähes koko sunnuntain ja välillä ihan ilman syytä.
  • Yleisesti vaan mun hermot on ollut riekaleina.
Elämä ei siis todellakaan ole aina yhtä sateenkaarioksennusta, mutta on meidän viikonlopussa ollut paljon kivojakin asioita. :)

Tein muunmuassa hyvää ruokaa viikonloppuna. Lauantaina rakentelin possua ja valkosipulivoita, perunalohkoja ja kasviksia. Tänään kokeilin supertrendikästä smoothie bowlia aamupalaksi ja päivällä tein itse pizzaa. Teen aina pizzaa samoilla täytteillä: jauheliha, sipuli ja cheddarjuusto, sairaan hyvää! Tämä pizza on muistaakseni ensimmäinen ruoka, mitä ikinä tein Samulille. Samulin mielestä mun tekemä pizza on edelleenkin parasta. :D




Tänään käytiin myös hieman shoppailemassa Skanssissa. Itselleni löysin Vilasta korallin paitapuseron sekä henkkamaukasta pitsisen t-paidan ja hihattoman kauluspaidan. Kivoja uusia työvaatteita siis. :) Alisalle en oikein osannut ostaa mitään, kun tuntuu, ettei kauheasti ole tarvetta. Ostin kuitenkin yhden pitkähihaisen päiväkotipaidan henkkamaukasta. Samulillekin löydettiin pitkällisen sovittelun jälkeen hyvät farkut. Hyvä reissu, jokaiselle jotakin! :)




Nyt vielä sohvalle keräilemään viimeiset voimat tulevaa viikkoa varten, sekä lepuuttamaan riekaleisia hermoja. Onneksi siskoni tulee keskiviikkona ja äitini heti perään torstaina, joten loppuviikoksi mulle on luvassa vähän apuja. Tarkoitus olisi myös ehtiä hieman viettämään kaksin aikaa Samulin kanssa. :)

Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille! :)






keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Vimmaavaa uutta

Viime viikolla päätin extempore tehdä pienen tilauksen Vimman verkkokauppaan. Vimma on kotimainen vaatemerkki, jolla on todella upeita kuoseja. Olen jo kauan tykkäillyt heidän tuotteistaan, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä tilauksen. Tänään mua odottikin kotona paketti, josta paljastui pari mageeta juttua!


Paketista paljastui Alisalle Vimman tunnetuin vaate eli lettileggingsit. Olen niitä monesti jo katsellut ja ne olivat ensimmäinen tuote, joihin Vimmalta tutustuin aikoinaan. Haluan ehdottomasti itselleni samanlaiset, kunhan seuraava erä taas saapuu, nyt niitä ei ollut enää jäljellä.



Tilasin itselleni Tippa-tunikan hihattomana, sen ollessa pienessä alessa. Tippa on toinen kuosi johon olen ihastunut ja ehkä haluaisin Alisallekin sitä jatkossa. Olen sen verran lyhyt, että minulle tämä tunika sopii ihan sukkahousujen kanssa mekkona ja aionkin laittaa sen hetimiten päälle töihin.



Tällaisilla kuoseilla täydentyi meidän vaatekaapit tällä kertaa! En malta odottaa, että saadaan nämä ensimmäistä kertaa päälle. Vaatteiden laatuun olin todella tyytyväinen ensikosketuksella, katsotaan kuinka ne kestää käytössä. Ehkä vierailen jatkossakin heidän verkkokaupassaan. :)

Löytyykö teidän kaapista Vimmaa, vai onko ihan uusi tuttavuus? :)


lauantai 30. tammikuuta 2016

Kevättä kotiin

Nyt tulee poikkeuksellisesti toinen ostospostaus peräkkäin, mutta en vaan malttanut olla esittelemättä meidän uusia keväisiä juttuja. :) Muutama postaus takaperin kerroinkin teille, että tilasin muutaman pienen sisustusjutun piristämään meidän kotia. Vaikka ollaan keskellä talvea, en voi sille mitään, että joka vuosi joulun jälkeen mulle tulee tarve sisustaa keväisemmin.

Pienillä jutuilla voi olla suuria vaikutuksia. Tuntuu, että meidän koko kodin ilme on muuttunut. Meillä sisustetaan pienellä budjetilla ja monet kalusteista on saatu, ostettu käytettynä tai Ikeasta. En ole mikään pelkän valkoisen ystävä vaan tykkään myös väreistä. Monet kalusteet meillä on kuitenkin tummia/mustia, mutta niitä haluaisin uusia osittain valkoiseksi. Esimerkiksi valkoinen tv-taso on ostoslistalla. Olohuoneemme on aika pimeä päivälläkin, eivätkä tummat kalusteet kauheesti tuo lisää valoa.

Tilasin sohvalle kaksi kirkkaankeltaista tyynyä ja lisäksi tuon harmaan tekstityynyn. Siirsin myös raidallisen tyynyn Alisan huoneesta sohvalle ja kappas, heti tuli paljon pirteempi sohva! :) Lisäksi siirsin olohuoneen pöydälle tulppaanikimpun sekä keltaiset kynttilät. Itse pidän tästä pienestä muutoksesta ja mielestäni se lisäsi olohuoneen viihtyisyyttä huomattavasti.



