maanantai 21. elokuuta 2017

Minun Turkuni

Ei saa antaa pelolle valtaa. Sitä olen hokenut ennen. Tänään joudun hokemaan sitä vähän useammin. Omassa kotimaassa saati kotikaupungissa tapahtuva silmitön väkivalta, jonka uhrit valikoitui sattumanvaraisesti, herättää pelkoa.

Minulla tai meidän perheellä ei ollut tilanteessa suoranaista hätää, minä olin lukkojen takana töissä vartioidussa rakennuksessa, Samuli ja Alisa olivat eri paikkakunnilla. Silti tieto siitä, että omassa samassa kaupungissa tapahtuu jotain hirvittävää ja epätietoisuus siitä, mitä todella on tekeillä ja missä kaikki ystävät sillä hetkellä ovat. Tilanne tuli kaikille järkytyksenä, vaikka totta kai asia on käynyt mielessä Euroopan tilanteiden velloessa.

Olen kiitollinen työpaikalleni siitä, että meidän hyvinvoinnista huolehdittiin heti. Itseäni aina hieman kammoksuttaa olla iltavuorossa lähes yksin, saati sitten tuona perjantaina. Meillä kuitenkin kiersi illan mittaan ihmisiä varmistamassa kaiken olevan kunnossa ja vartija jopa saattoi mut autolle saakka, kenties vaikutin vähän säikähtäneeltä.




Juttelin illan aikana monen eri ihmisen kanssa ja oli ihan hyvä päästä purkamaan ajatuksia ja pelkoja. Eri mediat täyttyivät heti videoista ja kuvista, jotka olisi itsekin pitänyt jättää huomiotta heti alkuunsa.

Viikonlopun aikana Turku näytti palaavan lähes normaalia muistuttavaan tilaan. Mekin kiersimme lauantaina eri kaupoissa ja keskustan liepeillä, ihmiset olivat liikkeellä. Se on mielestäni hyvä, elämän pitää jatkua, eikä saa alkaa pelätä. Helppoa todeta niin, mutta huomaan itse havahtuvani välillä siihen miten ajatukset harhailevat ja puhdas kauhu valtaa mielen.

Pelottaa myös se kaikki viha mikä nyt tuntuu nostavan päätä entisestään. Viha kaikkea ja kaikkia kohtaan. Se tuntuu pahalta ja hirvittää.Tilanne on meille kaikille ihan uusi, eikä kukaan voi ennustaa mitä tulee lopulta tapahtumaan, mutta edelleen on toivoa!




Oli hieman hankala palata blogin äärelle, sillä tilanteella mässäily ei ole mieleeni, mutta tiesin monien teistä tietävän meidän asuvan täällä. Olisi tuntunut oudolta sivuuttaa täysin koko aihe, mutta halusin antaa pölyn laskeutua edes vähän. Nyt aion taas keskittyä normaaliin arkeen, enkä pelätä. Uusi viikko on täällä. <3

4 kommenttia:

  1. Kirjoitin eilen samasta aiheesta. Itselleni on tullut järkytyksenä se kuinka paljon ihmiset pelkäävät ja vihaavat. Luin juuri keskustelun vanhempien vertaistuki-ryhmässä jossa alettiin miettimään päiväkodin retkien kieltämistä iskujen pelossa. Se saa minut hyvin surulliseksi ja palvelee tekijöiden tarkoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä, toivottavasti tässä ei kuitenkaan mennä liiallisuuksiin, vaikka pelko onkin ihan ymmärrettävää näin aluksi.

      Poista
  2. Siis tämä oli aivan kamalaa.. vaikka asumme Helsingissä niin lapset tulivat tänään kirkuen pihalta sisälle. Halusivat varmistua siitä, ettei vastaavaa tapahtuisi heille. Mitä nyt tuollaiseen vastaa? Eihän tuollaista ei pitäisi tapahtua kenellekään, missään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa! Mietinkin, että isommille lapsille asian selittäminen järkevästi on kyllä vaikeaa. :(

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)