sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulumarkkinoita ja -torttuja

Lauantai oli jälleen sateinen. Lähdettiin aamulla Alisan kanssa bussilla keskustaan. Tarkoituksenani oli tosiaan ostella hieman joululahjoja, mutta kuinkas kävikään... Vaunut ja ihmispaljous Hansassa eivät paljoa houkutelleet shoppailemaan, joten lahjasaalis jäi tasan yhteen lahjaan. Noh, täytyy mennä ilman Alisaa jonain päivänä. :)

Sateisesta säästä huolimatta paikalla oli melko runsaasti ihmisiä.

Äitini tuli kuitenkin junalla Turkuun ja tapasimme keskustassa. Menimme ensimmäisenä Hansan ravintolamaailmaan syömään. Ruokailun jälkeen suuntasimme Turun Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoille, jossa oli ihania pieniä kojuja. Tarjolla oli erilaisia käsitöitä, leivonnaisia, elintarvikkeita sekä lahjatarvikkeita. Kävimme myös glögillä partiolaisten teltalla. Sää oli inhottavan sateinen, joten emme viihtyneet torilla kovin kauaa. Turun keskusta on jouluisin todella kaunis, varsinkin tämä Suurtorin ympäristö. Tosin hieman talvisempi sää loisi vielä enemmän tunnelmaa, toivotaan, että tänä talvena saamme vielä nauttia lumesta ja pakkasestakin. Suurtorin markkinoihin ehdit tutustumaan vielä ensi viikonloppuna, jolloin ne ovat tänä vuonna viimeistä kertaa. Myös Kauppatorilla on Joulutori päivittäin, sieltä löytyy myös erilaisia kojuja ja jouluista tarjontaa. 

Pukki ja muori tavattavissa Suurtorilla.

Illalla leivoin meille vielä kahvin kanssa joulutortut. Vaihdoin kuitenkin perinteisen luumuhillon omenahilloon ja tortut saivat lisäksi hieman erilaisen muodon. Alla pieni videonpätkä torttutaiteiluistani. :)





Tänään vietämme itsenäisyyspäivää kotosalla. Tarkoituksena olisi myös leipoa piparkakkukaupunki tänään, katsotaan miten käy. Illalla tietysti Linnan juhlat televisiosta. :) Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää teille lukijat! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)