maanantai 25. syyskuuta 2017

Mestariautoilija

Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan mun pienestä kommelluksesta. Näin ei voi käydä kuin mulle!

Olemme jo aikaa sitten puhuneet, että meidän pitäisi vaihtaa toinen meidän autoista. Minun auto saisi lähteä ja tilalle saisi tulla uudempi ja parempi auto. Olimme kuitenkin lykänneet hankintaa tänne häiden jälkeen, sillä ennen häitä oli tarpeeksi ohjelmaa ja rahareikiä. Olimme jo katselleet muutamaa hyvää vaihtoehtoa ja tarkoitus olikin lähteä autokauppoja kiertelemään asap.




Mä olen meidän perheessä tunnettu siitä, että inhoan tankkaamista. Valo palaa ja kitkutan loppuun saakka kunnes on ihan pakko tankata. Noh, sattuipa tässä niin, että mittari oli jo reilusti punaisella ja mulla hieman kiire työpäivän jälkeen päiväkotiin. Päätin käydä tankkaamassa sen jälkeen kun olen hakenut Alisan...

Kuinka ollakaan liikennevaloissa keskellä pahinta iltapäiväruuhkaa se bensa loppuu juuri keskellä nelikaistaista tietää. Aplodit ja hurraahuudot minulle! Fiksuna naisena ratkaisin tilanteen niin, että sitkutin startilla nykien kaistojen yli läheiselle parkkipaikalle. Joo, se oli työntämisen lisäksi ainoa vaihtoehto, niin huonoon paikkaan autoni jäi. Tämä kuitenkin aiheutti sen, että autosta hävisi lopulta kaikki virratkin.

Ensin pahoitteleva soitto Samulille, ehtisikö hän hakemaan Alisan. Saipa Samulin työkaverit hyvät naurut! Sitten soitto päiväkotiin ja siitä isälleni, joka sattui onneksi olemaan lähistöllä. Isäni tuli nopeasti paikalle bensakanisterin kanssa. Yritimme myös hinata autoa käyntiin, mutta mitään ei tapahtunut.

Pyysin Samulin paikalle kera kaapeleiden, mutta ei. Rakas vanha kauppakassini ei herännyt henkiin. Olin siis onnistunut jotakin rikkomaan sitkutellessa. Ei muuta kuin hinausautoa tilaamaan! Mun oli niin paha mieli koko tilanteesta, mutta onneksi Samuli ei sättinyt  mua, vaikka ehkä syytä olisi ollut.
Eipä siinä sitten, lähdimme hakemaan Samulille vara-autoa heidän töistä. Mutta koska tämä on Laaksosten laiffia, vastoinkäymiset eivät jääneet tähän!

Kun mun piti lähteä Samulin autolla kotiin, se ei enää startannut. Nyt sitten oikeesti! Miten kenellekään käy näin?

Tunnetusti mä en tule kovin hyvin Samulin auton kanssa toimeen, mutta voi hyvää päivää, silti! Auto halliin ja nosturille, jotain korjattiin ja vihdoin pääsin kotiin.

Ei mennyt montaa hetkeä kun olin linkittänyt Samulille useamman vaihtoehdon. Päätimme siis marssia autokauppaan ja ostaa sen uuden auton nyt. Vanhan autonkin vika jo paikantui ja onneksi homma ei ihan kokonaan mennyt minun piikkiini vaan vikaa oli ollut jo aiemmin. Tarkoitus on nyt myydä se vielä pois.





Noh, nyt on uudempi auto, mutta kyllä mun varmaan kannattaisi opetella käymään vähän aikaisemmin tankkaamassa. :D

Ei muuten uskoisi tämän perusteella, että harrastuksiini kuuluu mikään autoihin liittyvä!

Aviokriisi nro 1 selvitetty... ;)

3 kommenttia:

  1. Hahaa.. aika huono tuuri! :D Minäkään en tykkää tankkaamisesta, mutta vielä enemmän kuumottaa ajatus siitä että bensa oikeasti loppuisi tuolla tavalla. Niinpä olen oppinut tankkaamaan heti kun valo syttyy..

    VastaaPoista
  2. Auts.. Huono tuuri, mutta näistä oppii ja jatkossa käy tamkkaamassa aina heti kun valo syttyy jä mittari on punaisella. En ainakaan halua että näin käy itselle. :DD

    VastaaPoista
  3. Mä huomaan aina itsestänikin, että inhoan tankille menoa ja sitten aina viimeisillä höyryillä pääsen juuri ja juuri tankille. Siinä on vaan riskinä se, että jos jää samallalailla ruuhkaan jumittamaan niin se voikin loppua. Mä sitten työnsin tien sivuun ja soitin hinauspalvelun tuomaan bensaa ja matka taas jatkui.

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)