keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Hotel Rantapuisto

Viikonloppuna meillä oli Perheblogien kehittämispäivä ja puitteet päivään meille tarjosi Hotel Rantapuisto. Nimensä mukaisesti hotelli sijaitsee meren rannalla Helsingin Vuosaaressa upeissa maisemissa.

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto - aikakautensa tyylinäyte


Hotel Rantapuisto on upea ja tyylikäs rakennus 60-luvulta ja tuo aikakausi edelleen näkyy hotellissa. Hotellissa on myös säilytetty paljon alkuperäisiä valaisimia sekä takkoja ja kattorakenteita. Käytävillä kuljeskellessa tuntui kuin olisi sujahtanut 60-luvulle, niin hyvin aikakausi oli otettu huomioon kaikessa.

Sisustuksessa on käytetty paljon puuta, mikä mielestäni lisää viihtyvyyttä ja tunnelmaa. Myös yksityiskohdat hotellissa ovat niin kauniita, että niitä pysähtyy väkisinkin ihailemaan.

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Ideointi ja opiskelu sujui leppoisasti kun meille oli varattu kokoustila jonka suurista ikkunoista avautui upeat maisemat. Kokoustilan parvekkeelta avautuivat maisemat moneen suuntaan.

Koko Hotel Rantapuisto sulautuu kauniisti tähän maisemaan ja luonto on kuin osa sisustusta. Erityisesti ihastuin näihin pitkiin valoisiin lasikäytäviin. Käytävissä paloi kynttilät lyhdyissä koko ajan tunnelmaa luoden. Esillä oli myös taidetta, ihan kuin olisi ollut taidenäyttelyssä.

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Hauskana yksityiskohtana saimme tietää, ettei Hotel Rantapuisto ole alunperin ollut hotelli. Alkujaan rakennus on valmistunut pankin koulutuskeskukseksi. Vanhoja yksityiskohtia oli säilytetty muun muassa ovenkahvojen merkeissä.

Hotel Rantapuisto

Ravintola Rantapuisto


Kehittämispäivän lomassa Hotel Rantapuisto henkilökuntineen huolehti viihtymisestämme ja meille tarjoiltiin herkullisia ruokia lounaalla, välipalalla ja illallisella. Palvelu oli koko ajan huippua ja viihdyimme koko porukka todella hyvin. Ravintola Rantapuisto oli viihtyisä ja valoisa suurine ikkunoineen ja kauniine muotoiluineen. Sunnuntaisin Ravintola Rantapuistossa tarjoillaan muuten brunssi, jos liikutte siellä suunnalla, kannattaa käydä testaamassa!

Lounaalla saimme syödäksemme maistuvasta noutopöydästä, jonka tarjottavat olivat maukkaita ja raikkaita. Jokaisella aterialla oli kiinnitetty huomiota myös houkuttelevaan esillelaittoon, esimerkiksi nämä "hillopurkit" olivat käteviä ja kauniita tarjoiluastioita.

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto


Kehittämispäivän päätteeksi meille tarjoiltiin vielä kolmen ruokalajin illallinen. Olin valinnut alkuruoaksi Graavattua siikaa, joka oli todella hyvää. Kala-alkuruoat on mun suosikkeja ja tässä annoksessa erityisesti fenkoli sopi todella hyvin yhteen siian kanssa. Pääruokana söin Ankankoipea sitruskastikkeella ja porkkanapyreellä, tämä ei jäänyt yhtään alkuruokaa huonommaksi. Liha oli mehevää ja maukasta, olisi tehnyt mieli nuolla koko lautanen tyhjäksi, mutta en kehdannut. Koko illallisen kruunasi Jogurttipannacotta, joka yhdessä viikunan ja hunajapähkinöiden kanssa oli maukas lopetus illallemme. Jälkkäri oli raikas, eikä ollenkaan liian makea. Nam!

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto


Yö yksin omassa hotellihuoneessa - luksusta!


Todellista hemmoittelua tarjosivat myös Hotel Rantapuiston hotellihuoneet, joissa oli pehmeät sängyt ja hotellin tyyliin sopien koko seinän levyinen ikkuna merelle. Oma hotellihuone ja rauhalliset yöunet on luksusta väsyneille äideille. Rantapuiston väki olivat myös jättäneet meille pienet maistuvat yllätykset huoneisiimme. Itse päätin kyllä ottaa koko ilon irti ja meninkin ajoissa nukkumaan, huippua kun kukaan ei herättanyt yöllä vessahätään tai työntänyt pieniä varpaita suuhuni.

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Hotel Rantapuisto

Aamulla heräsin varsin virkeänä. Kaunis auringonnousu avautui ikkunasta ja valaisi ne pitkät upeat käytävät jälleen eri tavalla, hauskaa miten valo ja luonto voivat niin hyvin olla osa sisustusta.

Herkullisen aamupalan jälkeen oli aika lähteä kotiin. Juttua meillä tytöillä olisi riittänyt vielä toisellekin päivälle, mutta toivottavasti nähdään pian uusiksi! Hotel Rantapuistossa olisi ollut mahdollista pulahtaa avantoon tai paljuun rantasaunalla tai kuntoilla kuntosalilla ja nauttia spa-hoidoista tai kokeilla pakohuonetta. Tällä kertaa meille ei jäänyt aikaa näiden testaamiseen, mutta ehkä joku toinen kerta!

Hotel Rantapuisto

Kiitos Hotel Rantapuisto huipusta viikonlopusta, puitteet olivat upeat ja palvelu ensiluokkaista, kiitos kiitos kiitos! 

Kiitos myös upeille tyypeille, joiden kanssa meillä oli loistava viikonloppu:

Toivottavasti ensi kerralla saadaan koko meidän loistava  tiimi kasaan! :)

Yhteistyössä Perheblogit.fi ja Hotel Rantapuisto.

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Oli kyllä niin kivaa :)

    VastaaPoista
  2. Hienossa paikassa olette viikonlopun saanut viettää!

    VastaaPoista
  3. Oih! Yö yksin omassa huoneessa!!! Niin luksusta 😍 Ja kipasenpa heti tutustumaan hotelliin. Kuvista päätellen vaikuttaa hienolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Ihan mahtavaa! Suosittelen paikkaa täysillä, ihana hotelli ja loistava palvelu. :)

      Poista
  4. Vau mitä kuvia olet ottanut! Oli kyllä ihan luksusviikonloppu! Kiitos seurasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä! Mahtiviikonloppu! Kiitos samoin ja toivottavasti nähdään pian! :)

      Poista
  5. Vau mitkä kuvat sait paikasta:) Ihanaa oli ja pian nähdään taas!

    VastaaPoista
  6. Niin oli! Mä ootan jo meidän tulevaa reissua innolla, jee! :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)