perjantai 1. huhtikuuta 2016

Jatkuva päänsärky

Ensinnäkin hyvää aprillipäivää kaikille! Mä en jaksanut keksiä teille mitään hyvää pilaa, raskaudet, erot ja lopettamiset on jo niin nähty juttu blogeissa. :D Tämä postaus ei siis valitettavasti ole aprillipilaa vaan ihan totta.

Vaikka olen perusterve ja todella harvoin sairaana, mulla on yks ärsyttävä oire, jatkuva päänsärky. Olen kärsinyt päänsäryistä vuosikausia. Pitkään luulin jatkuvan päänsäryn johtuvan huonosta näöstä, mutta nyt silmälasien hankkimisen jälkeenkään tilanteeseen ei ole tullut muutosta. Laseillani korjataan myös pahaa hajataittoa, jota optikko veikkasi päänsäryn aiheuttajaksi, mutta eipä ole auttanut.

Päänsärky iskee yleensä yllättäen nurkan takaa. Se ei juurikaan anna mitään ennakkomerkkejä. Kipu on jomottavaa ja usein siihen ei auta välttämättä edes särkylääke tai uni.


Pari viikkoa sitten lauantaina blogireissulla mun päätä alkoi taas jomottaa ja junamatkalla kipu vain paheni. Kotiin päästessä kipu oli sellainen, että oksetti. Oloa ei helpottanut se, että olin jättänyt Alisan Espooseen äitini kanssa, jotta voisin viettää vapaaillan Samulin kanssa. Eipä musta pahemmin ollut seuralaiseksi ja kehoitinkin Samulia lähtemään moikkaamaan kavereitaan, sillä pärjäisin kyllä kotona, enkä halunnut hänen iltaansa "pilata".

Monesti päänsärkyä on ollut työpäivän päätteeksi, mutta usein ihan vapaallakin. Meillä on monta kertaa mennyt suunnitelmat pilalle tai uusiksi mun päänsäryn takia. Se ärsyttää!


Olen muuten usein huomannut, että monet pitävät päänsärkyä tekosyynä. Luulen, etteivät kaikki ole kärsineet päänsäryistä pientä jomotusta kummemmin. Voin kuitenkin kertoa, että kun itselleni päänsärky iskee, ei tosiaankaan kyse ole pienestä jomotuksesta. Jatkuva päänsärky todella ärsyttävä vaiva, vaikka saattaakin vaikuttaa melko harmittomalta ja pieneltä. Toki se ei onneksi ole pahimmasta päästä sairauksia, mutta ikävä silti.

Migreeni voisi tietenkin olla yksi syy jatkuvaan päänsärkyyn, olen monesti sitä miettinyt. Ehkä voisin mennä lääkäriin ja kysyä, saisin ehkä paremman vastauksen kuin itse tässä arvaillessa. :D Toinen syy voi myös olla niska- ja hartiajumitus. Mun työ ja harrastus on kovin tietokonepainotteisia, joten olisi syytä keskittyä myös oikeanlaiseen asentoon työskentelyssä. Samuli ehdotti mulle keppijumppa hetkiä kahvitauolla ja kotona, ei ehkä pöllömpi idea! :D

Onko teillä päänsärkyjä tai kärsittekö migreenistä? Millaista se on? Mikä tähän auttais, kun joskus tuntuu ettei mikään auta? 

8 kommenttia:

  1. Migreeni selviää usein lääkkeitä kokeilemalla. Sen diagnosointiin ei taida olla mitään testiä. Suosittelen siis käymään lääkärissä kertomassa oireet ja kysy voitko saada lääkkeet. Pääsääntöisesti niitä on kahta erilaista, estolääkitys ja kohtaus-. Näin ainakin oman kokemukseni mukaan :) Suosittele myös hierojakäyntejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää! Täytyy varmaan varata aika sekä lääkäriin, että hierojalle! :)

      Poista
  2. Itse myös kärsinyt reilu 10v migreenistä. Itsellä sen laukaisee mm siristely (aurinkolasit aina mukana kevät/kesällä), stressin laukeaminen, mausteet ja voimakkaat hajustedt. Jotenkin pystyy sitä jo hallitsemaan kun tietää yleisimmät aiheuttajat mutta mikäli pääsee kipu iskemään ei siitä ilman lääkettä selviä. Sit saakin kärsiä kammottavasta kivusta ja pahastaolosta mihin ei auta mikään. Myös niska-ja selkä aiheuttaa pääkipua (toimistotyö), säännöllinen venyttely ja sali tuonut niistä auheutuvaan pääkipuun apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tosta monta samaa, eli ilman aurinkolaseja en pysty kans olemaan ja sit sama tuo stressin laukeaminen! Mä taidan todellakin käydä lääkärin juttusille, sekä aloittaa ylävartalon treenaamisen, sillä luulen et tuolla mun toimistotyöllä on kanssa vaikutusta.. Kiitos! :)

      Poista
  3. Kovin tutulta kuulostaa, sillä itse kärsin migreenistä! Kirjoitin siitä joku aika sitten myös postauksen blogiin: http://www.ruuhkavuosia.net/2016/02/elamaa-migreenin-kanssa/

    Niska-hartiaseudun kunnossa pitäminen on etenkin migreeniherkälle tärkeää, joten suosittelen hierojaa ja/tai siihen sopivaa kotijumppaa.

    Sun tilanteessa menisin myös lääkäriin niin pääset kokeilemaan josko sulle löytyisi sopiva lääkitys. :)

    Toivottavasti löydät apua, toi on ikävä vaiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei käynpä lukemassa sun tekstin heti! :) Kiitos, toivotaan että tähän löytyy jokin apu! :)

      Poista
  4. Kuulostaa kyllä niin tutulta! Mulla ei ole migreeniä (ainakaan diagnosoitu), mutta silti välillä tulee niin jäätävät päänsäryt, että huhhuh. Todennäköisimmin ainakin omalla kohdallani syynä on juurikin tuo niska-hartiajännitys, joten eikun keppijumppaa ja venyttelyä kehiin! Kannattaa myös kokeilla putkirullausta tai tangossa roikkumista, ne ovat ainakin auttaneet samaan omia jumejani auki. Hieronnassakin olen käynyt pari kertaa. Työpäivän aikana pitäisi muistaa jaloitella ja pyöräytellä niitä niskoja aina välillä, tietty mitä enemmän, sen parempi. Muistatko juoda päivän aikana tarpeeksi vettä? Kannattaa pitää vesipullo aina mukana, ja myös muistaa juoda se ainakin pari kertaa tyhjäksi (tietty riippuen pullon koosta :D).

    Päänsäryt ovat kyllä niin ikävä vaiva, ja olet oikeassa, etteivät sitä oikein osaa ottaa tosissaan ne, joilla ei ole koskaan ollut oikeasti voimakkaita kipuja. Toivotaan että sun vaivat helpottaa! Kovasti tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tosi paljon, tuli monta hyvää vinkkiä! :) Vesi on aina ollut mulle ongelma, vaikka nyt mulla on koko ajan töissä juomapullo pöydällä ja koitan siitä hörppiä.. Kiitos paljon, toivottavasti jostain löytyy apu! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)