perjantai 29. syyskuuta 2017

Löysin itseni uudelleen

Naimisiin meno kannattaa! 

Pitkästä pitkästä pitkästä aikaa mulla on ollut ihan todella hyvä fiilis itseni kanssa. Tuntuu kuin jostain pölykerroksen alta olisi noussut ihan uusi tyyppi!




Tällä viikolla olen pukenut joka päivä korkkarit, pukeutunut jopa mekkoihin, laittanut huulipunaa... Lisäksi shoppailin uusia vaatteita itselleni ja ihan vain itselleni... Hyvin hyvin hyvin epänormaalia mulle, joka yleensä kuljen vanhoissa virttyneissä vaatteissa. Toki silläkin on varmasti vaikutusta, että olen lähiaikoina ostanut kahdet uudet korkkarit, jotka ovat todella hyvät jalkaan, niillä kävelee siis ihan mielellään.

En yleensä jaksa erityisemmin panostaa siihen miltä näytän, yleensä en edes jaksa erityisemmin ajatella sitä. Joskus on kuitenkin ihan paikallaan tehdä muutakin kuin harjata hiukset ja sipaista ripsiväriä.

Muutos ei jäänyt huomiotta, sillä töissä sain muutaman positiivisen kommentin aiheeseen liittyen. Totta kai se tuntuu mukavalta. Vaatteiden ja meikin sijaan uskon kuitenkin enemmän vaikutusta olevan sillä, että tunnen itse oloni hyväksi. Kenties hymyilen enemmän ja kuljen selkä suorassa. Jännä juttu miten suuri vaikutus juuri niillä asioilla on. Kun mun on hyvä olla, se näkyy myös ulospäin.





Tällä viikolla olen ehtinyt iltaisin vähän loikoilemaankin ja rentoutumaan. Illalla kynttilänvalossa nautittu viinilasillinen rentouttaa mukavasti. Väsymys alkaa hiljalleen hieman laskemaan ja ensi viikolla voisinkin kirjoitella teille mitä kaikkea loppu vuonna onkaan tulossa!

Huh, mä aion todellakin nyt nauttia tästä "kiireettömyydestä" ja hyvästä fiiliksestä. Nyt tosin on aika alkaa valmistella Alisan huomisia 3v syntymäpäiviä. ;)


Mukavaa viikonloppua, ehkä palailen tänne synttäritunnelmissa vielä viikonloppuna! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)