Alisan huonetta koristaa nyt kaksi pientä kettupatsasta. Kun Alisa ei ollut vielä syntynyt, kutsuimme häntä ketuksi. Vitsailimme joskus alkuraskauden aikana, ettemme kasvata vauvasta tyttöä tai poikaa vaan ketun ja hän saa itse päättää sitten isompana mikä hän on, niimpä kutsuimme häntä sitten ketuksi. :D Raskausaikana yritin etsiä kaikenlaisia tavaroita ja vaatteita kettukuosilla, silloin niitä oli todella vähän saatavilla. Kettukuosit tulivat sitten vuotta myöhemmin muotiin tietenkin. :D


Toinen piristystä kaivannut huone kodissamme oli kylpyhuone. Ennen siellä oli kaikki harmaata ja melko tylsää. Halusin tuoda kylppäriin piristystä turkoosista. Uusi suihkuverho ja matto eivät valitettavasti meidän kylppärin keltaisessa valossa suostuneet kuvissa näyttämään niin turkooseilta kuin ne luonnossa ovat. Tai ehkä voisi sanoa, että ne ovat vedenvihreitä. Mulla sattui olemaan ennestään jo sopivan värisiä kivituikkuja. Alisan kylpymuumit myös kököttävät ammeen reunalla valmiina sujahtamaan kylpyyn. :)



En voinut vastustaa keltaista pellavakaitaliinaa vaikkei se kaikista käytännöllisin ole taaperon kanssa. Onneksi sen saa kuitenkin taittettua pois tieltä kun Alisa ruokailee. Keittiömme on mustavalkoinen, joten keltainen piristää sitä kivasti.



Tämän valkoisen kimpun sain tiistain bloggaajapäivästä Kukka Fiorilta. Osa kukista on vielä nupullaan, joten saadaan nauttia tästä kimpusta pitkään.


Eihän meidän koti mikään sisustuslehden üüüber tyylikäs ja prikulleen mietitty koti ole, mutta se on meidän koti ja me viihdytään täällä kotoisissa tunnelmissa. :) Koska meillä on suurella todennäköisyydellä muutto edessä kesällä, hirveästi en enää täällä kodissa viitsi sisustella. Alisan huoneeseen tekisi mieli laittaa minttua keltaisen ja mustavalkoisen rinnalle, sain inspiraatiota yhdestä kuvasta. Katsotaan löydänkö sinne jotain pientä kivaa. :)

Tällaisia uusia sisustusjuttuja meillä. Ootteko te jo laittaneet esille keväisiä sisustusjuttuja vai oonko mä ainoa hoopo? :)


perjantai 29. tammikuuta 2016

Budjettishoppailua

Tiistaisen hemmottelupäivän jälkeen mulle jäi ylimääräistä aikaa, jonka olin suunnitellut käyttäväni shoppailuun. Mulla ei ollut mitään tiettyä hakusessa, yleisesti työvaatteita. Niitä tulen tarvitsemaan uudessa työssä ja niiden osalta mun vaatekaappi huutaa tyhjyyttään. Mukavia löytöjä tuli tehtyä ja hinnatkin oli mukavan edulliset.

Perinteisille siisteille työpaidoilla on tarvetta, joko jakun alla tai ilman käytettäväksi. Nyt tarvitsisi vaan löytää se jakkukin. :) Löysin Lindexistä alerekistä valkoisen lyhythihaisen liukaspintaisen paidan, jolle ei enää -70% alennuksen jälkeen jäänyt hintaa kuin 9€. Tummansininen paita löytyi henkkamaukan alerekistä kympillä. Paita on edestä ohutta ja liukasta materiaalia, mutta takaosa ja hihat ovat hauskasti trikoota. Mun mielestä paita on tarpeeksi asiallinen, mutta samalla rento. Mistä te muuten ostatte näiden tyylisiä paitoja? Mulla osui todella huonosti silmään, yleensä olen Vilassa ja VeroModassa nähnyt hyviä, mutta tällä kertaa en niistä löytänyt. Täytyy mennä vielä ennen töiden alkua katsastamaan lisää. :)



Olen pitkään jo haaveillut mustista nilkkureista, vaikka multa yhdet kiilakorot löytyykin. Ne olen jossain määrin mieltänyt juhlakengiksi, joten tarvetta oli arkisemmalle parille. Rohkaistuin kokeilemaan henkkamaukan nilkkureita, kun olen monilla nähnyt niitä jalassa. Ajattelin ensin, että tasapohjaiset olisivat kivat, mutta tykästyin näihin korollisiin. Pieni korko tekee ihmeitä näin lyhyelle ihmiselle ja ajattelin, että tuleva työni on kuitenkin paljon istumista, joten jalat eivät pääse väsymään korkkareissa. Nämä tuntuivat jalkaan hyviltä ja kävelykin onnistui vaivatta. Hintaakaan näille kengille ei enää hurjassa alessa jäänyt kuin 10€.


Käytän aika vähän koruja, eikä mulla montaa olekaan. Aikaisemmin olen suosinut hopeisia koruja, mutta nyt halusin vähän uutta ja ostin kultaiset korvikset ja kaulakorun. Kaulakorussa on kivasti vaaleanpunaista, jonka ajattelin sopivan mun laukkuun. Myös halpa hinta houkutti taas, sillä yhteensä nämä maksoivat vitosen. :)


Tällaisia kivoja löytöjä tuli tehtyä ja yllättävän halvallakin pääsin. Olen kyllä aina melkoinen alehaukka, onneksi kaikki nämä tulevat tarpeeseen, eikä tullut tehtyä ostoksia periaatteella "ostin kun halvalla sain." Vielä ennen töiden aloitusta olisi tarkoitus löytää ainakin yhdet housut ja siisti jakku. Muutama uusi paita mahtuisi vielä kaappiin ja uudet silmälasit tarvitsen ehdottomasti. Olen itse asiassa ensi viikolla menossa katsastamaan silmälaseja. Olen lykännyt ja lykännyt niiden hankkimista, vaikka puoliksi sokeana olenkin siitä syystä kulkenut. Nyt on kuitenkin pakko sellaiset hankkia, tai en selviä töistäni. :)

Ihanaa viikonloppua! <3