perjantai 6. tammikuuta 2017

Pakkaspäivän vinkit

Viime päivinä täällä Varsinais-Suomessa asti on saatu nauttia ihanista pakkaskeleistä. Mitä kaikkea ihanaa pakkasella voikaan tehdä? Tässä mun pakkaspäivän vinkit!

Jäälyhdyt.
Näillä pakkasilla jäälyhdyt jäätyvät ripeästi joten meillä on ehditty niitä tekemään useampi. Olen tosin ehtinyt rikkomaankin aika monta! Hauskempaa siitä tulee kun käyttää erilaisia muotteja. Perinteisen ämpärin lisäksi olen käyttänyt kakkuvuokaa ja joulukukkien jäädyttämiseen maitopurkkia.




Sauna. 
Pienen ulkoilun jälkeen sauna tuntuu ihanalta. Lisänä voi tehdä jonkun kivan jalka-/käsi-/kasvohoidon. Sähkösaunan kanssa kannattaa kuitenkin muistaa, että juuri nyt on valtakunnallisesti piikki sähkönkulutuksessa, että toisaalta sen sähkösaunan lämmittämisen voi jättää myös pienemmille pakkasille.

Lakanoiden tuuletus.
Mikään ei oo musta ihanampaa kun illalla sujahtaa raikkaisiin lakanoihin kun on ulkona ensin niitä hieman tuulettanut. Kunhan ei jätä niitä ihan koko päiväksi ulos, että ehtivät hieman lämpiämään ennen nukkumaanmenoa.

Uppoutuminen kirjaan.
En tiedä mitään parempaa kuin syventyä hyvään kirjaan sohvalla viltin alla.

Museokierros.
Ainakin isommissa kaupungeissa riittää museoita, joten pakkaspäivänä voi hyvin piipahtaa jossain itselle uudessa museossa. Vaikka museot saattavatkin tuoda mieleen pölyiset vanhat tavarat niin todellisuudessa nykyajan museot ovat jotain ihan muuta ja oikeasti mielenkiintoisia vierailukohteita.

Herkkukaakao.
Kuumasta kaakaosta saa extra hyvää kun laittaa joukkoon suklaata, vaahtokarkkeja tai vaikka kermavaahtoa. Itse tein tällä kertaa pätkissuklaalla ja vaahtokarkeilla tuunatun kaakaon.



Kuuma juoma ulkona nautittuna.

Termari mukaan kävelylenkille, tai ihan vaan kuppi kuumaa mehua ulkosalla! Mun mielestä lämmin mehu maistuu herkulliselta kylmässä ulkoilmassa.

Vaahtokarkkien paahtaminen.
Jossei nuotio tai takka tule kyseeseen, tämä onnistuu ihan kynttilänkin kanssa.


Nautitaan näistä pakkaskeleistä nyt kun niitä on, täällä etelässä isommat pakkaset jää yleensä aika harvalukuisiksi.

Itse aion ainakin nauttia pakkaspäivistä näiden vinkkien parissa. :)

Kivaa loppiaista!

2 kommenttia:

  1. Ihania vinkkejä pakkaspäivään!
    Kiva, kun saatiin tänne varsinais-Suomeen nyt luntakin.
    Hyvää illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, nyt vaan on inhottava vesikeli taas! Toivotaan kuitenkin että pakkanen tulee takaisin! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)