sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sunnuntai kaksin silmin

Kello huitelee jo kymmentä sunnuntaiaamuna. Herään hiljalleen edellisen illan riennoista. Viikonloput kuluu yleensä töissä, koska viikolla olen koulussa. Muutenkin ravintola-ala on viikonloppupainotteista. Puen ja lähden ajamaan töihin.

Töissä palvelen asiakkaita, vaikka iltaa kohden väsyttääkin. Kesken päivän kavereilta tulee viestiä, 

"Nähdäänkö illalla Tiikerihaissa?"

En epäröi vaan viestitän, että mikä ettei.

Touhuilen loppusiivoukset töissä ja suljen paikat. Kotimatkalla mietin, mitä puen päälle ja paljonkohan tilillä on rahaa. No ihan sama, ajattelen.

Kotona pikainen vaatteiden vaihto ja ehostus, sitten kävellen keskustaan, mihin kaveriporukkamme hiljalleen kokoontuu.

Lähdemme valumaan kohti kantapaikkaa. Tuttu portsari moikkaa ovelta ja samat naamat istuu pöydässä, kuten yleensäkin. Käymme paikassa karaoken takia, porukassamme on innokkaita laulajia.

Sunnuntait on hyviä baaripäiviä, liikkeellä on yleensä vain ravintoloiden työntekijöitä joille maanantai on yleinen vapaapäivä. Vilkuilen baarin asiakkaita. 

- Oisko toi?
- Ei.
- No oisko toi?
- Juu ei
- Entä toi?
- Ei.

Kukaan ei ole se joku.

Illan päätteeksi ja muutama tuoppi myöhemmin lähdemme kohti kotia, maanantai on kuitenkin koulupäivä. Kävelen pimeässä tyhjään ja pieneen yksiöön. Olen kuitenkin onnellinen. Onnellinen kavereista ja pienestä kodistani, kodista jossa asun vain minä. Tää on parasta just nyt, ajattelen ja suljen silmät.

*****

Sunnuntaiaamuna 08.05 herään kummallisesta asennosta. Hetken kestää tajuta missä olen. Taaperon huone ja taaperon liian pieni sänky. Au, mua sattuu niskaan. Olin yöllä nukahtanut sohvalle ja aamuyöllä taapero kaipasi minua, jolloin siirryin hänen huoneeseen ja lopulta nukahdin hänen viereensä liian pieneen sänkyyn.

Paleltaa ja niskoja jumittaa. Saattelen taaperon alakertaan ja annan leipää, pistän myös lastenohjelmat päälle, jotta sohvalla nukkuva isi saisi vielä levätä. Itse menen kuumaan suihkuun.

Suihkun jälkeen isi on jo herännyt ja juomme yhdessä aamukahvia. Kahvin jälkeen katselemme televisiota ja leikimme palikoilla kaikki kolme. Rakennamme hurjan korkean tornin.

Jossain vaiheessa alan touhuta, pesemään pyykkiä ja siivoamaan. Ihana pakkassää kutsuu tuulettamaan matot ja muut tekstiilit. Imuroin yläkerrassa ja kun lopetan imuroinnin, kuulen kuinka alakerrassa toinen imuroi myös. Olen onnellinen, en pyytänyt häntä siivoamaan, mutta hän tekee sen auttaakseen minua.

Siivoamme oikein kunnolla, pesemme lattiat ja vessat, pesen jopa kylpyhuoneen seinät. Tuuletuksen jälkeen koti on myös ihanan raikas. Siirtelen myös tavaroita mielestäni vähän parempiin paikkoihin.

Jossain kohtaa istumme hetkeksi sohvalle ja juomme yhdessä päiväkahvit, Alisa on koko aamupäivän ravannut välillä yläkertaan välillä alakertaan, viihdyttäen sekä meitä, että itseään. Puen hänelle ulkovaatteet ja pistän ulkoilemaan terassille. Vahdin sohvalta kun Alisa testaa kummisedältä saatua lumilapiota ja haravaa. Hauskutamme taaperoa isin kanssa vuoronperään ikkunan läpi. Toisen on seistävä koko ajan ikkunassa, koska yksin terassilla oleminen hämmästyttää taaperoa. Hetken päästä menemme myös isin kanssa pihalle ja kannamme loput puutarhakalusteet varastoon.

Sitten lähdemme kauppaan. Ostamme koko viikon kauppaostokset kerralla. Arkiviikolla säästyy rutkasti aikaa kun ei tarvitse miettiä kauppaan menoa. Päivälliseksi päätämme syödä tortilloja.

Kulutamme iltaa sohvalla istuen ja vielä tavaroita järjestellen. Ostimme kauppareissulta parit valot lisää ja virittelen niitä kotiimme. Lämmitämme saunan, mutta taapero ehtii nukahtamaan ennen sen lämpiämistä. Niimpä annamme hänen nukkua ja saunomme kahden. 


Istumme illalla vielä sohvalla televisiota katsellen. Yhdeltätoista menemme yhdessä nukkumaan. Parasta just nyt, mietin juuri ennen nukahtamista.

*****

Kaksi normisunnuntaita, vain kovin erilaiset. Sunnuntait yhden ihmisen elämästä. Mun elämästä. Kumpikin on tai on ollut mun tavallinen sunnuntai, aikaero niiden välillä vain on vuosia. Ennen ja nyt. Lapseton sinkku ja perheenäiti.

Yhteistä niille on se, että molemmissa hetkissä tunnen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Siihen kai pitäisi pyrkiä, että juuri tämä hetki olisi elämän onnellisinta aikaa. En voinut aavistaa, että vain päiviä tuon ensimmäisen sunnuntain jälkeen saisin puhelimeeni viestin:

"Keitätkö sä sitä kahvia, mä olen puolentunnin päästä siellä." 

Kahville se tosiaan tuli ja nykyään me vietetään sunnuntaita yhdessä siivoten ja mennään iltaisin yhdessä nukkumaan.

 Koskaan ei tiedä mikä onni seuraavalla viikolla potkaisee. <3


3 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)