tiistai 19. syyskuuta 2017

Perhe pitää yhtä

Huhhuh. Aikamoiset pari viikkoa takana. Ensin täysi tohina häitä ja siihen päälle meidän seuran kisan organisointia. Vaikka olen vuosia ollut mukana harrastuksessa, oli tämä ensimmäinen kerta kun olin varsinaisesti yksi järjestäjistä.

Uusien opeteltavien asioiden määrä oli hirmuinen. Koska kaikki oli minulle uutta, jouduin hirveästi selvittämään asioita ja se totta kai kuormittaa enemmän kuin tutut rutiininomaiset asiat.

Keväällä kun selvisi, että häät ja kisat olisivat viikon välein, en todellakaan realistisesti ajatellut millainen ponnistus se tulisi olemaan minulle ja meidän koko perheelle. Meidän perheessä on kuitenkin aina ollut tapana puhaltaa yhteen hiileen ja tällaisissa tilanteissa autamme toinen toisiamme.

Koko perheeni oli siis mukana kisan läpiviennissä, äiti ja iskä, molemmat siskoni ja lisäksi vielä toisen siskoni mies. Totta kai myös Samuli oli puuhissa mukana ja välillä jouduin vaatimaan häneltä lähes kohtuuttomia asioita. Kertaakaan en kuitenkaan kuullut negatiivista sanakaan aiheesta, päin vastoin Samuli kysyi jatkuvasti miten voisi vielä auttaa.





Sama asia oli häidemme kanssa, silloin molempien perheet olivat aivan käsittämättömän suurena apuna, eikä häistämme olisi ikinä voinut tulla niin täydelliset ilman heitä. Olen niin kiitollinen kaikille saamastamme avusta.

Molemmat projektit on nyt saatu hienosti maaliin ja olo on sen mukainen. Lauantaina kun vihdoin pääsin mökille kisapäivän jälkeen, rojahdin saunan jälkeen sänkyyn jo yhdeksältä. Nukuin raskaasti aamuun asti. Hiljalleen stressin paino on tippunut harteiltani ja olo on kevyempi. Tosin sunnuntaina tulinkin kipeäksi ja maanantai meni sohvan pohjalla, kenties stressin lievenemisellä oli siihenkin vaikutusta.

Nyt aion kyllä todellakin hetken ottaa rennosti. Toivottavasti minä saan seuraavaksi auttaa läheisiäni, ettei vallan mene yksipuoliseksi tämä touhu. Tai no tuliskohan murut vielä taltuttamaan näistä projekteista aiheutuneen kaaoksen meille kotiin? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)