maanantai 11. huhtikuuta 2016

Viikonlopun kännykkäräpsyt

Heipsun hei! Te jotka seuraatte mua Facebookissa tai instagramissa @ilonalaine, tiesittekin jo, että pidin viikonlopun vapaata blogista. Suosittelenkin, että seuraatte blogia myös näissä kanavissa, jos haluatte pysyä ajantasalla meikäläisen edesottamuksista paremmin! :)

Tosiaan, kaipasin hieman lomaa raskaan viikon jälkeen. Tein viikolla useampana aamuna ylitöitä. Mulle on tärkeää joustavat työajat ja siksi on kiva kun pystyn välillä tekemään aamuisin ylitöitä, ilman että Alisan päivä hoidossa pitenee. Meillä tosin meni Samulin kanssa aika ristiin työt, mä tein siis aamuisin ylimääräistä ja Samuli iltaisin, ei paljon kerinnyt toiseen kyllästymään.

Perjantaina olinkin aika voipunut kun pääsimme Alisan kanssa kotiin. Kävimme kaupan kautta ja ostin itselleni perjantaiherkun, jonka söin salaa taaperolta. :D Samuli tuli aika pian kotiin ja itse ihmettelin omaa oloani: paleli ja oli hieman huono olo. Pian huomasinkin olevani melko kipeä ja ilta ja yö meni sairastaessa. En oikein tiedä, mikä muhun iski, mutta aamulla olin ihan kuin ei mitään...


Perjantai-iltana harmittelin, että en haluaisi olla kipeä lauantaina. Syynä oli mummuni 75-vuotisjuhlat! Onneksi oloni oli aamulla hyvä ja lähdimme Alisan kanssa Viialaan. Samulilla oli taas työpäivä (meillä taidetaan tehdä tällä hetkellä vähän liikaa töitä.....) Juhlissa oli paljon isäni puoleisia sukulaisia koolla ja äitini oli taikonut juhliin maistuvat tarjottavat. Mummu oli tietenkin muistanut myös Alisan tulon ja hänelle oli varattuna smoothieita ja maissinaksuja. Musta on huippua, että mun ei ikinä tarvitse erikseen kieltää ketään antamasta esim. mehua tai kakkua Alisalle, koska ne eivät kuulu vielä meidän ruokavalioon. Kaikki sukulaiset ovat hyvin ymmärtäneet (ainakin esittäneet hyvin!;D) mun toiveeni ja Alisalle on aina omia herkkuja tarjolla. <3 Keksiä Alisa sai kyllä tällä kertaa maistaa, jotain namia siis hänellekin. :)


Mulla oli taas hartiat aika jumissa ja kesken päivän mulle iski tuttu päänsärky... Muutaman särkylääkkeen jälkeen helpotti kuitenkin hieman. Siskoni myös naksautteli selkääni ja aika hyvä rutina kuului, ehkä sekin auttoi. Sain siskoltani taas kassillisen vaatteita, kiva että hän pitää huolta ettei mun vaatekaappi tyhjene. :D Jätin illalla Alisan mummilaan ja lähdimme isäni kanssa Turkuun. Turussa isäni lähti käymään vielä kaverillaan ja itse painelin kylpyyn. Taisi kuuma kylpy tehdä tehtävänsä sillä nukahdin kahdeksalta ja nukuinkin pitkät ja hyvät unet. :)

Sunnuntaina olikin vuorossa kesäkisojen avaus Laitilassa. Ajokausi ei meidän osalta vielä alkanut, sillä olimme iskän ja Samulin kanssa taas töissä kisoissa. Tästä eteenpäin meidän viikonloput aika hyvin menee harrastuksen parissa, joten varmasti tulen jotain jatkossakin teille mainitsemaan. Päivä oli ihanan aurinkoinen ja lämmin. Sain nauttia Samulin seurasta ja syödä vuoden ekan pehmiksen. :)



Ilta menikin taas lepäillessä ja äitini oli tuonut Alisankin kotiin. Myös Alisan serkku oli meillä leikkimässä ja tämän jälkeen Alisa olikin ihan valmis nukkumaan.

Oli virkistävää olla ilman blogia tai järkkäriä. Nämä kuvat onkin kännykkäräpsyjä, jotka on bloggaamisen aloittamisen jälkeen jääneet vähemmälle, joten siksi halusin käyttää tähän postaukseen näitä räpsyjä. :)

Nyt on levänneempi mieli ja pää täynnä ideoita, mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Hirveesti ootte touhuillu :) Mukavaa että teiän sukulaiset ymmärtää sen että jos ei halua antaa taaperolle makeaa niin varaa sitten jotain muuta. Meillä noilla mummoilla tuntuu olevan hyvin hankala ymmärtää välillä että sitä jäätelöä/pullaa/keskiä ei tarvitse tuputtaa :D

    VastaaPoista
  2. Ollaan kyllä onnekkaita kun aiheesta ei juuri ole ollut erimielisyyksiä kenenkään kanssa..:)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)