keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Pieniä tekoja, isoja vaikutuksia

Mä pidän mun ja Samulin parisuhteesta. Mä olen onnellinen joka päivä. Mun mielestä parisuhteessa on tärkeää olla onnellinen siinä arjessa. Kaikki kiva ja erikoinen tekeminen on extraa ja bonusta.


En usko, että parisuhde, jossa arki ei toimi, voisi olla kovinkaan pitkä. Omassa elämässäni arki on ainakin suurimmassa osassa ja uskon, että monissa muissakin perheissä arki on pääosassa. 

Miten sitten huolehtia omasta parisuhteesta siinä normaalissa arjessa? 

Keinoja on varmasti yhtä monta kuin parisuhteitakin, mutta jaan teille yhden vinkin meidän suhteesta.

Jäin pohtimaan tätä viikonloppuna kun ymmärsin, miten pienillä asioilla toisen voi saada aidosti iloiseksi. Me olimme viikonlopun pois kotoa ja sunnuntai-iltana kotimatkalla pysähdyimme kaupassa. Samuli ja Alisa odottivat autossa kun itse kipaisin tekemään pikaiset ostokset. Ajattelin, että ostan pussin sipsiä ja Samulille oluen, ihan vaan siksi, että hänelläkin varmasti oli ollut raskas viikonloppu.


Mulla ei ole pahemmin tapana ostaa olutta Samulille vaan hän saa ihan itse sitä ostaa silloin kun haluaa, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä toisin. Kun pääsin autolle Samuli näki kassissa sipsipussin ja kysyi vitsillä "missäs mun oluet on?" Voi sitä riemua kun sain sanottua, että mä ostin! Samulin ilostui tästä niin aidosti, että sanoi mulle suukon kera "just tän takia sä olet paras nainen!"

Tarkennan sen verran, että Samuli ei ole alkoholisti, eikähän ilahtunut sen oluen takia vaan ajatuksen, ehkä coca-cola olis aiheuttanut saman reaktion. :D

Mä jäin kuitenkin pohtimaan sitä mitä Samuli sanoi ja tajusin, että oikeasti sehän on just totta, yks parhaimpia asioita meidän suhteessa on ne pienet arkiset teot, joilla on iso vaikutus!

Esimerkkejä näistä pienistä jutuista voisi olla vaikka eväiden pakkaaminen toiselle valmiiksi, aamukahvin keittäminen, suklaapatukan tuominen kaupasta, siivoaminen pyytämättä tai ihan mikä muu vaan pieni arkinen teko, josta kuitenkin huokuu se, että on ajatellut sitä toista. Nämä jutut eivät vaadi mitään suuria ponnisteluita vaan tulevat vähän kuin itsestään, siitä halusta ilahduttaa toista.

Mä haastan teidät kaikki näihin pieniin tekoihin!
Jos ette oo ikinä kokeilleet, niin kokeilkaa! Jos ootte, niin kertokaa ihmeessä! :)
Mä uskon, että niillä teoilla on suuret vaikutukset parisuhteeseen ja onnellisuuteen!
<3


PS. Muistakaa osallistua arvontaan! :)

6 kommenttia:

  1. Ne on justii ne pienet teot ja sanat toiselle mikä vahvistaa parisuhdetta ja tekee onnelliseksi♡ mieheni keittää aamukahvia minulle, oon ostanut pätkiksen kaupasta hänelle, annamme päähierontaa toisillemme, mieheni silittää minua ja pitää lähellä,näitä on tosi paljon♡ ja yhdessä juttelu, toisen kuulumisia kysellen...Eveliina

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)