keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Parempaa vointia loppuvuoteen sis. Arvonnan!

*purutabletit saatu.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin täällä omasta hyvinvoinnistani tai miten en ole voinut hyvin. On ollut väsymystä, vatsan kanssa ongelmia, flunssia... Jokin on ollut pielessä, mutta en ole tiennyt, että mikä. Tämä syksy olisi voinut olla monilta osin pahempi, olisin voinut sairastua flunssaan pahemmin kuin nyt ja vatsakin on ollut parempi kuin aikoihin. Yhden pienen flunssan kärsin äskettäin, mutta sekin onneksi meni nukkumalla ohi, eikä pitkittynyt. 


***


Alkusyksystä sain yhteydenoton liittyen Fuko Tabs -maitohappobakteereihin, jotka sisältävät myös d-vitamiinia. Meidän perheessä Alisa syö säännöllisesti d-vitamiinilisää, mutta aikuisten ruokavaliosta se vielä kokonaan puuttui. Ensimmäinen ajatus purutableteista oli, että ne voisi olla hyvä ottaa meidän Mauritiuksen reissua varten. Sain kuitenkin kattavan tietopaketin tuotteesta ja tutustuttuani paremmin tuotteeseen, totesin niiden olevan hyvä lisä myös ihan normaaliin arkeen.




Sain testiin aikuisille suunnatun All-in-one mansikanmakuisia purutabletteja sekä lapsille tarkoitettuja banaaninmakuisia Teddy Bear purutabletteja. Molemmat valmisteet sisältävät kahta maailman tutkituinta probioottia, Lactobacillus rhamnosus GG- ja Bifidobacterium lactis -bakteerikantoja.

Näitä olemmekin Alisan kanssa testailleet. Molemmat valmisteet maistuvat hyviltä ja tuloksiakin olemme huomanneet näin syksyn mittaan. Pahimmilta flunssa-aalloilta olemme taineet välttyä ja ainakin oma vatsani on parempi kuin aikoihin. Uskoisin, että juuri maitohappobakteereilla on ollut siihen vaikutusta, koska muita muutoksia en ole ruokavaliossa ainakaan tietoisesti tehnyt.  Vähemmän kipuja ja vähemmän turvotusta. Varmasti purkki lähtee myös häämatkallemme mukaan, sillä sitä myös suositellaan otettavaksi juuri matkoillakin!


***





Haluaisin nyt tuoda kahdelle ihmiselle myös parempaa oloa, joten laitankin arvottavaksi kaksi tuotepakettia, toisen tänne blogiin ja toisen instagramiin.

Arvon täällä blogissa siis tuotesetin, joka sisältää paketin kumpiakin purutabletteja. 

Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta.

Muista jättää sähköpostiosoite, mikäli kommentoit anonyymina!

Arvonta päättyy keskiviikkona 15.11.2017 klo. 23.00.

Onnea arvontaan ja muista kurkata myös instagramini!

54 kommenttia:

  1. Nuohan olisivat mainioita :) mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukana! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. :-) saana_v(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. ihana lahja olisi veljen lapsille anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa kyllä käyttöä meiltä löytyisi. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  7. mukana :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  9. Mukana tavoittelemmassa parempaa oloa!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa. Meillä on pysytty flunssattomana jo pitkään ja uskon sen olevan täysin maitohappobakteerien ansiota. Tämä on meille vielä vieraita tuotteita, mutta ihan mielelläni ottaisin testattavaksi niitä :) riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Itselläni on herkkä vatsa, joten maitohappobakteerit ovat hyvät suojaamaan ja tasapainottamaan sitä
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  12. Mukana. :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan! (: saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana tarpeellisessa arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukaan arvontaan.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Kivalta kuulostaa! Mukana!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana mukana ehdottomasti!😍
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Kuulostaa todella hyvältä! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  24. mukana arvonnassa :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kiinnostaa, tarvetta löytyy.

    Kristiina
    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana, nämä on hyvänmakuisia :)
    jmlehtim@hotmail.fi

    VastaaPoista
  28. Joo, kiinnostaa tuotteet, siis mukana!

    Maire

    Hullutellen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kiinnostaa, tosi tarpeellisia.

    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukaan arvontaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Appa
    Mukaan arvontaan, itse syön välillä aika huonosti.
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Kyllä kiinnostaa. Hieno setti, osallistun ja tarvetta olisi näille.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Osallistunpa minäkin mukavaan arvontaan! Mahani on aika herkkä, ja ärsyyntyy millloin mistäkin, joten noitahan voisi olla hyvä kokeilla. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kiinnostaa! Mukana arvonnassa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Näitä olisi kiva aloittaa syömään näin flunssakautena!
    Hyvää joulun odotusta
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  37. Olisipa hyvä koettaa auttaako herkkää vatsaa voimaan paremmin, en ole koskaan vielä kokeillut.
    -Airiina-
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  38. Tarpeeseen tulis, juh!
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  39. Mukana! millaneuvonen@outlook.com

    VastaaPoista
  40. Mukana. Maitohapit kuten lapset sanoo kuuluu meidän rutiineihin, näitä ei olla kokeiltu.
    Tanja

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa ja mielelläni kokeilisin tuotteita. D-vitamiinilisä olisi tarpeen näin eläkeikäiselle ja mielessä on ollut käydä tutkituttamassa oma d-vitamiiniarvo. Pimeä aika niin väsyttää. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Osallistun.kyl noita tarvitaan.
    odette123(at)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Maitohappobakteerit ovat oleellinen osa suoliston hyvinvointia eikä sairastukkaan niin helposti. anneli.kaikkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukaan kivaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Osallistun!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  48. Tulisivat ehdottomasti tarpeeseen, flunssakierre pitänyt koki perhettä otteessaan jo liian pitkään.

    kukkahattuaiti@gmail.com

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)