lauantai 2. huhtikuuta 2016

Aamuhetkiä

Ihanan aurinkoista lauantaiaamua!

Tänään on ollut hyvä aamu! Alisa herätteli kahdeksan aikoihin ja aurinko paistoi tuolloin jo komeasti. Ennen en ollut yhtään aamuihminen, mutta nykyään on ihanaa herätä vapaapäivinäkin jo suht aikaisin. Saa nauttia kunnolla hitaista aamuista, eikä mene koko päivä nukkumiseen! :)

Kaikilla meillä ei kuitenkaan ole tänään vapaapäivä, sillä raskaan työn raataja Samuli lähti tänäänkin töihin. Onneksi lauantait on hänellä lyhyitä työpäiviä, eikä niitä onneksi ole joka viikko. 

Me sen sijaan syötiin Alisan kanssa rauhassa aamupalaa. Mä ehdin hieman lukemaan jopa lehteä ja juomaan muutaman kupin kahvia.



Aamupalan jälkeen nautittiin heti parvekkeella auringosta. Soviteltiin myös aurinkolaseja. Itse selailin myös asuntoilmoituksia olisiko jossain potentiaalisessa kohteessa huomenna esittelyä. Tosi jänniä aikoja eletään tämän asuntoasian kanssa!



Iltapäivällä mun vanhemmat tulevat tänne. He halusivat tulla kyläilemään ja samalla saavat vahtia Alisaa, sillä meillä on illalla Samulin kanssa keila/saunailta. Todennäköisesti emme kyllä jää saunomaan, vaan lähdemme keilailun ja ruokailun jälkeen kotiin. Kivaa ohjelmaa kuitenkin luvassa!

Huomenna mahdollisesti mennään jotain asuntoa katsomaan ja käydään moikkaamassa Samulin vanhempia. Tästä postauksesta tuli nyt tällaisten aurinkoisten ajatusten sekamelska.. Syytän tätä aurinkoista keliä ja ihanaa kevättä!

Rentoa viikonloppua kaikille! <3
Palataan illalla vielä sushipostauksen kanssa!

4 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä niin ihanat ilmat! =) Munkin pitäs parveke siivota kevätkuntoon niin pääsee sinne nauttimaan =D
    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin vielä siivous vähän kesken, mut hiljalleen..:) Samoin teille! <3

      Poista
  2. Aivan ihania ilmoja ollut. Mukavaa viikonloppua sinne.♥

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)