torstai 25. toukokuuta 2017

Mekko nurinperin

Meillä oli tällä viikolla päiväkodin kevätjuhla. Odotin kevätjuhlaa innolla, lapset olivat taas harjoitelleet hienoja esityksiä meitä vanhempia varten. Haikeuttakin oli ilmassa, sillä osa lapsista lähtee syksyllä eskariin ja ihana päiväkotiryhmämme tulee hajoamaan.

En uhrannut hirveästi ajatusta sille, mitä kevätjuhlaan puetaan päälle, niinpä kaivoin yhden vanhan neulemekon Alisalle ennen juhlaa. Meillä oli hieman hoppu, koska olimme kotona vasta viideltä ja kuudelta piti taas olla päiväkodilla, toki meiltä ei ole kuin muutamien minuuttien matka päiväkodille.






Alisa puki mekon ja neuleen itse päälle ja lähdimme kohti päiväkotia. Päiväkodille päästessä riisuimme neuleen pois ja lapset lähtivät valmistautumaan esityksiinsä. Teemana juhlassa oli tietenkin Suomi 100-vuotta ja luvassa oli esimerkiksi vanhoja kansanlauluja.

Istuimme Samulin ja äitini kanssa pienen päiväkodimme "olohuoneessa" penkeillä kun pienet esiintyjät astelivat estradille. Ensimmäiset laulut raikasivat ja katselin Alisaa ja mietin, että mekko näyttää jotenkin erilaiselta ja oliko siinä tosiaan napit edessä. Tässä kohtaa en vielä tajunnut mitään!




Vasta istuessamme kahvipöydässä äitini huomasi, että Alisan mekko oli


VÄÄRINPÄIN


Ei sentään saumat nurinpäin, mutta napit olisi pitänyt olla takana ja rusetin edessä. En tiedä huomasiko kukaan asiaa, mutta voi jukra mua hävetti! Olisin voinut vajota maan alle huomattuani asian. Vuoden mutsi täällä hei!

Mutta mitä voikaan odottaa äidiltä, joka samana päivänä kulki töissä paitaa koristaen iso kahvitahra, jonka senkin huomasi äitini kivasti vasta kotona. Noh, ei se ole kai niin vakavaa, kaikenlaista sattuu!


 Ei mennyt niin kuin Strömssössä, ei todellakaan!



Joko teillä on vietetty kevätjuhlia? Koulujen kevätjuhlat taitavat ainakin olla vielä edessäpäin. Katsokaa te nyt kuitenkin juhliin lähtiessänne, että mekot on oikein päin ja paidat puhtaat! :D




Ps. Anteeksi ihan superhuonot kuvat, jouduin vähän rajailemaan ja peittelemään muita lapsia ja näköjään sisällä otetut ja vahvasti zoomatut kuvat eivät sykähdytä muutenkaan laadullaan... Halusin kuitenkin jakaa tämän kömmähdykseni teidän kanssa asiaan kuuluvien kuvien kera...:D

2 kommenttia:

  1. Tekevälle sattuu! :)
    Meneehän tuo mekko noinkin :D

    Meillä on vasta ensi viikolla dagiksen kevätjuhla. Odotan jo innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No menee juu, ei se nii paha ollut onneksi. :D ihanaa kevätjuhlaa teille! <3

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)