torstai 8. maaliskuuta 2018

Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna

Kuten jo sivusinkin, innostuimme remontoimaan saunaamme viikonloppuna. Homma oli kyllä odotettua työläämpi, mutta ehdottomasti palkitseva! Meidän valinta oli lopulta mustavalkoinen sauna. Tästä postauksesta saat myös vinkkejä miten toteuttaa edullinen saunaremontti.


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna



***


Meillä oli aiemmin ihan kiva puunvärinen sauna ja etenkin saunan ja suihkun erottava lasiseinä on mun lemppari. Lauteet olivat kuitenkin alkaneet jo hieman tummumaan ja puun värikään ei ollut ehkä se meidän näköisin. Pieni saunaremontti oli siis paikallaan!

Monesti kun olemme saunassa käyneet, olemme kinanneet millaiseksi sauna pitäisi rempata. Minä haaveilin kokonaan valkoisesta saunasta ja Samuli tummasta. Koskaan aiemmin emme olleet edes ajatelleet, että yhdistäisimme nämä ja meille tulisi mustavalkoinen sauna. Rehellisesti sanoen, en uskonut että kovin helpolla lähtisimme saunaa remppaamaan, me kun emme ole kaikkein innokkaimpia remppareinoja. Lisäksi hieman arvelutti mitä ilmeen muutos tulisi maksamaan. Tällä kertaa meillä toteutetiin kuitenkin edullinen saunaremontti itse tehden!

Kävimme kuitenkin rautakaupassa muissa asioissa ja äkkiä olimmekin molemmat seisahtaneet saunavahoja esittelevän hyllyn eteen. Katselimme mallipaloja ja etsimme esimerkkejä Googlesta. Lopulta päädyimme maalaamaan seinät ja katon mustaksi ja lauteet valkoiseksi. Mustavalkoinen sauna kuulosti aluksi aika jännittävältä, mutta katsellessamme kuvia saimme varmuuden, että saunastamme tulisi upea!

Lähdimme ihan naurettavan innokkaina rautakaupasta. Jälkeenpäin ihan oikeasti naurattaa miten innoissamme olimme yhdestä saunaremontista! Soitin heti vanhemmilleni ja varmaan siellä oli ilmeet näkemisen arvoisia kun kerroin innoissani kuinka aloitamme nyt remontoimaan saunaa ja tavoitteena on mustavalkoinen sauna! :D


***


Olin onneksi vähän aikaa sitten pessyt saunan, joten pääsimme suoraan maalaushommiin ja niitähän riitti! Edullinen saunaremontti oli mahdollista toteuttaa käyttämällä vanhoja lauteita ja paneeleita. Niiden uusiminen olisi nostanut hintaa huomattavasti. Irroitimme kaikki ne osat lauteista, jotka helposti irti lähtivät. Suojasimme loput lauteet, lattian ja kiukaan sanomalehdellä. Samuli aloitti katon maalaamisesta, koska se oli hidas ja työläs osuus. Minä taas maalasin irtonaisia osia valkoiseksi.


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna


Irto-osien jälkeen siirryin seinien kimppuun, jotka oli myös tarkoitus vetää tummaksi. Vanhan paneelin maalaaminen on aika hankalaa ja pinta jäi väriltään välillä hieman epätasaiseksi, omasta mielestäni se kuitenkin tuo sellaista elävyyttä pintaan, eikä näytä yhtään hassulta. 

Saunan värjääminen oli aika hidasta puuhaa, etenkin kun yritimme tehdä homman huolella. Samuli ideoi että kattolista maalattaisiin myös valkoiseksi, joten esimerkiksi tällaisiin juttuihin ja peittelyyn meni jonkin verran aikaa.

Seuraavana päivänä vedimme vielä osan lauteista toiseen kertaan valkoisella. Mustavalkoinen sauna oli valmis ja lopulta siitä tuli todella kiva! Totuuden nimissä on kuitenkin kerrottava, etteivät lauteet ole vielä kunnolla kiinni, joten siksi ne hieman aaltoilevat ja törröttävät. En vain malttanut odottaa postaukseni kanssa. :D


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna

Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna



***


Olemme tosi tyytyväisiä tähän remppaan, vaikka loppuvaiheessa se alkoi hieman puuduttaa. Saunasta tuli mielestäni nyt paljon tunnelmallisempi ja valaistuskin sopii paremmin tummia seiniä vasten. Omasta mielestäni mustavalkoinen sauna on kaunis, vaikkei ehkä niin perinteinen.

Lopulta pienillä jutuilla oli iso vaikutus, jopa se, että saunan ovenkahva värjättiin mustaksi, yhtenäisti ilmettä huimasti. Koko tämä remppa toteutettiin noin sadalla eurolla, joten onnistuttiin toteuttamaan varsin edullinen saunaremontti. Väriä meni kaikkiaan vajaa kolme litraa: kaksi mustaa ja yksi valkoista, molempia myös jäi vielä hieman. :)


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna



***


Tässä muutama vinkki saunaremonttiin:


* Irroita saunan osia niin paljon kuin mahdollista.
* Hanki sekä pensseli, että vaahtomuovisuti.
* Suojaa lattia yms. mahdollisimman hyvin niin vältyt siivoamiselta.
* Vaha kannattaa vetää mahdollisimman tasaisesti ja kannattaa välttää kerrostumia.
* Vaha on TODELLA lirua, joten valumien ja roiskeiden kanssa kannattaa olla tarkkana.
* Huomioi, että vanhaan paneeliin vaha ei imeydy samaan tapaan kuin uuteen.
* Vahan kannattaa antaa kuivua kunnolla.


***


Edullinen saunaremontti: mustavalkoinen sauna


Alunperinhän meillä ei juuri ollut remonttimietteitä, kotimme kun on muutama vuosi sitten rempattu. Näin puolentoistavuoden asumisen jälkeen mieleen on kuitenkin hiipinyt aina välillä muutamia juttuja, joita haluaisimme parantaa. Kokonaan emme varmasti kotia mullinmallin laita, mutta pieniä remppajuttuja tullaan varmasti jatkossakin toteuttamaan.


Onko mustavalkoinen sauna teidän mieleen?? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)