torstai 25. helmikuuta 2016

Vinkkejä arjen handlaukseen

Nyt kun olen päivät töissä, kodinhoito ja muut askareet vaativat uudelleen järjestelyä. Ajattelinkin jakaa muutaman vinkin, joilla meillä on (tähän asti) handlattu hommat. Muistakaa käydä myös kurkkaamassa mun aikaisemmin jakamat laiskamutsin siivousvinkit.

  • Valmiiksi laittaminen. Iltaisin meillä valkataan vaatteet valmiiksi, pakataan kassit ja joskus laittelen jopa aamupalan valmiiksi Alisalle. Kun kaikki on valmiina, aamulla ei tarvitse käyttää turhaan aikaa näihin.
  • Isot satsit ruokaa valmiiksi. En jaksa töiden jälkeen joka päivä tehdä ruokaa, niimpä olen tehnyt aina iltaisin isommat satsit ruokaa valmiiksi. Näistä syö yleensä pari päivää. Viikonloppuisin voi tehdä jotain toisen tyylistä ruokaa sitten. Olen myös tehnyt viikonloppuisin ruokaa pakkaseen. Esim. makaronilaatikko kestää pakastusta hyvin ja on helppo sulattaa.
  • Ruokaostokset viikonloppuisin kerralla. Me ollaan jo jonkin aikaa käyty kerran viikossa kaupassa, toki välillä joutuu käymään täydentämässä maito- ja leipävarastoja. Ajan lisäksi näin säästyy myös rahaa.
  • Listat. Viikon ruokalista, kauppalista, postauslista, kuka hakee Alisan monelta... Kun kaikki mahdolliset asiat on kirjoitettu listan muotoon. tulee vähemmän unohduksia, eikä viikolla tarvitse erikseen keskittyä niihin asioihin. Olen jopa pohtinut kirjoittavani viikkosiivouslistan, mutta se menisi jo liian yli, haluan säilyttää itsessäni jotain suurpiirteisyyttä. :D
  • Joka ilta yksi isompi kotityö ja siistiminen. Tämä toimii ainakin pienessä perheessä. Yritän tehdä joka päivä jonkin kotityön, kuten imurointi, lattioiden pesu, vessan pesu, pyykinpesu.. Lisäksi siivoan iltaisin ja vähän aamuisin, jotta kodissa pysyy yleissiisti ilme. On myös kivempi tulla töistä siistiin kotiin, itseäni ainakin alkaisi herkästi masentamaan, jos työpäivän päätteksi pitäisi raivata koti asuinkuntoon. Mun arkisiivouksen pelastaa joululahjaksi saamani varsi-imuri ja vauvojen kosteuspyyhkeet. Imuri on helposti saatavilla ja sillä tekee hetkessä pikasiivouksen. Kosteuspyyhkeet taas on hyviä tasojen, peilien yms. nopeaan puhdistukseen.
  •  Blogin kanssa koitan aina vähän ennakoida. Suunnittelen kalenteriin, mitä voisin julkaista milloinkin viikon aikana. Toki välillä saan inspistä viikollakin, enkä aina mene kalenterin mukaan. Valokuvia koitan suunnitella ja ottaa viikonloppuna. Onneks kohta on enemmän valoa ja voin kuvata iltaisin.

Tässä muutamia meillä hyväksi havaittuja keinoja. Nämähän tietysti muotoutuu jokaisen perheen omien tarpeiden mukaan. Yksi hyvä vinkki voisi olla myös se, että jos on taipumusta stressiin, niin yrittää raivata kalenteria iltojen ja viikonloppujen osalta. Itse ainakin olen huomannut, etten nauti jatkuvasta kiireestä. Nyt kun arki on suht hektistä, on hyvä jättää kalenteriin tilaa silloin kun se on mahdollista.

Jakakaas teidän omat arjen selviytymisvinkit, jos vaikka löytyisi joku kiva, millä helpottaa arkea lisää! :)





4 kommenttia:

  1. Tässä olikin paljon hyviä vinkkejä mitä aion nappaa tästä itsellenikin :)
    Ja toi asioiden listaus, mä teen sitä muutenkin vaikkei sellaista kiirettä tai erityistä tarvetta edes ole, se on vaan mun juttu :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli hyötyä! :) listaus on kyllä koukuttava! :D

      Poista
  2. Mä oon kans miehelle puhunu tosta varsi-imurista tai edes pieni rikkaimurikin pelastaisi mut hermoromahdukselta, koska en kestä pieniä muruja tai kissankarvoja joka puolella.. Pitää taas muistutella, että huhtikuussa mulla olis synttärit;)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)