keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pahimmat harrastuskokemukset ikinä

Olen epäilemättä joskus maininnut, että olen tässä elämässä ehtinyt harrastaa jos jonkinlaista lajia. Vaikka olenkin aina ollut kovin monipuolinen ihminen niin mikään multitalentti en kyllä ole ja se kyllä käy tästä postauksesta enemmän kuin hyvin selväksi. Kokosin siis kamalimmat harrastuskokemukset tähän ja hauskintahan tässä on se, että lapsena sitä ei pahemmin tuntenut mitään häpeää vaan anto mennä vaan! :D

Nämä ovat käänteisessä järjestyksessä, joten aloitetaan siitä vähiten noloimmasta.

Englanninkielenkerho


Eka- ja tokaluokkalaisena kävin enkkukerhossa ja siellä sai jokainen englanninkielisen nimen. Mun nimi oli Elaine. Ja mua kutsuttiin alieniksi. :(

Opin siellä kuitenkin pari lausetta ja siinä on oikeastaan kaikki mitä tänä päivänä edes osaan. xD


Zumba


No hei tästä en sano muuta kun et kävin kerran. Ei ollut mun pala kakkua!





Hiihto


Että tätäkin piti sitten harrastaa... Kerran hiihtokilpailuissa eksyin... Samassa viestikisassa ihmettelin kun takaa hiihtänyt poika huusi apua. Ajattelin vaan, että ei tässä nyt jouda auttamaan kun pitää hiihtää maaliin, ihme tyyppi. Joskus jälkeenpäin tajusin, että se huusi latua...

Kerran sain uudet sukset ja mentiin vähän testaileen niitä suksia... Puolituntia koitin päästä yhtä mäkeä ylös, mutta ei vaan onnistunut kun suksi luisti liikaa. Äitini oli jo lähtenyt etsimään mua kun ihmetteli mihin jäin. En sitten tajunnut ottaa suksia pois jaloista kun loppumatka olisi kuitenkin ollut pelkkää alamäkeä...



Loput kolme on satunnaisessa järjestyksessä, koska ne on niin kamalia, etten osannut päättää mikä niistä olisi oikeasti kamalin...


Ratsastus


Lähinnä pelkään kaikkia eläimiä, mutta joskus oli aika kun minunkin oli kokeiltava ratsastusta. Menin ratsastustunneille täysin ummikkona ja no, en ollut erityisen harrastunut hevosia kohtaan.

Kerran ratsastustunnilla mun piti sitten tehdä jotain silmukkaa tai vastaavaa, eikä mulla ollut pienintäkään käsitystä mikä on silmukka, päättelin sen olevan jonkinlainen ympyrä. Ei se vissiin mennyt ihan nappiin kun ratsastusopettaja kehoitti opiskelemaan kirjoista lisää aiheesta. No mielekiinto lopahti myös siinä kohtaa kun sain tallin vikuripäisimmän konin yhdelle tunnille ja se puri mua pakaraan. Jälkeenpäin mietin vaan, et kuka hitto laittaa sellaisen hevosen aloittelijan käsiin.





Kitara & bändi


Olin innokas musisoija nuorempana ja ihan ok menestyksellä pimputtelin vuosia pianoa. Tuli kuitenkin hetki kun minäkin halusin olla rokkistara. Ensin menin kitaratunneille, mutta akustisen kitaran rämpyttely ei ollut mun juttu, enkä mä kyllä tainnut oppia oikeastaan mitään.

Kerran yläasteella päätimme perustaa bändin ja taustani takia mulle lankesi koskettimet (luojan kiitos ei sentään se kitara). Täynnä intoa ryntäsimme bänditunnille kertaakaan harjoittelematta. Ekasta kerrasta jäi mieleen bändiopettajan sanat: soittakaa jotain. Ja mehän soitettiin! Soitettiin nimenomaan jotain! Epämääräistä ja -vireistä älämölöä.

Toiselle tunnille bändiopettajamme ei enää ilmestynyt paikalle. Oli varmaan unohtanut, vai mitä luulette?

Myöhemmin yksi meidän bändiläisistä on voittanut jonkinlaisen laulukilpailun ja muuta, joten hei, olis meissä voinut olla potentiaalia! Paitsi että tämä kyseinen tyyppi ei ollut meidän bändin laulaja. xD


Yleisurheilu


No siis tämä harrastus kesti jopa useamman vuoden ja lähinnä olen vasta näin aikuisena tajunnut miten toivoton olin!


Kuulaa työnsin noin neljä metriä, pituutta hyppäsin kaksi metriä ja maaginen kolmen metrin raja jäi ikuiseksi haaveeksi. Kerran voitin kunnanmestaruuden korkeushypyssä tuloksella 90cm. Keskimäärin se patja on varmaan 90cm kohdalla, joten... Haaveilin hetkellisesti korkeushyppääjän urasta, mutta sitten mulle selvisi mun ikäluokan tulostaso...

Juoksu, tuo kuninkuuslaji. Mulla vähän tota lähdön räjähtävyyttä haittasi kun jouduin lähtemään kädet korvilla... Mä meinaan inhosin sitä starttipistoolin pamausta! Joskus jätin jopa osallistumatta, jos lähetys oli pistoolilla.

Kävin oikeesti jopa kilpailuissa ja yksi muisto on jäänyt mieleen. Jouduin tuuraamaan vanhemman ikäluokan 4 x 100m viestissä kun joku toinen oli sairaana. Olin todennäköisesti se viimeinen vaihtoehto, mutta minkäs teet kun ei muita ollut. Sain vielä kunnian juosta avausosuuden ja muille asennettiin lähtötelineitä, mutta mä lähdin uljaasti seisten! Kädet varmaan korvilla! Muistaakseni saatiin kuitenkin hopeaa, mutta en kyllä ota kunniaa tuosta itselleni.

Nöyrin anteeksipyyntö kaikille, jotka on joutunut todistamaan näitä mun kamalimpia harrastuskokemuksia. Myötähäpeä on takuulla ollut suuri, mutta hei lapsena en oikeastaan tajunnut näitä asioita noloiksi, koska mulla oli rajaton itseluottamus. Näin vanhemmiten mä olen vaan oppinut nauramaan itselleni! :D


Ja hei, jos teiltä löytyy noloja tarinoita niin jakakaa ihmeessä, en halua olla ainut nolo! :D

3 kommenttia:

  1. "Tuli kuitenkin hetki kun minäkin halusin olla rokkistara" hahaa.. Kuolen nauruun! :D Minä menin kerran tennis-kurssille hyvän ystävän kanssa. Kahden kuukauden kurssilla tavoite oli viimeisellä kerralla pelata kaksinpeli vastakkain. Joo.. meidän tavoite muuttui siinä matkan varrella siihen, että jos edes saisimme löytyä palloa toisillemme verkon yli. Hahaa.. Ei ollut ihan minun juttuni..! :D :D :D

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)