maanantai 8. toukokuuta 2017

Parveke kesäkuntoon pikkurahalla

Some ja blogit täyttyvät hiljalleen kelien lämmettyä (hetkellisesti......) ihanista parveke- ja terassikuvista. Meiltä löytyy sekä terassi, että parveke. Parveke on ollut se, joka jää yleensä pienemmälle huomiolle, koska se on vähemmällä käytöllä. Parvekkeelle on suora käynti meidän makuuhuoneesta ja siitä tykkään hurjasti, mutta kun varsinaiset oleskelutilat on alakerrassa, on terassi useammin käytössä.

Nyt kevään tullen kuitenkin pieni sisustuskärpänen puraisi parvekkeenkin osalta, matkassa oli oikeastaan vain yksi mutta... BUDJETTI OLI 0€!

Tulevat häät ovat nipistäneet sisustusbudjetin minimiin, joten uusiin sisustusjuttuihin parvekkeen osalta ei tällä kertaa ollut varaa. Aloinkin siis miettiä, mitä kaikkea meiltä löytyisi kotoa valmiina.





Ostimme viime syksynä alennusmyynneistä kaksi nojatuolia ja pöydän, joten ne löytyivät valmiina parvekkeelta. Lisäksi siellä oli Roskalava-ryhmästä pelastamani sisustustikkaat sekä vanhat puulaatikot, joihin ajattelin kesällä laittaa kukkia.



Parveke on vähän haasteellinen värimaailmaltaan, on tiiliseinää, valkoista rappausta, mustaksi maalattua lautaseinää, lasia, kokolattiamatto.. Mattoa lukuunottamatta emme oikein voi muuttaa värejä, koska kyseessä on rivitalo. Pitää siis vain yrittää häivyttää niitä pahimpia kohtia.

Olin ostanut viime syksynä neljä kappaletta verhoja parvekkeelle, mutta suunnittelemani verhoviritys ei ollutkaan mahdollinen avattavien parvekelasien takia. Sain ne nyt kuitenkin viriteltyä seinille tuomaan pehmeyttä rouheaan parvekkeeseen.

Lisäksi raahasin parvekkeelle kasan tyynyjä, vilttejä, taljoja, sisustusvaloja, lasipurkkeja...




Koska parveke on koko asunnon levyinen, eli siis suuri, jäi toiseen päähän tilaa ihanalle majalle! Meillä oli tyhjänpanttina vuodekatos ja kuormalava, näistä ja tekstiileistä syntyi kiva maja Alisalle. Alisa tykästyikin majaan ja kehui nukkuvansa siellä kesällä!






Nyt parvekkeella on vähän jokaiselle jotakin ja uskon, että jatkossa viihdymme entistä useammin parvekkeella.

Joko teidän parveke on kesäkunnossa?



12 kommenttia:

  1. Ihanan pirtee ilme! Ja huippuidea toi maja! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivalta näyttää! Yllättävästi sitä saa kotoakin kerättyä tavaraa kunhan antaa ideoiden lentää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Hyvä vain ettei aina tarvitse ostaa uutta ja lisää tavaraa! :)

      Poista
  3. Noin kivalla parvekkeella viihtyy varmasti♥

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava parveke, kyllä tuolla kelpaa istuskella ja viettää aikaa!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihastuttava parveke! Asun itse luhtitalossa ja varsinaista parveketta minulla ei ole. Talon etusivulla on kuitenkin paljon tilaa 'luhtikäytävällä'. Tila on melko suuri, mutta viihtysyyttä syö naapurin hyvin epäsiisti puoli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävä naapuri! Onneksi kuitenkin voit sen oman edustan edes tehdä mieleiseksi! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)