sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ravintola 3. Linja: Brunssi

Eilen olimme siis vapaan lauantain kunniaksi koko perhe brunssilla. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui meille ihan uusi tuttavuus Turun satamassa, ravintola 3. linjan brunssipöytä. Olin lukenut paikan brunssista paljon hyvää, joten päätimme kokeilla. Ravintolan sivuilla oleva lista brunssin sisällöstä oli pitkä ja herkullinen, joten se nostatti lisää kiinnostusta tutustua paikkaan.


Kun saavuimme paikalle puolenpäivän aikoihin, ravintola oli täynnä ja saimme juuri viimeisen vapaan pöydän. Syöttötuolikin löytyi Alisalle, vaikka paikalla oli muutama muukin lapsiperhe.

Brunssipöytä oli monipuolinen ja sieltä löytyi paljon erilaisia ruokia: salaatteja, kasviksia, lämpimiä ruokia, kalaa, leipävalikoima... Paljon sellaista ruokaa, josta meillä tykätään. Omia lemppareitani olivat esimerkiksi ravut, toast skagen ja caesarsalaatti.




Brunssiruoka oli konstailematonta ja maukasta. Brunssi maistui niin minulle kuin perheen mies- ja lapsijaostolle. Alisa maisteli croissantia, karjalanpiirakkaa, kasviksia ja hedelmiä. Hinta-laatusuhde oli tällä kertaa kunnossa brunssilla, sillä 17€ hintaan löytyi kyllä todella paljon erilaista syötävää. Edullisesti ruoan kylkeen olisi saanut myös lasillisen kuohuvaa, mutta jätimme sen tällä kertaa väliin. Lapset syövät brunssilla edullisesti, sillä hinta oli euron per ikävuosi. 



Kiva yksityiskohta brunssin tarjonnassa oli myös erilaiset makuvedet. Lisäksi juomat olivat kauniisti ja houkuttelevasti esillä.


Sisustukseltaan paikka oli kodikas, hieman toki oli ahdasta, koska ihmisiä oli paljon, mutta sehän vain kielii paikan hyvästä brunssista. Uskon, että 3. linjan brunssipöydästä löytyy kyllä jokaiselle mieleistä syötävää, niin monipuolinen tarjonta oli. Plussaa myös siitä, että henkilökunta piti hyvin huolta siitä, että pöydässä riitti tavaraa ja yleisilme oli siisti.


Olen joskus kuullut valitettavan, ettei lasten paikka ole ravintolassa, koska he häiritsevät muita asiakkaita. Brunssilla oli useampi lapsi, mutta yksikään heistä ei häirinnyt taatusti muita asiakkaita. Mielestäni kovinta mekkalaa aiheuttivat keski-ikäiset kälättävät rouvashenkilöt. :D Omasta mielestäni maailmaan kyllä mahtuu ääntä, eikä ravintolassa tarvitsekaan olla kuten kirkossa, mutta tämä vain välihuomiona. :)

Positiivinen kokemus tämä ravintola 3. linjan brunssi tosiaankin oli, eipä juuri mitään huonoa sanottavaa. Turussa on brunssipaikkoja on paljon, mutta 3. linjan brunssi nousee kyllä omalla listallani todella korkealle. Voisin ehdottomasti mennä uudestaan ja suosittelen muillekin varauksetta! :)


6 kommenttia:

  1. Ai elämä mitä herkkuja <3 Kuola vaan valuu :D
    nimim. kivaa olla dietillä :D

    VastaaPoista
  2. Näyttää oikein kivalta paikalta :D Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti menen toistekin, sen verran hyvä fiilis jäi! :)

      Poista
  3. OI miten ihana paikka! Mä en taida kestää, kun asutaan täällä maalla !:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kaupungissa asumisessa on kyllä puolensa, etenkin Turusta löytyy näitä kivoja brunssipaikkoja. :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)