lauantai 23. tammikuuta 2016

Kulutushysterian sietämätön keveys

Tästä tuli todella pitkä postaus.. Jotta tämän postauksen voisi lukea yhdessä illassa, rajasin näkökulmaksi lastenvaatteet. Periaattessa tämä kyllä voisi koskea ihan mitä tahansa muutakin materiaa, mutta tällä hetkellä tuo lastenvaatehysteria on meillä ajankohtainen.

En kiellä, ettenkö olisi hulluna lastenvaatteisiin. Olen, ja tykkään kauniista vaatteista lapsellani. Tykkään usein ostaa myös laadukkaita vaatteita, joskus ne ovat myös suht hintavia, mutta välillä teen edullisia löytöjä.


Kuulun Facebookissa useisiin lastenvaateryhmiin. Ryhmissä hehkutetaan tulevia mallistoja, kuvataan päivän asuja, jaetaan alekoodeja, puhutaan yleisesti lastenvaatteista. Joskus roikuin niissä ryhmissä tiiviimmin, mutta enää en niin kovin usein. Joskus selailen mitä siellä on kirjoiteltu. Ryhmistä saa parhaimmillaan hyviä vinkkejä, apua ja vertaistukea.

Tämä postaus on ajankohtainen siinä mielessä, että muutamien päivien päästä julkaistaan jo kevään mallistojen ensimmäiset dropit. Mallistojen julkaisujen aikaan nämä lastenvaateryhmät räjähtävät täyteen ostoslistoja, "pakko saada" -listoja, hehkutusta, joukkohysteriaa, ryhmäpainetta...


Kun sitten koittaa THE PÄIVÄ eli vaikka Mini Rodinin, Bobon tai Gugguun dropit, otetaan töistä vapaata, siirretään lounastuntia, sumplitaan menoja, painostetaan mies ostoksille nettikauppoihin juuri sillä kellonlyömällä kun mallisto julkaistaan. Suosituimmat tuotteet myydään loppuun minuuteissa.

Jos on vähänkään perso lastenvaatteille, se ryhmäpaine uusiin vaatteisiin on näissä ryhmissä valtava. Olen joskus itsekin huomannut olevani haukkana shoppailemassa tämän paineen alla. Kun sitten nappailen sokeasti tavaraa ostoskoriin ja näen loppusumman, herään yleensä todellisuuteen ja klikkaan itseni pois verkkokaupasta tyhjin käsin ja oikeasti olen tyytyväisempi.

Erityisesti hoitovapaan alkaessa jätin näissä ryhmissä pyörimisen minimiin. Kotihoidontuella ei kalliita merkkivaatteita osteta joka kuukausi. Nykyään enenevissä määrin olen ostanut alennusmyynneistä tai käytettynä ja talouteni on pysynyt hyvinkin balanssissa. Vaikkei minulla olekaan ikinä lähtenyt shoppailu sinänsä hanskasta, toivon etten sorru siihen ostosmaniaan kun palaan töihin, huomaan olevani onnellisempi kun ostan tarpeeseen ja vältän liiallista tuhlailua.


Valitettavasti luulen, että näissä ryhmissä on paljon satojen, ellei jopa tuhansien eurojen luotto- ja osamaksulaskuja. Varmasti ryhmässä on heitäkin paljon, joilla on oikeesti varaa tuhlailla satoja euroja kuussa lastenvaatteisiin ja silloinhan se on ihan ok, jos se itselle iloa tuottaa eikä talous siitä kärsi. Missään nimessä en kritisoi näitä lastenvaatehulluja, lukeudunhan itsekin osittain heihin. Merkkivaatteissa on yleensä myös se hyvä puoli, että niistä pääse eroon helposti ja käytetyistä vaatteista maksetaan vielä ihan hyvin rahaa. Meillä kuitenkin kaikki vaatteet on ostettu käyttöön, eli niitä ei säästellä sen takia, ettei jälleenmyyntiarvo kärsi. Kyllä, olen kuullut, että jotkut eivät sitten raaski käyttää varsinkaan niitä vaatteita, joista on maksettu se omaisuus. Sitten näitä herkkuja ja aarteita säilötään kaapissa, ehkä joskus puetaan päälle ja otetaan muutamat kuvat Facebookiin ja pistetään takaisin kaappiin. Jos tällainen toiminta ei ole vanhemman statuksen pönkittämistä niin mikä sitten?

Nykyaikana on ylipäätään vaikea välttyä tältä kulutushysterialta, kun asenne joka puolella on, että kaikkea pitää olla. Pitääkö? Yletön määrä tavaraa, tapissa olevat luotot ja vuoren korkuinen pino laskuja tuskin ovat sen onnen arvoista, enkä jaksa uskoa, että sellainen elämä ketään onnelliseksi tekeekään. On oikeasti vaarallista, jos se oman talouden tila pääsee hämärtymään ja ajatellaan, että "maksan sitten kun...." Ei mikään ihme, että Suomessa niin monet ovat ylivelkaantuneita ja elävät oman taloutensa rajoilla. Olisi liioiteltua väittää sen johtuvan lastenvaatteista, mutta ymmärtänette ehkä asian ja ajatukset sen takana.


