Voimavaroja taaperoarkeen

Taaperon kanssa elämässä on välillä haasteellisia hetkiä. Joskus tahdotaan niin pirusti. Tahdotaan kaikki just nyt heti tai sitten mikään ei kelpaa.

Ruokapöydässä:

Otatko maitoa ruoan kanssa?

EN

Haluatko vettä?

EN

Etkö halua mitään juotavaa?

EN

Ok... *istuutuu ja aloittaa itse syömään ruokaa*

.....MINÄ HALUAN MAITOAVETTÄMAITOAVETTÄMAITOA..

Kaupassa:

Minä haluan autokärryyn

Täällä kaupassa ei ole autokärryä 

Minä haluan autokärryn

Kävisikö tavallinen kärry?

EI!! MINÄ HALUAN AUTOKÄRRYN.

No jos saat itse kantaa koria?

EI!!! .........minä haluan kantaa koria itse.

Tahtominen ja uhmaaminen kuuluu kehitykseen, se on vain hyväksyttävä. Lisäksi lapsen ei tarvitse aina käyttäytyä kauniisti, siis siten kuin me aikuiset sen usein ymmärrämme. Lapsen tuleekin näyttää tunteita ja vanhempien tarjota turvallinen ympäristö niiden näyttämiseen.

Mulla on lyhyt pinna, ennen se oli vielä lyhempi. Nyt Alisan kanssa olen kuitenkin pakostikin joutunut opettelemaan kärsivällisyyttä. Taaperon kanssa pärjäämistä on huomattavasti helpottanut se, että jaksaa itse pysyä rauhallisena, mutta määrätietoisena. Huutaminen vain pahentaisi tilannetta ja toisaalta pitää myös jaksaa pysyä tiukkana. Väsähtäneenä antaa ehkä helpommin periksi ja se ei ainakaan jatkon kannalta ole se paras vaihtoehto. Itse yritän toimia johdonmukaisesti, jotta Alisakin oppii paremmin, mikä on sallittua ja mikä ei.

Mikä sitten auttaa jaksamaan meidän taaperoarjessa? 

Vastuun jakaminen. Koitetaan Samulin kanssa vähän jakaa ja vuorotella mitä tulee esimerkiksi iltatoimiin, nukuttamiseen tai muuhun. Silloin toiselle jää aikaa hetki hengähtää. Perheaika. Yritetään säännöllisin väliajoin tehdä jotain erityisen kivaa koko perheen voimin, niistä jää aina niin hyvä mieli ja ne antaa potkua arkeen. Erityisen kivaa voi esimerkiksi olla kylpyläreissu, hoplop tai joku muu, joskus ihan yhteinen kauppareissu tai kävelylenkkikin voi olla riittävä piristys. Huumori. No eihän tätä kestä jos aina ottaa kaiken niin kovin vakavasti. ;)

Joskus taaperoarki on yhtä vuoristorataa, välillä mennään kovaa alaspäin, kiukkua ja raivoa. Toisinaan taas pienen kyyneleen silmäkulmaan nostattaa kiukuton aamu, ei huutamista tai raivoamista. Pienet päiväkotilapset vilkuttavat jonossa tien vieressä kun kurvaat päiväkodin parkkipaikalta. Leveimmin hymyilee ja suurimmin vilkuttaa oma pieni suloinen taaperoni. Mieli on kepeä ja tiedän, että jotain olen tehnyt oikein, tänään on hyvä päivä.