tiistai 11. huhtikuuta 2017

Eriarvoistuminen lähtee aikuisista

Kummastuin yhtenä päivänä kun silmiini osui uutinen turkulaisesta päiväkodista, jossa kielletään printtikuvioiset ja kuvalliset "viimeistä huutoa olevat" vaatteet. Oletan uutisen perusteella, että näillä tarkoitetaan mm. Frozen ja Ryhmä Hau vaatteita tai mitä näitä nyt lasten keskuudessa pinnalla olevia hahmoja on. Kieltoa perusteltiin muun muassa eriarvoistumisella. Toki kieltoa perusteltiin muun muassa keskittymisen herpaantumisella. Itse henkilökohtaisesti en pidä ajatuksesta, että joku määräisi miten lapseni puen. Lähdin kuitenkin tuon artikkelin pohjalta miettimään tuota eriarvoistumista ja voidaanko se tosiaan välttää vain kieltämällä kaikki.


Paljon puhutaan, että eriarvoistuminen lisää kiusaamista ja niin se varmasti on. Ollaan kuitenkin rehellisiä, maailma ei koskaan tule olemaan täysin tasavertainen mitä tulee tulotasoon ja varallisuuteen. Tästä syystä meidän jokaisen tulee kiinnittää huomiota omiin asenteisiimme. Politikot ja yhteiskunta tehköön osansa, mutta peiliin katsomisen paikka on monella muullakin.

Miten pieni päiväkotilainen tai koululainen voisi tietää mitään tavaroidensa ja vaatteidensa arvosta verrattuna kaveriin, ellei se kaikki lähde meistä aikuisista?

Jopa sellaiset lauseet kuin "älä konttaa niillä housuilla ettei polvet kulu, ne oli kalliit housut" tai "älä mene hiekkalaatikolle ettei uudet kalliit ulkovaatteet mene pilalle" , kertovat lapselle vaatteiden arvokkuudesta.


Puhumattakaan seuraavista kuulemistani lauseista:

"Onkohan naapurin Pertti kateellinen kun meillä on hienot autot, koti ja tavarat?"
"Vain köyhät pukevat lapsensa äitiyspakkauksen vaatteisiin!"

En tiedä teistä, mut mua melkein oksettaa noi lauseet. Se sisäinen rumuus kuuluu noista kauas.

Eniten mä sitä oikeaa asennetta penään hyväosaisilta, hyvin tienaavilta ja varakkailta vanhemmilta. Mun mielestä on ihan jees ostaa kalliit autot, kallis talo ja pelit ja vehkeet jos siihen on varaa. Totta kai, miksei! Pitäisi kuitenkin edes yrittää katsoa sitä maailmaa sen toisen ihmisen silmin, joka ehkä joutuu joka kerta kaupassa laskemaan viimeiset senttinsä, jotta saa perheensä ruokittua. Monesti näitä molempia vanhempia löytyy erilaisista ryhmistä, koululuokista, päiväkodista, harrastuksista.. Siinä pitäisi sitten sovittaa kaksi tulotasoa yhteen retkien ja huvien osalta, sekä tietysti ihan arkisen yhteisen pakertamisen osalta.

Mielestäni tärkeää on rahan arvon opettaminen sekä sen, ettei ihmisen arvoa lasketa rahassa tai mitata varallisuudella. Toisaalta, jossei aikuinen itse näitä ole sisäistänyt, turha kai toivoa, että sitä pystyisi jälkikasvulleen opettamaan? 

Mitä tulee niihin printtivaatteisiin tai tavaraan ylipäätään, mun mielestä lapsen pitää oppia myös, että kaikkea ei voi saada. Toki mä ymmärrän sen vanhempien tuskan, kun ryhmäpaine esimerkiksi koululuokissa voi olla suuri kun puhutaan vaikkapa vaatteista, laukuista tai kännyköistä.


Se, että kielletään printtivaatteet tai vaikka merkkivaatteet ja pyritään estämään eriarvoistumista sillä, on mun mielestä vain todellisen syyn peittelemistä. Syy eriarvoitumiseen on monesti asenteissa, ei niissä vaatteissa.

Toivoisin, että koulukaverien tai naapurien varallisuus ei ole este ystävyydelle, ystävälliselle ja tasavertaiselle kohtelulle. Me vanhemmat ollaan ensiarvoisen tärkeässä roolissa tässä asiassa. Mun mielestä lapsen ei kovin nuorena edes tarvitsisi tietää omien tavaroidensa ja vaatteidensa hintaa, etenkin jos ne ovat jotenkin erityisen kalliit. Missään kohtaa niistä ei mun mielestä edes pitäisi tehdä mitään numeroa. Rahan arvon ja muiden kunnioittamisen voi opettaa muutoin kuin itseään korostamalla.



Mä meinasin pyörtyä häpeästä kun Alisa totesi kerran kaupassa ja muutaman kerran sen jälkeen muuten julkisesti: "mun kotona on paljon rahaa!" Tunsin suurta tarvetta selitellä, että kyseessä on pieni kulho jossa säilytämme pikkuhiluja...:D


Mitä mieltä te olette, tarvittaisiinko Suomeen esimerkiksi päiväkoti- ja koulupuvut vähentämään eriarvoisuutta vai pitäisikö vanhempien vain katsoa peiliin?

