Äitiys ei estä mua elämästä täysillä

Ennen Alisan syntymää meitä varoiteltiin peloiteltiin, kuinka lapsen syntymä muuttaa kaiken. Ei enää aikaa lukea kirjoja tai katsella televisiota, käydä ulkona, hoitaa parisuhdetta, harrastaa jne... Lapsen piti tehdä elämisestä kovin vaikeaa! Nyt voin todeta, ettei ainakaan meidän kohdalla pidä paikkaansa!

Tietenkin lapsi muuttaa elämää, mutta mielestäni lapsi muuttaa elämää loppujen lopuksi vain sen verran kun itse haluaa sen muuttuvan. Omaa elämääni se muutti ainakin ehdottomasti positiivisemmaksi.

Mun mielestä lapsi ei estä toteuttamasta omia lempijuttuja, jossei sen anna estää. Miksi lopettaa esimerkiksi jokin harrastus lapsen takia? Toki monien harrastusten harrastamista lapsi saattaa hieman hankaloittaa, mutta ehkei kuitenkaan täysin estää?

Alisa on kulkenut alusta asti meidän mukana kisareissuilla. Hän on tottunut niihin ja me olemme oppineet perheenä toimimaan reissuissa niin, että homma pelittää vähän alkeellisemmissakin olosuhteissa. Olemme tehneet pitkiäkin kisareissuja, ihan Lappiin asti ja aina kaikki mennyt hienosti.

Miksi mä olisin luopunut mulle tärkeästä asiasta, vain siksi että mulla on lapsi? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen kanssa saa ja voi poistua kotoa. Ajoin muuten ensimmäisen kerran kilpaa kun synnytyksestä oli kaksi viikkoa. Imetin Alisaa lähtöjen välissä ja moni piti mua varmasti hulluna!

"Kyllä mä sitten ehdin kun lapset on isoja."

Vierastan ajatusta, että mun pitäisi odottaa "nyt kun lapset on pieniä" tai "kyllä mä sitten ehdin kun lapset on isoja." On ollut ihan tietoinen valinta pitää elämä suht samanlaisena kuin ennenkin ja päivääkään en ole katunut. En kuitenkaan suostu uskomaan, että omaa elämää olisi eletty Alisan kustannuksella. Alisa on meidän elämän keskipiste, mutta olen halunnut yhdistää niin perhe-elämän, harrastamisen kuin omankin elämän sulaan sopuun. Meillä asuu onnelliset ja jaksavat vanhemmat sekä onnellinen ja energinen lapsi.

Tietenkään en ajattele niin, että lapsi olisi aina hoidossa ja vanhemmat menossa. Ehkä ennemminkin kannustan siihen, että lapsen kanssa pystyy tekemään lähes mitä vaan. Toki olen myös sitä mieltä, että joskus lapsi voi hyvin olla hoidossakin, että vanhemmat pääsevät tekemään omia juttujansa. Arvostan vanhempia, jotka jaksavat edelleen panostaa myös omiin juttuihinsa perhe-elämän kärsimättä.

Musta olis kamalaa katkeroitua sen takia, etten voisi tehdä jotain koska mulla on lapsi. Jos multa kysytään, lapsen kanssa voi matkustaa, reissata, käydä ravintoloissa, kuntoilla, harrastaa. Moni asia on kiinni omasta asenteesta. Mitä enemmän asioita tekee lapsen kanssa, sen helpommaksi se muuttuu. Sekä lapset, että aikuiset tottuvat tilanteisiin. Musta olisi ollut mahtavaa lähteä reppureissaamaan kun Alisa oli pienempi, mutta ei tullut koskaan lähdettyä. Ehkä joskus myöhemmin, kuka tietää!?

Olen nähnyt muun muassa jopa festareilla pieniä lapsia vanhempiensa kanssa ja musta se on just loistavaa! Miksipä ei! Toki monissa asioissa joutuu vähän joustamaan ja sumplimaan lasten kanssa touhutessa, mutta se lienee kaikille vanhemmille tuttua. Rutiinit oli ainakin meille vauva-aikana tärkeitä, mutta rutiineista voi mielestäni pitää kiinni muuallakin kuin kotona.

Se, että hoetaan ennen lapsen syntymää, mitä kaikkea EI pysty enää tekemään, on pirun negatiivinen ajattelutapa. Jokaiselle perheelle löytyy varmasti se oma tapa toimia. Älkää nyt ainakaan sen takia jättäkö omia lempijuttujanne tekemättä, että joku sanoo, ettei lapsen kanssa niin voi tehdä. Jos itsestä tuntuu, että voi tehdä, niin kokeilkaa edes! :)

Terveisin: Oman elämänsä anarkisti, joka aikoo perjantaina mennä festareille ilman lasta, lauantaina viettää perheaikaa ja sunnuntaina ajaa kilpaa! :)