maanantai 25. tammikuuta 2016

Apua päiväkotihankintoihin!

Töihin paluu lähestyy päivä päivältä ja pakko on siirtää ajatuksia tulevaan päiväkotiarkeen.

Uskon, että Alisa pärjää. Hän on reipas ja iloinen napero. Me vanhemmat yritetään tehdä kaikkemme, että murusen alku ja taival olisi mahdollisimman pehmeä. Juuri puhuttiin äitini kanssa, että Alisalla olisi mahdollisuus olla melkein koko kesä pois hoidosta ja pystymme järjestämään melko lyhyitä päiviä.


Itseäni stressaa eniten se, mitä kaikkea siellä hoidossa tarvitaan ja mitä pitää ottaa huomioon?

Esikoinen kun on kyseessä ja omista päiväkotivuosista on jo aikaa, tämä maailma on ihan uusi ja tuntematon.


Varmaan päiväkodilta saa hyvät ohjeet, kunhan päästään sinne tutustumaan, mutta lieventäkää mun odotusta kertomalla omia vinkkejänne! Esimerkiksi, millaisia varusteita tarvitaan? Minkälainen reppu olisi hyvä? Entä nimikointi? Tuntuu olevan sata hommaa muistettavana ja tavismutsi on ihan pihalla! :D

Jos jossain blogissa on aiheesta jotain listaa tai postausta niin linkittäkää ihmeessä! Kaikki apu on nyt tarpeen! :)


12 kommenttia:

  1. Jossain oli keskustelua, että vaatteet kannattaa tosi hyvin nimikoida, ainakin isommissa päiväkodeissa tuntu olevan yleistä et vaatteet katoilee pitkiksikin ajoiksi. :) Ja tietty päiväkodin hoitajat arvostaa helposti puettavia, lämpimiä ja kulutusta kestäviä vaatteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo nimikointi on kyllä tärkeä juttu, varsinkin kun näin pieni ei vielä osaa tunnistaa omia vaatteitaan. :)

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle ja täältähän löytyi kiva blogi! Jään seuraamaan! :)

    VastaaPoista
  3. Olen itse lastentarhanopettaja ja usein uusille perheille annan seuraavan listan asioista, joita on hyvä tuoda päiväkotiin:
    -reppu, jossa on kätevä kuljettaa päivällä likaantuneet vaatteet kotiin sekä tuoda varavaatteita
    -sisätossut jotka lapsen on helppo pukea itse
    - varavaatteita (esim. 2×collegehousut, pitkähiainen paita, t-paita, sukat ja alushousut)
    - tarravaippoja, mikäli lapsi käyttää vielä vaippoja (housuvaippoja ei yleensä toivota tuovan koska tarralliset ovat helpompia käyttää kun lapsia on paljon)
    - kurahousut, sadetakki sekä kumisaappaat
    - jumppavaatteet (legginsit ja t-paita(
    - unilelu
    - kunnon ulkovaatteet, jotka on valittu sään mukaan

    Muuten kannattaa pitää mielessä, että päiväkotiuran aloitus on aina koko perheelle haastava paikka, mutta alun jälkeen lapsi sopeutuu päiväkotiin hyvin ☺ Tärkeää on pitää mielessä, että lapset ovat vanhempiensa peilejä ja aikuisen jännitys ja suru heijastuvat nopeasti pieneen lapseen. Jos siis vanhemmat pitävät päiväkodin aloitusta hyvänä asiana ja osoittavat innostusta, on aloitus lapselle usein helpompaa. Jättäessäsi lapsen ensimmäisiä keroja päiväkotiin on hyvä, että hyvästien jättäminen on melko nopeaa eikä vanhempi jää pitkäksi aikaa esimerkiksi leikkimää lapsen kanssa. Tämä saattaa tuntua oudolta, mutta mitä pidempään hyvästit jatkuvat, sitä vaikeampaa vanhemman lähtö lapselle on. Paras tapa on sanoa lapselle reippaasti, että äiti lähtee nyt töihi/kouluun ja sinä jäät tänne hoitajien (käyttää siis oikeita nimiä) ja muiden lasten kanssa leikkimään. Äiti tulee hakemaan sinut esim. välipalan jälkeen. Tämän jäljeen on hyvä halien jälkeen lähteä reippaasti ja vilkuttaa vaikka vielä ikkunasta. Vuosien kokemuksella voin sanoa, että jos hyvästit on tehty reippaasti niin lapsi rauhoittuu muutaman minuutin itkun jälkeen ja alkaa seurailla muiden leikkejä. Tsemppiä koko perheelle, uskon että päiväkodin aloitus tulee sujumaan teillä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanan kattava ja tsemppaava kommentti! :) Pistän heti ylös tuon listan. Oot varmaan ihan oikeassa tuossa hyvästien jättämisessä. Meillä onneksi isi vie ensimmäiset kaksi viikkoa ja sen jälkeenkin yleensä hoitoon joten uskon, että miehille se saattaa olla jokseenkin helpompaa ainakin esittää reipasta jne. :) Itse olen kyllä ihan luottavainen, että kaikki sujuu. :) Kiitos sulle vielä kerran kommentista! :)

      Poista
  4. Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja täytyykin selailla kohta vähän lisää! :)

    Tais edellinen kommentoija listata jo kaiken oleellisen mitä päiväkodis tarvitaan. Meidän poitsun päiväkotitaival päättyy tällä erää kun sain koulun päätökseen ja jään hänen kanssa nyt kotiin. Siitä voikin käydä lukemassa http://meillaremontoidaanblogi.blogspot.fi/2016/01/lahteako-toihin-vai-ollako-kotona.html jos kiinnostaa. :)

