perjantai 12. elokuuta 2016

Päivä Muumimaailmassa

Eilen meillä oli ohjelmassa viettää koko päivä Muumimaailmassa. Alisa on viime aikoina kiinnostunut muumeista joten innoissani odotin, miten Alisa suhtautuu kun näkee muumit ihan oikeasti. 





 Kyllähän Alisa tykkäsi, ja kovasti tykkäsikin. Etenkin Nipsu ja Hemuli osoittautuivat lempihahmoiksi. 



Elokuu ja koulujen alku osoittautui hyväksi hetkeksi suunnistaa Muumimaailmaan, sillä suhteellisen kauniista päivästä huolimatta Muumimaailmassa ei enää ollut suunnaton väentungos. Saimme kulkea ja tutkia paikkoja hyvinkin rauhassa ja Alisa pääsi halaamaan kaikkia hahmoja, osaa jopa monta kertaa. Hahmoilla oli muutenkin hyvin aikaa keskittyä yhteen lapseen kerralla. Iso peukku siis ajankohdalle! :)




Meillä oli oikein kiva päivä ja Alisan iloa oli ihana seurata, Alisa kertoi myös, kuinka hauskaa hänellä oli. Onnistunut reissu siis! Syömässä kävimme Muumimamman keittiössä, jossa oli oikein hyvä kotiruoka-buffet. Meidän porukalle ainakin löytyi mieleistä syötävää yllin kyllin.

Kävimme myös Alisan päiväunien aikana kävelemässä Naantalin vanhassa kaupungissa ja ihastelimme kauniita rakennuksia ja kujia. Alisan herättyä palasimme vielä takaisin Muumimaailmaan. Mikäli aikoo päivän aikana poistua Muumimaailmasta, kannattaa asiasta mainita portilla, jotta saa rannekkeen. 




Muumimaailmaan mennään varmasti toistekin, niin kiva reissu oli! Vielä olisi tarkoitus ehtiä Särkänniemeen tänä kesänä, jos vaan aika ja kelit sallii.

Onko teillä vielä lomareissuja tiedossa? :)

1 kommentti:

Jätä toki kommenttia! :)