keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulusuunnitelmat

Tämä joulu on toinen joulu Alisan kanssa, mutta varsinaisesti ensimmäinen kun Alisa ymmärtää edes jotain joulusta. Päätin jo hyvissä ajoin, että tänä jouluna en stressaa siitä, ehditäänkö käydä jokaisen sukulaisen luona. Haluan viettää joulua myös rauhassa omassa kodissani. Tähän asti olen monet joulut ajellut edestakaisin ja joka paikkaan. Tänä vuonna haluan keskittyä muihin asioihin. :)


Tänään aatonaattona ohjelmassa on ollut pikaista kauppareissua, sillä en uskaltanut ostaa kaloja vielä viikonloppuna. Tarkoituksenani on itse kraavata lohi ja tehdä jääkellarin siikaa. Lisäksi laitan sinappisillin maustumaan. Kalat ehtivät hyvin tekeytyä, koska niitä syömme vasta joulupäivänä. Lisäksi kinkku on jo uunissa paistumassa, illalla saadaan maistipalat jo! Tänään ohjelmassa on myös peruna-, sieni- ja italiansalaattien valmistus, niihin olen kuitenkin jo valmistellut aineet etukäteen, joten ne tarvitsee enää vain sekoittaa.


Huomenna aattoaamuna haluan herätä ajoissa katsomaan Joulupukin kuumalinjaa ja keittelemään riisipuuroa. Aamupäivä nautitaan kiireettömyydestä. Alisa saa myös availla paketteja, joita osa sukulaisista ja kavereista on tuonut meille kotiin ja tietysti meidän ostamat paketit. Laittelen perunalaatikon imeltymään ja otan bataattilaatikon sulamaan. Iltapäivällä menemme syömään ja vietämme iltaa Samulin vanhempien luona. Tulemme yöksi kotiin. Anoppilassa availlaan taas paketteja ja vietetään aikaa perheen kesken.

Joulupäivänä taas oma perheeni tulee meille syömään ja vietämme toista joulua. Äitini tuo myös tullessaan sellaisia ruokia, joita meillä ei itse syödä niin paljoa, kuten porkkana- ja lanttulaatikko sekä rosolli. Keskityn itse sitten muihin ruokiin. :)  Alisa saa varmasti taas lisää paketteja. Onneksi lahjat tulee avattua porrastetusti. Vältytään siltä kauhealta lahjakasalta, johon sitten osa lahjosta hukkuu. Vaikka me vanhemmat emme ole Alisalle montaa pakettia ostaneet, tiedän jo etukäteen, että niitä kertyy myös sukulaisilta aika tavalla.


Tapaninpäivän ajattelin mahdollisesti olla vain kotona ja 27.12. kun sattuu osumaan sunnuntaille, niin mahdollisesti silloin nähdään sitten sukulaisia. Toivottavasti kaikki sukulaisemme myös ymmärtävät meidän kantamme. Meillä on kuitenkin ovi auki kaikille, joten meillekin saa kyllä tulla käymään.
Parasta olisi tulevaisuudessa se, että meillä olisi niin iso talo, että sinne mahtuu koko perheemme viettämään joulua. No ehkä tosiaan vielä joskus. :)

Kaikenkaikkiaan jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla, eikä tässä varmaan pääse kauheaa kiirettä syntymään. Onneksi olen ehtinyt valmistaa ruokia etukäteen, olen pystynyt ottamaan myös rennosti.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua teille rakkaat lukijat, palataan blogin pariin jälleen joulun jälkeen. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)