torstai 19. tammikuuta 2017

9-12 kuukautta ennen häitä

Ajattelin koota muutaman kuukauden välein listaa, mitä kaikkia hääjuttuja ollaan saatu valmiiksi. Samalla se toimii muistilistana itselleni, mutta myös jos ruudun takana on muita häitä järkkääviä morsiamia. Tässäpä listaa mitä meillä on nyt kasassa.

Kirkko
Kirkolla ei sinänsä ollut minulle niin suurta väliä, koska tiesin, että kirkko tulisi joka tapauksessa olemaan minulle vieras. Onneksi kuitenkin saimme Samulin "kotikirkon" hääkirkoksemme.

Hääpaikka
Tämä oli oikeastaan eka, mistä lähdettiin liikkeelle. Kirkon ei ollut niin väliä kunhan saatiin hääpaikka. Ollaan kyllä päätetty jo kauan sitten, että kyseinen paikka on juuri meidän hääpaikka, ei oikeastaan mietitty muita. Kyseessä on kaunis tanssilava veden äärellä.

Teema
Teema on päätetty, kuten hyvin voitte lukea TÄÄLTÄ. Koristeluiden kasaamisen olen jo aloittanut valojen ja lasipurkkien osalta. Puolisukua on valjastettu purkkeja keräämään, jotta niitä on tarpeeksi

Kuvat: TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Pitopalvelu
Halusin tutun pitopalvelun, jotta voin olla varma, että ruoka on hyvää. Aluksi kyllä pelkäsin, ettei homma onnistu välimatkan takia, mutta onneksi homma luonaa ja saadaan pitopalvelu mun kotipaikkakunnalta.

Bändi
Tämä homma delegoitiin appivanhemmille, appiukko kun sattuu olemaan muusikko. Sopiva bändi löytyikin hetimmiten, eikä meidän tarvinnut nähdä asian eteen lainkaan vaivaa.

Kaaso
No tämän olin päättänyt jo aikaa sitten, onneksi hän suostui sentään. :D

Valokuvaaja
Samulin siskon kaveri on ammattikuvaaja ja olin jo aikaa sitten ihastellut hänen kuviaan, joten hän oli alusta lähtien ykkösvaihtoehtomme. Onneksi päivä oli vielä hänellä vapaana ja saamme hänet ikuistamaan häämme. Valokuvaaja oli muuten yksi niistä, mistä en halua häissä tinkiä, hyvin ja kauniiden kuvien välityksellä saamme nauttia häistä vielä monta kertaa uudelleen. Meidän hääkuvaajan kuviin pääset tutustumaan TÄSTÄ.

Vihkisormus
Olin selaillut googlesta sormuksia ja tykästynyt muutamiin sormuksiin. Black friday ja vastustamaton tarjous sai mut pienellä riskillä tilaamaan sen mieleisimmän ja se on just eikä melkein! Oli kyllä aika riskaabelia tilata sormus kokeilematta, mutta Samulin tarkka mittaus takasi juuri oikean kokoisen sormuksen.

Kuvat: TÄÄLTÄTÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Vieraslista
Tämäkin oli oikeastaan tehty jo ennen kuin häitä oli edes lyöty lukkoon. Ihan helppo homma se ei kuitenkaan ollut. Kirjoitan tästä viheliäisestä listasta vielä oman postauksensa.

Muutamia muita pikkujuttuja on lisäksi jo hankittuna, kuten esimerkiksi varakengät hääjuhlaan, kakkuntekijältä on alustavasti kyselty kakkua, hääauto on mahdollisesti löydetty ja juomapuolta mietitty . Loppujen lopuksi ollaan saatu todella paljon jo aikaan. Tällä hetkellä näyttää edelleen siltä, että tämä vuoden suunnitteluaika on meille oikein hyvä. Koko ajan on pientä häätouhua mielessä, mutta vielä en ole jaksanut stressata mistään. Oikeastaan kaikki isoimmat varaukset on nyt kunnossa. Ollaan saatu kaikki ne paikat ja tekijät, jotka haluttiinkin. Asiaa varmasti auttaa myös se, että häämme ovat hieman sesonkiajan ulkopuolella, emmekä pidä häitä kaupungissa vaan mieheni kotipaikkakunnalla. 

Seuraavien kuukausien aikana meillä on ohjelmassa häämessuja, hääpuvun osto, kutsujen suunnittelu ja tilaus sekä menun lukkoonlyönti. Palataan taas näiden parissa sen jälkeen. :)

Onko meiltä unohtunut jotain oleellista?

8 kommenttia:

  1. Oi, häät on niin ihania. Omista häistäni tulee helmikuussa kuluneeksi 13 vuotta, edelleen innostun keskustelemaan häistä ja tietysti muistelemaan omiani. Niin, ja tänä vuonna pääsen juhlimaan rakkaan pikkuveljeni häitä, nenäliinojen hankinta on jo aloitettu. ;)
    Suunnitelmanne kuulostaa hyvältä, tärkein mielestäni on että juhlat ovat hääparin näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tärkeintä on juuri se, että häät on meidän näköiset ja oloiset. :)

      Poista
  2. Ihanaa häidensuunnittelu aikaa! ♥ Se oli antoisaa, mutta lopulta kävi todella raskaaksi, toivottavasti kaikki menee nappiin! ;) Ja jos tulee jotain mieleen, niin kysele! :D Voinen ehkä antaa neuvoja. Ja mielenkiinnosta kysyn, mahtaakohan yksi tuttupaikka olla teidänkin juhlapaikkanne? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kanssa, että kaikki menee nappiin ja ei tule mitään viime hetken paniikkia (tulee se kumminkin!;)) Meidän hääpaikka on teille hyvinkin tuttu ja siitä ainakin varmasti herää kysyttävää vielä ennen häitä. :)

      Poista
    2. Kannattaa elää ajatuksessa, että paniikki iskee jossakin vaiheessa! :D Me kovasti ajateltiin, että kesälomilla saadaan kaikki siihen kuntoon, että viimisellä viikolla voi ottaa rennosti.. Lopputulos oli se, että hyvä kun viimisellä viikolla sai nukuttua! :D Eli kaikkeen kannattaa varautua. ;)
      Ihanaa! ♥

      Poista
  3. ❤️❤️❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)