keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tuhotkaa tää flunssa

Kolmatta päivää makaan sohvan pohjalla. Eilen oli jo hetken parempi, mut illalla otettiin jälleen takapakkia. Lepään päivät ja syön särkylääkettä, mutta mitään parantumista ei tunnu tapahtuvan. Tulis edes kuume ja tappais pöpöt, mutta ei. Kova yskä vaikeuttaa nukkumista ja kurkkuun tekee kipeää. Täysin toimettomaksi tässä ei kuitenkaan voi ryhtyä Alisan takia. Neidin on kuitenkin saatava ruoka ja huomiota sekä muut tarpeet hoidetuksi. Olen kuitenkin vähän rajannut Alisan oleskelutilaa olohuoneeseen ja hänen huoneeseen, koska en voi koko ajan olla juoksemassa hänen perässään. Onneksi Allu on melko kiltisti leikkinyt itsekseen omilla leluilla ja välillä katsellaan yhdessä kirjoja, lukemaan kun en oikein tällä äänellä pysty. Samuli on onneks töidensä jälkeen käynyt kaupassa ja hoitanut Alisan iltajutut niin olen saanut keskittyä vain lepäämiseen.

Mun tän hetkinen toimipiste, peiton ja tyynykasan kanssa sohvalla.
Jotta ei menisi ihan pelkäksi valittamiseksi niin vinkkaan teille muutamasta Facebookissa toimivasta joulukalenterista:

Parisuhteen joulukalenteri: TÄSTÄ!
Parisuhteen joulukalenterissa julkaisteen joka päivälle parisuhdetehtävä. Mun mielestä tosi kiva idea ja me ollaan Samulin kanssa tehtykin näitä tehtäviä.

GUGGUU: TÄSTÄ!
Mun lempilastenvaatemerkki Gugguulla on oma joulukalenteri, josta paljastuu päivittäin tarjous ja arvonta, josta voi voittaa heidän tuotteita. Tänään tarjouksessa ja arvonnassa body. Gugguun vaatteet on laadukkaita ja mukavia, tyyliä unohtamatta. Meille niitä on kertynyt jo jonkin verran, mutta toivon kyllä hartaasti, että arpaonni suosisi. ;) Kotimaisuudesta suuri plussa!

Intersport Koskikeskus: TÄSTÄ!
Entisen kotikaupunkini Intersport järjestää joka päivä arvonnan, josta voi voittaa heidän tuotteitaan. Kannattaa osallistua!

BloPPshop: TÄSTÄ!
Tämä viimeinen ei varsinaisesti ole facebookissa, mutta siellä tätä on helppo seurata. Tarjolla on täälläkin erilaisia arvontoja. Kannattaa tutustua bloPPshopin ainutlaatuiseen toimintaan myös muuten. Täältä iso peukku!

Toivottavasti näistä on iloa teidän joulunodotuksessa ja vinkatkaa toki lisää joulukalentereita! :)

PS. Käy tykkäämässä blogin sivusta Facebookissa: TÄSTÄ!

Näillä yritetään aamuisin läheä käyntiin, kuuma kaakao ja särkylääke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)