8 kommenttia:

  1. Ihan samoilla linjoilla oon. Ei asiassa saavuteta mitään kieltoja tekemällä, vaan asenteisiin vaikuttamalla. Ihan sama juttu kun, että kiusaamista ehkäistäis välttämällä erilaisuutta. Ei, ei, ei. Kotikasvatus ja arvomaailman kehittäminen terveeseen suuntaan. Sitä paitsi toikin on aika pylly eellä puuhun, kun usein halvimmalla juuri löytyy niitä printtipaitoja, joihin lapset silmänsä iskee. Sitten kielletään köyhemmältä perheeltä se ilo että voitaisiin ostaa se muutaman euron paita, josta lapsi olisi ylpeä kun on sen itse valinnut. Ärsyttää, että aina nää päätökset on tämmöstä huttua. Ugh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mustakin oli vähän hassua, että oli puututtu juuri noihin printteihin vaikka tosiaan olen ajatellut, että niitä saa suht edullisesti. :)

      Poista
  2. Mä olen melkein tyytyväinen etten ole lukenut tuota artikkelia mihin viittaat tässä. Voi olla, että multa olisi "muutama" aivosolu nyrjähtänyt aika pahasti ;) Mä olen ihan samaa mieltä sun kanssa siitä, että eriarvoistaminen ei lopu tai edes vähene sillä, että alettaisiin nyt jo mahdollisesti yksivuotiaasta asti pukemaan kaikki samanlaisesti. Se ei todellakaan ole ongelman hoitoa vaan sen peittämistä ja sysäämistä taka-alalle.

    Mäkin olen kuullut noita "älä leiki hiekkalaatikolla noilla vaatteilla ku kalliit vaatteet menee pilalle" -kommentteja, enkä ymmärrä niitä. Miksi ylipäätään lapsille ostetaan ulkovaatteita? Miksi lapsi ei saa olla lapsi ja leikkiä sille ominaisella tavalla? Tyhmiä on ne vanhemmat, jotka ostaa 200e ulkohaalarin, jolla ei saa leikkiä ulkona vaan seistä ainoastaan paikallaan. Ymmärrän kyllä "paremmat vaatteet" esim. kauppavaatteiksi tai kyläilyyn, mutta en muuten.

    Ja jos sen verran vielä kehtaa omaa mielipidettään tuoda julki, on mun mielestä vanhemmilta järjen köyhyyttä perustella lapselleen jotain ettei sitä saa tehdä koska on niin kalliit vaatteet. Ei niiden lasten tarvitsekaan ymmärtää rahanarvoa alle kouluikäisenä (jos vielä suuresti ala-asteellakaan) ja varsinkaan sitä kautta, mitä jotkut vaatteet maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän sitä mieltä, et jos joutuu pelkäämään vaatteiden puolesta tai koko ajan varoittelemaan ja kieltämään lasta touhuamasta, niin sillon ei todellakaan kannata ostaa sitä 200€ haalaria, se on selkeästi liian kallis omalle budjetille (ja ehdottomasti siis minunkin budjetille). Itse olen sen kannalla, että ostetaan sellaisia vaatteita, että oikeasti on niihin varaa ja ei ole maailmanloppu jos joku vaate vaikka hajoaakin..:)

      Poista
  3. Mielestäni Suomessa ei tarvita koulupukuja. Lapset varmasti tulevat sitten muista asioista kateellisiksi toisille kuin printtipaidoista jos ne kielletään. Pettymykset ja se ettei kaikkea voi saada mitä muilla on on hyvä oppia jo pienenä.

    Oikeastaan ne printtipaidat ovat yleensä aika edullisiakin, että ihmettelen jos tässä oli oikeasti kyseessä vain niiden hinta. Oliskohan päiväkodin mielestä sitten parempi, että lapsensa pukee vaikka todella kalliisiin merkkivaatteisiin (joissa harvemmin on printtikuvia).

    Mielestäni lapselle pitää ostaa sellaiset vaatteet joihin on rahaa (ja tietysti joissa lapsi viihtyy). Sitten niihin ei ole oikeasti varaa jos pelkää niiden kulumista tms. Toki esim. juhlavaatteet ovat eri asia ettei niillä sovi mennä lätäkköön pyörimään.

    Ei koulupukukaan soisi täyttä tasa-arvoa kaikissa asioissa. Varmasti sitten keksittäisiin jotain muuta. Ja tässä nykyisessä vapaassa vaatevalinnassa on ihanaa se, että voi haluamanlaisillaan vaatteilla peittää esim. sellaisia kohtia kehossa, joista ei jostain syystä itse tykkää tms. Tämä nyt ajateltuna ehkä enemmän teini-ikäisiä, mutta kuitenkin. Jollain voi olla vaikka jokin katetri (en nyt tiedä puhunko oikealla termillä) tms. jonka haluaa peittää tietynlaisilla vaatteilla.

    Asenteet ovat tosiaan se tärkein juttu! Hyväksytään kaikki sellaisina kuin on ja opetetaan lapset olemaan kaikkien kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä kommentti! :) Aikaisempiin kommentteihin laitoinkin jo samanlaisia mietteitäni kuin sinullakin tässä. Kyllä tämä tosiaan vähän hassulta tuntuu, en usko että eriarvoisuus juurikaan vähenee näin. :)

      Poista
  4. Kieltämällä pääsee niin paljon helpommalla, mutta kuinka se kasvattaa lasta?! Meillä pojan eskarissa saa viedä vapaasti leluja jne. vaikka se selvästi aiheuttaa ongelmia lasten kanssa. Kieltämällä henkikökunta pääsisi helpommalla, mutta sen sijaan onneksi päivästä toiseen jaksavat opettaa lapsia! Tuota samaa kärsivällisyyttä toivoisi myös joiltakin vanhemmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, monesti tuntuu että kielletään vain koska se on helpompaa, lopulta sIitä kuitenkaan sitten on mainittavaa hyötyä ja joudutaan kenties taas palaamaan lähtöruutuun. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)