maanantai 10. heinäkuuta 2017

Viimeiset lomaterkut

Loma on ohi ja tänään koitti paluu töihin. Saa nähdä koetaanko tässä joku masennuskohtaus, mutta toisaalta kaikkea kivaa on vielä luvassa, jo ihan tälläkin viikolla!


Kaikkea kivaa oli täynnä mun viimeinen lomaviikonloppukin:


Perjantaina pakattiin eväät kylmälaukkuun ja otettiin koko perhe suunnaksi Muumimaailma. Mukana oli myös mun äiti ja sisko sekä meidän kummipoika. Alisalle Muumimaailma oli varmasti se kesän odotetuin paikka ja oikeastaan se oli ainut sellainen "pakko päästä" paikka. Muumimaailma on kyllä sellainen, mistä vajaa 3v saa jo todella paljon irti.






On Muumimaailma meistä aikuisistakin ihan kiva paikka, etenkin kun itse olen muumifani, mutta kyllä Samulikin siellä hyvin viihtyi. Omat eväät oli tosi kiva juttu, syötiin rannalla tonnikalawrappeja, fetasalaattia, ruissipsejä ja ananasta. Yummy!

Jotain huonoa jos pitää sanoa niin, heinäkuun ryysiksiä kannattaa välttää. Viime vuonna me käytiin vasta elokuun puolenvälin tienoilla ja sillon oli ihanan väljää!






Suoraan Muumimaailmasta siirryimmekin Samulin kanssa viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa Ruisrockin merkeissä. Meidän oli tarkoitus olla koko kolme päivää festareilla, mutta olimme liian hitaita ja saimme liput vain perjantaille ja sunnuntaille. Höh!

Perjantai oli ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä. Nautimme mm. JVG:n, Haloo Helsingin, Daruden ja DJ Snaken keikoista, tunnelmasta ja kavereista. Samuli osti meille festarilasit. 8D Erityisesti päivästä mieleen jäi kovat bileet rannalla myöhään illalla DJ Snaken esiintyessä, jee! Ruisrockista on kyllä tullut kesän kohokohtia, vaikka nuorempana en käynyt lainkaan festareilla. Nykyäänkin nautin eniten juuri musiikista ja tunnelmasta, ennemmin kuin vesipulloa vahvemmista aineista. Sitä paitsi, olen sen verran amatööri, etten todellakaan jaksa mitään monen päivän alkojuhlintaa. 






Lauantaista muodostui oikea hemmottelupäivä, sillä aamupäivällä lähdin tunniksi kauneushoitolaan rentoutumaan. Voitte kuvitella, miten hyvää teki edellisen päivän tuhansien askelien jälkeen saada jalka- ja selkähierontaa ja rentouttavaa kasvonaamiota, ai että!

Päivä vietettiin muuten terassilla aurinkoa ottaen, kylmää valkoviiniä nauttien ja Ruisrockin livelähetyksiä katsellen, näin kun näinkin Reino Nordinin keikan! Ihanaa rentoilua siis, itse yritin hankkia jonkinlaista rusketusta häitä varten.




Sunnuntaina oli sitten vuorossa vielä Ruisrockin viimeinen päivä. Sieltä mieleen jäi Teflon Brothers,  Vesala ja Ultra bra. Täytyy lisäksi kehasta Ruisrockin ruokatarjontaa, festareilta on mahdollista saada vähän parempaa ja laadukkaampaa ruokaa kuin perus makkaraperunat, hyvä juttu! Tykkään juuri tuosta Ruissin tunnelmasta, päivällä ihana merellinen rantafiilis ja illalla upeat valot, niin kaunista!





Sellainen oli loman viimeinen viikonloppu, toivottavasti teilläkin oli mukavaa! <3

1 kommentti:

  1. Kuulostaa ihanalta. Minäkin kaipailen jo kovasti lomalle. Meillä on vielä viikon verran töitä ja sitten saa rentoutua! :D

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)