sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Sunnuntai on arkiviikon tärkein päivä.

Sunnuntait, hitaita aamuja, pitkiä aamiaisia, rentoutumista. Sellainen on ehkä täydellinen sunnuntai, mutta onko sunnuntailla muuta merkitystä? Onko teillä tapana valmistautua sunnuntaina jo arkiviikkoon? Itsestäni tuntuu, että langat ovat paremmin käsissä kun sunnuntaina hoitaa aina tietyt asiat pois. Arkiviikko on itsessään aika hektinen, joten omalla kohdallani pieni ennakointi on vähentänyt arkiviikon stressiä.




Mitä sunnuntaihin sitten kuuluu?


  • Onko päiväkotirepussa kaikki tarpeellinen?
  • Onko kalenterit ja aikataulut täsmätty, pitääkö pyytää jonain päivänä joku hakemaan Alisaa päiväkodista?

Reissuvihon katson yleensä jo perjantaina, jos on jotain mitä pitää hankkia päiväkotiin kaupasta, kuten pastillit. Sunnuntaina kuitenkin tarkistan, että repussa on kaikki tarvittavat vaihto- ja lisävaatteet. 

  • Onko pyykkikori tyhjillään?
  • Onko koti suht siisti ja valmis arkiviikkoon?

En ylipäätään pidä sotkuisesta kodista enkä kyllä siivoamisestakaan, joten siksi yritän aina pitää kodin pienillä jutuilla siistinä. Etenkin arkiviikkoon haluan kuitenkin lähteä siistillä kodilla, sillä kun työpäivän jälkeen tulen kotiin, haluan ennemmin rauhoittua kuin väistellä tavararöykkiöitä. Jos ollaan viikonloppu reissussa, yritän aina heti purkaa matkatavarat.

  • Onko viikon ruokaostokset tehty?
  • Maanantain ruokalista?

Meillä käydään nykyään aina viikonloppuisin kaupassa ja teemme viikon ruokaostokset kerralla. Tämä on osoittautunut meille parhaaksi tavaksi ja säästää sekä aikaa, että rahaa. Mulla on tapana aina palkkapäivänä suunnitella kuukauden budjetti ja siinä samalla kuukauden ruokalista. Sen pohjalta teen kauppareissut. Nykyään meidän kauppalasku on älyttömän pieni ja suunnitelmallisuuden ansiosta syömme paljon monipuolisemmin kuin ennen.

Samuli kuljettaa töissä eväitä, joten sunnuntaisin yritän myös varmistaa, että Samulille olisi ruokaa maanantaille. Monesti saatan tehdä maanantain ruoan jo sunnuntai-iltana, etenkin jos olen itse iltavuorossa maanantaina.




Joo myönnän, olen tosi neuroottinen nykyään tämän suunnitelmallisuuden ja ennakoinnin kanssa, mutta se vaan toimii meidän perheessä. Itse henkilökohtaisesti en ole mukavuusalueellani, jos suunnitelmat muuttuvat lennosta. Siksi yritän tehdä asiat itselleni mahdollisimman helpoksi ja sitä tämä suunnitelmallisuus kuitenkin on.

Juteltiin kerran töissä, miten ihmiset suhtautuvat sunnuntaihin todella eri tavoin. Yksi kertoi sunnuntain olevan erityisen ärsyttävä päivä, koska silloin vaan jo miettii maanantaita ja viikonlopun päättymistä. Itse myötäilin samoilla fiiliksillä. Toinen työkaverini kuitenkin kertoi, kuinka hän yrittää nauttia ihan viimeiseen minuuttiin saakka myös sunnuntaista, eikä mieti lainkaan häämöttävää maanantaita. Mielestäni tässä oli jotain todella kutkuttavaa ja sellaista hetkessä elämistä, mitä kaiken oikeastaan pitäisikin olla. Olen yrittänyt nyt siis kääntää ajatusmaailmaani enemmän myös siihen suuntaan, että nautin sunnuntaista täysin rinnoin, enkä stressaa tulevaa arkiviikkoa. Tietyt jutut kuitenkin on pakko valmistella, koska se tekee taas arjesta helpompaa ja stressittömämpää, enemmän tämä on päänsisäinen juttu.


Valmisteletko sinä sunnuntaina jo arkiviikkoa vai työnnätkö arkiviikon mielen syvimpään sopukkaan ja nautit täysin rinnoin sunnuntaista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)