    Itse ainakin nimikoin kaikki ulkovaatteet ja kengät nimikointitarroilla (Suosittelen!), mutta sisävaatteita en nimikoinut. Poika oli kyllä sen verran pienessä päiväkodissa, että en kokenut sitä tarpeelliseksi. Isossa päiväkodissa tämä on varmaan eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, käynpä kohta lukemassa! :) Olen kuullut noista tarroista ja vaikuttavat aika simppeliltä ratkaisulta, täytyy tilata niitä! Kiitos kommentista. :)

      Poista
  5. Jep, päiväkodin "tätinä" voin sanoa, että nimikointi auttaa kyllä todella paljon! Tosin, ei sitä nimeä tarvitse jokaiseen vaatteeseen (sisävaatteet mukaanlukien) kolmeen eri paikkaan kirjoittaa, tätäkin kun olen nähnyt :D Ja varavaatteet ovat toooosi hyvä juttu, muttei niidenkään kanssa kannata liioitella - olen mm. eräänä kesänä kaivanut yhden lapsen repusta NELJÄT villasukat :D Siinä vaiheessa kun lapsi jo itse tunnistaa vaatteensa, ei sisävaatteiden nimikointi ole mun mielestä niin välttämätöntä, mutta pienten kanssa se on kyllä helpottanut elämää kummasti kun ei aina tarvitse arpoa. Jotkut tuntuvat kuvittelevan, että varavaatteita ei tarvita jos lapsella ei ole enää tapana tehdä housuun vahinkoja tai ettei vaatteet voi mitenkään kastua jos on kunnon ulkovaatteet, mutta faktahan on se, että syliin voi ihan yhtä hyvin kaatua vaikka maitolasi jonkun toisen lapsen toimesta, eli kylläpähän niitä aina tarvitaan. Eikä pelkästään housuja ja paitoja, vaan ihan alushousuja ja sukkia myös! Märkään aikaan on ihan hyvä olla kaksi paria hanskoja ja vaikka hattujakin, meillä on ainakin välillä työn ja tuskan takana saada kaikkien lasten vaatteet kuiviksi iltapäivän ulkoilua varten.

    Joihinkin päiväkoteihin lapsi saa ottaa unikaverin päikkäreitä varten, joihinkin ei, mutta nämä asiat selviävät useimmiten tutustumiskäynnillä tai ajan kanssa :) Ja kysyä saa aina, ja pitääkin, jos joku asia askarruttaa.

    Tuon nopean lähdön allekirjoitan muuten ihan täysin, on TODELLA paljon helpompaa lapselle jäädä kun äiti/isä ei jää eteiseen kyyneleitä pidätellen ja leperrellen vaan nimenomaan reippaasti sanoo heipat, antaa suukot ja halit ja LÄHTEE. Ei miljoonia uusintahaleja ja suukkoja ja voivottelua... lähestulkoon aina kun lapsi jää itkun kanssa, itku lakkaa siinä vaiheessa kun äiti tai iskä häviää ovesta ulos :D

    Kannattaa ottaa huomioon myös se, että jos omassa elämässä tapahtuu jotain suurta, se kannattaa kertoa hoitajille... se auttaa meitä ymmärtämään lasta ihan eri tavalla. Meillä oli kerran lapsi, joka oli normaalista poiketen todella itkuinen ja kiukkuinen, mutta ei ollut kipeä, emmekä me oikein tienneet mistä on kyse. Jokaisella on toki joskus huonoja päiviä. Päivän tai kahden päästä selvisi, että lapsen tuttava oli kuolllut tosi järkyttävässä onnettomuudessa. Olisimme tienneet heti suhtautua lapsen pahaan olo eri tavalla, osanneet ehkä lohduttaa paremmin, jos olisimme tienneet mitä on tapahtunut. Aika ääripäästä revitty esimerkki, mutta ymmärtänet pointin. Lisäksi lapsi toden totta peilaa aikuisen olotilaa :) Tällä en toki tarkoita sitä, että kaikki elämän yksityiskohdat pitäisi hoitopaikan kanssa jakaa, sitäkin kun tapahtuu...

    Mutta hei, hyvin se varmasti menee, ei muuta kuin tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuli tosi monta hyvää pointtia, sellaisia mitä ei osaa itse ajatellakaan etukäteen! :)

      Tuo on kyllä totta, että päiväkodin ja kodin välillä tulisi olla sopivan avoin suhde, viettäähän lapsi siellä ison osan päivää.

      Olimme tänään ekaa kertaa hieman käymässä tarhassa ja kivalta vaikutti. Tuntui, että sainkin juuri sellaisia vastauksia sieltä kun olin toivonutkin ja olivat todella kannustavia. Pari viikkoa vielä ehdimme hyvin harjoitella yhdessä, ennen kuin muru sinne jää yksinään. Olen luottavainen, että kaikki sujuu mallikkaasti. :)

      Kiitos tsemppaavasta ja kattavasta kommentista. <3

      Poista
  6. Hei. Ensimmäisen kerran lueskelen blogiasi ja koukutuin täysin :) itse olen vienyt näin loskakeleillä myös vaihtokengät molemmille lapsille. Kumisaappaat kun on turhan liukkaat jäiselle pihalle. Pienempi pojista on 1v3kk eikä kumisaappaat oikein tue jalkoja. Olen myös huomannut jo vanhemman pojan kohdalla, kun häntä kolme vuotta sitten vein päiväkotiin ensimmäisiä kertoja, että jo kotona pukiessamme kerroin aina minne ollaan lähdössä, niin se valmisteli häntä siihen päiväkotiin jäämiseen. Tsemppiä hoidon aloitukseen! Se sujuu varmasti tosi hienosti!!

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)