maanantai 13. kesäkuuta 2016

Iltavuorojen ihanuus

Vaikka mun työ on pääsääntöisesti säännöllistä päivätyötä, sisältyy siihen yleensä yksi iltavuoro viikossa. Mulle se sopii hyvin! Mä oon aikaisemmin tehnyt paljon vuorotyötä ja toisaalta tykkään myös siitä, että työaika hieman vaihtelee. Tietysti säännöllisessäkin työajassa on puolensa ja tykkään tehdä sitä perus kasista neljään vuoroakin.

Meillä pystyy onneksi aika paljon vaikuttamaan siihen, mikä päivä on iltavuoro. On helppo sumplia iltavuoro sellaiselle päivälle, jos on tarve mennä esimerkiksi pankkiin tai muille asioille aamulla. Tai monesti maanantaiksi on kiva mennä vasta iltavuoroon. Etenkin näin kesällä meillä tuppaa viikonloppuisin olemaan ohjelmaa, joten on ihan mukava mennä maanantaisin myöhempään töihin.


Nytkin kiireisen, mutta kivan viikonlopun jäljiltä menemme Samulin kanssa molemmat vasta yhteentoista töihin. Kunnon yöunet  ja rauhallinen aamu yhdessä starttaa uuden viikon mukavasti.

Etenkin näin kesällä iltavuorot on kivoja, kun ei tarvitse miettiä Alisan päiväkodista hakua. Samulilla alkaa nyt viimeinen viikko töitä ennen lomaa! Sitten meillä onkin täällä kuukauden verran koti-isä. Mitähän kaikkea nuo kaksi keksiikään. :) Juhannukseksi meillä on nyt tulossa yhteinen lomaretki saaristoon. Aiomme olla kaksi yötä reissussa ja viettää hieman erilaisen juhannuksen.

Tällä viikolla tulossa juttua näistä molemmista ja muutamasta muusta aiheesta!

Muistakaa myös osallistua tähän kivaan ARVONTAAN!

Kivaa alkanutta viikkoa! <3

6 kommenttia:

  1. Satunnaisesti olisi kyllä kivaa, että voisi tehdä myös jonkun iltavuoron.. Etenkin tuo rauhallinen aamu houkuttelee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! En mäkään jatkuvasti jaksaisi välttämättä mut yksi viikossa tuo kivaa vaihtelua. :)

      Poista
  2. Mä joskus aikoinaan tykkäsin hurjasti kesäiltana ajella töistä kotiin, kun oli niin hiljaista ja kaunista :) Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään enemmän aamuvuoroista. Jotenkin päivä tuntuu paljon pidemmältä, kun on illasta enemmän aikaa touhuta. Jos on aamusta vapaata niin se päivä menee lähinnä siinä, että odottaa vain millon työt alkaa :D OI kuulostaa ihanilta juhannus suunnitelmilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä mä pääsääntöisesti tykkään kans aamuvuoroista, mutta välillä iltavuoro on kivaa vaihtelua. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)