torstai 21. huhtikuuta 2016

Nopeita ruokia

Meillä on arkisin iltapäivisin kiire ruokapöytään ja silloin ei ole aikaa kokkailla montaa tuntia. Tällaisia nopeita ruokia tuntuu välillä olevan vaikea keksiä. Olenkin kehitellyt usein erilaisia pastoja tai  muita jääkaapintyhjennysruokia. Tykkään kuitenkin monipuolisesta ruoasta ja mielestäni olen onnistunut rakentamaan hyviä ja helppoja ruokia, jotka on lisäksi nopea valmistaa. Jaankin teille nyt muutaman reseptin, joita olen viime aikoina kokkaillut. Kaikki reseptit on suunniteltu neljälle hengelle, mutta olen aika huono mittailemaan määriä, joten osa on ihan vaan mututuntumalla heitetty.

Kasvispasta

Pastat on siitä kivoja, niihin voi laittaa melkein mitä vaan.

250g nauhapastaa
200g kesäkurpitsaa
10kpl luumutomaatteja
150g parsakaalia
90g pestoa (käytin lidlin valmista)
kevätsipulia
basilikaa
mozzarellaa


Kesäkurpitsat voi itkettää suolalla jos haluaa, omasta mielestäni niistä tulee silloin parempia rakenteeltaan. Pastan kiehuessa vain paistetaan pannulla kesäkurpitsat, parsakaalit, tomaatit ja kevätsipuli. Kun pasta on kypsää, kaadetaan vesi pois ja lisätään pesto ja tuore basilika joukkoon. Lopuksi vielä kasvikset joukkoon ja mozzarellaa päälle.
Nam!


Pulled beef ja pastasalaatti

Välillä tykkään tehdä myös enemmän iltapalan tyyppistä ruokaa ja tämä on yksi hyvä esimerkki. Tämä toimii kyllä myös possusta ja kanastakin. Onneksi on olemassa valmiiksi kypsennetyt lihat, niin näitä herkkuja pääsee nauttimaan myös kiireessä. Käytin Lidlin valmista lihaa, mutta tein itse kastikkeen, johon laitoin barbeque-kastiketta ja hieman coca-colaa. Pastasalaatin valmistus toimii perinteisellä pilko ja yhdistä -taktiikalla. Pastasalaatti on mukailtu anopin reseptistä, joka on kuulemma vielä hänenkin äidin peruja, sukuresepti siis. ;)

Pastasalaatti

Kierrepastaa
Viinirypäleitä
Kermajuustoa
Kurkkua
Jääsalaattia
Kermaviiliä, johon sekoitin hieman currya ja mustapippuria.


Peruna-lehtikaalimunakas

Joskus tulee keitettyä liikaa perunoita ja tässä on hyvä resepti esimerkiksi seuraavan päivän lounaalle. Lehtikaali on edelleen mun suurta herkkua ja tähänkin se sopii loistavasti!

100g lehtikaalia
6-7 perunaa
kevätsipulia
7 kananmunaa
mausteita


Pilko perunat kuutioiksi ja paista lehtikaalin ja sipulin kanssa rusehtavaksi ja rapeaksi. Lisää kananmuna-mausteseos pannulle ja anna hyytyä hieman miedommalla lämpötilalla kymmenisen minuuttia.


Tomaattinen kukkakaali-broileripasta


Tää kuulostaa ehkä eksoottiselta, mutta on oikeesti hyvää. Paistettu kukkakaali on hyvää ja sopii rakenteeltaankin hyvin pastan kanssa.

Penne-pastaa
150g broilersuikaleita
150 g kukkakaalia
3 tomaattia 
1 prk tomaattimurskaa
suolaa, pippuria

Sillä välin kun pasta kiehuu, paista pannulla kuutioidut tomaatit, kukkakaalit ja broilersuikaleet. Lisää pannulle tomaattimurska ja mausteet. Kun pasta on kypsää, kaada keitinvesi pois ja yhdistä kastikkeen kanssa. Meikäläinen nautti lisänä vielä raejuustoa.


Keräsin teille vielä muutamia reseptejä mun blogista, jotka myöskin ovat nopeita ruokia valmistaa:


Toivottavasti saitte postauksesta ideoita arkisiin nopeisiin ruokiin. Itse yritän jalostaa ruokavaliota niin, ettei meillä syötäisi näin usein pastaa. Tällä hetkellä se on vain tuntunut helpolta ja nopealta.

Jättäkää ihmeessä vinkkejä ja ehdotuksia jos teiltä löytyy helppoja ja nopeita ruokia takataskusta! :)

10 kommenttia:

  1. Pasta on kyllä kaikissa muodoissaan todella nopea ja kätevä ruoka! Nam :D

    VastaaPoista
  2. Hyvän kuuloisia kaikki! Mä kanssa harrastan "pikaruokana" pastoja ja erilaisia salaatteja. Lisäksi suolaiset piirakat on kyllä kanssa ihanan nopeita tehdä ja niihin voi laittaa, mitä sitten ikinä sattuukin kaapista löytymään :D

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä sapuskaa! Voisi testailla kun meillä jos kaivataan jotain nopeaa ja helppoa vastauksena on yleensä lähipizzeria :)

    VastaaPoista
  4. Teidän ruuat näyttää aina niin herkullisilta ja värikkäiltä!
    Toi kasvispata on sellanen uusi tuttavuus, että menee kokeiluun! :)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)