tiistai 31. tammikuuta 2017

Miten pärjätä lapsen kanssa kotona kun itse sairastaa?

Viime viikolla olin puolet viikosta kotona koska olin sairaana. Alisan syntymän jälkeen myös oma sairastaminen on muuttunut, Alisa on hoidettava ja ruokittava vaikka itse olisi miten sairaana. Mitä ihmettä te touhuatte lasten kanssa jos itse olette sairaana?

Onneksi olen sairaana todella harvoin. Kopkopkop, kohta varmaan iskee se kamala mahatauti, katsotaan miten hyvin sitten pärjään Alisan kanssa. En voi kieltää, etteikö nytkin olisi muutaman kerran käynyt mielessä, että veisin Alisan päiväkotiin muutamaksi tunniksi, mutta oloni oli sen verran heikko etten jaksanut. Alisastakin kieltämättä huomasi, että hän olisi halunnut mennä päikkyyn, onhan se toki tylsää olla kotona kun ei äidistä oikein ollut leikkiseuraksi.

Alisa on välillä raivostuttavuuteen asti omatoiminen, mutta joskus siitä on ihan hyötyäkin. Vessassa käyminen sujuu hyvin omatoimisesti, samoin vaatteiden pukeminen. Aamulla kun minä en vielä jaksanut nousta ja Alisa halusi saada päivävaatteet, kerroin hänelle peiton alta, mistä vaatteita kannattaisi etsiä. Ensimmäinen asukokonaisuus oli shortsit ja toppi, mutta sen koimme yhdessä hieman liian kesäiseksi. Seuraava asu olikin sitten hieman enemmän vuodenaikaan sopiva. Yhden päivän Alisa kulki yksisarvispuvussaan oikein tyytyväisenä.


Kotona ollessa muistin taas, millaista oli olla kotiäitinä, tuntui kuin koko ajan olisi ollut ruoka-aika. :D Onneksi yksi iso laatikkoruoka kestää hyvin kun itselläni ei oikein ollut ruokahalua.

Kaksivuotias kaipaa jo ohjelmaa päiviinsä, enkä oikein tykkää näyttää Alisalle videoita televisiosta koko päivää. Onneksi Alisa leikkii sujuvasti yksinään tovin jos toisenkin (sillä on laiskat vanhemmat jo ennestään...) Ulkoilukin ratkesi sillä, että laitoin Alisan ulkovaatteissa meidän aidatulle terassille. Olemme ennenkin hieman harjoitelleet  "yksin" ulkoilua. Ilman valvontaahan taaperoa ei todellakaan voi jättää leikkimään pihalle, mutta olohuoneemme sohvalta näkee näppärästi koko terassin. Ei Alisa toki pitkiä aikoja jaksa yksinään pihalla leikkiä, mutta näin kun mun ei ollut mahdollista mennä pihalle, saa hän kuitenkin hieman raitista ilmaa.

Lukeminenkin olisi mukavaa puuhaa, mutta mulla sattui olemaan juuri puhumisen kanssa ongelmia, joten eipä siinä pahemmin Alisalle luettu kirjaa ääneen. Palapelejä, vähän legoilla rakentelua... Onneksi Alisan mielestä kiva leikki oli myös maata peiton alla sohvalla, koska kuulemma "hän on nyt vähän kipee", keltä lie oppinut..

Huh! Onneksi nyt ollaan terveinä taas!

Mitä te touhuilette lasten kanssa silloin kun olette itse sairaana? :)

6 kommenttia:

  1. Täällä ollaan juuri nyt sairaana. Eilen ei lähtenyt ääntä juuri yhtään ja kyllä on raivostuttavan turhauttavaa kun koittaa jollekin jotain sanoa, eikä saa kuin pihinää ulos. Nyt jo jonkinlaista kähinää kuuluu. Mulla on sekä isoja, että pieniä lapsia ja varsinkin niiden isojen kanssa ääntä tarvis todella. Onneks minäkin sairastan suhteellisen harvoin ja yleensä olen perheen viimeinen joka sairastuu. Parempi ollakin, vaikka meillä on talossa myös isi, on äiti se joka arjesta vastaa, oli sitten terveenä tai ei. Vuosi sitten sairastin influenssan ja olin juuri päässyt synnäriltä kotiin. En ymmärrä itsekkään miten sain lapset hoidettua vaikka olo oli sellainen että sängystä ei olisi voinut nousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! En uskalla edes kuvitella, miten pärjäisin useamman lapsen kanssa kun yhdenkin kanssa mulla oli hankala! Tsemppiä ja paranemista! :)

      Poista
  2. Yksi kauhuskenaarioistani on se, että itsellä on oksennustauti, tai koko perheellä samaan aikaan... Jaiks...
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
  3. Monenlaisia tautitilanteita on mahtunut kohta 11 vuotta kestäneelle ja 4 lasta sisältävälle äititaipaleelleni. Tällä hetkellä olen kipeä ja kotona yksi terve 3v. Aamu alkoi pikkukakkosella. Puurot taidetaan syödä molemmat sängyssä. Kun minä en jaksa istua pöydässä, ei lapsikaan ehkä halua. Ruutuaikaa tulee enemmän kun on suotavaa. Ehkä tilaan myöhemmin ruokaa tytön leikkikeittiöstä, jonka hän tarjoilee minulle sänkyyn.. Iltapäivää ja isompien lasten kotiin tuloa odotellessa. Saati iltaa, kun mies tulee kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Paranemista! :) Toivottavasti saatte ajan kulumaan, ei siitä ruutuajasta sairastellessa kannata varmasti ottaa liikaa stressiä. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)