Itse yritän välttää ylimääräistä velkaantumista viimeiseen asti, enkä omista edes luottokorttia. Ajattelin kuitenkin koota tähän, ihan vaikka itseäni varten muutaman muistutuksen jatkoa ajatellen:
  • Osamaksulla ostetut tavarat tulevat oikeasti paaaaaaaljon kalliimmiksi loppujen lopuksi, varsinkin jos niitä laskuja on useaan eri paikkaan.
  • Älä osta luotolle ja elä velaksi.
  • Vältä ajatusta "pakko saada" -Ei ole.
  • Hyväksy se, ettei kaikkea voi saada.
  • Mitä tekee vaatteilla/tavaroilla, joita säilötään kaapissa kun ei raaski käyttää?
  • Aina kun ostat uutta, pyri pääsemään eroon jostain vanhasta.
  • Muista, ettei kaikki ole aina sitä miltä saattaa näyttää. Joku joka netissä esittelee hienoja ja kalliita lastenvaatteita, voi todellisuudessa olla viimeistä hiuskarvaansa myöten veloissa.
Tästä tuli taas pitkä kuin nälkävuosi ja hieman ehkä paatoksellinenkin, sori siitä. :) Tärkeä asia, josta mielestäni tulisi keskustella vielä enemmän, varsinkin nyt kun talousnäkymät ovat muutenkin melko synkeät.

Toivotan teille kuitenkin iloisempaa viikonlopun jatkoa! <3

9 kommenttia:

  1. Itekki kuulun noihin ryhmiin ja varsinki droppien lähestyessä käy mielessä, että onko tosiaan niin pakko KAIKKEA saada? Tykkääkö ne ees kaikista kuoseista vai ostavat vaa ku on ihan pakko saada jotain. Puhumattakaan siitä tarvitseeko ne ees enää yhtään uutta vaatetta. (Mut ainahan voi ostaa jo ens vuodelle! Ja sitä seuraavalle! Jne! :O)

    Onhan hienojen vaatteiden ostelu kivaa, myönnän sen. :D mutta onneksi on sen verran järkeä päässä vielä, että ostaa sen verran kuin oma pörssi kullaki hetkellä kestää. Muutama vaate mulla on aina ollu sellasia vähän järjettömämpiä ostoksia, että pakko saada ku ne on vaa niin hienoja, mutta siinä muutamassa vaatekappaleessa sit pysytäänkin.

    Joskus käy vain mielessä kuinka paljon jokkiskin vie rahaa meillä, et kaikilla se oma harrastuksensa johon rahat uppoaa, oli se sit jokkis tai lastenvaatteet. :D

    VastaaPoista
  2. Niin ja monihan kuulostaa saaneen ton homman pyöriin nykyään jo niin, että vanhojen vaatteiden myyntituotoilla ostetaan uusia vaatteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin yritän aina vanhoja myymällä rahoittaa niitä uusia ja sehän onkin ihan hyvä juttu..:) ja tosiaan tää on vähän semmonen aihe, että pätee just moneen eri juttuun ja oon kyllä sitä mieltä, et elämästä pitää myös nauttia esim. Harrastamalla tai shoppailemalla tms. Mut tosiaan se pitäis vaan tehdä niissä oman talouden asettamissa rajoissa..:)

      Poista
  3. Todella hyvä, rehellinen ja ajankohtainen kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Erityisesti tuo rehellinen lämmittää mieltä, koska nimenomaan siihen pyrin. :)

      Poista
  4. Tämä oli hyvä kirjoitus ja hyvä muistilista tuossa alla. Itse pyrin hakitsemaan, että tarvitaanko oikeasti vaikka kyllä pakko myöntää. Itselläkin "se lastenvaatehulluus" on joskus iskenyt, mutta sitten juurikin olen hypännyt verkkokaupasta pois ja pysähtynyt miettimään, että hei oikeesti tarvitaanko nämä kaikki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Se on nimenomaan hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään ennen lopullista "osta tuotteet" painallusta. :)

      Poista
  5. Olen lukenut sun blogiasi joskus aiemmin (en muista, mitä googlatessani tänne päädyin), mutta nyt ajattelin kommentoidakin, kun aihe liippaa niin läheltä omaa ajattelua. Lastenvaatteiden hankkiminen on itselleni tullut ajankohtaiseksi, mutta omalla kohdallani on kaksi hyvinkin rajoittavaa tekijää: 1) ekologinen ajattelu ja 2) opiskelijabudjetti. Tykkään kyllä kauniista tavaroista ja vaatteista, mutta tulevana opiskelijaäitinä ei ole varaa laittaa rahaa turhaan kiinni yhtään mihinkään. Toisaalta en myöskään halua tukea hullua tavarantuotantoa omalta osaltani, vaan olen pyrkinyt hankkimaan vain käyttöön tulevaa tavaraa, mielellään joko laadukasta/kotimaista tai käytettynä. Onneksi vauvan vaatteita saa käytettynä todella hyväkuntoisia ja kauniita ja hyvinkin tiukkaan budjettiin sopivasti. Sulla oli kyllä postauksessa hyvä pointti, itse ajattelen kulutushysteriaa ekologiselta kannalta - toisaalta, mikäli ne uutena ostetut hienot tavarat myös laittaa eteenpäin kierrätykseen eikä roskiin, hyötyy niistä esimerkiksi tällainen köyhä opiskelija kuin minä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Tuo kierrätys on hyvä juttu, itse ostan käytettynä paljon ja samoin myyn eteenpäin. Noissa merkkivaatteissa on vaan sekin hassua, että joskus niistä käytetyistä maksetaan enemmän kuin mikä on ovh hinta. :D No tietty jos haluaa juuri sen vaatteen niin mikäs siinä..:)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)